28 heinäkuuta 2023

Heinäkuun ostokset



Tilasin Lykolta pari tuotetta, vaikka oikeasti en tarvinnut meikkivoidetta se vain tarttui mukaan. Eli Trind Keratin Nail Restore-setin, Trind Nail Repair Pearl-kynsilakan, NYX Studio Perfect-silikonisen rimerin ja Lumenen Natural Glow-meikkivoiteen.
 
Kynsilakoista tulikin jo sellainen postaus aikaisemmin heinäkuussa, jossa niitä esiteltiin tarkemmin. NYX:n halpis primeri on kuin kopio Smashboxin arvokkaasta Photo Finish-primerista, joten se kelpanee nyt minulle ihan hyvin. Kaksi meikkivoidetta oli jo auki ja käytössä ennen tuon ostoa, mutta alkavat molemmat tasaisesti vähenemään joten tämäkin kyllä tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin.

Kauppareissulta tarttui mukaan tarjouksesta Paese Hi rice! irtopuuteri, joka on transparent sävyinen tyyliltään ja sopii todella hyvin omalle iholle. Kiva löytö pikkurahalla. Lisäksi ostin yhden Wellaflex Dry Shampoon kaappiin jo valmiiksi, sillä tykästyin kyllä näihin kun sain näitä PR-lahjana. Mulla on itseasiassa vielä 2 purkkia käyttämättä tätä tuotetta, mutta eiköhän kohta taas lopu yksi lahjatuote.


Sitten vielä uuden lähi-Normalin ostoksia, josta piti hankkia pari sheet maskia, kun jäi enää yksi kaappiin käytettyäni sieltä jonkun muun. On kiva että sheetsejä on kuitenkin aina saatavilla. Lisäksi uusin yhden hiusharjan, vein vanhan töihin ja sitten ostin myös yhden dödön aiemmin ostamani tilalle - sillä se ei ole riittävän voimakas kesähikoiluun. Yksi herkku myös kuvassa.



Tässä vielä yhdet ostokset kun kävin kaupoilla. Essence Juicy Bomb huulikiilto joka on vain kiilto ilman väriä ja maistuu litsille tai vesimelonille. Kiva ja halpa tuote! Alle 2e. Lisäksi pitkästä aikaa Smashboxin mattahuulipuna, nestemäisenä. Sävyn nimi on Stepping Out ja se on rusehtavan sävyinen puna, joka on melko tumma huulilla. Vaatii hieman enemmän meikkiä jotta näyttää tosi kivalta. Käytin -30% etukupongin Kicksillä tähän.

Tuli minulle melko paljon ostoksia, meikkivoide ja kuivashampoo sekä huulikiilto vähän semmosia ettei tarvitse. Muuten tuli mielestäni vain tarpeeseen, mutta voisi hankkia vielä vähemmän kappaleittain. Tässä on yhteensä 12 kosmetiikkatuotetta, joten määrä nousi paljon - ja toki laskee nopeasti kun sheet maskit on käytetty.

19 heinäkuuta 2023

Kynnet kuntoon Trind-tuotteilla

 
 
Moikka! Yritän saada kuumeisesti korjattua kynsieni tilannetta. Yllä näkyvässä kuvassa kynteni lakattuna, tässä on vasen käsi ja käteni paremmassa kunnossa olevat kynnet. Vain etusormi ja peukalo ovat lyhyemmät, mutta peukalossa kynnen muotokin on juuri vähän epämuodostuneen näköinen. 
 
Mulla on suunnilleen eniten kasvuongelmia etusormissa, toisen käden keskisormessa ja välillä peukuissa. Hankinkin itselleni kaksi Trind-tuotetta, jotta saisin korjattua kynsieni tilannetta. Toki olen juuri kesällä syönyt biotiinikuuria, mutta se ei tunnu auttavan. Ehkä ostan seuraavaksi rauta-kuurin, mutta pidän kyllä tauon välissä. En ole mikään hirmuinen vitamiinien popsija. Laitan linkit tuotteisiin ja ne eivät ole mainoslinkkejä.

Trind Keratin Treatment Set, sopii herkille tai vaurioituneille kynsille. Omat kynteni ovat esimerkiksi vaurioituneet rakennekynsistä pari vuotta sitten ja kaikki kynsistä ei ole tuntunut palautuneen kunnolla. Ja tietysti oikean käden kynnet kuluvat huomattavasti enemmän arjessa ollessani oikeakätinen.

