24 helmikuuta 2022

Aiva Organics -villin minimalistista ihonhoitoa

Tuotteet saatu Olo-apteekki, sisältää *-merkittyjä mainoslinkkejä

On kiva tutustua uusiin tuotteisiin, ja tänään tutustutaan AIVA-ihonhoitotuotteisiin hieman tarkemmin. Olen käyttänyt ja testaillut tuotteita pidemmän aikaa ja ajattelin, etten saa niin usein näytteitä, ettenkö voisi niistä tänne blogiin hieman jakaa. Kerroin jo aiemmin instassa, että tuotteet on ollut käytössä. Tässä meni hetki saada kirjoitus ulos, sillä testailin eräitä toisia tuotteita juuri enkä halunnut sekoittaa tuotteiden käyttöä keskenään saadakseni paremman kokemuksen tuotteista. Tuotteita saa ostettua *Olo-apteekista joka lähetti tuotenäytteet testattavaksi.

Uusi suomalainen merkki, AIVA, on villin minimalistista ihonhoitoa omien tietojensa mukaisesti. AIVAn tuotteet ovat Ecocert Cosmos -sertifioituja, vegaanisia, luonnonkosmetiikkaa ja täysin eläinkokeettomia. Brändi pyrkii myös kansainvälisille markkinoille Suomen lisäksi ja on pian saatavissa myös Japanin ja Suomen lisäksi Pohjois-Amerikassa. 

AIVAlla on vain kaksi ihonhoidon tuotetta, joilla luvataan sopivan todella moneen. Brändi tähtää minimalismiin, joka myös näkyy tuotteissa, niiden ainesosissa ja kaikessa suunnittelussa. Tutustutaan näihin kahteen tuotteeseen ja kerron hieman mun omia kokemuksia tuotteista.

 

*AIVA The Oil 400 ml
38,90 € ja tarjouksessa nyt 31,12 €

Monikäyttöinen öljy sisältää pohjoista mustikansiemenöljyä, pohjoista luomutyrniöljyä, kylmäpuristettua jojobaöljyä, oliiviöljyä, monia eri vitamiineja, antioksidantteja ja rasvojen luontaisia happoja. Tuote oman kuvauksensa mukaan sopii moneen, kuten kasvo- ja silmämeikin poistamiseen, ihonhoitoöljyksi koko vartalolle ja kasvoille, kylpyöljyksi, iholle ennen kylpyä ja suihkua ehkäisemään kuivumista, hierontaan, jopa liukuvoiteeksikin ja vaikka kasvonaamioksi tai yhdessä The Creamin kanssa hoitavana voideyhdistelmänä. Käyttötarpeita on monia.

En ole aiemmin käyttänyt ihonhoitoon öljyä, joten päätin heti ensimmäisenä rasvata itseni The Oililla. Tuote ei ollut voimakkaan tuoksuinen, mutta siitä tuli mieleen vähän joku jäätelöpuikko? Pidin kovasti suihkun jälkeen ihon öljyämisestä tällä tuotteella, se myös imeytyi ihanan nopeasti joten en enää kokenut oloa tahmaiseksi, kun puin vaatteet päälle hetken kuluttua.
Kokeilin tuotetta myös suihkussa, ihon rasvaamiseen tuotetta kului huomattavasti vähemmän, kuin suihkuöljynä käyttämiseen. Suihkuöljynä tästä ei tullut mun lempparia, mutta sopii myös hommaan!
Jos öljyä ottaa runsaammin käyttöön, sillä voi varmasti hyvin pestä kasvot kaksioisasen puhdistuksen ensimmäisenä osana. Koska mun kasvojen puhdistus öljy on pian loppumassa, niin tämä tuote tulee varmasti myös siihen käyttöön itselläni.
Olisi ehkä hyvä jos tuotteen kanssa olisi ostettavissa pumppu, niin pullo ei olisi kovin rasvainen sen annostelusta kädelle. Yleisesti The Oil vaikuttaa todella ihanalta ihonhoitoöljyltä, jos haluaa todella yhden tuotteen moneen, eikä halua kotiin purkkiarmeijaa, niin tämä on siihen sopiva tuote!


 

*AIVA The Cream 40 ml
36,90 € ja tarjouksessa nyt 29,52 €

Simppeli öljy, jonka voi yhdistää käytettäväksi The Oilin kanssa tai käyttää sellaisenaan. Ainesosat ovat melko samat, ja tästä löytyy mm. ohjoista mustikansiemenöljyä, pohjoista luomutyrniöljyä, kylmäpuristettua jojobaöljyä, eri vitamiineja, antioksidantteja ja rasvojen luontaisia happoja. Voide sopii kasvoille, kuin koko vartalolle. Sen voi yhdistää öljyn kanssa kasvojen putsaukseen, kasvonaamioksi, voiteeksi ja kuten sanottu, levittää koko vartalolle.

