28 elokuuta 2023

Elokuun ostospostaus

Viime viikonloppu taisikin olla siis kesän viimeisin, kun tällä viikolla alkaa jo syyskuu. Hankintoja tuli tehtyä niin, että yksi tilaus ja loput pieniä hankintoja. Tähän tuli nyt vähän isompi osa Ritualsia ja vähemmän elokuun ostoksia, mutta elokuussa ei tullut tehtyä vain niin paljon ostoksia. Aloitetaan siis aluksi Ritualsin ostoksista.

Rituals-ostokset


Ostokset olivat siis yli jonkin eurorajan, joten sain tilaajalahjaksi valita itselleni tämän Ritual of Ayurveda-sarjan kuorinnan sekä vartalovoiteen. Sarjan luonnollisen kuivaöljyn valitsin ihan irtona pikkupullona, että sain eurorajan täyteen. Ayurveda on yksi ihanimman ja mausteisimman tuoksuinen kosmetiikkasarja Ritualsilta.


Ritualsin kesäsarja on ollut M'Gouna ja ostin siihnen kuuluvan vartalomaskin sekä settinä käsivoiteen ja käsisaippuan. Olen jo ostanut sarjan suihkugeelin, jota olen jo pariin otteeseen käyttänytkin suihkussa. Tämä on ihanan kukkainen ja raikas tuoksultaan.

Lisäksi olin joskus keväällä liittynyt Rituals-klubin jäseneksi, joten koska oli toinen ostokerta, sain itselleni ilmaisen suihkugeelin. Onkohan tämä peräti ensimmäinen Ritual of Jing-tuoksuinen tuotteeni. Samassa sain myös tilaukseen syntymäpäivälahjan, sillä tilasinkin synttäreiden jälkeen. Oletin ettei kahta etua saanut samaan tilaukseen, mutta saikin, ja sain itselleni käsisaippuan lisää, sarhasta Ritual of Merh. Tuo on raikkaimpia sarjoja ja pidän appelsiinisesta tuoksusta kovasti.

Nyt on ainakin taas todella pitkälle ajalle huipputuotteita käyttöön. Paketti oli hieman kärsinyt, mutta sain Mgonua-sarjan suihkugeelistä pöllittyä korkin kuvaan.

Elokuun ostokset

Sitten palataan näihin muihin elokuun ostoksiin. Joita ei tullut kauheasti. Ostin yhdet kosteuttavat käsihanskat, joita en kuvannut. Eli sellaiset käsinaamiot, ne näkyykin jo käytetyissä elokuun postauksessa.

Ostan aika usein juuri nämä Eyluren ripset, kun 3 paria on noin 16 euron hintaiset, se on edullista. Varsinkin jos tuotteet ostaa tarjouksesta. Dermosilin Cleaning Mousse oli kiva hankinta ja oli tällaista erikoiserää Emotion kivijalkakauppaan. Lisäksi yksi purkki lemppari silmänputsausainetta.


Lisäksi poistomyynnistä osui käteen tällainen Garnier Respons Shampoo, että aina yhtä luotettava Lumene CC -voide sävyssä Fair joka olikin minulle parempi kuin Light. Kyllä tuon shampoonkin varmasti saan aikanaan käyttöön, mutta nyt on aika paljon tavaraa käytössä niin menee kyllä hetki, että tuonkin saa kulumaan.

22 elokuuta 2023

Ihana Yamazaki Rin korurasia

Onko muillakin korut jossain vanhoissa sekalaisissa rasioissa tai pusseissa, jotka on tulleet korujen mukana? Mulla oli niin vuosia, kunnes laitoin niistä suurimman osan sellaisiin Vuittonin ylijääneisiin pikku laatikoihin. Mutta ne oli tummanruskeat ja sitä LV:n vanhaa väriä. Osui silmiini elokuun alussa tällainen upea Yamazaki Rin-rasia, ja päätin että nyt on aika upgreidata. Tuotetta myy esimerkiksi Sokos.fi.

