05 lokakuuta 2022

Syyskuussa loppuunkäytetty kosmetiikka 2022

*saadut tuotteet merkitty 

Syyskuu ohi! Tuli nyt pistettyä hieman ajastettuna kauemmalle tämä postaus, kun oli jo muita juttuja tiedossa. Ehdin meinaan kirjoitella vasta lokakuun 2. päivä tämän postauksen valmiiksi enkä sitten jaksanut lähtemään hosumaan. Syyskuu oli ihana, nyt syksy on viimein alkanut virallisesti myös etelässä. Haravoin tänään sunnuntaina pihan ja pistin pyörän talvisäilöön, kun en enää tule pyöräilemään. Pian saa alkaa laittamaan kaamos-valoja, että ton pienen mustan koiran erottaisi ilta-aikaan, jos sen päästää takapihalle. Alkaa olemaan meinaan aika pimeää jo.

Tuotteita on loppunut vähiten koko vuoden aikana yhtä kuukautta kohden. Tuotteita loppui siis yhteensä 9 kappaletta! Aiemmin alimmillaan kesäkuussa loppui 13 tuotetta.


Lumene Stay Volume Mascara - en itse pidä tästä mascarasta. Tätä mustetta irtoaa siten, että tuo koko pullon suu on ihan ripsivärimähmässä ja likaa muut meikit meikkipussissa/laatikossa ja tuota on mahdotonta yrittää saada irti paperillakaan tuosta pakkauksesta. Ripsiväri oli ihan hyvää, sillä sai kauniit ripset. Tuo applikaattori ei ole mun lemppari, pidän enemmän niistä joissa on muovinen pää. Ei jatkoon.

Milani SPF30 Primer - käytin koko kesän. Ja oli tosi hyvä ja kosteuttava primer, vähän kuin kasvorasva. Oli mun mieleeni, koska sai kasvoille lisää aurinkosuojaa meikissä, ilman paksumpaa aurinkosuojaa. Pidin, tämä kys. pakkaus lopetettu enkä tiedä onko Milanin uusi vastaava näin hyvää. Tämä jatkoon.


Dermosil Self-Tanning Mousse - melko tahmainen mousse. Olen käyttänyt yhden pullon jo aiemmin, mutta tämä tuli Lykon Plaza Boksista. Kyllähän tämä meni, ja nyt mun kaapissa ei ole enää yhtään itseruskettavaa! Pitää kyllä joku taas hankkia talven rientoihin, mutta tätä en osta uudestaan omalla rahalla. Liian tahmea makuuni, mutta rusketus oli mukavan luonnollinen ja sai voimistettua useammalla kerroksella sitten helposti.

ziaja goat's milk night cream - todella paksua ja rasvaista yövoidetta, jota kyllä tykkäsin käyttää. Tykkään ziajan goat's milk sarjan tuoksusta, pidän siis vuohenmaidon tuoksusta kosmetiikassa. Tämä oli todella kosteuttavaa, vain pieni kerros riitti kasvoille yöksi. Joidenkin mielestä tämä voi olla erittäin tahmainen, ja jos on vaikka lemmikki niin sen karvat voi liimautua kasvoihin kiinni tämän käytön myötä.



Waterclouds Violet Silver Contidioner - hopeahoitoaine. Esittelinkin sarjan tuotteita aiemmin keväällä blogissa. Käytän aina välillä hopeahoitotuotteita saadakseni hiuksiini kylmempää vivahdetta. Tämä hoitoaine oli mielestäni kyllä ihan hoitava hopeatuotteeksi, usein hopeahoitoaineet ei ole ehkä niin hoitavia. Tällä hiukset eivät muuttuneet kirkuvan harmaiksi tai hopeiksi. Pidin, mutta tuskin ostan uudestaan.

Olaplex No.4 Bond Maintenance Shampoo - pidin. Todella pienellä määrällä sai vaahdotettua koko pään ja hiukset puhtaiksi, ja siis vain yhdellä vaahdoituskerralla. Tämä tuote on myös esitelty blogissa, kys. brändin tuotteet auttavat hiuksien kunnon ylläpitämisessä. Pidän ehdottomasti kaikista Olaplex tuotteista niiden ainutlaatuisuuden takia, sillä tuotteet rakennekorjaavat hiuksia oikeasti. Uusi pullo löytyy jo kaapista.


Garnier Moisture Bomb Sheet Maskit - kaksi eriväristä eri tuoksuista kasvomaskia. Ostin Tokmannilta, todella edullisia ja kosteuttavia. Mitään huonoa sanottavaa ei ole kummastakaan. Varmasti ostan uudestaan näitä.

*Lyko Hydrogel Face Mask - pidän kauheasti näistä geelimaskeista, jotka auttavat etenkin turvotuksen tunteeseen. Myös ihanaa hoitavaa kasvoseerumia sisältävät. Voisin ostaa tuotteita uudestaan.

03 lokakuuta 2022

Joulun odotuksen parhaat kalenterit

 * kirjoituksessa mainoslinkkejä

Kirjoittelin jo aiemmin hankkimastani joulukalenterista joka myös mainitaan tässä postauksessa. Olen erittäin innoissani aina joulun kalentereista, lopetettuani kauneusboksien tilaamisen. Olen jo siis ostanut yhden kalenterin, ja jos ostaisin toisen se olisi näistä kalentereista ensimmäinen esitelty kalenteri.

Mietin, että onko vähän tylsää kirjoittaa näistä kalentereista blogissa, mutta lisäsin tähän pari muuta kalenteria mausteeksi, jos joku voisi tästä löytää jotain uutta. Mukana siis Sephoran kaksi suosittua kalenteria jotka pystyy Ruotsista tilaamaan Suomeen! Lisäksi vahva suositus miehen joulukalenteriksi + yksi kaikille sopiva herkullinen kalenteri.


*The Body Shop Box of Wonders Big Advent Calendar

25 luukkua, 99 € - luukulle hintaa 3,96€

Kahdesta jo ilmestyneestä TBS:n kalenterista se mielenkiintoisempi. Tässä oli minulle parempi sisältö, sillä en tykännyt kaikista sarjoista niin paljon, joita Body Shopin arvokkaammassa kalenterissa on. Se on kyllä mielestäni siis plussaa, että pääsee tarkistamaan myös sisällöt. Jos kalenterin tilaa tarpeeksi aikaisin, ehtii sisällöt unohtamaan. Kalenteri sisältää muutaman täysikokoisen tuotteen ja useamman matkakokoisen tuotteen. Tämän kalenterin haluaisin vielä hankkia.


*The Body Shop Box of Wishes & Wonders Ultimate Advent Calendar

25 luukkua, 149,00 € - luukulle hintaa 5,96 € 

Tästä The Body Shopin kalenterista löytyi siis rutkasti enemmän täysikokoisia tuotteita! Body Shopin kalentereista ei löydy ollenkaan joulu-sarjoja, vaan ainoastaan perussarjojen tuotteita. Siinä mielessä kannattaakin miettiä, ostaako ennemmin yhden joulusarjan kaikki tuotteet vai tällaisen kalenterin. Jos ostat tämän kalenterin, ei tarvitse ainakaan hetkeen olla ostamassa aina loppuvia rasva- ja saippuapurkkeja.

