06 helmikuuta 2024

Kuivashampoota yöksi?

 
Kuivashampoot, niihin minulla on viha-rakkaussuhde. Monet käyttävät tuotteita oman arjen helpotukseen, mutta itse koen, ettei nämä välttämättä nyt niin kovin helpota. Tavallisesti kuivashampoo aiheuttaa sellaisen tunkkaisen ja ehkä vielä likaisemman olon hiuksiini. Se saa hiukset näyttämään ehkä hieman vähemmän rasvaisilta yhden työpäivän, mutta viimeistään illalla on pakko jo päästä suihkuun pesemään se kuivashampoo.
 
Onko muilla yhtään samanlaisia oloja, vai olenko yksin tämän asian kanssa? Olen vaihtanut nuoruudesta suosimani Batisten XXL-kuivashampoot kevyempiin Wellaflexin kuivashampoisiin. Ne on ollut ihan miellyttäviä, mutta tietyllä tapaa kuivashampoot saavat minut edelleen kamppailemaan siitä, olenko niitä vastaan vai selviänkö niiden kanssa.



On jo hetki aikaa siitä, kun Batiste toi markkinoille Overnight Deep Cleanse Dry Shampoon. Olin jo pitänyt ehkä vuoden verran taukoa juuri Batistesta, sillä koin Wellaflexin huomattavasti kevyemmät kuivashampoot itselleni mieluisemmiksi. Jostain syystä tämä kuitenkin jäi minua kutkuttamaan, kun tein ostoksia alennusmyynnistä Kicksiltä. 

Tämä kuivashampoo lupaa raikastaa ja puhdistaa hiukset yön aikana ja hiuksesi ovat aamulla puhtaammat ja myös kuivashampoon tavoin, kuohkeammat. Tuotteen perimmäiset tarkoitukset on poistaa epäpuhtauksia ja saada hiusket näyttämään paremmilta aamulla. Overnight-kuivashampoon tuoksun pitäisi olla rauhoittava ja rentouttava ja siinä pitäisi tuoksua appelsiini, jasmiini kuin ruusu. Kuivashampoot yleensä sopivat parhaiten rasvoittuvalle hiuspohjalle.
  
Seuraavaksi otetaan lyhyesti omat kokemukseni tästä tuotteesta. Vaikka kuinka yritän tuoksuttaa, en saa aivan sitä kuvattua rauhallista ja rentouttavaa tuoksua tästä irti. Enkä myöskään mainittuja elementtejä tuoksussa. Mutta tuoksu on raikkaampi ja ei ole aerosolina niin voimakas, kuin vaikka Batisten XXL-Volume kuivashampoo.

Tämä on itseasiassa minun hiukselleni aika hyvä kuivashampoo yötä vasten. Hiukseni ei suunnattomasti rasvoitu, joten tällä saan sopivaa ylläpitoa, ilman että se menee yli. Tulos on kevyt ja aamulla kun hiukset pörröttää läpi ja harjaa, ne ovat kyllä paremmat kuin mitä ne olisivat ilman tätä kuivashampoota. Olen siis ihan myönteinen tätä tuotetta kohtaan ja jatkan sen käyttämistä tyytyväisenä. 

 Olen aina vuosien edetessä tykännyt entistä kevyemmistä kuivashampoista ja tämä taitaa olla kyllä kevyin, jota olen kokeillut. Eli ehkä sitten Wellaflexin kuivashampoista tämän yökuivashampoon käyttäjäksi ajan kanssa? Tämä saa kyllä minulta kiitosta ja uskon, että jollekin tämä on liian kevyt eikä auta riittävästi rasvaisuuteen. Tässä minun sileässä hiuksessani tuote kyllä toimii ihan toivomallani tavalla.

4 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa ihan ekana tuon tuoksu? Sillä etenkin Batisten kuivashampoot tuoksuvat mun makuun voimakkaille. Jotenkin ajatus tuoksuvasta suihkeesta hiuksille ennen nukkumaanmenoa, ei houkuttele juuri siksi. Mutta se, että tuo jollaintapaa freshaisin hiuksia yön aikana, on kyllä kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielestäni merkittävästi miedompi kuin ne suosituimmat kuten XXL. Luulen että jollain toisella valmistajalla on myös ollut tällainen jota olen joskus vuosia sitten kokeillut yötä vasten 😁

      Poista
  2. Mulla kans viha-rakkaussuhde näiden kanssa :D Toisaalta pakko käyttää, koska mulla rasvottuu hiukset turhan nopeasti ja näillä freesaa hiuksia helposti. Silti se fiilis näistä on just "peitelty" eikä ehkä siten kovin miellyttävä tuntu. Kuivapesua ei vaan voi verrata aitoon pesuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näillä tulee semmonen likainen ja inha olo sitten tukkaan ja koen että saisi aika paljon hiuksia myös harjata jotta ne sitten näyttää siisteiltä. Menee vähän kuin palkeiksi sitten päivän myötä 💇‍♀️

      Poista