22 elokuuta 2023

Ihana Yamazaki Rin korurasia

Onko muillakin korut jossain vanhoissa sekalaisissa rasioissa tai pusseissa, jotka on tulleet korujen mukana? Mulla oli niin vuosia, kunnes laitoin niistä suurimman osan sellaisiin Vuittonin ylijääneisiin pikku laatikoihin. Mutta ne oli tummanruskeat ja sitä LV:n vanhaa väriä. Osui silmiini elokuun alussa tällainen upea Yamazaki Rin-rasia, ja päätin että nyt on aika upgreidata. Tuotetta myy esimerkiksi Sokos.fi.

Ihana välillä kirjoitella näistä meikkipöydän jutuista. Tämä on kuitenkin tosi näkyvä ja nyt vielä kauniimpi kun aikaisemmat rasiat. Sopii hyvin valkoiseen ja on kaunis osa sisustuksessakin. Tuntui ihanalta heittää vanhoja korurasioita pois ja muutenkin käydä hieman koruja lävitse, koska kaikkia Glitteristä ostamiani korviksia en välittäisikään säästää.

Tuotteen mitat on 24×8×11,5 cm, ja se on valkoista muovia ja vaaleaa puuta. Tämä on minimalistinen desingniltaan ja mielestäni aika helppo käyttöinen. Osia on neljä, joista kolme on rasioita välilevyillä sekä yksi vaalea puinen kansi. Kannessa on syvennys, johon voi esimerkiksi käytössä olevat korut laittaa välillä levolle. Desing on kyllä kauniin minimalistinen.

Korurasiansaa myös mustana ja siinä on ehkä hieman tummempi puukansi kuin tässä vaaleassa. Lisäksi sarjaan löytyy myös pyöreä korulipas jossa on myös kerroksia, joita saa pyöritettyä. Yamazakilla on muutenkin todella ihania ja kauniita tuotteita paljon Sokoksen ja myös Stockmannin verkkokaupoissa.

Mitä mieltä olette, onko tämä kiva? Miten te säilytätte koruja?

8 kommenttia:

  1. Onpa kiva! Mulla korut on just jossain laatikossa ja niissä pikku rasioissa/pussukoissa...LV pikku laatikot olis kans hyviä, jokunen mulla on mutta tarttis useamman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mulla oli myös sellainen sekamelska erivärisiä rasioita ja pusseja. Toki ne LV:n lompakkolaatikot juuri oli tosi sopivia siihen hommaan myös ja niitä oli ilo toki aikansa käyttää.

      Poista
  2. Onpas nätti<3 Mulla on käytössä olevia koruja tosi vähän, kun en juuri käytä kuin kihla- ja vihkisormusta, paria eri korvisparia ja rannekelloa (joka sinänsä siis ei ole kyllä koru) ja nää on mulla säilytyksessä tollasessa Iittalan läpinäkyvässä lasirasiassa. On mulla enemmänkin jotain (rihkama)koruja ja kelloja, jotka löytyy sitten ihan jostain random-säilytyslaatikosta. Loput korvikset on jossain Muumipeltirasiassa. Mutta siis en enää nykyään tosiaan käytä oikeestaan mitään muuta kuin noita kahta paria korviksia, jotka säilytän käden ulottuvilla :D Pitäisikin taas käydä läpi noi korut ja heivata menemään kaikki, mitä en tosissani tarvii. Noita korviksia varsinkin on joku miljoona paria, kun nuorempana käytin tosi näyttäviä ja isoja korviksia ihan päivittäin eikä sellaset enää oo omaa tyyliä.

    Tää sun rasia on tosi tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös on useimmiten joku kestokaulakoru, joka on jatkuvasti yöt ja päivät kaulassa. Muutoin toki vihkisormus aina. Apple Watch on nyt ollut käytössä joten oikeaa kelloa ei ole tullut käytettyä. Ne iittalan pienet läpinäkyvät rasiat on myös älyttömän kauniita. Rihkamakorut tosiaan inventoin joskus aikanaan pois, niitä ei ole kuin muutamia. Jotkut noista korviksista tuossakin kyllä on, mielestäni Snö of Swedenissä menee raja, että koru on hieman laadukkaampi kun hintaakin jo voi löytyä enemmän. Koruissa kannattaa panostaa laatuun, turha hankkia paljon ja halvalla jos ei ole kauniita ja sellaisia matskuja jotka vaikka ärsyttää ihoa. :) Tuossa rasiassa jotenkin kaikki on kivasti harmoniassa.

      Poista
  3. Anonyymi27.8.23

    Tuleeko sun häälookista postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan tuleeko kuvissa niin esiin, mutta jos naama on kuvissa järkevä niin miksi ei. Meikinhän teen itse ja käyn ottamassa kampauksen ihan liikkeessä.

      Poista
  4. Mulla roikkuu kaulaketjut yms korupuissa ja korvikset veskin seinällä olevassa telineessä, pikkukorut taas rasiassa. Oon muuttojen yhteydessä käynyt koruja läpi ja nykyään ne on jotenkin järkevästo esillä.
    Mutta mikä hauska sattuma, mulla on tismalleen samat korvikset kuin tuossa yläkuvassa eli nuo Kalevan Valoisat ja sydän kovikset, ompa meillä sama kynttiläkin :D Eri hyvä maku meillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korupuut on myös somia! Mutta en ole sellaisiin hetkeen törmännyt. Hauskasti sekä kynttilä että korvikset olivat molemmat juuri synttärilahjoja, molemmat mieluisia. Tuo tuoksu on aivan ihana! Ja korvikset on nyt ollut kestokäytössä synttäreiltä saakka :)

      Poista