*Twist Be Joulukalenteri

25 luukkua, 345,10 € - luukulle hintaa 13,80 €

Tilaamalla uutiskirjeen etukäteen saat alennuskoodin ja linkin, kun kalenteri tulee myyntiin. Tällöin kalenterin hinnaksi jää 199 € ja luukulle tulee hintaa 7,96 €. Kalenterin 2021 versio sai todella upeat tuotearvostelut verkkokaupan sivuilla ja on ilmeisesti exlusiivisempi luonnonkosmetiikan joulukalenteri. Tuotteista 14 kappaletta on täysikokoisia. Uutiskirjeen ehtii vielä tilaamaan, mikäli kalenteri kiinnostaa. Sen saa tilattua tuotesivulla.

Luonkos Joulukalenteri

24 luukkua, 159 € - luukulle hintaa 6,63 €

Toinen luonnonkosmetiikan joulukalenteri jota suosittelen, on Luonkosin oma kalenteri. Kalenterin voi ostaa ennakkomarkkinoinnista edullisemmin (139 € 6.10. asti). Kalenterin tuotteet ovat pääosin vegaanisia, kalenteri on täysin biohajoavista materiaaleista tai kierrätysmateriaaleista valmistettu. Kalenterit toimitetaan tilausjärjestyksessä marraskuun aikana, joten sitä saa vielä hetken odottaa ostamisen jälkeen.



Lakritsi joulukalenteri

24 luukkua, 46 € - luukulle hintaa 1,92 €

Markkinoilta löytyy myös esimerkiksi laku kalentereita. Mulla on ollut Kouvolan Lakritsin joulukalenteri ja siinä lakut oli hieman kuivahkoja. Olen tuttavalta maistanut tämän kalenterin lakuja viime joulun alla ja ne olivat mielestäni oikein mainioita. Tämä kalenteri ei ole yhtään häävi valinta.




Kuivalihakundi Joulukalenteri

24 luukkua, 79,99 € - luukulle hintaa 3,33 €

Ennakkotilattavissa oleva Kuivalihakundin aina loppuun myyty joulukalenteri, joka on takuuvarmasti miesten ja miksei naisten mieleen. Kalenteri sisältää kaikkia eri tyylisiä kuivalihoja. Tämä kalenteri on esimerkiksi oiva yllätys kumppanille myös vasta jouluaattona.




*KICKS Makeup Advent Calendar 2022

24 luukkua, 149,90 € - luukulle hintaa 6,25 €

Kaikella kunnian sanalla, tämä kalenteri vaikuttaa niin mielenkiintoiselta. Kicksin ensimmäinen kalenteri joka oikeasti sykähdyttää! Tämä on nimenomaan meikki-joulukalenteri ja se sisältää meikkitarvikkeita sekä meikkejä. Sisältö on myös esillä netissä. Kalenteri on ehdottomasti yksi parhaita kalentereita ja jos en jo olisi ostanut hätäpäissäni YR:n kalenteria voisin hankkia tämän kalenterin.


*KICKS Skincare Advent Calendar 2022

24 luukkua, 149,90 € - luukulle hintaa 6,25 €

Aivan ihana Kicks myymälän oma ihonhoidon joulukalenteri. Sisältää erilaisia kasvomaskeja, voiteita ja seerumeita. Kalenterin arvo on huikeat 338 euroa laskennallisesti. Mielestäni tämä on kyllä myös yksi mielenkiintoisimpia kalentereita. 




24 luukkua, 116 € - luukulle hintaa 4,83 €

Haluaisin käyttää tämän brändin tuotteita edes joskus, sillä ne ovat niin arvokkaita ja ihania. Monet tuotteet on kuitenkin hyvälaatuisia ja todella pidettyjä. Kalenteri olisikin oiva tapa lähentyä ja tutustua uuteen brändiin. Kalenteri näyttää sisältävän lähinnä erilaisia ihonhoidon tuotteita matkakoossa.


*Yves Rocher Joulukalenteri

24 luukkua, 54,90 € - luukulle hintaa 2,29 €

Yves Rocherin joulukalenteri, joka on ulkonäöltään niin niin upea. Kalenteri sisältää lähinnä matkakokoisia tuotteita, mutta vuoden 2020 kalenterissa nähtiin myös täysikokoisiakin tuotteita. Kalenteri on aiemmin myös sisältänyt joulusarjan tuotteita. Odotan kalenterilta paljon, sillä olen hankkinut tämän kalenterin jo. Joulukalenterin esittelypostaus tässä.


*By Lyko Days of Bea-you-ty Calendar

25 luukkua, 79 € - luukun hinta 3,16 €

Lykolta löytyy myös 3 muuta kalenteria, mm. miesten kalenteri. Koska kalenterien tuotekuvissa näkyy tuotteita, päätin linkittää vain tämän kalenterin julkaisuun. Loput kalenterit löytyvät Lykon sivuilta. Lisäksi tämä kalenteri on hinnaltaan edullisimpia. Ja edullisin tämä on siksi, että kalenteri sisältää vain By Lyko -merkin tuotteita, eli Lykon omia kosmetiikkatuotteita. Olen käyttänyt ja ollut tyytyväinen Lykon kasvomaskeihin, joten tämäkin voisi olla ihan kiva tapa testata tuotteita.


24 luukkua, 970 kr, noin 90 € - luukulle hintaa 3.75 €

Ruotsin Sephora toimittaa Suomeen ja Sephoralla on olemassa joulukalentereja pari. Niistä edullisempi ja kalliimpi, molemmat, sisältävät Sephoran oman merkin tuotteita. Sephoran omat meikit ovat aika laadukkaita ja pidettyjä, ja viime vuosina olen myös näistä kalentereista haaveillut - kun tilausmahdollisuudet Suomeen ovat auenneet. Kalenterista löytyy mm. huulituotteita ja kasvojen hoidon tuotteita.


Sephora Favorites Sephora Favorites Julkalender

24 luukkua, 4750 kr, noin 440 € - luukulle hintaa 18,33 €

Jos joulukalenteri maksaa tämän verran, kuvittelisi sisällön olevan todella hyvä! En itse lähtisi ostamaan Lykon 24K kalenteria esimerkiksi (n. 250€) sillä se oli floppi viime vuoden puolella. Tämä kalenteri sisältää Sephoran suosituimmat tuotteet, ja tästä löytyy mm. Huda Beautyn, Benefitin, Olaplexin, Natasha Denonan, Ritualsin ja Tarten tuotteita. Kalenterista löytyy varmasti myös matkakokoja tuotekuvien perusteella, mutta kuvittelisi tämän hintaisessa kalenterissa olevan myös täysikokoisia tuotteita. Valitettavasti koskaan ei voi olla varma, mutta tässä on lueteltu jokainen tuote millilitraa tai grammaa myöten, eli tässä saa ihan täsmälleen tietää mistä kalenterissa maksaa.

Pst! Nyt tullut myös Bearel K-beauty Joulukalenteri 2022 myyntiin. 129,95€ ja 24 tuotetta, joista puolet ovat täysikokoisia. Kalenterin koko sisällön voi myös tarkistaa verkkosivuilta.