Mukavan tuntuinen ihonhoitovoide. Tämä itselläni sopisi varmaan paremmin yöksi, sillä se ei oikein tuntunut imeytyvän riittävästi kasvoille ennen päivämeikin laittamista. Se myös ehkä tuntuu hieman rullaavan itsessään juuri mun kasvoilla, vaikka levitän tuotetta yöksi. On ollut kiva myös rasvata kädet tällä sen jälkeen, kun on ensin rasvannut kasvot illalla.
Pidin tuotteesta, mutta jos tätä pitäisi levittää koko vartalolle, on pakkauskoko harmittavan pieni. Toisaalta tuote on paksua ja sopisi hyvin myös kuiville pohkeilleni.

Kaikin puolin pidin AIVA Organicsin molemmista tuotteista ja tuotteista jäi kyllä positiivinen kuva. Mun oman kokemuksen mukaan The Oil oli mieluisempi itselleni, sillä se on todella mukavaa käyttää ja positiivisesti yllätyin siitä ettei ihonhoitöljy jätä sellaista lähmäistä oloa kuin jotkut auringonotto-tuotteet. Tuotteista hinta-laatusuhteelta The Oil on myös mielestäni parempi.

21 helmikuuta 2022

Kokeilussa IT Cosmetics tuotteita

Hain helmikuun alussa tuotetestiryhmään Sokoksella ja minut valittiin! Olen asiasta todella onnellinen, koska olen mielestäni aiemminkin hakenut testaajaksi muille brändeille. Brändi tuli uutuutena ilmeisesti juuri vuodenvaihteen jälkeen Sokokselle. Sain kolme loistavaa tuotetta testiin. Käytin tuotteita pari-kolme viikkoa ja nyt ajattelin esitellä tuotteet ja kertoa mitä pidin niistä! Tuotteista ainakin Confidence in a Cream ja Bye Bye Under Eye ovat palkintoja voittaneita ja suosittuja bestsellereitä ja kaikki tuotteet on kehitetty yhdessä plastiikkakirurgien kanssa. IT Cosmetics on muuten myös cruelty free. Sokoksen verkkosivuilla voi lukea hieman myöhemmin koko testiryhmän kommentit.

Ylempänä näkyykin kuvaa, jossa olen käyttänyt brändin tuotteita. Tuona yönä kun kuva on otettu, oli kasvoille tullut leuan aluellee muutama näppy ja käytin kaikkia näitä tuotteita. Mielestäni meikistä tuli kyllä oikein kaunis ja iho on ihanan kuulas. En itse halua käyttää liian voimakkaita peitevoiteita näppyjen peittämiseksi. Koen, että iho menee niin tukkoon meikistä siinä vaiheessa, etteivät ne näpyt siinä tilanteessa parane koskaan.



It Cosmetics Confidence in a Cream™ kosteusvoide kasvoille 60ml
Saatavilla Sokoksella, 50,50€ 

Confidence in a Cream on anti-aging kosteusvoide, joka on kehitetty yhdessä plastiikkakirurgien kanssa. Sopi ikaikille ihotyypeille, tuo välitöntä kosteutta, kiinteyttää ja häivyttää ihohuokosia ja tasoittaa värisävyä. Sisältää seerumia, jossa yhdistyy kollageeni, hylauronihappo, niasiini, peptidit ja keramidit.

Kokeilin kosteusvoide ensi kerran muutama viikko sitten, ja ihastuin heti. Kasvot näytti mielestäni jo erilaiselta rasvauksen jälkeen. Voide on erittäin silkkistä ja samettista. Miedon, lähes tuoksuttoman, tuoksuista. Pakkaus on kaunis ja arvokkaan oloinen. Tämä kosteusvoide sopii hyvin myös meikin alle, sillä se on ohutta ja oikein nopeasti imeytyvää.



It Cosmetics Bye Bye Under Eye™ peitevoide Light 12ml
Saatavilla Sokoksella,  26,90€

Tämä silmänalus-peitevoide on erittäin peittävä, vedenkestävä sekä pitkäkestoinen käytössä. Peittää tummat silmänaluset, auttaa punaisuuteen ja verisuonten peittämiseen. Peitevoide on superpigmenttinen, se sisältää pepridejä, vitamiineja, kollageenia, hylauronihappoa ja antioksidantteja.

Tämä oli niin peittävää! Ja aivan naurettavan pienellä määrällä sai molemmat silmänaluset/yläposket kauniisti peiteltyä. Tuote on minulla vaaleassa sävyssä ja se on loistavan värinen itselleni. Sävy oli Light. Olen kyllä niin innoissani, että pääsin tätä testaamaan. Tuotteen hinta-laatusuhde on täydellinen! Tämä on niin peittävää, ettet tarvitse mitään muita peiteaineita tämän kanssa pitkään aikaan. Tämä 12ml pullo kestäisi arvoni mukaan reilusti yli vuoden minun viikottaisessa käytössä. Tulen tämän tuotteen varmasti ostamaan uudestaan, kun tämän sain nyt vihdoin testattua.



