Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

15 tammikuuta 2022

Suositus: Toxic Beauty

Toxic Beauty verkkosivut https://www.toxicbeautydoc.com/

Mun mielestä on mielenkiintoista katsoa dokumentteja jotka kertovat kemikaalien vaarasta. Aiemmin suosittelin Totuus meikeistä-dokumenttia ja sen kirjoituksen voi lukea tästä. Aiheet hivelevät samoja aiheita, kosmetiikassa käytettyjen kemikaalien vaaroja. Nyt vuorossa on kanadalaisamerikkalainen dokumentti, joten täytyy huomioida, että Euroopassa kosmetiikkaa tutkitaan ja rajoitetaan huomattavasti enemmän kuin Amerikassa! Meidän ei nyt kannata heti vetää foliohattuja päähän, mutta kannattaa miettiä asiaa ja vaarallisimpia haittoja omalle kohdalle. 

Dokumentissa Toxic Beauty seurataan lakitapausta Jhonson&Johnson -talkkivalmistajaa vastaan. Talkin on todettu voivan sisältää karsinogeenejä ja pahimmillaan asbestia! Sarjassa tavataan naisia, joiden munasarjasyöpä on yhdistetty talkin käyttöön. Spoiler alert, Jhonson&Jhonson maksoi kunnon korvaukset tässä lakitapauksessa. 

Meikit sisältävät kemikaaleja, osa niistä ja vaarallisimmat ovat usein  säilöntäaineita. Kosmetiikan käyttöä on alettu yhdistämään erilaisiin vaivoihin. Dokumentin mukaan lievimmät vaivat liittyvät allergioihin, iho-ongelmiin, punotukseen, kuumotukseen, kirvelyyn, turvotukseen. Pahimmat oireet tai syyt joihin kosmetiikan kemikaaleja yhdistetään on syövät, lapsettomuus ja esimerkiksi sukupuolielimien alikehittyminen. 


Toxic Beautyn verkkosivut suosittelevat jättämään näitä kemikaaleja sisältävät tuotteet ostamatta.

Otetaan muutama nosto. Dokumentissa puhutaan esimerkiksi ftalaateista, sitä käytetään esimerkiksi PVC muovin pehmentämiseen. Niitä kertyy meihin jo monesta muustakin paikasta, kuin hygieniatuotteista, esimerkiksi elintarvikkeiden pulloista ja pakkauksista. THL: "Tutkimuksissa on havaittu, että ftalaateille altistuminen saattaa olla yhteydessä lisääntymisjärjestelmän häiriöihin, kohonneeseen keskivartalolihavuuteen ja rintasyöpäriskiin, insuliiniresistenssiin, astmaan, autismiin, joihinkin allergioihin sekä käyttäytymishäiriöihin." Suosittelen lukemaan aiheesta THL:n sivulta: https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/ftalaatit.

Olen muinoin katsonut myös dokumentin alumiinista, en osta enää sen vuoksi mitään dödöjä itselleni joissa olisi alumiinia. Mähän en oikeastaan edes enää käytä dödöjä, on mulla semmonen joka tuli joulukalenterista joskus ja käytän sitä jos on joku juhlatilanne tiedossa. Olen yhdistänyt alumiinipitoiset deudorantit rintasyöpäriskin kasvamiseen ja tälle on myös tutkimustietoa, vaikkei luonnollisesti "riittävää tieteellistä näyttöä". Kun etsii tietoa alumiinin vaaroista nyt, sitä on jopa yhdistetty alzheimer riskin lisääntymiseen. 

Lisäksi on monia muita haitallisia kemikaaleja kuten parabeenit, ne estävät tuotteen pilaantumista eli toimivat säilöntäaineina. EU:n kosmetiikka-asetuksen 1223/2009 [1] mukaan yksittäisten parabeenien suurin sallittu pitoisuus kosmetiikassa on 0,4 % ja jos parabeeneja käytetään seoksena, niiden yhteispitoisuus tulee olla alle 0,8 %. Parabeenit saattavat aiheuttaa kosketusallergiaa. Parabeeneilla on lievä estrogeeninen vaikutus ja ne saattavat lisätä rintasyövän riskiä. Iholla kosteusvoiteiden parabeenit saattavat voimistaa UV-B-säteilyn haittavaikutuksia. Tietoa kemikaaleista löytyy helposti verkosta, THL, Tukes, Allergiaportaaleista jne. esim: https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/parabeenit


