torstai 30. heinäkuuta 2020

Kolmen pullistavan huulikiillon arviointi

* Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä jotka on merkitty tähdellä. 

Olen viimeaikaisesti innostunut käyttämään huulikiiltoja huulipunien sijaan, kauan jatkuneen matta-huulipunien muotivillityksen hillittyä muutos on mukava. Mattaiset punat usein kuivuvat huulille, kuivattavat huulia ja ovat vaan välillä hankalia kun menevät pilalle hetkessä. Huulikiilto kestää pidempään ja koen efektin olevan nuorentavampi kuin huulipunan. Tykkään kyllä huulipunista, mutta niiden vaikeus on välillä mulle liikaa, mutta ehdottomasti mattaiset huulipunat on mun juttu, kun ne ei sotke kuten tavalliset kermaiset punat.

Olen nyt viimeisen vuoden aikana tutustunut huulia turvottaviin huulikiiltoihin, joiden tarkoitus olisi kosteuttaa ja tehdä muhkeammat huulet. Mulla kaikista aktiivisimmassa käytössä näistä on ollut ensin hankkimani tuote tavanomaisesti ja sitten sen jälkeen tulleet tuotteet ovat myös tulleet lähemmin tutuiksi. Vaikka itse en välttämättä aina koe näkeväni suurta muutosta huulissani, ostaisin paljon mielummin näitä vähän turvottavia huulikiiltoja jatkossa.



Ensimmäisenä esittelyssä nykyisin myös Lumenelta löytyvä kosteuttava ja turvottava huulikiilto. Tätä tuotetta olen käyttänyt kaikista vähiten, sillä miellän sen lähimmäksi normaalia huulikiiltoa.  . Kesto huulilla on ehkä hieman lyhytaikaisempi kuin toivoisin, mutta tuotetta sopii helposti lisätä.Tavanomaisesti turvottavat kiillot hieman kihelmöivät huulilla, tämän tuotteen kohdalla kihelmöintiä ei ole.

Oma sävyni on persikkainen, mutta se ei ole silti peittävä vaan läpikuultava. Sävy on huulilla kauniin punainen ja todella kiiltävä. Itse applikaattori on tässä tuotteessa vähiten mieleen, tikku on taipuisa ja itse otin on hieman kaareva ja jotenkin kömpelö kun tikku taipuu. Arvioni tuotteelle 2/5



Kyseessä yksi ensimmäisistä ja klassisimmista huulten pullistajista, huulia täyttävä ja kosteuttava huulikiilto. Täydentävät huulten muotoa ja sopii käytettäväksi myös huulipunan kanssa. Kiilto kihelmöi tavanomaisesti melko hyvin huulilla, mutta päättyy aikanaan. Itse pakkaus on todella kaunis ja applikaattori on riittävän jäykkä ja otin on kaikista isoin silmämääräisesti, kun tuotteita vertaa.

Valitsin oman sävyni vaaleimmassa ikonisessa Pink -sävyssä jotta se olisi mahdollisimman vaalea ja toivoin kyllä peittävyyttä enemmän. Kicksin promokuvissa tuote näyttää myös pinkiltä, mutta tältä se ei huulilla siis näytä todellisuudessa. Tämä tuote on ollut mieleen ja käytän sitä mieluusti, mutta hintaansa nähden melko arvokas ja toivoisin kuitenkin tuota peittävyyttä hieman enemmän. Arvioni tuotteelle on 4/5



Viimeisenä kolmas tuote, myös melko uusi tuotemerkki Suomen markkinoilla, Buxom. Tämän joulupakkauksen ostin viimevuonna ja halusin panostaa tähän, sillä yhden täysikokoisen tuotteen mukaan sai minikoon. Tuotteista selkeästi enemmän onkin kulunut tuo minikoko, sillä tykkään pinkistä. Tuote sisältää minttua ja siksi se kihelmöi paljon enemmän huulilla kuin muut tuotteet, lisäksi tuntuukin usein että kihelmöinti jatkuu jos huulia vaikka maiskauttaa tunnin päästä levityksestä. Applikaattori ei jousta, vaan on riittävän jäykkä levitykseen.