It Cosmetics Your Skin But Better™ CC+™ SPF 50+ meikkivoide 32ml
Saatavilla Sokoksella, 39,50 €

Todella kermaisen koostumuksen mukainen CC-meikkivoide peittää epäpuhtauksia ja kosteuttaa ihoa. Sisältää hydrolysoitua kollageenia, peptidejä, niasiinia, hyaluronihappoa, antioksidantteja ja vitamiineja. Voide tekee ihosta tasaisen värisen ja poistaa punaisuutta. Tuotteella on 50SPF-aurinkosuoja, ja tuote on original. Tästä saa kolmea eri versiota joista toiset on illumination ja matte.

Tämä oli todella ihanaa koostumukselta ja levittyi kauniisti kostutetun beauty blenderin avulla kasvoille. Tuotteesta jäi kaunis hehku ja tuli todella upea meikki. Koostumus oli yllättävän hyvä, kun tuote on kuitenkin 50SPF joka usein voisi paksuntaa tuotetta. Tämän arvoisessa meikkivoiteessa aurinkosuojan tuleekin sulautua näin hyvin voiteeseen. Sävy Fair on minulle aavistuksen liian tumma näin talvi-aikaan, mutta tämä varmasti yhden itseruskettavan kerroksen jälkeen sulautuu kaulan kanssa kauniimmin ja kesällä aivan itsestään.

Pst! Lue tästä testiryhmän kommentit Sokoksen sivuilta.

18 helmikuuta 2022

Helmikuun suosikit


Valikoidut viisi lempparia tässä kuussa jälleen esittelyssä. Helmikuussa minuun vaikutti tuoksut jotka luovat tavallisista tuotteista erityisiä. Tietysti sillä, toimiiko ne toivotusti tai sopivatko ne minulle, vaikuttavat myös siihen, pääsevätkö tuotteet suosikkeihin! Helmikuun aikana minulle on tullut aika paljon tuotteita testiin yhteistöiden tai pr-lähetysten puolesta ja lisäksi hain tuotetestaajaksi yhteen pieneen projektiin! Katsotaan siis, millaisia suosikkeja maaliskuu tuo tullessaan.




Pixi Vitamin-C Caviar Balm Leave-On Mask 15 ml

Paksu ihonhoitovoide, jota voi käyttää kasvoille levitettävänä maskina. C-vitamiinin tulisi aktivoida kollageenituotantoa ja booztata ihoa täysivaltaisesti. Sisältää kapseloituja vitamiineja jotka sulavat iholle. Pidin hirveästi Pixin Glow Tonicista, ja sain tämän pienen version pukilta. Olen levittänyt tätä yötä vasten kasvoille paksun kerroksen. Tuoksu on aivan herkullinen ja mukavan paksua. Kapseloidut vitamiinit on ehkä hieman erikoisia, mutta ei ole haitannut käyttöä.

 

  

Molton Brown Relaxing Ylang-Ylang Bath & Shower Gel 100 ml

Suihkusaippua joka tuoksuu kukkaiselle, ainesosissa tuoksuu mandariini, kardemumma ja inkivääri. Sydänvivahteita antaa ylang-ylang, jasmiiniriisi ja orris. Tästä suihkugeelistä löytyy myös vaniljaa, setripuuta ja myskiä. Tämä on siis erittäin aisteja herättelevä, herkullisen tuoksuinen suihkugeeli. Ja siksi tähän niin rakastuinkin! Saippua tuli kotiutettua joulupukilta, ja katselin jo mitä täysimittainen pakkaus maksaisi. 300 ml pullolle arvoa on noin 25 euroa, joten kyseessä on erittäin tyyris saippua. En ihan heti lähtisi omia rahoja tähän käyttämään, mutta tuote sai minut ihastumaan Molton Brownin ylellisiin tuotteisiin.

 

 

Item Beauty Overdew Xtra Intensive Moisturizer for Dry Skin 50 ml

Kasvovoide on paksua, mutta imeytyy nopeasti. Sisältää mm. arganöljyä, murumuru voita ja mangoliauutetta. Tuote oli hinta-laadulta loistava, se oli vain 20 dollarin arvoinen ja koko silti 50 ml. Sain tuotteen viimevuoden puolella Ipsy Glam Bag Plus-tilauksesta, ja nyt olen ottanut tuotteen käyttöön. Se on ihanaa koostumukseltaan, mutta paras tuotteessa on tuoksu. Se tuoksuu mielestäni aivan Coca-Colalle.

Rituals.. The Ritual of Mehr loving Body Cream 100 ml *Tuote saatu

Ihonhoitovoide sisältää appelsiinia, setripuuta ja muita kosteuttavia öljyjä, jotka tekevät iholle hyvää. Tuote on mausteisen ja erikoisen tuoksuinen. Käytin tästä jo yhden 50ml kokoisen putelin jonka sain joulupukilta, mutta sain tätä myös Instagramin kautta tulleesta yhteistyöstä lisää. Halusin nostaa tuotteen esiin, sillä rakastuin sen piristävään ja virkeään appelsiinin tuoksuun!


