Syyskuussa loppuun käytetyt 2021

by - 1.10.21

Viimeksi luettiin elokuussa loppuun käytettyjä tuotteita. Silloin tuotteita loppui 14 kappaletta. Nyt tuntui alkuun, ettei tule yhtään niin paljon loppuneita, mutta kyllä niitä tuli. Ja päätin parin meikkijutunkin elämän lopettaa tähän hetkeen.

Lopullisesti kaikkien sheet maskien kanssa tuotteita paloi loppuun 22 kpl. Lasken RT:n testerit yhdeksi kappaleeksi, sillä ne tulivat sen kasvojenpesu-säämiskän mukana. Tänävuonna yhteensä siis mennyt 188 purkkia tyhjäksi. Se on kyllä tosi hirveän iso määrä purkkeja. Olen myös kerännyt ylös ihan summaa, paljonko näihin on mennyt rahaa tänävuonna ja on kyllä uponnut useampia satasia. Koitan ehdottomasti keksiä jonkun lupauksen itselleni (ja kukkarolleni :D) ensivuodeksi sen mukaan mitkä on minun linjani ostaa tuotteita ja millaisia tuotteita haluan käyttää.

* -tuote saatu

 
 
 
Ziaja goat's milk duo-phase make-up remover, testailin tätä kun Maikku kehui omassa blogissaan joskus. Mielestäni tämä oli ihan kiva, mutta ei Garnierin silmämeikinpoistoaineen voittanutta. Luulen, että tähän jää testit näiden osalta ja jatkossa se on aina yhtä luotettavan Garnierin kaksitehoisen silmänmeikinpoistoaineen vuoro. Sanoisin silti jatkoon, koska tämä ei ollut huono!
Garnier SkinActive Rose Soothing Toner, hieman ruusuisen tuoksuinen kasvovesi. Tällä saa pyyhittyä viimeiset meikin jämät, kiinteyttää ihon pintaa ja on siis ihon putsauksen viimeinen osa. Tätä ei ole siis tehty kasvojen kosteutustarpeisiin. Mielestäni kiva joten jatkoon, vaikka ei ole kosteuttava!
Neutrogena visibly clear blackhead eliminating toner, semmonen ihoa kuivattava kasvovesi. Avaa ihohuokoset ja vähentää mustapäiden syntyä. Käytin tätä jos ihossani oli paljon rasvaisia alueita joihin finnit tuli tai suoraan finneille. Siirryttyäni erilaiseen ihonpuhdistusrutiiniin olen tarvinnut tätä vähemmän. Uusi on jo kyllä silti kaapissa just in case, joten jatkoon.
 


eyenlip Aloe Moisture Essence Mask, mukavan tuoksuinen, edullinen ja miellyttävä paksu kangas. Jatkoon.
Lumene Kirkas Radiance Boosting Sheet Mask, mielestäni ei ole rahan arvoinen. Tässä on ns "asennuskangas" joka otetaan pois ja mielestäni ne on turhia. Tämä on ei jatkoon.
it's skin hylauronic acid Moisture Mask Sheet, mielestäni edullinen ja tehokas. Jatkoon.
it's skin Aloe Moisture & Calming Mask Sheet, samoin edullinen ja tehokas. Tykkään juuri aloe/kollagen/hylauroni naamioista eniten. Jatkoon!
eyenlip Collagen Moisture Essence Mask, onko joku 30 kriisi sitten tulossa kun näitä on näin paljon tullut käytettyä :D Jatkoon.

 

The Ritual of Mehr body mousse-to-oil, tuli vaahtona ulos ja levitettiin iholle. Pidin hankalana, koska tuon kanssa piti olla todella varovainen ettei liian nopeasti tai kovasti purista iholle ettei tipu lattialle vaahtopallukoita. Tuoksu oli ihanan raikas ja appelsiinimainen. Mutta oikeasti, liian huono käytännössä. Suihkuvaahdot voi helposti huuhdella vedellä veks samalla kun siellä on. Ei jatkoon.
ziaja goat's milk hanf & nail cream, ihan best of the best. Rakastan goat's milk sarjan tuotteiden tuoksua ja tämä on juuri sopivan rasvainen ja riittoisa käsivoide. Toki jotain sattumia purkkiin voi jäädä mutta aika hyvin sai vikatkin käytettyä, kun antoi iskuja sivusuunnassa niin tuli aina jostain rasvaa tuubin suulle tarpeeksi. Jatkoon.