Kumpikaan sävy ei ole järjin peittävä, mutta tummempi sävy on kaikista punaisin näistä ja antaa huulille kauniin voimakkaan sävyn, eli mitä tummemman huulikiillon viitsii valita, sen lähempänä tulos tulee olemaan purkin sävyä. Ehdottomasti hinta-laatusuhde näistä kolmesta tuotteesta parhain ja myös melko kestävä tuote käytössä. Tämän tuotteen ostaisin uudestaan, kun kaikki huulikiillot ovat loppuneet. Tuotteen arvosana 5/5

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Meikkauspisteen uusi peili


Noniin, viimeksi toukokuussa kirjoittelin siitä, kun tuli vaihdettua aiempi sivupöytä joka ei ollut kovin esteettinen tai edes käytännöllinen, tähän vähän siistimpään, missä on edes jonkin verran säilytystilaa lipastossa ja siinä on kaunis lasinen pinta josta on helpompi putsata meikkitahrat kuin vaikka puujäljitelmästä.

Nyt sitten päätin repäistä ja tutkittuani eri nettipalstoja ja nettikauppoja, päädyin tilaamaan itselleni kohtuullisen kokoisen, mutta silti vastaavissaa meikkipeileissä pienen yksolön. Tämä on tilattu CDONin kautta eräästä tanskalaisesta meikkikaupasta ja oli "-50%" alennuksessa, tästä en kyllä yhtään enempää olisi valmis maksamaan. Jos näitä katselee esimerkiksi Peilistoresta voi joutua vastaavan kokoisesta tuotteesta pulittamaan 250 euroa, kun nyt maksoin siis noin 100 euroa.


Pienenä vinkkinä, nämä pienet Aalto -maljat sopivat hyvin esimerkiksi korvakorujen ja kaulakorujen tai kellon säilytykseen, itselläni on näissä aina aktiivisimmat korut tarjolla ja ne on helppo napata valmistautuessa päälle.


Tältä peili näyttää ilman valoja. Kesäisin on onneksi sen verran valoisaakin jo aamusta, ettei näitä valoja ole välttämätöntä käyttää. Talvisin meikkivalo on lähestulkoon ehdoton, kun miettii, millainen kaamos täällä meillä on. Uskon valojen parhaiden puolien tulevan siis silloin esiin, mutta ehdottomasti auttavat jo nyt tarkassa meikkaamisessa. Pientä käsipeiliä tulee varmasti myös edelleen hyödynnettyä tarkemmissa silmämeikin kohdissa.

Peilissä on kolme eri värilämpötilaa, joista yksi on neutraali, yksi lämmin ja yksi kirkas. Lisäksi valojen voimakkuutta saa säädettyä. Kosketusnäyttöinen lasi toimii kätevästi sormella valiten. Omaan silmään peili on ihan siisti, se oli mielestäni kuitenkin yllättävän kevyt joten alempi metalliosa on "kromattua" muovia mitä todennäköisimmin, valoilla on valkoinen muovikupu, mikä on ihan hyvä juttu. Läpinäkyvät lightbulbit olisivat liian kirkkaat ja valot kävisivät liiaksi silmiin.


Nyt myös pari valittua tuoksua saa esiin paljon kauniimmin, myös meikkipeilin reunalle saa aseteltua parit kapeat tuotteet mikä on ihan kiva säilytyspaikka myöskin. Tuntuu että pöydälle sai heti paljon enemmän tilaa kun peili on pöydän takaosassa kiinni.


Valon kanssa saa myös vähän valoa kun avaa lipaston loppuun asti. Tuo peili teki kyllä meikkauspisteestä kokonaisvaltaisesti paljon näyttävämmän ja kauniimman. Lisäksi kokeiltuani siitä saa ihan kivat selfiet, mutta saa katsoa virittäytyykö tuolla koskaan ottamaan parempia meikkikuvia vaikka puhelimen avulla. 

Millaisia meikkipeilejä te käytätte? Tämä oli kyllä vuoden meikkipanostus ja loppuvuoden osalta saisi kyllä kustannukset pysyä minimissä jos meinaa vielä joulukalenterinkin hankkia.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Neljän primerin arvostelu


Kirjoitellaan tällä kertaa primereista, sellaisista, mitä multa löytyy nyt käytöstä. Kaapissa saattaa ehkä olla vielä pari primeria joita en ole avannut, mutta ne jätetään nyt avaamatta. Arvostelen siis nämä nyt käytössä olevat primerit ja rankataan vaikka asteikolla 1-5 oma mielipide näistä tuotteista. 