Frudia Pomegranate Honey 3in1 Lip Balm

Hunajalla terästettyä granaattiomenaa, antaa värikästä volyymiä. Punainen sävy välittyy huulille ja huulivoide antaa viilentävän ja hieman turvottavan vaikutuksen huulille. Aluksi mainitsinkin jo Lindalle, että tämä oli pienoinen pettymys koska tuotteeseen oli sekoitettu mentholia tai minttua, joka viilentää huulia. Sehän ei takaa ikinä turvotusta, vaan luo ainoastaan sitä efektiä. Koska sain Akar Beautyn huulivoiteen käytettyä loppuun, otin purkin meikkipöydälle tehokäyttöön. Ja oikeastaan olen ihastunut tähän! Pidän siitä, että tuote antaa pientä väriä huulille. Myöskään kihelmöinti ei kestä pitkään. Tämä on oikein mainio huulten kosteuttaja.

10 helmikuuta 2022

Lyko Plaza Beauty Box no. 3

Kirjoitus sisältää -merkittyn affiliate linkin

Ajattelin tulla esittelemään Lykon Plaza Beauty Box numero 3. blogin puolelle. Tämä kauneusboksi on jo myyty loppuun ja sen jälleenmyyntihinta on ollut 29,90 €. Tykkään paljon *Lykon erilaisista ystävänpäivänä, kesänä ja jouluna ilmestyvistä lahjapakkauksista. Ne ovat aina hieman edullisempia ja niissä on usein jokaiselle jotain. Uskon, etten enää tule tilaamaan kuukausittaista kauneustilausta, vaan näiden lahjapakkauksien tilaaminen tulee olemaan se mun juttu. 


Lumene Lähde Nordic Hydra Oil-Coctail, tätä tuotetta en ole aiemmin kokeillut. Tätä on kiva päästä kokeilemaan! Sisältää prebioottista ksylitolia, pohjoista lähdevettä, luomukoivunmahlaa ja mustikansiemenöljyä. Tuote sopii kuivalle ja pintakuivalle iholle. Tämä on vähän seerumimainen tuote, joten sopii aamusin ja iltaisin voiteiden alle levitettäväksi. 

LH cosmetics Fantastick Multi-use Lipstick, sävyssä Ametrine. Tämä on kosteuttava, läpikuultava ja parfyymiton huulipuna joka sopii myös levitettäväksi poskelle poskipunana. Huulipunalla on SPF15. Tämä sävy on oikeasti hieman tummempi kuin kuvassa näkyy. Se on kylmän liilan värinen. En ihan innostunut väristä, mutta pitää katsoa avaanko tämän myöhemmin omaan käyttööni. 

Clarins Natural Lip Perfector, sävyssä 17 Intense Maple. Kosteuttava, geelimäinen huulikiilto, jota on helppo levittää pörröisen aplikaattorin läpi samalla, kun tuotetta saa puristettua ulos tuubista. Tuote maistuu hyvältä ja sisältää esimerkiksi sheavoita. Mulla on ollut yksi nuden persikkainen sävy aiemmin ja se klassinen pinkki. On kiva saada tämä vähän tummempi sävy myös tästä sarjasta käyttöön. Clarinsin Natural Lip Perfector -sarja on yksi parhaita huulikiiltosarjoja joita olen käyttänyt.


Dermosil Selftanning Mousse, aurinkotuote, jolla saa helposti purkkirusketuksen mihin aikaan vain vuodesta. Olen oikeasti testannut tätä tuotetta jo pari vuotta sitten ensimmäisen kerran ja se on mielestäni hiukan tahmainen. Juuri nyt mulla on jo aika paljon itseruskettavia tuotteita kaapissa, joten ei tule kyllä ensimmäisenä käyttöön. 


Continu Bamboo Refreshing Shampoo, boksi sisältää hassusti yhden irto-shampoon ja yhden shampoo+hoitoaine parin. Olen testannut Continulta yhden hoitoaineen, joten on tosi kiva saada tämä shampoo testiin. Mulle heti ensimmäisenä plussapisteet tästä pumppupullosta. Tykkään pumppupulloista, vaikka pohjalle voi jäädä hieman tavaraa käyttämättä. Sisältää aokado-öljyä, arganöljyä. bambu-uutetta ja hylauronihappoa. Kyseessä on kosteuttava ja hoitava shampoo, otan tämän testiin heti kun nykyinen shampoo suihkussa tyhjenee. 

Antonio Axu Volumizing Shampoo + Contidioner, sarjan tuotteet sisältää rypäleuutetta ja riisiproteiinia. Tuotteiden luvataan tehdä ohuista ja lättänistä tuotteista paksut ja elävän näköiset. Otan nämä joskus testiin siten, että käytän niitä yhdessä samaan aikaan. Usein tuntuu, että hiukset on aika littanat, varsinkin kun talvella pidän aina hattua ulkona päässä.


