22 joulukuuta 2023

Tavoitelaatikko Q4 purku ja tavoitelaatikon loppu

*saadut tuotteet merkitty | Lue: Tavoitelaatikko Q4

Viimeisimmällä kvartaalilla mulla oli vain seitsemän tuotetta tavoitteena käyttää loppuun tai käyttää tuotetta huomattavasti enemmän, kuin tavanomaisesti olen käyttänyt. Joulunaikahan on tunnetusti kiireistä aikaa alalla kuin alalla sekä vapaa-ajalla. Välillä ei ole ehtinyt käyttää joitain tuotteita niin aktiivisesti, kuin olisi itse toivonut käyttävänsä. 

En usko, että toteutan tavoitelaatikkoa ensivuodelle. Tavoitteeni oli saada käytettyä minun kosmetiikkavarastoja tavoitteellisesti ja koen onnistuneeni tehtävässä. Hyllyllä on nyt jo hieman jopa väljyyttä ja voisin esitellä hyvin, mitä kaapista löytyy vaikka sitten keväällä. Ihonhoitovoiteita ei ainakaan ole niinkuin ennen, sillä voitin vuosi sitten TikTokissa TBS:ltä 12 Body Butteria ja annoin niitä sitten perheenjäsenille ja kaasoille pari kiekkoa myös eteenpäin.

Tuotteista yksi ei täysin loppunut, mutta saavuitti tavoitteet. Eli Urban Decayn Stay Naked Threesome -kasvopaletin bronzer ja highliter alueet olivat jo ihan viimeisiä myöten käytetyt. En alkanut säästämään tätä palettia yhden poskipunan vuoksi. Saavutin tavoitteen, jota tavoittelin itse tässä urakassa. Mennään sitten tämän tavoitelaatikon tuloksiin!


Loppuneet tuotteet:

1. Ziaja Marshmallow body scrub 300ml, loppunut 

2. Urban Decay Stay Naked Threesome, loppunut 

5. *Escada Summer Festival 30ml, loppunut 

7. Four Reasons Moisture Shampoo 500ml, loppunut 


Mitä jäi jäljelle:


3. Olaplex No. 8 250ml, tämä kyllä tyhjeni ihan hyvin, mutta jotenkin nämä suihkun kanssa erikseen käytettävät tuotteet ei vain mene yhtä aktiivisesti käyttöön kuin suihkutuotteet. En myöskään kokenut, että tällä olisi hiukset olleet merkittävästi kosteutetummat tai pehmeämmät kuitenkaan. Ehkä se No. 3 kuitenkin on tuotteista se tehokkain.

4. *The Body Shop Vibrant Bergamont EdT 50ml, todella helppo arkituoksu, mielestäni oikein kelpo. Ja tästäkin sain reilusti käytettyä, ihan reilu sentti tuotetta enää tuossa pohjalla ja varmasti tulee pian tiensä päähän.

6. Keune Style Hairspray 300ml, tämä hiuskiinne ei vain tuoksunut hyvältä, joten sitä tuli myös käytettyä sen vuoksi vähemmän. Hääkampaukseen tuli laitettua Volumanic-hiuslakkaa, sillä se tuoksuu paremmalta. Ei mielestäni ole kyllä sen noin 20 eur arvoinen. 


Lue kaikki Tavoitelaatikko-sarjan kirjoitukset tästä linkistä.

2 kommenttia:

  1. Hyvin oot saanut loppumaan, tuoksut kuluu todella hitaasti ja toinen on vartaloöljyt. Mulle taas tälläisen proggiksen aloittaminen vuoden alussa olisi paikallaan koska mulla on monia sellaisia tuotteita jotka ei lopu ikinä tai pilaantuvat ennekuin ne loppuu, jos en ota niitä tehokäyttöön.

    Ihanaa joulua Katri 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joskus tuoksujakin on hyvä pannuttaa ettei ne mene huonoksi ikääntyessään 😊 kannattaa miettiä olisiko tää tai joku muu vastaava sopiva ensivuodelle. Hyvää Joulua Maikulle myös 🎄

      Poista