* MayBeauty Softening Hair Mask With Argan Oil, ensimmäiset kosketukseni hiusnaamioihin joita käytetään sheet mask tyylisesti. Tämä oli tonen jota kokeilin ja kyllä tämä mielestäni on hyvä tapa hemmotella itseään. Sisällä olevan hiusmyssyn ympärille laitoin oman hiusturbaanin niin oli kiva katsoa samalla telkkua kun tämä vaikutti hiuksissa. Jatkoon.
*Tonymoly I'm Lovely Peach Hand Mask
, koska minulla on kuivat kädet niin näitä on kyllä tosi kiva käyttää. Tämä oli ihanan tuoksuinen ja pidin maskista enemmän kuin Kocostarin vastaavasta (vaikka sekin on tosi hyvä!) niin tässä tuoksu oli juuri tällaiselle persikan rakastajalle täydellinen. Jatkoon.
Real Techniques Brush Cleansing Gel, tämä vaahtosi todella hyvin siveltimien pesussa. Testasin kahdella eri pesukerralla näitä testereitä ja oli kyllä tosi kiva, että nämä tulivat sen pesualustan mukaan. Seuraavaksi aion vaihtaa tähän siveltimenpesuaineeni.

 

The Body Shop Winter Jasmine Shower Gel, todella voimakas ja raikas jasmiinin kukan tuoksu. Mielestäni todella hyvä pesuteho antaen miellyttävän tuoksun kylpyhuoneeseen. Ei kuitenkaan yllä mun suosikkeihini TBS:n sarjoista. Koska tuote oli kuitenkin hyvä sanon jatkoon.
Aussie Miracle Moist Contidioner, olen tykännyt sarjan shampoosta ja 3 minutes miracle-hiusnaamiosta. Tästä en itseasiassa tykännyt. Hoitoaine oli todella ohuttaa ja kun hiukset huuhteli hetken vaikutusajan jälkeen, tuntui ettei ne olleet sellaiset liukkaat vaan tuo oli johonkin kadonnut (tuskin hiuksiinkaan imeytynyt). Pakko sanoa että ei jatkoon, vaikka tuoksu on ihana. Tuo Macadamian nut oil on ihanan karkkinen.
I love... Pink Marshmallow bath & shower creme, tuoksu oli mukavan mieto ja karkkinen. Sanoisin kuitenkin, etten ostaisi tätä uudestaan. Alleviivaan sanaa creme, tämä ei ollut suihkugeeli tai saippua. Tuote oli todella ohutta ja juoksevaa ja tuntui, että tätä sai ottaa reilun määrän, että sai kivasti saippuoitua. Ei jatkoon.

NYX HD Finishing Powder, tykkään kivipuutereista paljon. Tämä oli hyvä, ei juuri vaalentanut ihoa huomattavasti, mutta pystyi käyttämään tummemmankin meikkivoiteen kanssa. Lopulta reunat pirstaloituivat ihan pikkusiksi ja vain pieni osuus sisuksista tuli kipattua suoraan roskiin. Pidin ja hinta on kohtuullinen, jatkoon.
Tarte Clay Stick, sävy light sand. Todella luxus-tuntuinen concealer puikko kädessä. Päässä on marmorinen kuvio joka on lasituksen alla. Puikko oli todella kermainen, mutta oli tosiaan enemmän peitepuikko eikä sopinut korosteluun, kun tuli otettua hieman tummempi sävy itselle. Hinta on melko kova, yhtä hyviäkin saa edullisemmin, ei siis jatkoon.
Kat Von D tattoo liner, eyeliner silmänrajauskynänä. Tosi huono, tämän näytteen sain vasta tässä kuussa ja sisukset oli ihan kuivat. Jo toinen eyeliner jolle on näin käynyt vaikka oikein säilytetty pimeässä ja kelmuissaan. No, tästä on mulla kaapissa täysikokoinen tuote odottamassa. Pitää ottaa se seuraavaksi testiin - kerron sitten onko se yay or nay kun sen aika päättyy.
benefit Ka-Brow! Cream Gel, sävyssä 2 blonde. Mielestäni tämä oli alkuun hyvä, mutta kuivui todella nopeasti. Sain äidiltäni hänen vastaavan koska nämä pomenadet ei ole hänen juttu, kyllä sekin varmasti tulee joskus avattua ja käytettyä, mutta en kyllä ostaisi uudestaan. Ei jatkoon.
Plum & Poppy Waterproof Mascara, musta perusripsiväri jota sai heikosti rakennettua. Jäi todella ohueksi ja ripset melko olemattomiksi tämän kanssa. Käytin usein liimaripsien kanssa juuri tätä. Ei lähtenyt meikinpoistoaineella, vaan ainoastaan lämpöisellä vedellä. Oli jotenkin työlästä pestä kasvoilta tätä pois. Tuoksu todella teollinen, ei jatkoon.
Lumene Blur Foundation, sävyssä 1.5 Heleys. Mulla oli tästä meikkivoiteesta semmonen fiilis, että en tykkää aiemmin. Mulla oli silloin joku vaaleampi sävy. Tästä itseasiassa pidin, ehkä se oli jotenkin pilalla? Sain tämän tuttavalta jolle tämä ei sopinut. Käytin koko purkin loppuun eli kyllä mielestäni tässä jotain hyvää oli. Tämmöinen hieman tummempi sävy toi kivasti eloa myös kasvoille.