Yllä olevassa kuvassa oikean käden kynnet. Niissä on tässä vaiheessa tehtynä Keratin Nail Restorer-hoito ja niihin on laitettu päälle Keratin Nail Protector-lakka. Oikeassa kädessä keskisormen kynnenkärki on erittäin murtunut ja etusormi on myös hauras ja liuskoittunut vaikka se ei näy kuvassa. Katsotaan miten paljon kynnet ehtivät parantua ja katsotaan teenkö tänne jotain ennen-jälkeen postausta.

Lyhyesti tämän tuplapakkauksen tuotteiden esittelyt vielä alla.



Trind Keratin Nail Restorer, sopii hauraille tai vaurioituneille kynsille. Öljytön koostumus mahdollistaa kynsilakan levittämisen suoraan hoidon jälkeen. Sisältää hydrolysoitua keratiinia sekä E- ja B5-vitamiinia. On kuin kynsiöljy, joka siis levitetään puhtaalle kuivalle kynnelle. Anna vaikuttaa pari minuuttia, hiero loput pois sormilla kynsien pinnalle.

Trind Keratin Nail Protector, käytetään suoraan Trind Keratin Nail Restorerin päälle. Pidentää ja suojaa tehtyä Nail Restorer hoitoa. 

Kuvassa oikealla Trind Nail Repair Color-tuote, josta alla vielä lyhyt esittely.

Trind Nail Repair Pink Pearl, kynsiä vahvistava lakka joka sopii halkeileville ja liuskottuville kynsille. Kynnet koostuvat suurimmaksi osin proteiinimolekyyleistä. Nail Repairin aktiiviset aineet vahvistaa kynsien keratiinisidoksia, päivittäisellä käytöllä saat vahvat ja kauniit kynnet. Esittelyssä lukee myös "vain kahdessa viikossa" mutta on varmaan yhtä totta kuin joulupukki.

Tässä kuvassa olen levittänyt tätä yhden kerroksen kynsilleni. Pitäisi testata tätä myös erikseen, voihan alle vaikka tehdä tuon Keratin Nail Restorer-hoidon ja laittaa tätä kaksi kerrosta ja sitten pikalakan, jotta kynsilakka pysyisi kynnellä pitkään. Tästäkin olisi kiinnostavaa tehdä ajan kanssa postausta, tuleeko mitään muutoksia todellisesti vain kahdessa viikossa. Tuotteesta löytyy muuten useampi eri väri, myös ns. neutraali joka on sävyltään valkoinen.

10 heinäkuuta 2023

Tavoitelaatikko Q3

*saatu ilmaistuote


Heinä-elo-syyskuun eli Q3:n tavoitelaatikon tuotteet tuli valittua jo viime viikon alussa, jotta sain ne heti käyttöön. Laatikkoon valikoitui paljon PR tai yhteistöiden kautta tulleita tuotteita, joita tietysti näin kosmetiikkabloggaajana on ihanaa saada, jotta saa myös tänne lisää sisältöä tuotettua. Tavoitelaatikon idea on saada näitä laatikkoon valittuja tuotteita mahdollisimman hyvin käytettyä tulevan kolmen kuukauden aikana. 

Tuotteita tuli yhteensä 10 kpl joista yksi on testerikokoinen saippua. Tässä on nyt kaksi kasvovoidetta, joten niiden osalta voi tulla haasteita saada tuotteita loppumaan. Lisäksi mulla on myös nyt kaksi keskeneräistä ja lähellä loppua olevaa kasvojenputsaria käytössä ja voi mennä hetki, että saan tähän valitsemani TBS:n putsarin täysin käyttöön.


1. Fanola No Yellow 350ml, epäilisin että tätä on noin 1/3 pullon pohjalla jäljellä. Pakkauksesta ei nähnyt läpi edes kirkkaan valon avulla. Ihanan tuoksuinen hopeashampoo.


2. Garnier Ambre Solaire Natural Bronzer Self Tan Lotion 200ml, valitsin tämän siksi, että kesää on vielä jäljellä. Tämä on koostumukselalan ohutta eikä kuitenkaan rusketa niin paljoa, että ihoon tulisi rajoja tuotteen poiskuoriutumisesta. Joten sopii hyvin kosteuttavaksi ja päivettäväksi.


3. *V 10 Plus Water Based Peeling 50ml, tosi mukava hellävarainen kuorinta. Levitetään kasvoille, jolloin kuorii aktivoituessaan kuolleen ihosolukon ja talin kasvoilta. Pakkauskoko on melko pieni, joten on mahdollista selättää jos muistaa vain käyttää aktiivisesti.


4. *The Body Shop Edelweiss Cleansing Concentrate 100ml, kyseinen näyte on hieman jäänyt kaapin perukoille. Geelimäisen koostumuksen tulisi muuttua pesun aikana mukavasti vaahdoksi ja putsata kasvot hyvin. 