Love beauty and Planet hydrating infusion sheet mask, kiva saada maski tästä boksista. Tykkään kyllä love and beautyn maskeista, mutta en tiedä, tuleeko kookoksen tuoksuinen sheet mask kasvoilla olemaan lempijuttuni. 

Humle Apelsini, vain ruotsinkielisin tekstein varustettu kasvoöljy. Tuotteesta löytyi googlaamalla tietoa, että se sisältää kylmäpuristettua jojobaöljyä, aprikoosinsiemenöljyä, risiiniöljyä, antioksidantteja ja vitamiineja A, B, D ja E. Tuote oli jopa ilmeisesti 40 euron arvoinen, aika arvokas tuote. Taitaa olla ruotsalaista tuotantoa ja on varmaan vähän vastaava kuin meillä Saaren Taika tai joku muu käsintehty ihmetuote.


Kokonaisuudessaan miellyttävä sisältö tuotteita testiin! Pidin boksista paljon ja uskon, että näistä tuotteista lähes kaikki saan käyettyä itse. Ainoa on tuo yksi hieman tumma huulipuna omaan makuuni. 

07 helmikuuta 2022

Tuotearvio: 3 kasvovettä testissä

Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä.
 

Mun käytössä on ollut kolme erilaista kasvovettä ja haluan nyt esitellä ja arvioida vähän kasvovesiä. Vähän verrata niitä keskenään. Tässä on kolme hyvin erityylistä kasvovettä ja niidenkin ominaisuuksia pyrin hieman avaamaan, vaikka mikään expertti en ole.


*PIXI Glow Tonic 250 ml
*tuote saatu

Kuorii, kirkastaa ja kiinteyttää ihoa. Kasvovesi ei sisällä ollenkaan alkoholia. Sisältää 5% glygolihappoa mistä syystä tuote on kuoriva kasvovesi. Glygolihappo on incin toinen tuote veden jälkeen, eli sitä oikeasti on tässä tuotteessa! Incin mukaan tuote sisältää myös fruktoosia, biotiinia sekä kasviöljyjä. Tuote ei sovi silmänympäryksille.

Monet kehuvat juuri vähentävän punoitusta ja näppyjä, suoraan auttanut finnien vähenemiseen. Etenkin säännöllisessä käytössä voi nähdä happojen hyödyt kasvojen puhdistuksessa. Omalla kohdallani jos käytän tätä aamuin ja illoin, eli aamulla pyyhin yön ihonhoitovoiteet tämän avulla pois ja illalla käytän kasvojenpuhdistus-rutiinini viimeisenä tuotteena, olen kyllä myös huomannut että näpyt ei ainakaan enää punota. Näppyjä kyllä tulee, mutta ehkä tämä on rauhottanut tilannetta. Pidän tämän miedosta saippuaisesta tuoksusta ja koostumus on ihanan ohutta. Tämä on kasvovesi, jota ostaisin ehdottomasti uudestaan.

*The Body Shop Vitamin E Hydrating Toner 250 ml

Kosteuttava E-vitamiinia sisältävä kasvovesi Body Shopilta. Tuote on alkoholiton ja sisältää kasviöljyjä. En löytänyt Incistä mainintaa E-vitamiinista, mutta Body Shopin sivuilla lukee "Sisältää antioksidanttista, E-vitamiinipitoista vehnänalkioöljyä sekä 100% vehnästä johdettua hyaluronihappoa". Eli ilmeisesti E-vitamiinit ovat tässä vehnäjohtannaisessa hylauronihapossa mukana. Tuote sopii varmaan koko kasvoille, vaikka ei ole erikseen kerrottu, voiko levittää sy-alueelle.

Tämä on aika paksua kasvovettä ja sillä kestää huomattavasti pitkään imeytyä tai asettua lapulle, ennenkuin alkaa taputella kasvoja lävitse. Pitää siis odottaa, että se hieman asettuu, tai tuotetta tippuisi vanulapulta pitkin lavuaaria tai lattiaa. Tulee ehkä mieleen geelimäisempi koostumus. Tuoksu on ruusuinen, mutta mieleen tulee helposti saippua, kun koostumus on paksumpi. Jättää varmasti kosteutetun ja märän olon kasvoille. Mielestäni ihan hyvä, mutta ei ihan yhtä hyviä etuja kasvojen hoitoon kuin Pixi Glow Tonicilla. Käytän tätä kuitenkin, jos olen tehnyt kasvoilleni juuri The Ordinaryn AHA/BHA tuottella kasvojen kuorinnan. Silloin Pixin Glow Tonic olisi liian raju, enkä halua yhdistää kahta hapokasta tuotetta pariin päivään. En kyllä välttämättä ostaisi tätä tuotetta uudestaan.

