Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

08 tammikuuta 2024

Paljonko käytin tuotteita 2023?

Lue myös 2022 ja 2021 koosteet

Tarkastellaan hieman, miten paljon käytin kosmetiikkaa viimevuoden aikana. Jännittävä ja kammottava katsoa tällaisia lukuja, mutta ihan kiva sitä on omaa käyttäytymistä seurata. Voin kertoa, että Sheet Maskeja käytin yhteensä 36 kappaletta vuoden 2023 aikana ja meikinpoistoaineita 10 kappaletta. Kaikkia muita listattuja tuotteita kohden on vain yksinumeroisia lukuja. 

Jos ajatellaan, että yksi ostettu sheet mask on ollut hinnaltaan 2 eur arvoinen, ja niitä on ostettu 36 kappaletta, olen käyttänyt viimevuonna rahaa noin 72 euroa pelkkiin sheet maskeihin. Sanoisin kyllä, että sheet maskeja on kulunut enemmän ja osatoiveena siihen tietysti on se, ettei ikä näkyisi niin kovin kasvoilta. Onneksi löysin juuri vuoden lopussa Prismasta Garnierin super edullisen 5 kpl sheet mask monipakkauksen jolla on hintaa vain 5 euroa, eli yksi maski eurolla! 

Eniten käyttämäni tuotteet vuoden 2023 aikana

1. Sheet Maskit
2. Meikinpoistoaineet
3. Vartalovoiteet
4. Hoitoaineet
5. Kasvoseerumit

Koko vuoden 2023 aikana käytin yhteensä 204 tuotetta. Tuotteista 50 kappaletta oli testeri- tai deluxe kokoisia. Ja tosiaan sheet maskeja käytin 36 kappaletta. Eli jos lasketaan testeri- ja deluxe koot + sheet maskit pois tuosta luvusta 204 kappaletta, käytinkin ainoastaan 118 täysikokoista kosmetiikka- tai meikkituotetta. 

Hauskat ja huvittavat nostot. Käytin VAIN 3 shampoota koko vuoden aikana? Aika kreisiä?? Vain 1 kokonainen käytetty hiuslakka v. 2023 aikana, en siis laita paljon mun hiuksia. Itseruskettaviakin tuotteita vain 2 kappaletta, vaikka tuntui, että sitäkin tuli käytettyä usein. Ehkä se on vain niin epämukavan tahmeata käyttää, että ne kaikki kerrat pureutuivat paljon paremmin mieleeni. 

Kruunataan samalla jokaisesta TOP10-listan tuotteesta vuoden 2023 suosikkituotteeni:

1. Sheet Maskit → Kockostar Waffle Sheet Mask
2. Meikinpoistoaineet → Garnier SkinActive Eye Make-up Remover 2in1
3. Vartalovoiteet → Elizabeth Arden Green Tea Body Cream
4. Hoitoaineet → Aussie 3 Minute Miracle Moisture 
5. Kasvoseerumit → haruharu wonder Black Rice seerumi
6. Suihkusaippuat → The Body Shopin suihkugeelit
7. Käsivoiteet → Sol De Janeiro Brazilian Touch Hand Cream
8. Kasvovoiteet → Clinique Moisture Surge Intense 72-Hour Lipid-Replenishing Hydrator
9. Kasvovedet → Mossa Juicy Clean Misellivesi
10. Meikkivoiteet → Lumene Color Correcting Cream

Lue myös: Loppuun käytetyt

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus ja yhteenveto! Arvaa tekisikö mieli tehdä sama itsekin, ihan silkasta uteliaisuudesta kuinka paljon on mitäkin kuluttanut :) Saatampa tehdäkin! Mä kulutan myös naamioita aika paljon, mutta mulla taas hiustenhoitotuotteita kuluu paljon tai sitten vain tuntuu siltä. Meikit kuluu hitaasti, ennemmin ne hajoaa käsiin kuin loppuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon onneksi pitänyt näistä ihan taulukon avulla kirjaa koko vuoden ja aina kun olen loppuneet julkaisuja tehnyt, olen samalla kuukausi kerrallaan aina jo heti siinä vaiheessa laskenut tuotteet taulukkoon :) Kivahan näitä on seurata ja onneksi ei ollut nyt hirveästi enemmän käytettyjä tuotteita, kuin aiempana vuotena. Ainakin meikkejä tulee käytettyä maltillisemmin nykyään, ei tarvitse mitään ihmeellisiä juttuja vaan ihan perustuotteet ovat oikein hyvät omassa käytössä.

      Poista
  2. Tosi kiva oli nähdä sun lukuja loppuneiden osalta! Toi kieltämättä yllätti, että oot saanut vain kolme shampoota käytettyä :D Mutta toisaalta sehän on vaan hyvä, ettei tarvii lutrata shampoon kanssa ihan koko ajan. Mulla on mennyt taas siihen, että pesen hiukset melkeen päivittäin ja haluisin eroon tästä tavasta.. Sheet maskit on mullakin ehdottomasti käytetyimmät kosmetuotteet, vaikka niiden käyttöä oonkin nyt jostain syystä vähän vähentänyt. Ne on kuitenkin tosi kiva pika-apu kuivalle iholle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tässä toki onneksi pari jättikokoista tuotetta hiuksille käytössä, niin kyllähän ne shampoot kestää paljon pidempään 😄 sun pitää myös ostaa niitä Garnierin 5 kpl/pakkaus maskeja, niin ei tarvitse vähentää 🤣

      Poista
  3. Samaa mieltä tuosta Lumenen CC-voiteesta! Itse asiassa on jopa erikoista, että se pysyy oman meikkipussin vakiotuotteena vuodesta toiseen, vaikka kaikkea muutakin tulee testailtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on nytkin mun ainoa meikkivoide :) Turha käyttää mitään super erikoisia jos yksi hyvä on jo löytynyt käyttöön!

      Poista