Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

27 helmikuuta 2023

Kosmetiikkaostokset helmikuussa

Helmikuu kului niin nopeasti, mutta onhan se kuukausista lyhyin! Tuli tehtyä yksi isompi hankinta, auton vaihto. Olin haaveillut paremmasta autosta jo 3 vuotta. Aiempi yli 20 vuotta vanha autoni alkoi osoittaa jo ruostumisen alkuja joten oli ihan aika vaihtaa se, ennen suurempia pohja-ongelmia. 

Siitä syystä nämä ostokset jäikin vähän minimiin, kun rahat tuli valuneeksi johonkin arvokkaampaan. Ja hyvä niin, että välillä löytyy itsehillintää. Mielestäni välillä onkin hyvä pitää tällaisia tavaran osalta low-buy hetkiä. Nyt mentiin minun mittapuullani siis ihan minimissään. Tavallaan en ostanut mitään turhaa, vaan varmaa tuotetta.

Kivijalassa Helsinki Outletissa, sijaitsee tosi hyvä löytöaitta, Nordic Beauty Concept x Lumene -myymälä. Ostin loistotarjouksesta kaksi Tonymoly I'm Coconut Mask Sheet sekä yhden Kocostar Rose Lip Mask -maskin, kaikki yhteishintaan 3,90 €.

Vierailin Sokoksella omistajapäivien aikaan ja sain sieltä alennuksien saattelemana seuraavat tuotteet: Aussie 3 Minutes Miracle Moisture -hiustenhoitotuotteen, joka on siis kuin hoitoaine, jota käytetään suihkussa shampoon jälkeen. Moisture sarja on ihanan karkin tuoksuinen ja tämä purkki on niin helppokäyttöinen. Ostin lisäksi uutuuden Garnier Fructis Pineapple Hair Food -hiusmaskin, jota voi myös käyttää hoitoaineen tai leave-in tuotteena hiuksiin. Tämä tuoksui myös karkilta, saattaa voittaa jopa sarjan banaanin tuoksun. Tuotteet alle 10€ yhteensä.

Eli melko mukavat ostokset, täysin selkeästi käyttötavaraa. Tarkoitus taas edelleen vähän vähentää hankkimisia ja käyttää nyt omia varastoja alta pois. Kaappi tuntuu tursuavan edelleen niistä kahden joulukalenterin tuotteista.

24 helmikuuta 2023

Esittelyssä The Body Shopin Ginger Hair & Scalp Scrub

*saatu ilmaistuote

Tällä kertaa esittelyssä on *The Body Shop Ginger Hair & Scalp Scrub joka on myös aika uusi tuote The Body Shopin valikoimissa, vaikka kyse ei nyt ole mistään uutuudesta. Tuote on osa Ginger-sarjaa, josta löytyy hiuksille myös shampoo ja hoitoaine. Olen itse käyttänyt Inkivääri-sarjasta juuri shampoon ja hoitoaineen joitain vuosia sitten. Tuoksu Ginger Hair & Scalp Scrubissa on muuten tosi inkiväärinen, taivaalisen raikas ja kirpeä. Olen käyttänyt tätä nyt muutaman kerran ja voinkin siksi kertoa mun kokemuksia tuotteita tässä samassa.

Tämä tuote on siis hiuspohjan kuorinta, jossa shampoon seassa on pieniä partikkeleita hiuspohjaa varten. Tuote sopii kuivalle sekä hilseilevälle hiuspohjalle, se on hellävarainen ja vegaaninen sekä luonnollisesti eläinkokeeton. Kuorinta sopii kerran viikossa käytettäväksi Inkivääri Shampoon asemasta. Tuote vaahtoaa kuten shampoo hiuspohjaan, saksanpähkinä ja kookoksenkuori irroittaa houspohjasta likaa, kuolleita ihosoluja sekä muiden tuotteiden jäämiä. Sopii hyvin käytettäväksi Inkivääri sahmpoon, hoitoaineen ja hiuspohjaseerumin kanssa. Tuote sisältää inkiväärin eteeristä öljyä, koivun kaarnaa ja valkopajua sekä vegaanista keratiiniproteiinia. Purkin alaosa on täysin kierrätysmuovia.


Eli tuote siis tuoksuu ihanalta inkivääriltä, sitä voi käyttää kerran viikossa ja se auttaa hiuspohjan puhdistuksessa sekä rauhoittaa kuivaa kutiavaa hiuspohjaa. Mitä mieltä olin The Body Shopin Ginger Hair & Scalp Scrubista?