Opin itse tykkäämään primereista vasta oikeastaan viimeaikaisemmin, en aiemmin käyttänyt koskaan primeria meikin kanssa vaan olin ennemmin kiinnityssuihkeiden kannalla. Kovin paksuja primereita en suosi, ihoni on kuiva, joten tulos on nopeasti huono. Nämä kaikki tässä sopii mielestäni kuivalle tai normaalille iholle, osassa on enemmän hoitavia ja kosteuttavia aineita kuin toisissa.


Avant Pro Perfecting Collagen Touche Éclat Primer
Tämä on sellainen, mitä olen aika säästelemättä käyttänyt arkisin korkeasta hinnasta huolimatta. Tuotteen arvo on varmaan noin 40-60 euron luokkaa per 30 ml, joten kun tämä on tullut kauneusboksissa sen käyttö ei niin harmita, en olisi itse valmis maksamaan tuotteesta tätä hintaa. Tuotteen luvataan tasaavan ihon pH-astetta ja pehmentävän ihoa, sisältää myös esimerkiksi kollageeneja. Tuote sopii ikääntyvälle iholle.

Melko juoksevaa, vähän kuin seerumi, mutta silti vaalean ja rasvamaisen koostumuksen kaltainen, tuote on läpikuultava. Tämän kanssa en käytä ollenkaan kasvorasvaa alle, vaan laitan meikin suoraan päälle. Häivyttää myös juonteita ainakin sormista joilla levitän kasvoille. Tuoksu on mieto, vaikuttaa myös riittoisalta. Antaisin arvosanaksi 3/5


Figs & Rouge Hydra-Pore Velvet Cream
Sisältää A, C & E-vitamiineja sekä hylauronihappoa. Arvoa 30 ml pakkauksella noin 40 euroa jota en maksaisi tuotteesta, mutta tullut kauneusboksissa. Tuote onkin ennemminkin kuvailtu rasvaksi, mutta tämä ohjeen mukan tulisi lisätä päivittäisen kasvorasvan päälle, juuri ennen meikkiä ja suositellaan levitettäväksi T-alueelle ja laajentuneille ihohuokosille. Rasva on vaaleansävyistä mutta läpikuultavaa.

Tätä on tullut käytettyä vähemmän, tuote on lähempänä ohutta kasvorasvaa ja levittyy kasvoille hyvin. Tämä on vähän kukkaisemman tuoksuinen kuin Avantin primeri. Kuivuu jonkin aikaa ennenkuin meikkivoiteen voi laittaa, ei jätä meikkivoidetta kuitenkaan kiiltäväksi. Ihan hyvä päivittäiseen käyttöön, tuoksu plussaa. Arvosanaksi antaisin 4/5


IsaDora Under Cover Face Primer
Kaikista primereista halvin tuote, arvoa 30 ml tuotteelle vain noin 22,50 euroa. Tuote on vaalean beige, vaikka se on läpikuultava, niin se antaa myös sävyä iholle. Sopii ihonjuonteiden täyttämiseen. Tuotteen luvataan piilottavan pienet virheet, sisältävän kosteuttavia ainesosia, vähentävän turvotusta, punotusta jne. 

Vaikka tuote on mulle tullut ihan testeri-koossa, niin on tätä tullut melkein viikon verran käytettyä. Vaiktutaa riittoisalta, mutta on enemmänkin sellainen perinteinen eli tahmea primeri, mutta ei kuitenkaan rullaa omassa käytössä. Jos kaikista tuotteista vertaan, niin ehkä se tahmaisuus ei musta ole kovin kiva juttu, mutta oman ihonsävyn tasaaminen alla on kiva plussa jota muista primereista ei löydy, sillä tuotteella on pieni peittävyys. Arvosanaksi antaisin 3½/5


Smashbox Photo Finish Foundation Smooth & Blur Primer
Tuote on kehitetty tekemään meikistä paremman näköinen ja kestämään pidempään. Meikkivoide on cruelty-free ja vegaaninen. Sisältää varmaan melko paljon silikonia sillä se "blurraa" ja tasoittaa ihon juonteet hyvin. Sisältää A & E -vitamiineja. Tuote on saatavilla nyt Kicksiltä 50 ml koossa hintaan 39 euroa, joka on mielestäni käypä hinta isommasta pakkauskoosta.