Lisää luettavaa

8 kommenttia

  1. Tuota Ziajan käsivoidetta en oo tainnutkaan kokeilla, mutta sarjan tuoksu on kyllä ihana. Ihan jo senkin takia ja sun kehujen innoittamana pitää ostaa tää testiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, mielestäni maksaa alle 5 euroa tuplapakkaus Prismasta, joten tätä ei myöskään hinnalla ole pilattu :)

      Poista
  2. Mulla on tosta Ziajan silmämekinpoistoaineesta ihan samat ajatukset, ei ollut oman suosikkini veroinen, mutta ihan ok kuitenkin! Ziajan käsivoiteet on ihan huippuja<3

    Oliko sulla tosta Blurista silloin itselläkin toi vanha versio käytössä, kun et siitä niin pitänyt? Mietin vaan, että onko toi muuttunut sen myötä, kun tuubi koki uudistuksen. Mä en oo siis itse koskaan tota vanhempaa versiota kokeillut, niin siksi kiinnostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä mulla on ollut Blurista se uusi versio juuri tuolla uudella labelilla kun se tuli Bette Boxissa Lumenen uudistuksen myötä. Siksi tuntuikin hassulta että sama tuote, eri värit, ja viimeksi en tykännyt ollenkaan? Nyt voisin kuitenkin tuon ostaa ihan hyvin uudestaan :)

      Poista
  3. Kivasti loppuneita ja ihania kuvia <3 Garnierin misellivesi on mun lemppari koska siitä jää kostea tunne iholle, vaikka se nyt ei kosteuttaja olekaan. Jotain mustapää -kasvovettä pitäisi taas käyttää kun mullakin kertyy töhnää tietyyihin kohtiin. Kat Von D Tattoo Linereita olen käyttänyt ainakin pari, toinen oli ainakin tosi kuiva eikä siitä meinannut mitenkään tulla väriä vaikka ravisteli ja teki taikatemppuja. Ei jäänyt mieleen tuotteena jota haluaisin ostaa uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, koitin ottaa tällaisia syksyisiä kuvia. Uskoisin että ostaisin joskus tuon Garnierin tai muun Garnierin kasvoveden uusiksi - ihan kun se olisi tosi helposti saatavillakin :)

      Hassua että sullakin on ollut KVD:ltä kuiva eyeliner. Mielestäni tuon hintatason tuotteessa se on selkeästi virhe. Toivottavasti se täysikokoinen on kunnossa :)

      Poista
  4. Garnierin kaksitehoinen silmämeikin putsari on mullakin nyt käytössä ja se on tehokas.En enää musita kumpi on tehokkaampi, Ziaja vai Garnier :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väittäisin, että näistä tuo Garnier on aavistuksen verran parempi :)

      Poista

Arvostan kovasti kommentointia, joten jätäthän sinäkin viestisi omalla nimimerkilläsi tai anonyymisti. Kiitos!