Tuote on mielestäni helppokäyttöinen, se vaahtoaa kivasti - sillä sehän oikeastaan on kuoriva shampoo. Huuhdellessa tuntuu, että partikkeleita jää pituuksiin, eli huuhdella sai hieman pidempään sekä huolellisemmin, kuin tavallista shampoota käyttäessä. Partikkeleita on hillitty määrä tuotteessa, kuten kuvasta näkyy, eli se on kyllä hellävarainen. En kokenut ainakaan kuivattavuutta, ja käytinkin tämän jälkeen tietysti hoitoainetta normaalisti.
 
Todella mukava käyttää tätä tuotetta, sillä välillä hankin kuorivia tuotteita hiuspohjalle. Hiuspohjan kuorintaan keskittyvä tuote saa muutenkin tekemään hieman tarkempaa sormityötä. Hiuspohjan hieronta saa verenkierron lisääntymään päänahassa ja se voi edesauttaa hiustenkasvussa muutenkin. Eli tämän tuotteen käyttö voi lisätä hiusten hyvinvointia käyttötarkoituksellaan muutenkin. En kuitenkaan ehkä joka viikko muistaisi tai jaksaisi tätä käyttää, pesen hiukset ehkä enintään 3 kertaa viikossa, jolloin jo joka kolmas kerta käyttäisin tätä tuotetta. Hieman harvempi riittää minulle.


Tuotesivulle: The Body Shop Ginger Hair & Scalp Scrub 240 ml 22,50€

Käytättekö te kuorivia tuotteita hiuspojalle?

21 helmikuuta 2023

Puhelimella kommentointi blogissa

Painin todella pitkään sen ongelman kanssa, etten päässyt kommentoimaan omaani enkä muiden blogeihin. Muutos tuli itselleni, kun Bloggerissa tuli erilainen kommenttiboksi käyttöön. Eilen otin asiakseni googletella, mistä johtuu, etten voi käyttää puhelintani kommentointiin. Sain tästä myös kerran kommentin blogiini jossa hieman syyteltiin, että olisin muuttanut kommentointia itse jotenkin. Kyse ei siis ollut ollenkaan tästä ja itselläni kommentointi omaan ja muiden blogeihin oli myös estynyt.

Hei, kommenttien lukeminen ei uuteen ulkoasuun päivityksen jälkeen ole toiminut. Käytän siis mobiilia Androidilla ja klikkaamalla "Katso kommentit" aukeaa vain "Kirjoita kommentti" boksi. :/

En siis päässyt ollenkaan kirjautumaan selaimella kommentointia varten profiililleni. Sitten selvisi, pitää hyväksyä sivustojen välinen seuranta. Ja Safarin asetuksissa puhelimessani oli suoraan estot päällä. Eli koska Blogger käyttää cookieseja kolmannen osapuolen palveluihin, kommentointi ei onnistu, ellei tätä asetusta hyväksy. Tässä on se mahdollisuus, että verkkosivut voivat seurata tarkemmin miltä sivustolta olet siirtynyt heidän sivustolleen.


Eli jos sinulla olisi sama ongelma ja iPhone käytössä, niin verkkoselaimen asetuksista
Safari > Asetukset > Yksityisyys > Salli seuranta sivustojen välillä

Kuvittelisin, että Androidilla menisi suunnilleen näin, mutta en löydänyt netistä tarkkaa tietoa.
Chrome > Asetukset > Lisäasetukset tai Yksityisyys > Päivitä tiedot
 
Jos teillä muilla onnekkailla puhelimella kommentointi on toiminut, niin mainiota! Olen itse siis ollut lähes 6 kuukautta ilman mahdollisuutta kommentoida puhelimella. Tämän kommentin jonka korostin mukaan sain viime elokuussa blogiini. Toivottavasti tästä ratkaisusta olisi sinulle myös apua, jos et ole voinut kommentoida blogeihin puhelimella.