*Madara Micellar Water 400 ml

Puhdistaa ja poistaa epäpuhtauksia, tämä on kosteuttava ja tasapainottava misellivesi. Misellivesi imee itseensä likaa ja meikkiä, joten se sopii meikin puhdistukseen. Kasvovedet myös puhdistavat siis meikkiä varmasti, mutta misellivesi on oiva valinta myös kaksoispuhdistuksen viimeistelyyn. Madaran Misellivesi sisältää hylauronihappoa, aloe veraa ja pioniuutetta, ja on epäilemättä alkoholiton. Tuote sopii silmänympäryksille.

Tämän pienen 50 ml testerin sain joulupukilta. Olen tällä välillä pyyhkinyt kasvot aamuisin puhdistaen yön kosteusvoiteen pois. Tuoksu on erittäin mieto ja hienovarainen. Tämä kuivuu nopeasti kasvoilta pois ja sopii erittäin hyvin vaikka kasvonaamion jälkeiseen ihon puhdistuksen viimeistelyyn. Olen ihastunut tähän tuotteeseen ja todella olen ajatellut hankkia siitä isomman koon, kun saisin The Body Shopin tonerin käytettyä vain alta pois. Tämä siis vakuutti!

Arvostelut lukemalla voidaan tulla siis siihen johtopäätökseen, että semmonen hyvä duo omaan kasvojen hoitoon olisi Pixin ja Madaran tuotteiden yhdistelmä.

05 helmikuuta 2022

The Body Shop, Kindness & Pears



En ollut ostanut mitään The Body Shopin joulusarjaa itselleni joulun alla, joten tammikuun lopussa päätin tilata itselleni pienen erän päärynä-sarjan tuotteita testiin läheiseen Body Shoppiin. Olen jo päässyt vähän tuoksuttamaan ja käyttämään tuotteita. Haluan kyllä jatkossa panostaa enemmän Body Shopin vartalotuotteisiin, ainakin vartalojogurttien osalta.

Merkitsen alle tuotteiden myyntihinnat, mutta ne on voineet olla hieman edullisemmat alennusmynnissä. Tämä joulusarja jota ostin Lindan innoittamana on Kindness & Pears, kyseinen special edition kausituote on minulle uusi. Sarja sisältää sisältää Italiassa tuotettua päärunäuutetta. Ainakin huulivoiteessa on reilun kaupan käsinvalmistettua voipuunvoita Ghanasta sekä sokerihiutaleita. Lisäksi se sisältää myös hedelmäisessä aromissa mansikkaa ja tonkapavun tuoksuja. Kyseisen sarjan tuotteet ovat usein vegaanisia ja lisäksi kaikki Body Shopin tuotteet ovat eläinkokeettomia.


Kindness & Pears Lip Scrub 8,50 €

Minulla ei ole ollut huulikuorintaa hetkeen, ja tuntuu että huulet tarvitsevat jotain, millä ne irtoröpäleet saisi irti näin talvella. Tämä huulikuorinta on sokerista tehty ja se poistaa huulien pinnalta irtosoluja ja pehmentää huulia. Vähän jäi kysymysmerkiksi, voisiko tätä tuotetta "syödä" kuten vaikka Lushin huultenkuorinnat ovat syötäviä halutessaan. Huulikuorinta näytti purkissa melko lattealta, ja se tuntui aluksi tiiviiltä, mutta kun sitä hieroo huulille alkaa sokeri selkeästi sulamaan ja hierominen onnistuu kivasti. Tuote on aika hyvän makuinen, mutta silti öljyinen, ja pesin kädet kuorinnan jälkeen.

Kindness & Pears Essentials Gift 29,00 €


Tämä pieni lahjapakkaus sisälsi kivasti monta hyvää tuotetta. Tuotteet ovat myös mehukkaan päärynän tuoksuiset ja pakkaus sisälsi tosiaan suihkugeelin 250 ml, vartalojogurtin 200 ml, vartalovoin 50 ml sekä käsivoiteen 30 ml. Sekä tietysti yllä näkyvän lahjapussukan! Sitähän voi käyttää kosmetiikan säilyttämiseen tai vaikka meikkipussina reissussa. Mun mielestä tässä just runsaskokoiset suihkugeeli ja vartalovoi on parhaita tuotteita testata tätä sarjaa! On myös kiva saada tämmönen reilun kokoinen testeri vartalovoista, minkä koostumus on Body Shopilla juuri uudistunut. Myös kaikki TBS:n käsivoiteet ovat olleet poikkeuksetta hyviä ja ne tulee aina käytettyä. Tässä lahjapakkauksessa ei ole yhtään turhaa tuotetta!