Ihana välillä kirjoitella näistä meikkipöydän jutuista. Tämä on kuitenkin tosi näkyvä ja nyt vielä kauniimpi kun aikaisemmat rasiat. Sopii hyvin valkoiseen ja on kaunis osa sisustuksessakin. Tuntui ihanalta heittää vanhoja korurasioita pois ja muutenkin käydä hieman koruja lävitse, koska kaikkia Glitteristä ostamiani korviksia en välittäisikään säästää.

Tuotteen mitat on 24×8×11,5 cm, ja se on valkoista muovia ja vaaleaa puuta. Tämä on minimalistinen desingniltaan ja mielestäni aika helppo käyttöinen. Osia on neljä, joista kolme on rasioita välilevyillä sekä yksi vaalea puinen kansi. Kannessa on syvennys, johon voi esimerkiksi käytössä olevat korut laittaa välillä levolle. Desing on kyllä kauniin minimalistinen.

Korurasiansaa myös mustana ja siinä on ehkä hieman tummempi puukansi kuin tässä vaaleassa. Lisäksi sarjaan löytyy myös pyöreä korulipas jossa on myös kerroksia, joita saa pyöritettyä. Yamazakilla on muutenkin todella ihania ja kauniita tuotteita paljon Sokoksen ja myös Stockmannin verkkokaupoissa.

Mitä mieltä olette, onko tämä kiva? Miten te säilytätte koruja?

13 elokuuta 2023

Kolmekymppinen


Pää lyö hieman tyhjää, mutta kai täällä blogissakin on kiva noteerata täyteen tullut vuosikymmen. Olen siis elänyt nyt kolme vuosikymmentä, elämään on kuulunut lapsuutta, teini-ikää ja varhaisaikuisuutta. Seuraavana se on vain aikuisuutta, keski-ikää ja vanhuutta. Ikäkriisiä ei tässä kohtaa enää ole, olin elänyt sitä jo vuosi sitten. 

Lyhyesti ajatuksia voisin myös koota. Toivon, että oppisin vielä paremmin tuntemaan itseni. Suojelemaan omia tunteitani ja herkkyyttäni. Tekemään vähemmän väärin, mutta olemaan armollisempi silti itselleni. Olen se ihminen, joka aina ennen yötä miettii ja suunnittelee, mitä olisi voinut tehdä toisin. Myös vanhat virheet jotka ovat jo tapahtuneet, vielä vuosien takaa, saattavat vilistä mielessä ennen öitä. Ehkä sen ankaruuden olisi nyt aika loppua, ja pitäisi miettiä hyviä asioita jokaisesta päivästä, kiitollisuutta ja kaikkea mukavampaa. Asiathan ovat hyvin, eikä ne asiat jotka minun mieltäni painaa öisin, varmaankaan enää kiinnosta ketään muita tilanteessa olleita.

Myöskin kasvoista ja vartalosta ikä alkaa näkyä. En halua elämän olevan jatkuvaa diettiä ja laihdutuskuuria. Pitää löytää tasapaino mielen, käden ja herkkujen välillä. Myöskin kasvot vaativat nykyään aina aurinkosuojaa, se pidentää ihoni ikää ja ominaisuuksia. Pieniä juovia jotka myöhemmin muuttuvat rypyiksi on jo tullut kasvoilleni. Elämän kuuluukin näkyä, mutta haluaisin silti tuntea oloni kauniiksi. Näissäkin asioissa pitää vain olla kiltimpi itselleen. Emme ole koko elämäämme 18 vuotiaan vartalossa tai ihomme ei ole sellainen läpi elämämme. Ja ainakin hiukseni ovat pidemmät kuin koskaan aiemmin elämässäni ja ne voivat äärimmäisen hyvin. Lisäksi, en haluaisi katsoa niitä meikkejä 18 vuotiaana, kun tyyli on ollut aika erilainen silloin :')

Minua on siunattu ihanilla perheenjäsenillä, ystävillä ja miehellä. Kaikkea hyvää ja mukavaa on vielä edessä. Myös maailman ihanin koiravauva on tärkeä ja työ joka myös haastaa, että palkitsee, eikä tule tylsää. Kiitos myös blogimaailmalle, vaikka välillä on liian kiire tänne kirjoitella, niin en haluaisi tästä kosmetiikkalörpöttelystäkään luopua. On omanlaista terapiaa kirjoitella ja ottaa kuvia kivoista purnukoista.