30 syyskuuta 2022

Vastauksia esitettyihin kysymyksiin

Aiemmasta synttäri-postauksesta sain kysymyksiä joita sai esittää vapaasti. Otin kaikki kysymykset joihin blogissani haluan vastata Mukaan. Toteutetaan siis Q&A postaus blogissa! Toivottavasti vastaukset kiinnostaa, tästä postauksesta saikin ihan kivan ja tuli sellaisia aiheita, joita ei tulisi mietittyä ilman, että ne tulevat kysytyksi. Koitetaan myös syksyn aikana toteuttaa syyshaaste Tainan blogista.

Vapaat aiheet


Onko sinulla lemmikkejä tai ollut? Kyllä! Mulla on juuri nyt 2,5 vuotia Schipperke narttu Vappu. En pystyisi mitenkään luopumaan lemmikistä arjessani enää, sillä meillä vain on niin ihanaa. Vappu on tavallaan mun lapsi, mutta silti loistava lenkki ja retkikaveri + täydellinen lämpöpatteri kylminä talviöinä.

Lempielokuva? Mun lempielokuva on The Great Gatsby 2013, leffa on vain niin romanttinen, dramaattinen ja taiteellinen. Pidän myös hurjasti saman ohjaajan elokuvasta Elvis 2022.

Mitä teet työksesi? Olen juuri tällä hetkellä assistenttina joten työssäni käsittelen erilaisia pyyntöjä, jotka toteutan tai teen tilauksia, joiden hoitamisesta ja jakamisesta vastaan. Sain siis juuri hiljattain aivan pienen ylennyksen. Lisäksi teen myös business to business tyyppistä asiakaspalvelua sen osan ajastani kun ehdin.




Lempikirjasi? Rakastan eritoten lapsuudestani Harry Potter kirjasarjoja, koska fantasia puree minuun, olen harkinnutkin lukevani Game of Thrones kirjat. Pidän meinaan TV-sarjasta melko paljon! Aiemmin miettiessäi mitä teen elämälläni luin myös Henriikka Rönkön Mielikuvituspoikaystävä ja Bikinirajatapaus kirjat, ne on kyllä sopivan satiiriset ja hauskat -ja antoi näkökulmia.

Mikä saa sinut syksyllä pysymään pirteänä? Todella vaikea kysymys, ehkä ei kyllä ole mitään yhtä asiaa. Kultaiset ohjenuorani olisikin, riittävä ulkoilu ja raittiin ilman saaminen, mukavien asioiden suunnittelu/tekeminen/odotus, kynttilöiden polttaminen ja villasukkien käyttö :¨)




Kauneus-aiheiset kysymykset

Mikä on kallein kosmetiikkatuote, jonka olet ostanut? Vähän riippuu tietysti mistä tuotteesta on kyse, mutta epäilemättä se on GUCCI Bamboo EdP tuoksu 30 ml. Tuohon aikaan, siis vuosia sitten, kun tuoksu tuli se maksoi varmaan jotain 75 € tuossa koossa! Nykyään tämä näyttää olevan alkaen 55 euroa riippuen ostopaikasta. Mutta joskus olen kyllä ostanut myös Diorin huulikiillon ja se maksoi silloin noin 42 € joten sen kokoiseksi tuotteeksi on noussut varmaan litrahinta korkeimmilleen.




Onko sinulla jokin luottotuote, jota olet käyttänyt vuosikausia etkä koskaan vaihtaisi toiseen vastaavaan tuotteeseen? Ehdottomasti Garnier Skin Active 2in1 silmämeikinpoistoaine 125ml, jota kyllä moni muukin hehkuttaa. Olen toki kokeillut muitakin silmämeikinpoistotuotteita, joita kauneusboksit ovat tuoneet tullessaan, mutta en ostaisi enää mitään muuta silmämeikinpoistoainetta kuin tätä kyseistä!

Mikä on suosikki sävymaailmasi meikeissä? Tehdessäni silmämeikkiä sanoisin, että punaisen ruskeat ja syvät tummat sävyt ovat lemppareita. Kaikki murretun punan, ruskean, beigen tai harmaan murretut sävyt on kyllä mieluisia. Mutta jos teen jotain muuta kuin tavanomaista arki- tai viikonloppumeikkiä, esimerkiksi juhlameikkiä, tykkään käyttää etenkin violettiä tai vihreää luomiväriä.


Mikä on ensimmäinen kosmetiikkatuote, mitä itse halusit kokeilla? Olen ensimmäisen kerran käyttänyt joko kulmakynää ja piirtänyt kerran kulmakarvat kotona joskus 13 vuotiaana just ennenkuin joku kaveri tuli kylään. Mun äitikin nauroi, kun tulin ulos, piirrettyäni mielestäni upeat kulmakarvat. Käytin myös joskus ihan ekana varmasti Oriflamen luomiväriä äidiltä, missä oli todella pigmenttinen kaksivärinen kiekko. Siinä oli vaaleansininen ja tummansininen luomiväri. Vielä välillä mietin, mistä saisi niin hyviä luomivärejä.. 

Käytkö kosmetologilla? En käy! Olen todella perehtynyt itse oman ihoni hoitoon, eikä minun lapsuudessa tai teini-iässä ollut normaalia käyttää rahaa kampaajaan tai kosmetologiin. Joten olen tottunut hoitamaan kaiken itse. Kävin tänäkeväänä ensimmäisen kerran kasvohoidossa, johon valitsin itselleni RF-Cyro kasvohoidon, jossa tehtiin ensin kuuma ja sitten kylmäkäsittely, sisälsi myös puhdistuksen, kuorinnan, seerumin ja loppuvoiteen. Itse hoito oli lämmintä tai kylmää kasvojen hierontaa RF-taajuuksia lähettävällä laitteella. Hoito maksoi 125 euroa enkä itse mielestäni nähnyt jälkikäteen mitään muutosta kasvoissa.

Lempituotteesi markettikosmetiikasta? Edulliset eyenlip tai Naturel kasvomaskit, ziajan tuotteet tai Aussie hiustenhoitotuotteet. Rakastan myös Garnier Hair Food sarjan tuotteita. Myös edulliset Catrien tai essencen meikit ovat aivan ihania ja mielestäni yhtä hyviä tuotteita. Tietysti Maybellineä ja Lorealia saa myös marketista, ja molemmilta brändeiltä olen ostanut tuotteita käyttööni. On siis monta hyvää brändiä. Mutta ehdottomasti nuo edulliset kasvomaskit + Aussien hiustenhoitotuotteet näistä parhaat jos pitää valita.


Aiotko ostaa kosmetiikka joulukalenterin? Kyllä ja ostinkin jo, tässä postausta Yves Rocher joulukalenteriin 2022.

Mikä oli ensimmäinen kosmetiikkatuote, jonka ostit itse? Valitettavasti aikanaan se ei varmaan ole juurikaan jäänyt mieleeni. Uskoisin sen olevan kuitenkin jokin huulikiilto tai Viva La Divan yksittäinen luomivärinappi, jonka ostin mielestäni jostain Ruotsinlaivalta itselleni.

Jos sinun pitäisi pärjätä arkipäivä vain viidellä tuotteella, mitkä ne olisi? Meikkivoide, puuteri, huulirasva, kulmakynä ja ripsiväri. Kyllä näillä selviäisi, jos ei olisi sellaista tilannetta, että ei ehtisi suihkuun ja elänkin välillä ihan meikittä arkisin. Toki käsirasvaa voisi jäädä ikävä tai voisi vielä haluta laittaa hieman puuteria tai luomiväriä, mutta kyllä ilmankin niitä pärjää. 