Kyseessä on selkeästi primeri jota säästän viikonloppuihin ja parempiin tilanteisiin, sillä se on oikeasti niin hyvä. Haluankin kulutella noita muita primereita selkeästi pois etten tuhlaa tätä vaikka arkimeikkiin. Ehdottomasti mun lemppari, ei lähde rullaamaan ainakaan omassa käytössä. Tuntuu että tätä menee hieman enemmän sillä on paljon kiinteämpää kuin vaikka Avantin tai Figs&Rougen primeri. Tuote on myös läpikuultava, eli se ei tasoita ihon sävyjä. Arvioksi antaisin 5/5

torstai 9. heinäkuuta 2020

Tilannekatsaus hiusten kasvatuksessa



Halusin vähän kirjoitella hiusten kuulumisia ja tästä oman hiusvärin kasvattamisesta noin yleensä. Mun hiukset on siis leikattu viimeksi tammikuussa tähän "muotoon", eli latvoja on siistitty ja häivytetty joskus 4 vuotta sitten aloittamaani otsatukan poiskasvatusta. Sen jälkeen helmikuun puolivälissä on laitettu viimeisin väri, tästä on nyt jo peräti 5 kuukautta aikaa. Kyseinen väri on ollut ns. tyvikasvun vaalennus.

Omat hiukseni ei siis selkeästi kasva nopeasti, kun näitä seuraavia kuvia aletaan katsomaan. Kun pari viikkoa sitten mittasin hiukset oikeasti rullamitalla, oli mitan mukaan tyvikasvulla mittaa vasta 5 cm .

Päätettyäni lopettaa hiusten värjäys ja kasvattaa omaa sävyä olen syönyt jo yhden biotiinikuurin aivan kasvun alussa. Kesän jälkeen ajattelin ottaa uuden lisäravinnekuurin kasvun vauhditusta ajatellen, olen syönyt tavallisesti ihan normaalia biotiinia purkista, mutta myös muita lisäravinteita, vaikka syötäviä, olisi kiva testata.


Nyt voidaan lähemmin tarkastella tyvikasvun kolmea eri väriastetta. Aivan tyvessä näkyy oma sävy, tumman blondi tai vaalean ruskea. Sen jälkeen tulee astetta keltaisempaa, joka on viimeisin vaalennuskäsittely hiuksissa, tämän jälkeen tulee jo täysin vaalennettu ja käsitelty hius. Mielestäni näin ero on todella suuri, mutta kun hius on auki tai kiinni ponnarilla, voi tämä näyttääkin hieman liukuvärjäykseltä. Toivon siis kovin, että tuo vaalennettu latva kasvaisi kauniisti "liukuvärjäyksen" näköisesti pois. Tämän näkee sitten paremmin, kun tyvikasvu on 10-15 cm mittainen eli joskus joulukuun tienoolla.

Kesä auttaa myös pehmentämään näitä kolmea eri väriastetta, sillä päälaen tummimman hiukset vaalenevat auringon valossa. Nythän kaverit kommentoi että mun oma väri olisi muka vaalea, mutta eihän ne näe miten tumma se tyvikasvu on oikeasti kaiken sen hiuksen alla joka ei ole saanut aurinkoa! Latvoja ja tyveä pesen myös edelleen kerran viikossa hopeashampoolla saadakseni sitä sävyeroa ehkä tarkoituksella kasvatettua, jolloin alempi hius ei menisi myöskään surkean keltaisen sävyiseksi.


Päätin lopettaa omien hiusten värjäämisen nyt toistaiseksi, sillä omat hiukseni tuntuvat mielestäni ohuilta ja jatkuva vaalentaminen varmasti heikontaa hiusta.

Aiemmin, noin kolme vuotta sitten, mulla oli lähes musta tukka, tumman ruskea. Lopulta ruskean sävyn pigmentit aiheuttivat kutinaa vaikutusaikana ja päätin etten voi enää tummaa väriä käyttää. Raidoitin hiuksiani monta kuukautta vaaleiksi, itse, kotona. Tällaiset käsittelyt varmasti ovat näyttäneet jälkensä ja siksikin hiukseni ovat lyhyet, leikkasin myös tämän käsittelyn jälkeen hiukseni bob tail mittaan jotta ne huonoimmat hapsut eivät jäisi päähän.