Lisäksi kiitos kaikille jotka juhlivat kanssani tai muistivat minua onnitteluilla. Leivoin juustokakun ja tarjosin myös skumppaa synttäreilläni ja juttelimme, herkuttelimme ja pelasimme erän bingoa. Sain myös ihania kosmetiikkalahjoja, sen verran hyvin perheeni ja ystäväni minut tuntevat. Tässä ihania Rituals tuotteita joita sain ja ensimmäinen Fentu Beautyn huuliöljy. Varmasti kaikki tuotteet tulevat käyttöön! Iso kiitos <3

10 elokuuta 2023

Esittelyssä Olaplex No. 4P & Olaplex No. 8

Kaksi uusinta hankintaani tällä kertaa esittelyssä. Nämä nähtiinkin jo toukokuun ostospostauksessa. Olen päässyt kokeilemana molempia jo useampaan otteeseen ja haluan nyt kirjoittaa niistä, sillä olen jo yhdessä kirjoituksessa esitellyt tuotteet No. 3, 4 ja 5.Olaplexin omilla sivuilla on myös mahdollisuus lukea itse testituloksia, Testing Results. Myös voimassaolevat patentit on esitelty verkkosivuilla, Patents.

On oikeasti ihanaa käyttää tällaisia vähän parempia ja rakennetta korjaavia tuotteita. Vaikka periaatteessa mikään kliininen testi ei osoita, että tuotteet olisivat parempia kuin jotkut muut tuotteet. Hiuksien pituudessahan sen näkee, että on merkitystä kuinka hiuksensa hoitaa. Harjaaminen ja käsittely kuluttaa, ja itse käsittelen vain vähän hiuksiani. Hieman parempi shampoo, hoitoaine ja jatkuva huolenpito kyllä parantaa hiusten latvojen kuntoa. En tiedä, vaikuttaako hiustenhoito siihen, miten kauan hiuksen elämä kestää. Hiushan kasvaa ja irtoaa päästä noin neljästä kahdeksaan vuotta wikipedian mukaan. En juuri nyt ainakaan koe, että hiukset tippuisivat todella tiheään tahtiin päästä vaan putoamisvauhti on melko sopivaa. Hiuksia jää paksu nippu nyrkin sisään, kun ottaa kaikki käteen ja kokeilee miten paljon tukkaa on. Mulla ei ole ikinä ollut omat hiukset näin pitkät ja hyvinvoivat!


Olaplex No. 4-P Bond Maintenance Purple Shampoo 250 ml

Tämä shampoo on tarkoitettu vaaleille tai vaalennetuille hiuksille, myös harmaille. Tämä shampoo siis korjaa hiusten väriä kuin hopeashampoot, se poistaa keltaisen sävyjä hiuksista ja vahvistaa hiuksien kosteustasapainoa ja parantaa kimmoisuutta. Shampoo ei kuvauksen mukaan sisällä paljoa sinistä sävyä, joten sitä voi käyttää keltaisen sävyjen mutta ei oranssin sävyjen kanssa. Shampoon kanssa suositellaan suojakäsineitä.

Tuotteen käyttö on shampoon levitys ja hieronta tasaisesti kosteisiin hiuksiin ja sitä suositellaan pitämään hiuksissa noin viiden minuutin ajan, jotta sävykorjausta ehtisi tapahtua. Lopuksi huuhdellaan pois. Mielestäni tämä ei vaahtoa niin paljoin kuin tavallinen No. 4, mutta olin yllättynyt miten hyvä hopeashampoo-teho tuotteella oli. Mulla on nyt ollut käytössä Fanola joka on yksi mun suosikki hopeashampoista. Ehdottomasti tämäkin on loistava shampoo, mutta vaati paljon enemmän ainetta, kuin vaikka tavallinen No. 4 jotta saa myös hiukset pestyä.

Tuote toimii siis hopeateholta minun hiuksessa yhtä hyvä kuin Fanola, käytännössä vain arvokkaampi tuote kun tulee Olaplex brändiltä. Koen, että ostan ennemmin jatkossakin Fanolaa sitten hopeashampooksi, mutta tämäkin varmaan kestää mulla nyt pari vuotta ja Fanolaakin on jäljellä vielä ainakin vuoden verran. 