Mitä lopetettua tuotetta olet jäänyt kaipaamaan? Juuri tällä hetkellä aivoni hetken löi tyhjää, mutta mieleeni tuli yksi Loreal Elvital hiustuote, joka oli pinkki eliksiiri jota sai suihkittua hiuksiin. Nykyisissä tuotteissa ei ole vastaavaa. Tätä käytin paljon joskus 18-20 vuotiaana. Myös got2b Volumaniac Root Lifting Spray on jo kokonaan lopetettu.. Myös Diorskin Nude sarjan meikkivoide oli joskus ihan lemppari mutta ei taida olla mikään uusi Diorin meikkivoide tätä lähellä.

Mikä on lempituoksusi? Juuri nyt mun lemppari tuoksu on ehdottomasti Escadan Candy Love. Aion esitellä mun kaksi Escada tuoksua pian ilmestyvässä postauksessa, joten jätetään tämän tuotteen avaus siihen kirjoitukseen tarkemmin.

27 syyskuuta 2022

Montako tuotetta käytin lauantaina

* tuote saatu



Kirjoittelin aiemmin, kuinka monta kosmetiikka-tuotetta käytin arkipäivässä. Lue kirjoitus tästä. Ajattelin, että otan tähän jonkun tämmösen viikonloppu-päivän, kun ei ole vain arjessa tai töissä kiinni ja katsotaan, montako tuotetta tulen käyttäneeksi lauantaina, määritin jo etukäteen tuon tietyn lauantain kun lasken tuotteita. Eli nyt siis vapaapäivän tuotteiden määrä.

En aio laskea sitä, jos lisään jo listalle tullutta huulikiiltoa. Eli jos tuote on jo tullut listalle kerran, ei lasketa sitä uudestaan mukaan! Eli katsotaan vain lukumääriä. Lisäksi tuotteet voi olla jo muita, kuin mitä ne oli viimeksi tuolloin maaliskuussa, kun kirjoittelin vastaavaa julkaisua viimeksi.

Olen lisännyt tuotenimiin linkit blogini postauksiin, missä tuotetta on esitelty.

1. kemiallinen kuorinta The Ordinary AHA/BHA Peeling Solution
2. kasvojen seerumi *HaruHaru Wonder Black Rice Serum
3. kasvorasva It Cosmetics Confidence in a Cream™
4. kasvonaamio Garnier Moisture Bomb Camomile Hydrating Face Sheet Mask for Dry and Sensitive Skin

Aamulla tein kasvojenhoidon, puhdistin kasvot ja tein tuon kemiallisen kuorinnan, jonka jälkeen käytin heti kasvonaamion ihon kosteutusta varten. Naamion jälkeen lisäsin vielä kasvovoidetta ohuen kerroksen.

5. kasvovesi *HaruHaru Wonder Black Rice Toner
6. silmämeikin poistoaine Garnier 2in1 Eye-makeup remover
7. kasvojenpuhdistus öljy *HaruHaru Wonder Black Rice Moisture Deep Cleansing Oil
8. kasvojenpuhdistus maito *V 10 Plus Soothing Cleansing Milk

Illalla luonnollisesti pesin kasvot ja käytin siihen näitä tuotteita. Taisin aamulla pestä V 10 Plus-puhdistusmaidolla kasvot ennen sitä kasvohoitoa jonka päätin toteuttaa kotosalla.



9. irtopuuteri BeautyAct Hydra Sheer Loose Setting Powder
10. kiinnityssuihke *LH Cosmetics On Set Prep, Fix & Refresh Setting Spray
11. beauty seerumi Lumene Invisible Illumination Instant Glow Sävyseerumi
12. meikkivoide Lumene CC Meikkivoide SPF20

Meikissä tykkään nyt sekoittaa Lumenen sävyseerumia ja meikkivoidetta eri alueille kasvoissa. Esimerkiksi leukaperät ja alaleuka ei tarvitse paksua meikkivoidetta, joten sitten niille alueille ohuempi. Poskipäille, suun ympärille ja otsalle laitan meikkivoidetta.



13. hajuvesi Escada Candy Love EdP
14. hiuslakka got2b Volumaniac Volymizing Hairspray
15. hiusseerumi *May Beauty Repairing Hair Serum

Pannutuksessa Escada Candy Love -hajuvesi. Mulla on tätä toinen kappale kaapissa tallessa ja nyt on kaksi pian loppuvaa tuoksua. Tämän jos vielä saisi tässä syksyllä loppumaan olisin tyytyväinen.



16. luomiväripaletti Urban Decay Naked Ultraviolet
17. poskipuna+highliter Viva la Diva Dream Cheek Blush & Highliter palette
18. irtoripset w7 Wispy Lashes

Ostin Normal liikkeestä itselleni w7 irtoripset. Nuo oli kauniit ja rasiassa ne näyttää ihan hyviltä, mutta silmissä ne olikin aika pitkät. Koska mulla on raskaat luomet niin näillä on kyllä hieman painostava katse. Kasvoilleni sopisi siis paremmin lyhyemmät ripset.



19. huulirasva Blistex Protect Plus 
20. peiteaine It Cosmetics Bye Bye Under Eye™ peitevoide
21. huulikiilto Clarins Instant Light Lip Perfector 
22. ripsiliima DUO Quic-Set
23. kulmaväri Anastasia Dip Brow Pomade
24. rajauskynä KotiSalonki eye-liner
25. ripsiväri Lumene Stsay Volume Mascara

Nyt syksyn tullen käytän vielä entistä enemmän huulirasvaa. Mutta koska huulenpielet oli rohtuneet piti valita tuollainen tummempi huulikiilto, jotta ei näkyisi se punotus huulten sivupielistä. Tässä on paljon kyllä erilaisia tuotteita ja oli myös jonkin verran saatuja tuotteita. 

Tuotteet ei ole nyt valitettavasti siinä järjestyksessä, kun olen ottanut ne käyttöön. Käytin 25 tuotetta viime lauantaina! Viime kerralla käytin 24 tuotetta, ja silloin olikin arkipäivä. Mutta nyt en esimerkiksi lakannut kynsiä tai käynyt koko päivänä suihkussa, joten se laskee jo tuota käytettyjen tuotteiden määrää. Viimeksi taisin lakata kynnet ja siinäkin tulee jo vähintään 4 tuotetta aina lisää listalle. Suihkussa käyminen lisää shampoot+hoitoaineet listalle, ja usein suihkun jälkeen myös kosteutan ihoni.

23 syyskuuta 2022

Ostoksilla Pretty.fissä + HaruHaru Wonder

Kaupallinen yhteistyö Pretty.fi kanssa

En tiedä miksen ole tilannut aiemmin Pretty.fistä, mutta kerta se on ensimmäinenkin! Syyskuun alussa sain ekan tilaukseni Pretty.fistä todella nopeasti toimitettuna. Tilaus tuli jätettyä perjantaina ja noudin sen pakettipisteestä heti maanantaina. Pretty.fi on suomalainen kauneuden ja kosmetiikan verkkokauppa, jossa myydään kosmetiikkaa ja kauneustarvikkeita. Verkkokauppa on myös jo  toiminut useita vuosia eikä ole mikään uusi toimija, vaan heiltä löytyy monta laadukasta brändiä verkkokaupan valikoimista!