16 helmikuuta 2023

Tammi-helmikuun suosikit '23

*saatu ilmaistuote

Jatketaanpa taas suosikeista. Jatketaan tutulla kaavalla, kerta kahteen kuukauteen esittelen viisi suosikkituotettani joita olen käyttänyt viimeaikaisesti tai ovat loistaneet miellyttävyydellään. Voin kertoa sen verran viimeaikaisista jutuista, että on ollut hieman kiirettä työelämässä. Lisäksi tämä vuosi on jotenkin ollut hullunkurinen ja koen, etten ole vain päässyt normaaliin arkeen kiinni. Ensikis pidempään kipeänä, sitten tatskan parantelua ja viime viikonloppuna jouduin hakeutumaan kiireisesti yksityiselle ja yksi kiukkuinen viisaudenhammas jäi sinne praktiikalle. Toivottavasti tästä alkaisi nyt päivät kirkastumaan taas!

IDUN Minerals Refreshing Dry Shampoo, joka antaa volyymia ja tekstuuria ja sopii kuvauksen mukaan kaikille hiusväreille. Tämä kuivashampoo on ihanan kevyt ja helposti leviteltävissä tyveen. En ostaisi tätä jos haluaisin nimenomaan tekstuuria, silloin hankkisin Batistea joka on mielestäni tosi voimakas ja juuri ehkä sieltä tunkkaisimmasta päästä kun hankkii kuivashampoota. Tämä sopii juuri siihen freesaamiseen ja hiusten raikastamiseen hyvin. Tuote on parfyymiton. Olen tätä siis käyttänyt nyt hiusten pesuvälin pidentyessä aina postuessani kotoa vaikka töihin. Pidän siitä, että on käytössä tällainen neutraali, hajuton ja mauton tuote. Saan tällä juuri sen pienen rasvaisuuden pois tyvestä, en kaipaa muuta.


Frudia My Orchard Peach Real Soothing Gel Mist, joka on siis kasvosuihke. Tässä ei siis ole hirveästi mitään kasvoveden ominiasuuksia. Sisältää persikkavettä ja tuoksuu makealle persikalle. Suihku on tasainen ja sopivan ohut ja runsas samaan aikaan. Suihkuttelen usein tällä kasvot aamulla ja pyyhin vanulappuun, näin alkaa aamu kasvot puhtaampana. Tätä voi kuulemma myös suihkuttaa meikin päälle. Jos tämä pullo loppuu ennen kesää, hankin uuden kesälle, sillä ajattelin että tätä voisi juuri rannalla tai aurinkoa ottaessa suihkuttaa kasvoihin ja iholle.


Frudia My Orchard Peach Body Essence, avasinkin tämän ihovoiteen aiemmin käyttöön kuin kuvittelin. Tuote sisältää myös persikkaa ja tuoksuu makealta persikalta. Aivan ihana. Voide on ihan valkoista ja on mielestäni ihonhoitovoide, mutta korealaisittain nimetty Essenceksi. Ainoa miinus on hieman kömpelö, super iso korkki. Voide on tosi riittoisaa ja leviää hyvin ja imeytyy nopeasti. Tulen varmasti kokeilemaan lisää Frudian Body Essencejä tämänkin lisäksi.


*LH cosmetics Infinity Filter Loose Setting Powder, jonka otin käyttööni tehokkaamin joulukuussa. Olenkin käyttänyt tätä nyt käytännössä jokaiseen meikkiini. Olen tykännyt tuputtaa tätä tiuhemmin silmien alle, jotta rasvaisuuden vuoksi ei tulisi ripsivärien tuhnakkeita alaluomille. Kerrostuu kauniisti ja on pysynyt ihan hyvin paikallaan. On todella läpikuultavaa mallia, eikä jää yhtään mattaiseksi iholle mielestäni. Rasia on mukavan pieni, vs. BeautyActin edellinen irtopuuterirasia oli todella iso. Laadullisesti en myöskään kokenut sitä yhtä hyväksi kuin tämän puuterin, ja käytinkin usein puutereita silloin ristiin aina sen mukaan miten paremmaksi koin, kun molemmat olivat vielä käytössä.

*Escada Summer Festival EdP, ihan parhaita tuoksuja! Kävin tuoksuttamassa nyt myyntiin tulleen Santorinin ja se on mielestäni huono, enkä pitänyt myöskään viimevuotisista. Olen käyttänyt tästä lähes puolet ja sekös harmittaa! Käytin tätä eritäin paljon tammikuussa ja myös nyt valitsen tämän aina, jos on joku parempi tilaisuus tuloillaan. Kumpa olisin tajunnut hankkia tätä vielä yhden säästöön, nyt vaikea löytää tätä enää mistään.