Olaplex No. 8 Bond Intense Moisture Mask 100 ml

Tämä Olaplexin kosteuttava hiusnaamio on kevyt rakenteeltaan, mutta vaikutus ulottuu syvälle hiukseen. Tuote sisältää patentoidun Olaplex Bond Buildint Techonologyn ainesosia joiden korjaava tiivistetty koostumus antaa hiuksiin kiiltoa, täyteläisyyttä samalla hoitaen ja pehmentäen vaurioituneita hiuksia.
Tätä naamiota käytetään vastapestyihin pyyhekuivattuihin hiuksiin, ja tarkasti ottaen pituuksiin sekä latvoihin. Tuotetta otetaan kahden painalluksen verran jos hiukset ovat pitkät tai paksut. Anna vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele huolellisesti pois, ylimääräinen tuote huuhtoutuu pois. Naamion jälkeen ei enää käytetä hoitoainetta. Tykkäsin tästä naamiosta, ehkä helpompi käyttää kuin No. 3 joka käytetään hiuksissa ennen suihkua. Molemmat siis käytännössä kuitenkin korjaa hiuksia, mutta tämä on helpompi käyttää. No. 3 pitäisi aina muistaa laittaa ennen suihkua, mutta jos haluaisikin tehdä korjaavan käsittelyn ei haittaa, että on jo vaikka pessyt hiukset ensin shampoolla suihkussa.

Olen myös käyttänyt tätä hiuksiin siten että olen tehnyt ensin shampoopesun ja jopa käyttänyt hoitoainetta, sitten huuhdellut ja vähän pyyhekuivannut ja laittanut sitten kaksi pumppausta tätä No. 8 hiuksiini ja sitten vaikutusajan n. 10-15min jälkeen käynyt vielä huuhtelemassa hiukset. Ovat tuntuneet ihanilta tämän käytön jälkeen ja usein jotenkin unohdan sen No. 3 käytön, kun se tulisi käyttää hiuksiin ennen suihkua. Voi olla. että siirrynkin tämän käyttöön jatkossa. Mutta ehkä vielä kerran kokeilen No. 3 myös, mutta viimeisin pullo siitä oli kyllä varmasti jotenkin viallinen hajun ollessa ihan kamala.

Oletteko te tykänneet Olaplex tuotteista? Myös Redkenin All Soft on aivan ihana sarja, eikä ihme, tuote sisältää niin paljon silikonia, että hiukset varmasti näyttävät todella hyviltä sen käytön jälkeen!

02 elokuuta 2023

Heinäkuun loppuunkäytetyt 2023

Kesä jatkuu sateisissa meiningeissä. Elokuussa tulee täytettyä vuosia ja työtahti myös alkaa taas kiihtyä. Heinäkuun aikana kävin festareilla ja tein mukavia asioita, mutta pyöräilin vähemmän kuin oli tarkoitus - sillä kelit on kyllä ollut huononemaan päin. 

Sain heinäkuussa monta isokokoista tuotetta loppumaan, yhteensä 11 täysikokoista tuotetta. Jotkut tuotteet toki on taas kuukausia tyhjentyneet. Postauksen lopussa myös testerikokoisista tuotteista lyhyesti.

Holika Holika Water Melon Soothing Gel 390ml, ihan kivasti melonilta tuoksuu, mutta siinä se onkin. Tuote on semmosta lirua, voi levittää tuon geelin hyvin vaikka päivällä. Sopii kesään jos hikoiluttaa niin pitäisi aikalailla imeytyä tai haihtua jo iholta nopeasti levityksen jälkeen. En usko, että ostan uudestaan.

The Body Shop Argan Body Butter 200ml, nämä jää mulla semmosiksi kerroksiksi iholle, ja hikoillessa ne alkavat pehmentyä. Ei siis imeydy täysin iholle, mikä tekee tuotteesta hieman inhottavan. Mutta kesällä taisin käytellä ihan vikat sentit kuivimpiin taipeisiin ja jalkoihin.

Dermosil Sunny Apricot Body Wash 500ml, aivan ihanan tuoksuinen. Sopii kesäkaudelle, tätä kausituoksua voisi tulla uudestaankin saataville.