Verkkokauppaan on nyt tullut brändiuutuus, jonka tuotteita sain testiin. On aina ihana kokeilla uusia Korealaisen kosmetiikan tuotteita. En ole aiemmin käyttänyt HaruHaru Wonder-sarjan tuotteita, mutta olen kuullut niistä hyvää ja tämä kasvovesi taitaa olla todella suosittu. Kyseessä on "Clean Beauty" brändi, eli ylimääräinen on karsittu. HaruHaru tuotteet sopivat yksinkertaisesti jokapäiväiseen käyttöön. Kirjoitus ei sisällä mainoslinkkejä, joten tarkat tuotekuvaukset voi kurkata rohkeasti linkkien kautta.


HaruHaru Wonder Black Rice Soft Peeling Gel 100ml 27,50 €
HaruHaru Wonderin upea Black Rixe Soft Peeling Gel. Todellakin geelimäinen geeli, jolla saa kuorittua ihon hellävaraisesti. Kuorinta sisältää fermentoitua mustaa riisiuutetta, ihoa vahvistavaa ginsengiä, rauhoittavaa ja hyväntuoksuista laventeliöljyä. Öljyllä irtoaa kuollut ihosolukko, kuin tali, liat ja öljyt kasvoilta. Kasvojen säännöllinen kuorinta edistää esimerkiksi seerumin kunnollisen imeytymisen iholle. Tuote sopii myös herkälle iholle. Pakkauskoko reilut 100 ml, joten kuorinta riittää pitkäksi aikaa ja hinta on mielestäni kohtuullinen.

Kuorintageeli levitetään kasvoille puhdistuksen jälkeen, ja annetaan vaikuttaa peräti 5 minuuttia kasvoilla ja putsataan pois lämpimällä vedellä. Käytä 1-2 kertaa viikossa. On kiva, että tämä on hieman erilainen käyttötavaltaan. Geelimäinen kasvomaski pidetään 5 minuutin ajan kasvoilla ja sitten kasvot putsataan. Tämä tuntuu todella pehmeältä ja ihanalta kasvoilla. Käytössä ei suoraan nähnyt, että miten tehokas kuorintateho oli.



HaruHaru Wonder Black Rice Hyaluronic Toner 150ml 27€
Ihana HaruHaru Wonder suosittu kasvovesi Black Rice Hyaluronic Toner on kosteuttava ja suojaava kasvovesi. Kasvovesi on erittäin antioksidanttinen, intensiivisesti kosteuttava ja rauhoittava. HaruHarun kasvovedessä on kaava, joka käyttää patentoitua Ultra Deep Techonogy tekniikkaa, joka toimittaa aktiiviset ainesosat syvemmälle ihoon. Tuote on pakkauskoossa 150 ml, reilun kokoinen kasvovedeksi, hinta on korkea kasvovedeksi mutta hoitonesteen tavoin toimivalle tuotteelle hinta on vielä sopiva.

Tuotekuvauksessa tätä suositellaan taputtelemaan kasvoille ja kaulan iholle. Huomasinkin käytettyäni ensin vanulappua, että tämä onkin paksua. Tämä on siis paksua seerumia, joka kävisi hyvin hoitonesteen tavoin käytettäväksi. Aloinkin pian hieromaan tätä kasvoilleni käsin, puhdistuslapun sijaan. Tämä ei siis ole puhdistava, vaan nimenomaan kosteuttava, kasvovesi. Pullo on hieman kova tai jäykkä, eli hieman saa voimaa käyttää jotta tuote tulee ulos.



HaruHaru Wonder Black Rice Serum 30ml 42€
Ihana kauniisti pakattu HaruHaru Wonder sarjan kasvoseerumi Black Rice Serum on suloinen lisä. Seerumi on vaalean väristä, kevyttä ja tehokasta. Kosteuttaa ihoa, sisältäen fermenoitua mustaa riisiuutetta ja hyaluronihappoa. Tuote jättää kasvot pehmeäksi ja kosteutetuiksi suojaten ihoa. Kuten muutkin HaruHaru Wonder sarjan tuotteet, seerumi sisältää lähes kokonaan (95%) luonnollisia ainesosia, se ei sisällä parabeeneja tai eläinperäisiä tuotteita. Seerumi on arvokas, mutta toki myös toivottavasti tehokas.

Seerumin tarkoitus on lisätä kosteutusta ja hoitoa kasvoille heti puhdistuksen jälkeen, ja siihen tämä on loistava. Kosteuttava hyaluronihappo on tehokas kosteutta sitova ainesosa. Tämä purkki on muuten niin söpö, keskitytäänkö siihen hetki! Lisäksi tuo pumppu on todella helppokäyttöinen ja tuotetta saa mukavan määrän helposti pakkauksesta.Tuote on minulle juuri oikea ja ihanan kevyt kasvovoiteen alle.



HaruHaru Wonder Black Rice Moisture Deep Cleansing Oil 150ml 31€
Mukava HaruHaru Wonder sarjan öljyputsari, Black Rice Moisture Deep Cleansing Oil, on kyllä super hyvä! Öljy on hellävaraista, voidemaista öljyä joka puhdistaa ihoa. Sisältää riisiöljyn, oliiviöljyn, auringonkukkaöljyn, jojobaöljyn ja makadamiansiemenöljyn seosta. Poistaa tehokkaasti iholta meikin, aurinkovoiteet ja liat. Öljyputsari myös ravitsee ihoa ja jättää sen kosteutetun ja pehmeän tuntuiseksi. Tämä puhdistusöljy emulgoituu veden kanssa, eli ensin voit hieroa kasvot läpi öljyllä ja lopuksi jatkaa lämpimällä vedellä. Öljyn arvo on 31 € ja se tulee isossa 150 ml koossa, tämä on todella riittoisaa, ei tarvitse edes kokonaista pumppausta ottaa tuotetta kämmenelle. 

Olen todella tykästynyt tähän, wau mikä löytö! Käytössäni ei ole aiemmin ollut emulgoituvaa öljyä, ja tämä on sellainen. Tosi kiva, voisin ihan vaihtaa kaksoispuhdistuksen pelkästään tähän ja jatkaa puhdistavalla kasvovedellä tämän jälkeen. Eli ensiksi hierotaan kuiville kasvoille käsin, ja sen jälkeen jatketaan pesua lämpimällä vedellä. Toki vesipohjaista geelimäistä puhdistusainetta voi vielä tämän jälkeen käyttää, sopii siis myös kaksoispuhdistukseen. Mielestäni hinta on todella kohtuullinen näin laadukkaalle öljyputsarille. Pakkaus ja tuotteen ottaminen käyttöä varten helppoa, desing on kyllä näissä kaikissa niin upea.

Etukoodilla KATRI20 saatte -20% Pretty.fi verkkokaupan tilauksista 30.9.22 asti.

Kaikki tuotteet ovat hajuttomia ja oikein luonnollisia ominaisuuksiltaan. Haluan kehua upeaa ja kaunista, harmonista brändäystä. Tämä sarja oli kyllä niin kauniin näköinen! Jos pitää tuotteiden ulkonäköä ja laatua tärkeänä, tästä löytyy molemmat. On kiva, kun purkit jää mulla kyllä kylpyhuoneessa usein pöydälle, että ne on kauniita. Nämä on esteettisiä ja sopivat ihan jopa sisustukseen.