5. *HaruHaru Wonder Black Rice Hyaluronic Toner 150ml, paksumpaa kasvovesi-essenseä jolla voi kasvojenpesun lopuksi vielä kosteuttaa kasvot kevyesti taputellen naamalle ennen seerumia.


6. Clinique moisture surge intense 72h 50ml, reilumman kokoinen kosteuttava kasvovoide. Tämä voide sisältää hyaluronihappoa, kofeiinia ja aktivoitua aloe-vettä. Olen ostanut tämän peräti 2021 Emotionin joulukalenterin tarjouksesta. Olen käyttänyt tätä nyt yötä vasten, sillä voide on melko paksuhkoa. 


7. The Body Shop Wild Argan Oil Shower Gel 250ml, tarkistin ihan blogistani että olen toukokuussa 2022 ostanut tämän Stokkalta. Eli viimeisin vanhalla layoutilla oleva TBS:n tuote minun kaapissani. Argan-sarjan tuotteista tämä on ensimmäinen, mikä on käytössäni The Body Shopilta. 


8. *V 10 Plus Deep Moist Gel 50ml, erittäin kosteuttava hyaluronia sisältävä kasvogeeli. Aion käyttää tätä nyt mahdollisimman paljon päivisin kasvoilleni. Taisin tätä lähinnä testata saatuani tuotteen, mutta se on jäänyt käyttämättä enkä saanut aiemmin kesällä sitä vielä esiin kuten olin suunnitellut.


9. *V 10 Plus Aminohappo seerumi 30 ml, viimeinen sarjan seerumi joka minulta löytyy. Tämä on aika ohutta ja vaatii pari pumppausta, että tuote riittää koko kasvoille. Tämä seerumi sisältää kahdeksan eri aminohapon tuotantoa ja on loistava tuote stressin tai sairauden altistamalle iholle. Sopii mielestäni siis hyvin varmasti myös auringosta kärsineelle iholle ja toivottavasti näkisin eron kasvoissani käyttäessäni tuotetta kesällä.


10. Molton Brown Jasmine & Sun Rose Shower Gel 50ml, pienikokoinen näyte. Olen ostanut joulupaketin erilaisia Molton Brownin suihkugeelejä, sillä haluan nauttia ylevistä ja makeista suihkutuoksuista aika ajoin. Tämä on tuoksuiltaan ihanan makean kuuloinen ja sopii varmasti loistavasti kesään.

05 heinäkuuta 2023

Kesäkuussa loppuneet 2023

*saatu ilmaistuote

Esitellään kesäkuussa loppuneita täysikokoisia tuotteita, postauksessa nähdään myös Pärnun matkalla loppuneet tuotteet joita en halunnut kantaa kotiin, ja lopuksi vielä pari testeriä jotka loppuivat kotona. Sheetmaskeja käytin ennätykselliset 5 kpl kesäkuussa! Ja auringossa oleilun ja aurinkosuojien lisäksi koin, että kasvot tarvitsee kyllä lisäkosteutusta. Nyt loppui myös kaksi kasvovettä, mikä on sinänsä ihana juttu, että saan vähän tilaa vessan kaappeihin.

Täysikokoisia tuotteita loppui yhteensä 14 kappaletta jos tästä oikein laskin. 

*Pixi Glow Tonic 250ml, hyvän tuoksuinen kasvovesi joka kuorii kasvoja hellävaraisesti. Sopii rasvaiselle iholle tai iholle jota haluaa kuoria hellävaraisesti, ilman mekaanista kuorintaa. Ostan mieluusti uuden.

COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanser 150ml, ei ollut niin mieluinen. Tuotteessa on pistävä voimakas tuoksu josta en pidä. Geeliputsariksi ihan tehokas, mutta ei tehoa silmämeikkiin esimerkiksi. Käytin tämän lopulta raivolla pois suihkutuotteena (kasvojen pesu suihkun yhteydessä).

Nuxe Very Rose 3in1 Micellar Water 100ml, todella hyvän ruusuisen tuoksuinen misellivesi joka sopi hyvin kasvojenpesun loppuvaiheella ihon puhdistuksen viimeistelyyn. Pidin, en ehkä erikseen hankkisi tällaista itselleni kuitenkin tuntematonta brändiä uudestaan.