* saatu ilmaistuote merkitty

Urban Decat All Nighter Setting Spray 118ml, kyllähän tämä varmaan ainakin 1,5 vuotta riitti käytössä. Levittyi kauniin tasaisesti, kunnes tuote oli vähissä ja räki sellaisia pisaroita kasvoille ja pilasi meikin. Aika heittää pois, mutta uuden hankin varmasti vielä tulevaisuudessa.

*V 10 Plus Soothing Cleansing Milk 100ml, arvokas ja hyvä voidemainen putsari. Ihan kaikista vedenkestävintä silmämeikkiä tämäkään ei pese, mutta sitruunaruohon raikas tuoksu tekee tästä ihanaa. Kuin puhdistusmaitoa, mutta raikkaan sitruksinen tuoksu. Hinta on tyyris, tuote on noin 30 euron tietämissä. Olisin silti valmis ostamaan tätä alennusmyynnistä.

Lumene Nordic Hydra Foaming Cleanser 150ml, riitti pitkään, ja on aika mukava suihkutuote. Saa juuri kevyesti suihkussa pestyä parilla painalluksella koko meikin pois. Pidän vaahtoavista pesuaineista suihkussa, en ehkä osta juuri tätä, mutta varmasti tulen vielä jonkun muun ostamaan.

Four Reasons Silver Conditioner 300ml, hoitoaineeksi melko ohutta. Oli samanväristä ja oloista kuin hopeashampoo, hoitoteho ei ollut niin hyvä kuin paksummissa ja ravitsevimmilta tuntuvissa hoitoaineissa. Tuote kyllä piti hiukset kauniin vaaleina ja oli latvoille parempi kuin se, että levittäisi hopeahoitoainetta joka kuivattaa hiuksia enemmän. En usko, että tulen tätä kuitenkaan uudelleen hankkimaan.

 

Mizon Joyful Time Olive Sheet Mask, hinta ja laatu ihan ok, saatavilla päivittäistavarakaupoista. Ei ole ihan kalleimmasta päästä.

Sephora Pineapple Face Mask, on juuri sieltä kalleimmasta päästä. Tuoksui makealta ananakselta, mutta ei ole 7 euron arvoinen.

Sol de Janeiro Brazilian Touch Hand Cream 50ml, tämä tuoksu on niin jumalainen. Cupuacu ja brazilialainen pähkinä tuoksuu tässä tuotteessa. Käsivoiteena täydellinen rasvaisuus ja sopiva imeytyvyys. Noin 16 euron hintainen, mutta ostaisin uuden kyllä alennuksesta kuten ostin tämänkin.

NYX Fill & Fluff Ash Brown Eyebrow Pencil, tosiaan koko 0,2g mutta melko pitkään kyllä kesti tämä käytössä ja uusi on jo tullut hankittua. Pidän tästä, kulmien perusmuoto kuntoon ja täyttää luomivärillä päälle, niin saa aikalailla semmoset instagram kulmakarvat.

Testerit


Sitten testerikokoiset tuotteet. Lorealin seeruminäyte. The Body Shopin Almond Milk Gentle and Creamy 50ml suihkuvoide. Ei erityinen, en tykännyt tuoksustakaan. Molton Brown Jasmine & Sun Rose 50ml, aivan ihanan tuoksuinen suihkugeeli. Nyt ei ollut niin imelä ja kukkainen, kuin joskus nämä ovat. mine Moisturizing after sun gel 50ml, kuin jotain tahmeaa lirua olisi laittanut vartalolle. En suosittele. 
 
Aurinkovoiteista Eucerin Oil Control, mukava vaikka oli kuivakin iho. Sopii tosin rasvaisemmalle. Ei rullannut, täydellinen meikin alle. Rituals SPF30 Face Cream, sopi loppuvaiheessa tatuointien aurinkosuojaukselle. Tuote ei ollut hyvä kasvoilla, se ei sopinut meikin alle, vaan rullasi. Tällöinhän tuote ei imeydy kasvoihin, jossain luki että tuote ei ole saanut imeytyä tarpeeksi kauan, mutta en voi vuotta odottaa että tuote jämähtää. En suosittele.