13 helmikuuta 2023

Esittelyssä The Body Shop Tea Tree Face Base meikkipuuteri

*saatu ilmaistuote


Moikka, on taas uuden tuote-esittelyn aika! Meikkipuuterit on rokannut viime aikoina aika paljon somessa? Muistan, kun Sensailla oli melkeinpä ainoa meikkipuuteri markkinoilla +12 vuotta sitten. Nykyään niitä löytyy monilta eri valmistajilta ja niin tämä melko uutukainen The Body Shopin *Tea Tree-sarjan Face Base myös. Olen käyttänyt tuotetta nyt lukuisiin meikkeihin saatuani tuotenäytteen käyttööni ja on kyllä vakuuttanut. Haluan ensiksi korostaa, että tämä on todella hyvä hintalaatusuhteeltaan ja puuterista löytyy upeat 19 eri sävyä. Esittelen seuraavaksi ensin tuotetta tarkemmin ja kerron vielä omia kokemuksiani näistä tuotteesta.


*The Body Shop Tea Tree Face Base Compact for Life on siis ylemmässä kuvassa näkyvä koko puuterikiekko ja se myydään erikseen ja ensimmäisen kerran jälkeen voi hankkia enää vain sopivan värisen puuterin omaan käyttöön. Kiekolla on hintaa kohtuulliset 9 € ja mielestäni tämä on erittäin hyvä, että tehdään yksi kestävä rasia johon voi ostaa aina uuden tuotteen. Itse puuterikiekko on nyt uudistunut ja mielestäni tämä uusi on yksinkertainen ja sievä. Oli myös erittäin helppoa ottaa puuteri käyttöön tässä rasiassa ja puuterin vaihto on vaivattoman helppoa, eikä vaadi mitään työvälineitä. 


Kyseinen *Tea Tree Face Base on siis mattameikkipuuteri, jolla saa paljolti enemmän peittävyyttä meikkiin, kuin tavallisilla puutereilla. Tuotteella on viimeistelyyn tulee mattainen pinta ja peittävyys on puolipeittävän ja täyden peittävyyden väliltä. Tuote myydään täyttöpakkauksena, eli kansipakkaus tulee ostaa erikseen. Uusi täyttö on aina 20 € ja täytön mukana tulee myös aina uusi vippa. Tämä on mielestäni todella edullinen ja vippa sisältyy aina täytön hintaan mukaan, todella kilpailukykyinen ja eettisempi valinta.

Tea Tree Face Base sopii iholle vaikka kosteusvoiteen päälle, ennen kiireistä työaamua. Tämän ideahan on se, että tuote käy siis täysin itsessään meikkipohjaksi! Itse käytän tätä koko kasvoille meikkivoiteen jälkeen. Tuote sopii koko kasvoille myös meikkivoiteen kanssa ja esim. vipalla paineltuna ainoastaan silmänalusille ja nenälle. Olen välillä myös tehnyt niin, kun olen halunnut jättää hieman enemmän läpikuultavuutta poskille. Tällöin olen sipaissut isolla kabuki tyylisellä siveltimellä tuotetta kevyemmin vain leukaperille ja otsalle. Tuote ei tällöin jää niin painavaksi ja iho pysyy hehkuvampana läpi päivän. 

Tea Tree Face Base sopii erittäin hyvin rasvaiselle iholle, jos haluaa saada mattaisuutta todella hyvin aikaan. Tämä myös säilyy todella hyvin läpi päivän lähes liikkumattomana itselläni ainakin. Olen jo ajatellut, että aion säästää tätä tuotetta kesälle, kun hikoiluttaa enemmän. Tällähän saa kasvojen punoituksen niin hyvin peitettyä ja auttaisi kesällä myös hienoiseen hikoilun peittämiseen. Minulla on muuten nyt tästä sävy Fair 1N joka sopii talvelle erinomaisesti, kesäksi olisi syytä hankkia hieman tummempi sävy. Tosi kiva, kun periaatteessa jos ostaisin uuden täytön voisin pistää tuosta rasiasta syksyä odottamaan vanhan kiekon siihen uuteen rasiaan sisään.