The Body Shop Kindness & Pears käsivoide, joka tuli täysikokoisena tuotteena. TBS:n käsivoiteet on mun ihan mielittyjä ja pidän niistä kovasti, kovasta hinnasta huolimatta niitä tulee hankittua. Ostan nykyisin erästä tiettyä käsivoidetta kulutustuotteeksi, mutta oli kiva saada tällaisessa edullisessa setissä käsivoide. Käsivoiteet ovat erittäin rikkaita ja kosteuttavat hyvin ihoa ja kuivuvat nopeasti.
The Body Shop Kindness & Pears vartalojogurtti, tästä vartalojogurtti-sarjasta on tullut mun lemppari ihonhoitovoide. Ihanaa, että TBS on tuonut markkinoille ohuemman ihonhoitovoiteen paksumpien body butterien lisäksi. Tämä tuoksui herkulliselta ja käytin viimeksi Cool Daisy -kesäsarjasta tuttua vartalojogurttia.

 

The Body Shop Kindness & Pears suihkugeeli, tykkään paljon ottaa erilaisia, erituoksuisia suihkugeelejä. Alkaa olemaankin hieman jo ongelma, ettei mikään purkki koskaan tyhjene, kun vaihtelen suihkugeelejä vähän väliä käytössä. Tämä suihkugeeli oli taivaallisen tuoksuinen nuuskutellessa sitä suoraan purkista. Siitä erottuu päärynän makea tuoksu ja siitä tulee mieleen semmonen hyvä päärynäjuissi.
The Body Shop Kindness & Pears vartalovoi, en ole käyttänyt juurikaan vartalovoi-voiteita TBS:ltä. Tosiaan on kiva päästä tätä testaamaan, kun body butter sarjaa on uudistettu ja voiteet on nykyään jotenkin vispattu. Tästä tuli reilun kokoinen, 50 ml pakkauskokoinen pieni rasia jolla päsee mukavasti tämän tuotteen tuoksuun ja makuun myös mukaan.

01 helmikuuta 2022

Loppuneet tuotteet 2022 tammikuu

* Saatu tuote


Vuorossa vuoden ensimmäiset loppuun käytetyt tuotteet. Osa tuotteista voi olla saatu esimerkiksi muun yhteistyön kautta ja kaiken hyvän hengen nimissä merkitsen tuotteet erikseen. Kerron onko tuote yay or nay, en ala erikseen antamaan mitään pisteitä. Yay kertoo, olisiko tuotteesta jatkoon tai voisinko ostaa sen uudestaan. Nay kertoo, etten ostaisi tuotetta uudestaan, se ei sopinut minulle tai en pitänyt siitä.

Loppuneita tuli aika reilusti tässä kuukaudessa. Oli pari eri rasvaa käytössä samaan aikaan ja kasvomaskit aina nostavat lukemaa. Ajattelin ottaa nyt ylös taulukkoon, kuinka paljon mitäkin on loppunut aina per kuukausi. Lisäksi tulen laskemaan Yayt ja Nayt koko vuodelta.

*Golden Glow by Lyko Hydrogel Eye Mask, miedon tuoksuinen maski kuten Lykon maskit. Koostumus on geelimäinen ja paksu ja helppo levittää reilun kokoiset läpät silmänalusten alle. Tämän voi käyttää esimerkiksi sheet maskin alla! Yay!
*Hydrating by Lyko Hydrogel Face Mask & *Anti-wrinkle by Lyko Hydrogel Face Mask, vastaavat geelimäiset maskit kuin Lykon Eye Mask! Tykkäsin näistä, ei mitkään perus sheet maskit, vaan näillä saa koko kasvojen turvotusta kivasti laskemaan. Helppo asentaa kasvoille sillä tämä on kaksiosainen! Leuan alue ja yläosa asetellaan erikseen, jolloin kasvomaski istuu hyvin naamalle. Tykkään näistä todella paljon, lisäksi tämän voisi vaikka laittaa jääkaappiin ja pistää jääkylmänä kasvoille jos haluaisi tehostaa turvotuksen poistamista kasvoilta. Yay!

 



ziaja goat's milk hand & nail cream 80 ml, mun uusi vakkari-käsivoide. Hinta ja laatu mielestäni hyvä, tuplapakkaus Prismasta on 4 euron luokkaa. Tuoksu on nenääni ihana ja rakastan kaikkia goat's milk sarjan tuotteita tuoksun vuoksi! Imeytyy nopeasti ja on mukavan rasvaista kuitenkin. Vaikka tuote vaikuttaa "tyhjenevän" nopeasti, säilyttämällä pystyasennossa ja kolistellessa kylkiin että tavaraa tulee ulos, saa tästäkin kaiken käytettyä. Yay!
The Body Shop Body Yogurt Cool Daisy 200 ml
, todella nopeasti imeytyvä ihonhoitovoide joka lupaa jopa 48 tunnin kosteutusta. Mielestäni tämä ei imeytynyt niin nopeasti ja huomasinkin niveaan verratessa, että tämä jättää iholle vähän kuin pienen kalvon. Tuoksu oli makea ja tuote oli notkeaa, vaalean keltaista ja kyllä tämäkin oli mielestäni hyvä tuote kuten muutkin TBS:n jugurttisarjan tuotteet. Mutta tuoksu ei ollut niin mieluinen ja siitä Nay!
Nivea Rich Body Lotion Nourishing Milk 400 ml
, tämä onkin jo aika reilun kokoinen ihonhoitovoide. Tämä oli paksua ja aluksi mietin "kääk"! En halunnut oikein käyttää tätä, mutta lopulta tästä tuli ihan suosikki. Aika usein elämässäni rasvasin ihon vasta illalla ennen nukkumaan menoa. Joku tuttu sanoi, etkö rasvaa itseäsi suihkun jälkeen?? No sitten kokeilin rasvata suoraan suihkun jälkeen, kun iho oli kunnolla kuivunut. Sen jälkeen tämä paksukin rasva imeytyi oikein hyvin eikä jäänyt tahmeaksi iholle. Tykästyin tähän ja olikin lähes ainoa rasva jota käytin joulu-tammikuun ajan. Ehdoton Yay!