Perry.fi verkkokaupan mielenkiintoisimmaksi tuotteeksi minulle jäi 3,5 € arvoinen Ekoteko tuote, jossa siis voit ostaa jonkun kolhiintuneen tai avatun asiakaspalautuksen. Tätä tuotetta ei voi palauttaa, mutta tuote on todella hyvin arvosteltu, eli voi ilmeisesti saada myös aarteita tilaamalla mysteerituotteen. Huomasin myös että Treaclemoonin Brazilian Love tuoksusta löytyy kuorintavoide! En tiennyt tätä aiemmin ja voi olla, että joudun vielä jättämään tilauksen verkkokauppaan uudestaan.

19 syyskuuta 2022

Yves Rocher Joulukalenteri 2022

* mainoslinkit merkitty

Olen niin paljon pidätellyt hankintoja ja olen mennyt lähes täysin näytteiden ja yhteistöiden voimalla viimeajat, että nyt piti kyllä päästä ostamaan mieluinen juttu itselleen. Ja sehän oli Yves Rocherin joulukalenteri vuosimallia 2022. Mulla on sarjan kalenteri ollut viimeksi vuonna 2020. Nyt mä päätin, että mun pitää saada tämä kalenteri! Ja ompa ihana, kaunis ja talvinen. Ei ehkä jouluinen, mutta on kyllä näyttävä.

Kalenteri sisältää 24 luukkua kasvipohjaista kosmetiikkaa. Luukkujen takaa löytyy meikkejä, tuoksuja, ihonhoitotuotteita ja hiustenhoitotuotteita. Kalenterista löytyy asiakkaiden suosikkeja ja Limited Edition tuotteita! Yves Rocherin 2020 kalenterissa parasta oli, että siitä lyötyi joulukausi-tuotteiden esim. saippuoita eri tuoksuissa! Sika kiva juttu oikeasti. Mielestäni kalenteri oli myös viimeksi todella kaunis ja informatiivinen kuten myös tämä uusi kalenteri. Jokaisessa luukussa lukee ranskaksi ja englanniksi mitä luukusta löytyy. Tämä on myös fyysisesti maltillisen pieni, noin 30x25x10 suljettuna, joten se mahtuu helposti pöydälle tai kaappiin odottamaan joulukuuta.

*Yves Rocher joulukalenteri, 54,90 €

Kalenterin ilmoitettu arvo 144,60 €. Postitus oli ilmainen yli 25 € tilauksille. Sain valita itselleni kaksi kaupanpäällistä, josta löytyi mini-setti kosmetiikkaa ja yksi isompi perusvoide. Jos olet aiemmin hankkinut vaikka edullisen Nivean kalenterin, tämä on vastaavassa hintaluokassa ja sisältö on helppokäyttöistä kosmetiikkaa. Jos haluat siis tilata tämän kalenterin, yllä on mainoslinkki tuotteeseen. Tilasin itse tuotteen 30 vrk laskulla, sillä on kiva vain ensiksi saada paketti kotiin kuin maksaa etukäteen, maksoin tämän sitten heti samana päivänä kun tuote tuli kotiutettua.


Nämä luukut on söpöt! Jokainen tuote pakattu pieneen kauniiseen pahvilaatikkoon, jonka voi vetää ulos. Toki pahvilaatikot ei välttämättä pysy niin kauniisti sijoillaan loppuun asti, mutta näihin voi vaikka kätkeä tai voi paketoida näihin esimerkiksi joululahjoja.

Mun mielestä Yves Rocherin joulukalenteri vuonna 2020 oli niin hyvä, että päätin siis siksi tilata saman uudestaan! Tässä alla linkit vuoden 2020 kalenterin esittelyyn ja kaikkien luukkujen avajaisiin. Tästä voi saada siis varmasti käsitystä, mitä kaikkea tuo uusi kalenteri voisi sisällään pitää. Nuo alla olevat linkit siis oman blogini aiempia kirjoituksia!

16 syyskuuta 2022

Tuotearvio: Bernard Cassiere Mango-Cupuacu

 
Esittelyssä blogissa Bernard Cassieren sarjan Mango-Cupuacu tuotteet. Ajattelinkin jo voitettuani tuotteet arvonnasta, että näistäkin saadaan varmasti jutun juurta blogiin pienellä esittelyllä. Olen siis ottanut jo tuotteet käyttöön elokuun lopussa ja otin kuvat heti, kun tuotteet tulivat. Oli myös selvää, että otan tuotteet omaan käyttöön enkä säästä näitä kenenkään joululahjoihin!

Sarja on saanut inspiraationsa Etelä-Amerikasta. Cupuacu on kaakaoon liittyvä trooppinen sademetsän puu ja sen voi tavata Amazonilla, ja sitä viljellään Braziliassa. Mangoa viljellään myös Braziliassa, vaikka sen suurin tuotanto on Aasiassa. Tuotesarjan aktiiviaineina on kosteuttava ja korjaava villimangovoi sekä cupuacuvoi, missä on iholle hyödyllisiä rasva-aineita sekä vitamiineja. Tuotteet ravitsevat ihoa tehden siitä pehmeän ja hyvinvoivan.



Mango-Cupuacu body peeling - Vartalokuorinta 180ml

Sokerikiteinen kuorintavoide, joka sisältää myös karitepuun pähkinäjauhetta. Sokerinen kuorintavoide voi olla joskus aika voimakas, mutta tämä on mielestäni aika voidemainen. Koitin tätä ensin suihkussa mutta sitten luin, että tämä pitäisi kuoria ilmeisesti kuivalle iholle. Eli ilmeisesti suihkun alussa, joten testasin ja hieroin tätä kuivalle iholleni. Kuorinta selkeästi onnistui paremmin, kun iho oli kuivaa, sillä voidemainen kuorinta ei lähtenyt silloin emulgoitumaan. Kun olin hieronut kehoni läpi starttasin suihkun ja vaalean haalea vesi putsasi kivasti kuorinnan pois. Ehkä erilainen kuin muut kuorinnat, mutta mielestäni hyvä. Suihkun jälkeen iho tuntui valmiiksi kosteutetulta, ja uskon tunteen tulleen tästä kuorinnasta. Kuorinta vaati melko paljon ainetta, joten sen osalta tämä vaikuttaa loppuvan nopeasti.



​Mango-Cupuacu body milk - Kosteuttava vartalovoide 125ml

Vartalovoide, joka kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Tuoksuu meidosti mangolle ja imeytyy melko nopeasti. Mielestäni voide oli ohutta, se on keltaista ja imeytyi minun ihooni hyvin. Pakkauskoko on harmittavan pieni, 125ml pullo ehtii nopeasti loppua käytössä. Sopii siis jollekin matkalle mukaan helposti pienen koon puolesta, kyllä tuollakin 5-7 kertaa rasvaa nahkansa. Vähän värjäsi minun käsiäni levittämisvaiheen jälkeen keltaiseksi, joten aina levityksen jälkeen pesin käteni, etten luule sairastavani maksasairautta.