The Body Shopilla on korkeat ettiset periaatteet ja tuote on siitä syystä parempi valinta. Tuote sisältää reilun yhteistyökaupan kautta hankittua Kenialaista Tea Tree teepuuöljyä. Tuote on vegaaninen ja sisältää 90% luonnosta saatuja raaka-aineita. Tuotesivuille pääset seuraavista ei-mainos linkeistä: The Body Shop Tea Tree Face Base & The Body Shop Tea Tree Face Base Compact for Life

Mitä te pidätte meikkipuutereista ja oletteko kokeilleet vielä The Body Shopin Tea Tree Face Basea?

07 helmikuuta 2023

The Body Shop Vibrant Bergamot EdT

*saatu ilmaistuote


Olen jo tutustunut The Body Shopin ihaniin vartalosuihkeisiin ja body misteihin, nyt tutustutaan ensimmäiseen parfyymiini The Body Shopilta. En tiennyt mitä odottaa, mutta suhtauduin uteliaasti ja mieluusti uuteen tuoksuun. Kyseessä on vuoden 2022 keväinen uutuus ilmeisimmin. Bergamontti vihjaa sitruksisuuteen ja ajattelin, että tämä voi olla hyvä tuoksu. Kirjoituksessa ei ole mainoslinkkiä, merkintä viittaa saatuun ilmaistuotteeseen. 


Tuoksu on osa Choice-kokoelmaa ja purkki on yksinkertaisen kaunis, edessä värikäs ja raikas etiketti, pullo on kapea ja korkea, terävillä kuutiomaisilla kulmilla. Tuoksu sisältää bergamonttia, mangoliaa ja kieloa. Kyseessä on sitruksisen kukkainen makea tuoksu. Tämä on minulle oikein mieluisa, sillä rakastan Earl Grey teetä joka on myös maustettu bergamontilla.
Vibrant Bergamont-tuoksupakkaus on mielestäni reilun kokoinen, 50ml ja hintaa on noin 26 €. Tämä on siis edullisimmasta päästä, joten rohkaisen budjetti ostajia tuoksuttelemaan myös muita Choice-sarjan tuoksuja lähimmässä myymälässäsi.


Tuote sisältää 88% luonnon raaka-aineita ja suihkepullo on 42% kierrätettyä lasia. Mielestäni on todella mukavaa, että pakkaus on itsessään osa kierrätyksen tulosta. Pullon voi kierrättää lasina ja korkin metallina.

Kaiken kaikkiaan tämä on positiivinen yllätys, pitää myös tuoksutella muita tuoksuja itsekin ensikerran myymälässä. Otin tämän tuoksun heti tehokäyttöön saatuani sen käsiini, eli en ole muita tuoksuja nyt käytellyt. Tuoksu on oikeastaan aika ihana arkeen ja myös juhlaan. Se on sopivan mieto, mutta koen itse, etten enää päivän päätteeksi haista tuoksua itseltäni. Jos antaisin ystävälleni halin, uskoisin kuitenkin, että tuoksu läheltä kaulaani vielä tuoksuisi jonkun muun nenään.
Eau de Toilette tuoksujen kerrotaankin olevan pitkäkestoisia, mutta koen, että olen itse tuoksusokea omalle tuoksulleni pian sen laittamisen jälkeen. Käykö muille näin? Tämä toistuu minulla siis jokaisen tuoksun kanssa.

Katso myös kaikki aiemmat tuoksu- ja hajuvesiesittelyt tästä linkistä.

03 helmikuuta 2023

Kaikki huulituotteeni

* saatu ilmaistuote

Olin yllättynyt miten paljon näitä oli, siis yhteensä 18 tuotetta. Tässä on kaikki huulirasvat, kiillot, punat ja yksi huulikuorinta. Myös neljä näistä tuotteista on itseasiassa mulle tulleet arvontavoittojen kautta, eli en ole niitä maksanut - mutta ne eivät ole osa mitään blogijuttuja. Yksi Buxomin pitkä-ikäisin huulikiiltoni on nyt töissä kaapissa aina valmiina. Se on tuo kahdeksastoista, jota ei tullut kuvattua tähän kirjoitukseen.

Mielestäni näiden määrä on ihan ok, en ole raaskinut heittää kaikkia pois vaikken niitä käyttäisikään. Huulituotteita ei mielestäni voi antaa eteenpäin, sillä ne ovat henkilökohtaisia hygieniatuotteita. Etenkin jotkut huulikiillot on voineet olla hieman huonoja hankintoja, mutten ole raaskinut vielä luopua. Olen mielestäni vain reilu vuosi sitten siistinyt kaapistani pois kaikki huonot tuotteet. Nämähän voi kestää vaikka kuinka pitkään, koska tuotteita ei välttämättä säännöllisesti muista käyttää tai sitä laitetaan vain kerran päivässä, vaikkei pysy koko päivää tietysti kasvoilla.