Nyt olen pitänyt hiuksia suht siistinä ja aiemminkin tyven vaalentaminen on ollut noin 2 kuukauden välein tapahtuva operaatio, eli ei sinänsä usein, mutta kuitenkin liian usein. Hiusten hoidon osalta käyn joka toinen päivä suihkussa siten, että pesen hiukset. Bob tail aikoina totuin pesemään hiukset joka päivä, joten edelleen joka toinen päivä tuntuu todella pitkältä väliajalta olla pesemättä hiuksia. 

Olen myös pyrkinyt välttämään ja vähentämään suoristusraudan käyttöä ja ajoitan suihkut aina aamuun tai sitten alkuiltaan, en koskaan nuku märällä tukalla. En myöskään kierrä enää hiuksia pyyhkeeseen turbaanille, vaan kuivaan ne pyyhkeellä ja annan kuivua sen jälkeen vapaana. Toivoisin tämän vaikuttavan esimerkiksi hiuksien katkeiluun positiivisesti.

Just nyt tuntuu, että kun hiukste on auki, niin ne on niin ohuet ja surkeat. Tuntuu silti siltä, että niskassa olisi hiustupsu paksumpi kuin joitain vuosia sitten. Tyvikasvun mukana on myös tullut uusia baby-hiuksia, eli pieniä hapsuja jotka nousevat massasta ylös vaikka sähköisillä keleillä. Kielisikö tämä sitten siitä tuuhenemisesta, jota myös toivon värjäyksen lopettamisen tuovan.



Kun tää tukka kasvaa, voi mun oma hiustenväri ollakkin yllättävän tumma, toivottavasti ei aivan maantieharmaa! On käsittämätöntä ajatella, että olen värjännyt hiuksia 13 vuotta ja tästä syystä en edes tiedä tai muista, olinko brunette vai sittenkin blondi 14 vuotiaana?

Tarvoitteena siis, ettei hiuksia tulisi värjättyä jatkossa. Ainakin kotivärjäämisen aika on ohi, ehkä voisi hiuksia piristää ottamalla raitoja kampaajalla jatkossa, ohuita, jotka vain vähän vaalentaisivat tai tummentaisivat kyseistä hiusväriä.

Nykyään on myös paljon naamioita, joihin on upotettu väripigmenttejä. Hiuksia voisi taittaa punaisiksi, oransseiksi tai kylmän liloiksi, kunhan ei odota hiusten värjäystä vaan ainoastaan sävyn taittamista. 


Hiukset ovatkin alta tummat, tadaa! Mitäs mietteitä teillä oman hiuksen kasvatuksesta ja hiusten värjäämisen lopetuksesta?

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Kuinka Monta?


Moikka, mun ehdottomasti piti toteuttaa tämä haaste vuodenvaihteessa, että voisin ensivuonna katsoa olenko saanut varastojani oikeasti yhtään käytettyä. Noh, toteutin sen nyt, joten voin vaikka ensi kesänä katsoa tätä uudestaan. Suosittelen myös muita bloggaajia toteuttamaan tämän haasteen, taisin tämän aiemman blogin aikoihin alottaa ja tätä en ole toteuttanut itse siis muutamaan vuoteen. 

Tässä haasteessa voi laskea, kuinka monta erilaista kosmetiikkajuttua kaapissa on. Tämä on myös hyvää inventaariota. Niinikään sain kaikki tuotteet laskettua ja luvut ovat nyt alla, viime viikolla virallisesti laskettu. Määrästä suurikin osa voi olla jotain kertakäyttöistä tai sitten sitä hirveää varastoa.


Kuinka monta kosmetiikkatuotetta omistat yhteensä? 196 kpl
Oikeasti jaksoin nähdä sen vaivan, että laskin kaikki suihkutiloissa, meikkipöydällä ja kaapissa, sekä kaikissa lukuisissa laukuissa olevat jutut lävitse. Tuntui kuitenkin ihan kivalta hommalta inventoida vähän lävitse mitä oikein omistaa. Yhdessä laukussa oli peräti 6 eri huulikiiltoa/punaa/rasvaa.

Kuinka monta meikkipussia sinulla on? 2 kpl
En ole enää meikkipussien suurkuluttaja, nämä kulkee mukana vain reissussa. Luovutin juuri eteenpäin myös joskus ihanan ja elämäni kalleimpana hankkiman River Islandin meikkipussukan, kun mulla ei ollut sille käyttöä ja se oli iso+tilaavievä.