Aussie 3 Minute Miracle Moisture 225ml, todella syvähoitava hiusnaamio-tuote jota käytän hoitoaineen sijasta. Ensiksi täydet pisteet pakkauksen helppokäyttöisyydestä, sillä tuote vain puristetaan ulos alareunasta ja se on niin helppoa. Miksei kaikki hoitoaineet ja shampoot ole valmistettu vastaaviin pakkauksiin? Tuote on ihanan makean karkkisen ja herkullisen tuoksuista. Lisäksi hoitotehot omalle vaalennetulle raidoitetulle hiukselleni ovat erittäin hyvät. Pakkaus on muuttunut sen verran, että yläosan muovi on nykyään lila vaalean beigen sijaan.

Olaplex No. 4 Bond Maintenance Shampoo 250ml, erittäin hyvin vaahtoava ja hyvin toimiva Olaplex-shampoo. Yksi parhaita tuotteita Olaplex-sarjasta, ja käytössäni tämä säilyi erittäin pitkään. Tuoksu on vähän kuin hajuton, mutta silti mieto "jokin saippuainen" tuoksu tässä on. Taisi olla toinen kerta, kun esittelin tuotetta loppuneena blogissa.

Garnier Fructis Pineapple Hair Food 3in1 Hairmask 400ml, parhaan tuoksuinen hiusnaamio Garnierin Hair Food sarjasta! Tykkään todella paljon sarjan Banaani-tuoksusta, se on shampoo, hoitoaine ja hiusnaamio hyvä. Mutta tämä hiusnaamio oli hyvin tehokas hoitoteholtansa, ja aivan parhaan tuoksuinen. Juuri sellainen karkkisen makea, ei kyllä mielestäni kauheasti ananas tässä tuoksunut. Ostaisin uudestaan.

Olaplex No. 3 Hair perfector 100ml, hiuksia korjaava naamio. Toinen purkki tätä tuotetta jo myös blogin puolella esittelyssä. Tykästyin enemmän siihen No. 8 jonka ostin viimeksi, varmasti tätäkin tulee vielä joskus hankittua. Tämä kyseinen pullo vaikutti pilaantuneelta, tuote haisi pahalle ja korkki vuoti tuotetta kun tuotteen käänsi ylösalaisin. Harmittavaa hävikkiä tuostakin, kun tuotetta löytyi aina kuivuneena jostain nurkasta missä puteli oli ollut. 

Sheet maskeista seuraavia käytelty;
Esfolio Watermelon Mask Sheet, todella hyvän tuoksuinen. Pehmeä maski pysyy helposti kasvoilla. Paras hinta-laatusuhde.
Kocostar Hyaluronic Sheet, taattua varmaa hyvää laatua. Hivenen arvokkaampi maski, näitä voi hankkia myös tarjouksista. 
Sence Pusheen Face sheet mask, tuoksuu ainoastaan kemikaaleilta. Pussissa lukee mansikan tuoksu, mutta en sellaista tästä löydä. Näitä sencen maskeja ei pitäisi ostaa ollenkaan Normalista.
It's Skin Carrot Mask Sheet, ei tuoksunut porkkanoille, mutta erittäin hyvä myös hinta-laatusuhteeltaan. 

Ja sekavan kategorian tuotteita oli:
*The Body Shop Tea Tree Face Base 9g, tässä oli jo pannu näkynyt reilun aikaa, mutta reissussa tietysti hajosi loput matkalaukussa. Sain reissun ajan murusia käytettyä ja vikana päivänä kippasin loput roskiin. Tämä oli kyllä tosi mieluinen ja tällä sai tosi kauniin lookin kun käytti tuotetta siveltimellä vipan sijaan. Tässä oli hyvä muistutus, että mineraalipuuterit kestää paremmin matkailua.
Mavala Minute Quick-Finish, pikakuivattava top coat. Todella mieluinen itselleni ja sopii omaan käyttöön, eikä ole pettänyt. Käytän jatkossakin.

Matkalla loppuneet


Kaikki matkalla loppuneet samassa kuvassa. Täysikokoisena tuotteena ainoat tuotteet: Nivea Black&White Roll On Antiperspirantti, eli dödö. Tämä tuli Nivean joulukalenterista ja onko tämä peräti ensimmäinen blogissa esitelty loppunut dödö. En oikein tykkää niitä käyttää ja laitan tuotetta aina vain todella vähän kerrrallaan. En osta tätä uusiksi, sisältää alumiinia. Esfolio Honey Mask Sheet todella makean tuoksuinen sheet mask, ihana, edullinen ja aina hyvä. 