 

Frudia Pomegranate Balm 3in1 Lip Balm, kylmäävän tuntuinen huulivoide jossa on punainen väri. Tämä on ihan kiva, mutta en enää pidä kylmäävistä tuotteista niin paljon. Voisi pannuttaa tätä vaikka myöhemmin.

*COSRX Propolis Lip Sleeping Mask, käytän aikalailla joka viikko useita kertoja yötä vasten, joskus myös päivisin. Tässä on jo iso dippi, eli on ollut rielussa käytössä.

The Body Shop Stawberry Lip Butter, mansikka huulivoi. En ole avannut ja säästelen toistaiseksi. En osaa sanoa, onko tällä ja tuolla seuraavalla hirveästi eroa.

The Body Shop Raspberry Born Lippy, vadelmainen huulibalsami. En ole avannut ja aionkin tätä vielä säästellä.

The Body Shop Kindness & Pears Sugar Lip Scrub, on ihanan makean päärynän tuoksuinen. Jättää huulet myös kosteutetun oloisiksi kuorinnan jälkeen. 

Yves Rocher Juicy Berries Lip Balm, mun ainoa puikkomainen huulirasva juuri nyt. Makean tuoksuinen ja tosi hyvä, kannan pienessä kosmetiikkapussissa joka päivä tätä mukana.

Yves Rocher Rouge Elixir Lipstic, kaunis joulunpunainen huulipuna. Kermainen eikä mattainen, ihan hyvä väri.

IDUN Minerals Creme Lipstick, todella pidän tästä. Sävy nudemainen ja hehkuva, sisältää hileitä tai jotain elävää. Pakkaus on pirteä ja löytyy helposti laukusta.

Illamasqua Antimatter Lipstick, tämä ja seuraava on mun lempi huulipunat. Tässä on ihana syvä nudenruskea väri. Mattaisempi koostumus on miellyttävä. Säilyy hyvin huulilla.

 

Buxom Plumping Lip Cream, ikonisessa White Russian värissä. Pidän tästä paljon, mutta viilentävä tunne on mielestäni nykyään vähän turha. Väri on kaunis myös minun huulillani vaikken ole niin vaalea.

Lumene Luminous Shine Hydrating & Plumping Lip Gloss (Sävyt Nude Peach ja Fresh Peach), pidän näistä! Haluaisin hankkia Lumenelta enemmän peittävyyttä sisältävän tuotteen. Tuota oranssimpaa sävyä pannutin jossain vaiheessa pitämällä tuotetta töissä.

Huda Beauty Metallic Lip Gloss, todella harvalla käytöllä ollut. Glitterit tuntuvat epämiellyttäviltä huulilla. Sävy kylmän vaaleanpunainen.

KotiSalonki huulikiilto, peittävämmässä sävyssä. Pidän tämän peittävyydestä, kuin todella voidemainen huulipuna-huulikiilto. Sävy sopii vaalealle iholleni todella hyvin. Pitäisi ehdottomasti käyttää tätä enemmän.

Clarins Natural Lip Perceftor, sävyissä 1 ja 17. Koitan juuri tuota pinkimpää pannuttaa pois, ja sitten tuota tummaa olen nyt myös käyttänyt tavanomaista enemmän tietoisesti. Pidän näistä Lip Perfectoreista niiden mukavan applikaattoripään takia.

Sephora Cream Lip Stain, räikeässä lilassa sävyssä. On jäänyt vähemmälle käytölle, ehkä näin räikeät värit huulilla ei ole enää se minun juttuni.

KotiSalonki huulterajauskynät, kahdessa eri värissä. Kiva kun löytyy, mutta harvemmin näitä värejä olen nyt käyttänyt. Mutta tärkeää löytyä jos käyttää huulipunaa.

Diego dalla Palma lip pencil, murretun ruskeanpunaisessa värissä. Tämä on väreiltään myös minulle mieluisempi ja sopii myös hyvin huulikiiltojen alle.

Tuntuu, että huulituotteissa harvemmin on samoja tuotteita kenenkään kanssa, mutta kertokaas, löytyikö näistä mitään teidän kaapeista?