Kuinka monta eri putelia käytät suihkussa käydessäsi? +6 kpl
Mulla on + tuossa edessä sen takia, että vakiotuotteiden lisäksi otan välillä muita juttuja käyttöön. Vakiotuotteet nyt on pari shampoota, hoitoaine, kasvokuorinta, saippua, hiushuuhde, hiusnaamio. Sitten on niitä kuorintoja, muita hoitotuotteita ja erilaisia pesuja joita en säilytä suihkussa, kun ei ole päivittäisessä käytössä.

Viimeisimmät meikkitankkaukset super-alesta.
Kuinka monta hiusten muotoilutuotetta omistat? 15 kpl
Yllättävän monta, vaikka olen todella laiska laittamaan hiuksia! Mulla on kaikista eniten kotona kuivashampoota ja hiuslakkaa! Tähän määrään en laskenut mukaan paria erilaista hiusöljyä tai leave-in hoitosuihketta, kun ne on tosiaan hoitavia eikä muotoilevia tuotteita. Muotoilussa lemppari just nyt on hiuslakka jota en moneen vuoteen edes ole käyttänyt päivittäin.

Kuinka monta meikkituotetta sinulla on? 73 kpl
Liika on liikaa ja meikkituotteiden määrä vaikuttaa isolta, vain siksi, että mulla on kaikista kuukausitilauksista ja hyvistä tarjouksista kertynyt vähän varastoa. Aktiivisessa käytössä paletit poislukien arvelisin olevan vain parikymmentä juttua ja kaikki jo avatut huulituotteet. Koitan nyt olla avaamatta varastosta mitään uusia huulijuttuja ainakaan, että saisin vanhat käytettyä ennen kuin päiväykset tulevat vastaan.

Kuinka monta testeriä sinulla on vielä käyttämättä? 10 kpl
En ole testeri-ihmisiä, jos ne on niissä lapuissa, mutta ne on tosi hyviä just reissuihin ja muihin pikavisiitteihin. Myös jotkut pienet testerit, jos on vaikka 5-15 ml kokoinen tuoksu tai primeri on ihan kivoja, kun voi testata itselleen sopivimmat tuotteet tai tuoksut. Usein myös jostain kalliimmista meikkivoiteista pyydän ihan testerin kaupasta kotiin parissa sävyssä ennenkuin valitsen niistä sen minkä ostan.

Ihanimmat ripset joihin olen törmännyt!
Kuinka monta kynsilakkaa omistat? +1 kpl
En ottanut tähän mukaan geelikynsilakkoja, kun ne on kuitenkin vähän eri juttu ja vaativat sen UV-valon kovettuakseen kokonaan. Mulla on yksi "nail repair" kynsilakka joka on todella vähällä käytöllä. Kaikki muut lakat lahjoitin eteenpäin kun siirryin geelaamiseen.

Kuinka monta meikkitutoriaalia olet katsonut elämässäsi?
Tämmöisiin vastauksiin on ihan mahdotonta vastata enään, varmasti satoja. IG:n puolella tutoriaalit ovat paljon nopeatempoisia ja saattaa päivittäinkin tulla vaikka stories -osiossa vastaan yhtäkkiä video jossa vedetään koko meikki kasvoille. Joskus katselen youtubesta eri tekniikoita, joskus kiinnostuin kokeilemaan cut creasea mutten saanut sitä itse toimimaan, sillä on vähän "laiskat" yläluomet.

Kuinka monta pohjatuotetta käytät meikkisi valmistamiseen? 4-8 kpl
Jos otetaan mukaan seerumi, kasvorasva ja mahdollinen primeri tulee sitten vielä meikkivoide, puuteri, hohto ja poskipuna päälle. Välillä käytän myös meikin kiinnityssuihketta joka mulla on Urban Decayn All Nighter tällä hetkellä.


Kuinka monta hajuvettä sinulla on? 14 kpl
Jos laskee mukaan ne pikku testerit, mutta noita isompia on kymmenkunta. Mun lempi tuoksuja esittelinkin juuri, voit lukea niistä tästä.

Kuinka monta kertaa kuukaudessa meikkaat keskimäärin? +20 kertaa
Koska käyn töissä vain joinain viikonpäivinä, niin ei tule kotityöpäivinä juuri meikattua. Viikonloppuisin melko vahvasti. Tuntuu että meikkaaminen on huomattavasti vähentynyt, mutta kyllä niitä kertoja tulee varmasti noin parikymmentä kuukaudessa. Ainahan meikki ei tarkoita loppuun asti viimeisteltyä iltameikkiä, vaan tämä sisältää ihan ne arkimeikit joissa ei välttämättä ole kun meikkivoide ja kulmien muotoilu.