Mango-Cupuacu body oil - Ravitseva vartaloöljy 100ml

Tutustuin tähän tuotteeseen näistä ensimmäisenä, kun halusin kosteutusta iholleni! Olen kokeillut vain yhtä vartaloöljyä aiemmin ja tähän oli mukava tutustua. Tässä on järkevä pumppu, jolla tuotetta saa siististi ulos pakkauksesta, mutta kylki kyllä silti öljyyntyy. Putsasin kyllä silti pakkauksen lopuksi paperilla, ettei purkki olisi liian öljyinen - ja nyt tuo pullo on oikeasti öljynkiltoinen ja takaa löytyvä suomenkielinen selosteteksti on muuttunut harmaaksi öljystä. Vartaloöljy on ihanan tuoksuinen ja oikein nopeasti imeytyvää, eikä jätä yhtään tahmaista oloa. Laitoin hieman ennen yöunia tätä ja pidän! Sisältää mangovoita, cupuacuvoita, manteliöljyä ja porkkanauutetta. Pakkauskoko on sopiva vartaloöljylle, jota ei kulu niin paljon kerralla kuin vaikkapa voidetta. 

Mango-Cupuacu sarjan lemppari tuote minulle oli Body Oil, joka oli ihanan tuoksuinen ja upean tuntuinen iholla. Voide ja kuorinta tulevat varmasti molemmat käytettyä myös, mutta mun on pakko todeta, että tässä sarjassa ei tuoksu cupuacu kuten toivoin ja odotin. Ziajan Cupuacu sarja on edelleen mun lemppari, samoin esim. Treaclemoonin Brazilian -saippua myös tuoksuu myös upealta mun nenääni. Koska sarja on vaikeasti saatavilla Suomessa, eli ei mistään vähittäiskaupan tai kauneudenkaupan liikkeestä, tulen sitä tuskin hankkimaan itse. Vain kauneushoitolat myy tuotteita eikä näiden tuotteiden arvoa löytynyt mistään valmistajan sivuiltakaan.

12 syyskuuta 2022

The Body Shopin Body Mist tuotteet

* mainoslinkit merkitty

Olen esitellyt muutamia tuoksuja blogissa, mutta nyt esittelen vartalotuoksuja -en hajuvesiä! Nämä sopivat hyvin tuoksuherkemmille, julkisiin tiloihin ottaessasi muut huomioon, kesälle tai vaikka ilmanraikastimeksi kotiin. Olen käyttänyt kahta eri Body Shopin vartalosuihketta ja ne ovat kyllä mieluisia! Olen tosi laiska käyttämään tuoksuja enkä vaan aina siis muista lisätä niitä.

Kesällä suosin vartalosuihkeita ja ajattelin nyt esitellä nämä kaksi, jotka multa löytyvät. Näitä on helppo lisätä päivän mittaan myös jos hikoilee, eikä halua haista hieltä vain. Tuoksu on miedompi, kuin hajuvesissä. Lisäksi välillä jätän vessaan tällaisen ilmanraikastimeksi, jos sellainen huonetuoksuksi tarkoitettu tuote on päätynyt loppumaan välissä.

Pakkauskoko näissä on muuten reilu 100 ml ja tuotteet kestävät siis pitkään käytössä! Tuotteet on  normaalisti 17,50 €.


*Pink Grapefruit Body Mist

Ihanan kirpeän greipin tuoksuinen vartalosuihke! Tässä tuotteessa myös 96% luonnosta peräisin olevia raaka-aineita ja suihkepullosta 31% kierrätettyä lasia. Tuoksu on selkeästi sitrusmainen, happaman tuoksuinen ja kirpeän pirteä. Kuten kaikki TBS:n tuotteet, tämäkin tuote on vegaaninen.

Tuoksuista kyllä Kookos on suosikkini, mutta myös tämä Pinkki Grapefruit on ihana. En pidä esimerkiksi lonkerosta, jonka takia en oikein greipistä sinänsä hirveästi pidä. Tämä on kyllä se tuoksu jonka valitsen, jos näen todella tuoksuherkkiä ystäviäni tai jos tietäisin meneväni vaikka käymään jossain sairaala/kirjasto tyylisessä tilassa vaikka töiden jälkeen. Tuoksu ei ole niin voimakas ja on sopivan vieno.


*Coconut Body Mist

Vielä vanhan TBS:n designin omaava, mutta muuten aivan sama tuoksu kuin mainoslinkin takaa löytyvä pakkaus - eli on samannäköinen koristelu purkissa kuin Pink Grape Fruitissa. Ihanan kesäinen kookoksen tuoksuinen vartalosuihke. Tämä on kevyt, mutta mielestäni aika syvän kookoksen tuoksuinen. Tuotteesta 96% on luonnon raaka-aineita ja tuote on täysin vegaaninen. Vartaosuihkeet ovat myös vienon makeita ja ne raikastavat myös ihoa. Myös pullo on itsessään 31% kierrätettyä lasia. 

Tämä on mulla ollut pidempään ja tätä olen käyttänyt kyllä mieluusti, mutta vain välillä unohdan nämä vartalotuoksut. Sopii suklaan tai kookoksen ystävälle, suklaata siksi vinkkaan -koska mielestäni tämä on semmoinen syvän ja voimakkaan tuoksuinen.


Sarjasta löytyy myös paljon muitakin tuoksuja kuten Mango, Shea, Mansikka, Vanilla, Satsuma jne. Kaikki tuoksut näet *TBS:n nettisivuilta.

08 syyskuuta 2022

Kokemukseni testissä olleista LH Cosmetics & By Bangerhead tuotteista

* Yhteistyössä Bangerhead & LH Cosmetics, sisältää mainoslinkkejä

En ollut aiemmin kokeillut LH Cosmeticsin tuotteita, mutta sain elokuussa ihanan tuotepaketin. Blogikirjoitus on yhteistyöpostaus Bangerheadin ja LH Cosmeticsin kanssa! Tuotteet tilasin *Bangerheadilta, ja toimitus oli sujuva ja mutkaton, kuten aina. Olenkin itseasiassa tilannut Bangerheadista jo neljästi aiemmin ja olen ollut tyytyväinen jokaisella kerralla. Esittelen hieman LH Cosmeticsia ja itseasiassa tässä postauksessa myös löytyy meikkikuvia.

LH Cosmetics -tuotemerkin on perustanut ruotsalainen meikkitaiteilija ja kauneusbloggaaja Linda Hallberg. Brändin tuotteissa näkyy värit, muodot sekä erilaiset kuviot -meikkaus on myös alkanut intohimosta kaikkiin edellisiin. En ole aiemmin käyttänyt brändin tuotteita, mutta pääsin nyt kivasti kokeilemaan ja on mukava päästä tutustumaan uusiin tuotteisiin ja samalla tutustuin myös Linda Hallbergin YT-kanavaan. Ajatuksena on, että yksi tuote käy moneen -eli tuotteet ovat monikäyttöisiä ja joustavia toiminnaltaan.

Merkitsen tähän postaukseen tuotteiden ovh-hinnat, mutta tuotteet kuuluvat Bangerhaedin "Great Deal" tuotteisiin, joiden hinta on usein pienempi kuin ovh. Esimerkiksi kirjoituksen ensimmäisen tuotteen, Setting Sprayn, myyntihinta on alle 18 € Bangerheadilla.