mio Sun-drenchea Body Wash, hellävarainen kultainen miselli putsari. Tämä oli vähän kuin vartalosaippua, johon oli laitettu sisälle glitteriä, mistä syystä sitä ei voinut käyttää kasvoille. Käytin kainaloiden pesuun ja sheivaukseen, en glitterien takia viitsinyt käyttää edes intiimi-alueella. Nay!
Rituals.. The Ritual of Holi Sugar Love sparkling body mist, todellakin meni semmoseen hutiostos-listaan aikanaan. Käytin tätä raikastimena WC:ssä että tuotteen sai käytettyä loppuun. Tuoksu oli makea, mutta tylsä, ei edes niin hyvä kuin teinivuosina rakastetut Victorias Secret -body mistit. Nay!
Loreal SerieExpert A-ox Vitamino Color Shampoo 100 ml, shampoo värjätyille hiuksille. Pitäisi pidentää hiusten värin kestävyyttä ja yleisesti pehmentää hiuksia. Nay!
Dove Intensive Repair Conditioner 200 ml, ostin tämän kun halusin kokeilla pupunkorva-shampoota ja hoitoainetta Dovelta. No, shampoo on käytössä, mutta tähän hoitoaineeseen en ihastunut. Tuote oli liian litkua minulle, vaikka koostumus oli paksu, ei tässä juuri mitään hoitavia ainesosia ole ollenkaan. Nay!

 

Garnier SkinActive Eye Make-Up Remover 2in1 125 ml, ihan täyden 5/5 silmämeikin poistoaine. Yay!
Urban Decay All Nighter Waterproof Longwear Liquid Foundation 30 ml, käytin tätä tuotetta niin monella eri tavalla -levitin sormin, siveltimellä ja beauty blenderillä. Paras vaihtoehto olo lopulta märkä beauty blender, jolla pohjasta sai älyttömän upean. Harmi, että sitä tapaa aloin käyttää viimeisenä ja tuotetta oli enää vain 1/3 jäljellä. Tästä tuli kyllä todella mun lemppari meikkivoide, sanon Nay vain koska sitä ei enää valmisteta.
NYX Studio Perfect Photo-Loving Primer 30 ml, ostin tämän testiin sillä kyseessä on hieman edullisempi silikoni-primeri kuin Smashboxin Photofinish. Mielestäni tämä oli ihan hyvä, mutta oli ehkä öljyisempi tai rasvaisempi levittää kuin Smashboxin vastaava. Hinnan puolesta kuitenkin parempi ja lähes yhtä tehokas samaan tarkoitukseen. Koska aion nyt siirtyä kosteuttavampien primereiden käyttöön, sanon Nay!
Maybelline Sky High Lash Sensational Mascara, ikoninen viimevuoden some-kultin ja mainonnan tuottamana yksi parhaimpia ripsareita markkinoilta. Kokeilin, mutta en saanut tällä pitkiä ripsiä, kuten osa käyttäjistä kehuu. Musta väri oli tässä intensiivinen, applikaattori oli hyvä. Tällä sai kerrostettua kauniit ripset. Nay!

 


akar Skin Pure Lip Restoration, huulivoide joka oli yksi tammikuun suosikeista. Hunajaista ja täyteläistä huulten hoitovoidetta, lisäksi oli eka huulirasva jonka sain käytettyä pitkästä aikaa oikeasti loppuun. Yay!
CLARITYRX Get Balanced™ Probiotic Serum, aika ylihintainen seerumi jenkeistä. Koostumus oli tahmainen geeli, ei mikään ohut mukava seerumi. Piti aina laittaa voide päälle, mutta oli silti aika raskas koostumukselta. Nay!
Garnier SkinActive UltraLift Complete Beauty Day Cream 50 ml, hyvän tuoksuinen peruslaatuinen kasvovoide. Melko ohut joten sopi hyvin juuri päivävoiteeksi meikin alle. Yay!