Kuinka monta vanhentunutta kosmetiikkatuotetta kaapista löytyi? 2 kpl
Bongasin vain kaksi varmuudella vanhentunutta, toinen on kasvojenpuhdistusmaito joka on Biothermin Bioforce-sarjan tuote. Siinä jättipumppupullossa muka 6kk käyttöaika, mulla on mennyt jo 2 vuotta ja vielä pari senttiä pohjalla, että kyllä sen loppuun käytän, ei vaikuta ainakaan menneen huonoksi. Toinen on tuo UD:n All Nighter kiinnityssuihke, en ole käyttänyt sitä niin aktiivisesti joten huomasin päiväyksen menneen ja nyt koitankin käyttää sen loppuun. Olen kyllä panostanut tähän, että käytän kerralla loppuun ettei tuotteiden laatu/koostumus kärsisi pitkästä käyttöajasta.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Uusimmat palettihankinnat

 * Julkaisu sisältää mainoslinkkejä.

Halusin jo pidemmän aikaa tilata itselleni jotain kivaa uutta kosmetiikkaa joka ei ole kauneusbokseista tai jostain löytömarketista. Tilasin itselleni Kicksiltä * pari kivaa palettia, toista olin katsellut jo pidempään ja toisen päätin tilata itselleni lyhyen harkinnan jälkeen kesän alesta.

Nämä ihanat paletit tulivat minulle jo joitain viikkoja sitten ja olen päässyt testaamaan molempia, en kuitenkaan ole saanut ehkä vielä onnistuneita kuvia meikeistä joihin näitä on tullut käytettyä, joten myöhemmin ehkä tulossa postausta paleteista meikissä. Tein näistä myös swatchit ja pakko sanoa, että laitoin sormella suoraan kädelle ilman primereita nämä puuterit!



Tämä oli kesän alennuspaletti ja se on Smashbox -sarjalta enimmäkseen mattaisia sävyjä sisältävä pigmenttinen paletti, jossa on eniten tarjolla kultaisen ruskeaa ja vaalean pinkkiä kestoväreiksi eri meikkeihin. Myös muut värit ihastuttivat, vaikka näin pinkkejä sävyjä en tavanomaisesti meikeissä käytäkään. Tästä sarjasta mulla on myös Major Metals -paletti. Mielestäni sävyt on kauniisti yhdistettävissä ja kokeilinkin vihreää luomea jo syventäen sitä pinkillä ulkoreunalla.

Sävyt näkyvät alla swatchattuna, sävyjen nimet ylhäältä; Borrowed Bling ja 72 & Sunny. Vasemmalta oikealle seuraavat sävyt Fro-Yo, Flamingo Pink, WTFuchsia, Party Pants, Melon Baller ja Palm Print. Värien nimet on ainakin hauskat, mun lempparisävyt on tekstissä muutettuna pinkiksi. Kaikki sävyt oli mun mielestä tosi ihania mutta nämä kolme on lempparit!




Tätä palettia olen katsellut jo pidempään ja ensi kertaa sain siihen kosketuksen ollessani laivalla, varmaan viikkarilla oli jopa vähän laajempi valikoima näitä vegaanisia tuotesarjaa. Tämä paletti on myös puuterimainen ja aivan ihanat pinkit sävyt tästä löytyy, lisäksi highlittereita sopivasti vain kaksi, kun itse en ole niin kova korostamaan hohtoa kasvoilla. Punaisen sävyt ovat ihanat ja ne ovat aika sileitä, mutta highlitterit olivat selkeästi murenevampaa puuteria joten niitä saa ottaa varoen ettei tule turhan paljon puuteria applikaattorille.

Alla swatchattuna ylhäältä alaspäin ensin highlitterit, Sparkling Highliter ja Golden Highliter. Sen jälkeen keskeltä ylhäältä alaspäin Spring Break, Sunday Walk ja niitä seuraa Rosy Cheek ja Sunny Day. Sävyistä mun lempparit on korostettu pinkillä, uskon että niitä käytän ahkerammin kuin muita, mutta usein turvaudun myös punien blendaamiseen keskenään poskille saadakseni sävyyn vivahdetta.


Mitä tykkäsitte näistä paleteista?