Onneksi näiden käyttöä siis rajoitetaan, mutta kuka valvoo ja testaa näitä määriä? Meillähän on niin paljon kosmetiikkaa saatavilla ihan marketeissa, saati erikoisliikkeissä tai verkkokaupoissa. Kukaan ei voi käytännössä valvoa markkinoille tulevia tuotteita reaaliajassa. Kannattaa siis todella miettiä, mitä ostaa. Purkkien selkämiä on hemmetin vaikea lukea ja tulkata, kun samalle tuotteelle voi olla 5 erilaista nimitystä. Pitää kyllä alkaa siis kaiken tämän jälkeen ehkä hieman vetämään foliohattua taas päähän ja harkita vierailua luonnonkosmetiikan osastolla. Kuitenkin näitä haitallisia aineita esiintyy ja ilmestyy myös luontoon, lukiessani THL:n sivuja selvisi että mustikassa on metyyliparaabenia, on siis vaikea väistellä luonnonkosmetiikassa ja jopa ravinnossa näitä kemikaaleja. Tietämättömyys vähentää tuskaa, tietoisuus voi lisätä itsetietoisuutta ja tietysti aiheuttaa ahdistusta. Olisi vaikea itselleni ainakin luopua täysin tutuista ja tuntemistani meikkausrutiineista. Enkä vain pystyisi kertaheitolla siirtymään kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Jostain syystä en ole vielä lähtenyt tutustumaan luonnollisiin tuotteisiin, mutta ehkä kosmetiikan osalta pitää ottaa tästä tavoite tulevalle vuodelle.


2 kommenttia:

  1. Mä en tiedä näistä asioista riittävästi, jotta voisin sen enempää kommentoida, mutta alumiininkin kanssa kannattaa huomioida kuinka paljon sitä elimistöön päätyy mm. ruoan tai ihan vedenkin kanssa, sillä tavallisesta juomavedestä sitä löytyy myös. Sitä on varmasti mahdoton sanoa mistä se elimistöön mahdollisesti kertynyt alumiini on peräisin. Toki ymmärrän sen, jos sen saantia haluaa minimoida jättämällä alumiinia sisältävät dödöt käyttämättä, sehän on vaan fiksua jos asia yhtään huolettaa! Tietystikään dödöistä ei saisi mitään imeytyä elimistöön, kuten ei muistakaan kosmetiikkatuotteista, mutta tästäkään ei taida olla mitään täysin varmaa tietoa, että imeytyykö sieltä kuitenkin jotain. Onneksi näitäkin asioita tutkitaan koko ajan enemmän ja enemmän :)

    Kannattaa muistaa myös se, ettei luonnonkosmetiikka lähtökohtaisesti ole yhtään sen turvallisempaa (tai myöskään vaarallisempaa) kuin synteettinen kosmetiikka. Tietysti luonnonkosmessa asetetaan omat kriteerinsä sille, mitä ainesosia tuotteet saavat sisältää, mutta se ei silti tarkoita etteikö luonnosta löytyisi yhtä lailla elimistölle vaarallisia aineita. Mä käytän siis itse molempia, sekä synteettistä että luonnonkosmetiikkaa, mutten osaa pitää yhtä turvallisempana kuin toista. Onneksi EU:n kosmetiikkalainsäädäntö on paljon esimerkiksi Jenkkien vastaavaa tiukempi. Mun käsittääkseni jokaiselle markkinoille tulevalle tuotteelle tulee Suomessakin tehdä Tukesille turvallisuusselvitys ennen kuin sen saa asettaa myyntiin, eli kyllä niitä aika hyvin täällä valvotaan. Toki tutkimustietokin muuttuu koko ajan ja saatetaan havaita, ettei joku aiemmin turvalliseksi luokiteltu ainesosa välttämättä olekaan sitä. Ja hyvähän se vain on, että tutkitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Moni ei varmasti teidä, että monissa länsimaisissa vesilaitoksissa veden puhdistukseen käytetään alumiinia. Muoviakin voi ihan einesrasiasta tulla myös ihmisen kehoon, kuin myös kalanmaksaöljykapselien kuoresta tai muista lääkkeistä. Alumiini ja deudorantit on jo vuosikymmenen sitten yhdistetty syöpäsolujen lisäkehittymiseen sheivatuissa kainaloissa, mutta tätä ei ole tarpeeksi tutkittu että asia menisi eteenpäin ja alumiinia kiellettäisiin riittävästi tuotteissa.

      Myöskin kaikki metallit, asbesti, kalkki ja muut perusjutut löytyy luonnosta = luonnonkosmetiikka voi sisältää niitä yhtä hyvin kuin normaali synteettinen kosmetiikka. Mikään ei sano, että vegaani tai luonkos olisi paljon turvallisempaa kuin synteettinen. En näkisi siis syytä siirtyä vain luonkos käyttäjäksi tästä syystä.

      EU:ssa on erinomainen lainsäädäntö! Siinä se käy jo ilmi tähän, kun pohjois-Amerikassa asiat on toisin, ja tässä dokumentissa tapahtumat sijoittuvat juuri sinne. Nyt Tukes on juuri julistanut esimerkiksi kuluttajille myytävät geelilakkaus-rakennekynsi tarvikkeet välttämättä akryylittomiksi tai niiden pitoisuus tulee olla minimi ja lisäksi vuoden alussa tuli uusia rajoituksia tatuointiväreihin -jotka eivät saa enää sisältää raskasmetalleja tai muita allergisoivia ainesosia.

      Poista