 

*LH cosmetics On Set Prep, Fix & Refresh Setting Spray 100ml, 25€
Paketista löytyi meikkiä kiinnittävä, preppaava ja korjaava suihke -jota voi myös käyttää raikastamiseen. Tämä suihke sopii siis myös primerin tavoin, pohjalle suihkutettavaksi ja sen voi lopuksi käyttää myös meikin kiinnittämiseen. Vinkkinä myös, suihketta voi käyttää päivän mittaan virkistämään. Käytin tätä ekassa meikissä meikin kiinnittämiseen ja se antoi heleän hehkun kasvoille. Suihku oli mukavan leveä ja tuli tasaisesti kasvoille. Olen myös välillä laittanut tämän meikin alle jos en ole halunnut paksua meikkipohjaa primerilla. Ihan kiva kokeilla näinkin tällaista tuotetta!

*LH cosmetics Infinity Glass 20ml, 26€
Primer-tuote, joka sopii sekä kasvoille, että myös luomille. Tämä on varmaan tahmaisin primeri, mitä olen ikinä käyttänyt! Ja pistin sen heti ekassa meikissä koko naamalle, kyllä kiinnittyi meikkivoide ja puuterit hyvin muuten tämän kanssa. Uskoisin, että tämä olisi loistava tuote silmäluomelle vähän shimmaavammalle luomivärille, ei varmaan varisisi mitään. Olin aika positiivisesti yllättynyt ja uskon, että tämän kanssa voi luoda aika näyttävät juhlameikit vaikka työpaikan tuleviin juhliin viikon kuluttua.



*By Bangerhead All about the base Multi-purpose Sponge, 5,50€
Levitin Bangerheadin oman brändin By Bangerhead meikkisienellä meikkivoiteen kasvoille. Puristelin tätä sientä ensikäyttökerralla pidempään veden alla. Tästä tuli tosi pehmeä ja oikein taipuisa. Voide levisi kasvoille kauniisti tuputtaen ilman suurta vaivaa. Tosi hyvä meikkisieni, voisin rehellisesti tilata tällaisen Bangerheadilta omaan käyttööni uudestaan. Tämä meikkisienikin sopisi hyvin myös puuterin tuputtamiseen jos haluaisi tehdä bakingia, kun toinen puoli on sopivampi pieneen työstämiseen.




*LH cosmetics Infinity Filter Loose Setting Powder Light, 26€
Todella hyvä puuterilöytö, pidän todella paljon! Valitsin itselleni tuotteen sävyssä Light, mikä sopii vaalealle iholleni hyvin. Ja tuli tästäkin semmoset olot, että voisin ostaa uudestaan. Ensinnäkin, rasia on niin kätevä! Tämä ei ole suuren kokoinen, vaikka tietysti irtopuuteri-rasiat ovat kivipuutereita isompia. Lisäksi tässä rasiassa on tuon "käännin" eli saa käännettyä muovi-esteen reikien päälle, ettei tuo puuteri vaikka meikkilaukussa vuoda välitilaan -ja aiheuta katastrofia kun avaat korkin. Eli tästä 5/5 suunnittelusta, koska tällaisia mun mielestä kaikkien mikropuuteri-rasioiden vain pitäisi olla. Tämä puuteri toimi mun kasvoilla todella hyvin, meikki on kiinnitetty kauniisti. Mattainen, mutta ei missään nimessä tee esimerkiksi otsastani liian kuivan näköistä tai hilseilevää. On itseasiassa paras puuteri pitkään aikaan, mitä olen käyttänyt. Usein ongelmana on, että puuterit tekevät mun kuivasta ihosta vieläkin kuivemman näköisen. En ole käyttänyt muita irtopuutereita saatuani tämän käyttöön.

*By Bangerhead Seal the Deal Powder Brush, 9,50€
Käytössä myös tämä reilun kokoinen Powder Brush, jolla levitin irtopuuterin kasvoilleni. Tykkään tuputtaa irtopuuteria kevyesti, kuten meikkisienellä meikkivoidetta. Siis siten, että vain siveltimellä puuteria tuputetaan kasvoille kevyesti, enkä sivellä pitkiä vetoja pitkiä kasvoja. Tuli hyvää jälkeä. Minimalistinen desing Bangerheadin omissa tuotteissa on kaunis.

*By Bangerhead Wow Brows Duo Brow Brush, 7,50€
Meikkasin kulmakarvat pomenadella ja käytin tätä By Bangerhead sarjan omaa Brows Duo Brushia. Kokemukset oli hyvät, kulmasivellin oli notkeampaa materiaalia, mikä olikin ihan kiva asia. Tällä sai kuin maalattua kulmat ja en ole pitkään aikaan käyttänyt niin vähän aikaa kulmien muotoiluun, kuin tämän siveltimen kanssa. Aluksi harjasin tietysti harjaspäällä karvat suoriksi, ennen värin levitystä. Nyt olen käyttänyt vain tätä uutta sivellintä kulmien meikkaamiseen.

*By Bangerhead Shady business Angled Eyeshadow Brush, 2,50€
Käytin myös saamaani pehmeää ja leveää luomivärisivellintä alla olevan paletin kanssa. Tämä sivellin sopi hyvin ylimmän luomen viimeisten värien levittämiseen, ja jälki oli kaunista. Näin edulliseksi siveltimeksi olin kyllä yllättynyt, jää omaan käyttööni. Sopii myös pienesti häivyttelyyn, sillä karva on notkeaa ja sopivan pitkää.

 

*LH cosmetics Daybreak Palette, 45€

Ihana paletti ja nyt on sellainen värikokonaisuus, joka ei muistuta mitään mun olemassa olevaa palettia. Tykästyin erityisesti lilan sävyihin ja ruskeaan, niillä sekä pienellä ripauksella valkoista nähdään alempana miekki. Varsinkin vaaleat liilat sävyt ja valkoinen olivat todella pigmenttisiä, pidin tosi paljon niistä sävyistä! Tuo oikea pystyreuna antaa täydelliset sävyt smokey-yes meikin tekemiseen. 

Tähän yllä näkyvään meikkiin käytin kaikkia saamiani tuotteita. Mielestäni näistä tuli kaunis hehkeä lauantain meikki viime viikolla. Olin kyllä yllättynyt kaikista käyttämistäni tuotteista ja siitä miten laadukkaita ne ovat. Käytin myös primer-tuotetta silmiin ja mielestäni pysyi hyvin aamusta iltaan luomiväritkin! Koitin tehdä vähän smokey tyylistä liilalla ja tummalla sävyllä. Mutta aina mä söhlään noilla ripsareilla nyt, pitäs varmaan ostaa jotku parempi, toisessa silmässä näkyy hieman tuollaista virhettä mutta silmät auki sitä ei näkynyt niin en alkanut korjailemaan.



Tein maanantaiksi ihan normaalin arkimeikin, mutta lisäsin siihen hieman luomiväriä. Olen sitten saatuani LH Cosmeticsin paketin käyttänyt vain merkin puuteria, siitä on selkeästi tulossa jo lemppari viiden testailun jälkeen. Lisäsin tähän meikkiin sisäsilmänurkkaan valkoista ja ripsirajaan ulkonurkassa mustaa luomiväriä. Näin ripsivärit saa pientä volyymia kivasti kun silmät ovat auki. Kulmat on ollut kiva meikata tuolla By Bamgerhead Wow Brow Brushilla! Pitää vaan muistaa aina putsata usein nuo kulmasiveltimet, ettei massa kuivu niihin ja tee niistä tönkköjä!

Onko LH Cosmetics teille tuttu tai oletteko vierailleet vielä Bangerheadilla?