Testerikokoiset loppuneet tuotteet:
EarthTempo Body Lotion 30ml (2kpl), tuli hotellin tarjonnassa. Mielestäni miellyttävä levittää iholle, en erikseen kyllä ostaisi. Oli parempi tuote kuin minkä otin itse mukaan ihon rasvailuun.
EarthTempo Conditioner 30ml, todella voidemainen hoitoaine. Ei semmonen paksu tai kovin hoitava, käytin loppureissun omaa hoitoainetta jonka otin mukaan.
Ritual of Karma brightening body scrub, suolakuorinta iholle. Koin vaikeaksi käyttää, vaati vettä aktivoitumiseen, muuten hieroit suolaa joka ei yhtään liikkunut iholla. 
La Roche-Posay UV-Gel SPF50, todella miellyttävä aurinkosuojatuote kasvoille. Oli paljon parempi kun merkin litku jota olin ostanut täysikokoisen tuotteen. Tätä voisin ostaa!

Loput testerit



Lumene Lumo-sarjan seerumi sekä silmänympärys-seerumi. Oikeastaan en muista oliko tämä erityisesti minkään tuoksuinen, käytettyä tuli. ja lisäksi Eucerin Hydro Protect -auringonsuojatuota SPF50, jonka ostin itselleni sitten täysikokoisena myös käyttöön. Erittäin hyvä tuote, olen tyytyväinen kyllä tähän hankintaan.

02 heinäkuuta 2023

Tavoitelaatikko Q2 purku

*saatu ilmaistuote

Yllä olevasssa kuvassa nähdään, mitkä tuotteet jäivät vielä käsiin edeltävän tavoitelaatikon jälkeen! Ja mukavaa heinäkuuta! Se on jo vuodesta puolet elettyä aikaa ja puolet jäljellä. Nyt käydään läpi huhti-touko-kesäkuun eli 2-kvartaalin aikainen tavoitelaatikon tarkempi tulos. Tästä voit lukea tavoitelaatikko Q2 postauksen.

Joitain helppoja tuotteita tässäkin oli, esimerkiksi kaksi reilua testerikokoa erilaisista suihkugeeleistä tai suihkuvoiteista. Lisäksi Olaplex No. 3 käyttö oli toki helppoa, kun haluaa hiuksista huolehtia. Kuvittelin myös ettei tuo kasvojenpuhdistusgeeli COSRX:ltä lopu ikinä, mutta onneksi sekin myös loppui. 

4. The Body Shop Mango Shower Gel 60ml, loppunut 

5. The Body Shop Avocado Shower Cream 60ml, loppunut 

6. Olaplex No. 3 Hair Perfector 100ml, loppunut 

7. COSRX Low pH Good Morning Gel Cleanser 150ml, loppunut 

11. Garnier Fructis Pineapple Hair Food 400ml, loppunut 


Katsotaan sitten, miten pitkälle päästiin näiden kanssa jotka eivät loppuneet!

1. Dermosil Sunny Apricot Body Wash Suihkugeeli 500ml, tässä oli niin hyvää rutistusta, mutta ei vaan enempää mennyt. Viimeinen sentti tuotteesta jäi pohjalle, ja aion käyttää tämän loppuun ennenkuin otan uutta saippuaa käyttööni.

2. Lumene Lähde Foaming Cleanser 150ml, tämä on myös ollut jo jonkin aikaa auki. Sain tässä ajassa kuitenkin tuotetta tosi hyvin käytettyä. Arvelinkin jo Q2 alussa, etten saa kahta putsaria käytettyä loppuun, kun putsareita tuli tähän mukaan yhteensä kuitenkin kolme.

3. Scholl Voide halkeileville kantapäille 60ml, liekkö kertaakaan käytin. 

8. Mizon Snail Repair Eye Cream 15ml, jäi myös vähemmälle käytölle, käyttökertoja kertyi ehkä noin kymmenkunta. Vielä mun sy-alueella kun ei ryppyjä ole, ei muista tätä niin käyttää.

9. *COSRX Propolis Light Ampoule 30ml, myös tämä seerumi kului ihan hyvään tahtiin ja loppu häämöttää. Ampullin täyttäminen tulee varmasti vikoilla milleillä vaikeaksi, mutta ainakin nyt tuotetta on saanut helposti. Tämä on seerumina vähän paksumpaa joten saa tovin odotella, ennenkuin jatkaa vaikka yövoiteen kasvoille.

10. Smuuti Skin Watermelon Sorbet Balm 100ml, tämä tuote oli ihan käyttämätön kun otin tämän käyttöön. Arvioisin, että noin 1/3 tuotteesta on tullut käytettyä. Tämä on aika riittoisaa ja käytin vielä yhden öljyputsarin loppuun myös, ennenkuin otin tämän käyttööni. Kyllä tämä tulee aikanaan käytettyä loppuun.

Koitan pian myös esitellä Q3:lle valitsemani tuotteet blogissa!