29 tammikuuta 2024

Tammikuun ostoksia 2024


Tammikuussa asioin Ritualsilla sekä Kicksillä. Tein ostokset heti niin sanottuun alennusmyynti-aikaan, ja siitä asti koitin pitää loppukuukauden ostokset minimissään. Tammikuussa tulee aina melko usein erilaisia laskuja vuoden vaihtumisen johdosta, joten pitää hieman maltillisemmin käyttää rahaa. Olin myös toki marras kuin joulukuussa ostanut aikalailla kaiken, mitä mieleni oli tehnyt. 

Toki ostin myös ihan tavalliseen arkikäyttöön muutamia tuotteita, joita välttämättä tarvitsin. Ainakin meikkivoide, silmämeikinpoistoaine ja hoitoaine oli pakollisia. Ostin myös yhden hiusvärin jonka käytinkin jo.



Kicksiltä ostin Batisten Overnight Light Cleanse -kuivashampoon, joka vaikuttaa juuri sopivan kevyeltä yöksi. Olen talven aikana aktivoitunut kuivashampoon käyttäjäksi ja olen koittanut pidentää hiuksieni pesuväliä usein, mistä syystä on ollut sopivaa käyttää näitä tuotteita. Ihan mielenkiinnolla käytän tämän ja katsotaan, saisinko aikaan tuotearvostelunkin!

Mukaan tuli myös kiinnotuksesta herännyt Kylieskin Serum Radiance Boosterin, tuote on 20ml kooltaan ja maksoi alessa 18 euroa. Mielestäni seerumiksi tämä on aika kallis ja tuoksuu myös aika huonolle ollakseen hajuton seerumi. Kyllähän tämän käyttää, toivottavasti se olisi iholle hyvä ja sopisi talveksi iholle.

Rakastan Ardellin ripsiä, josta syystä myös alesta hankittu Ardell Double Up Demi Wispiesit, aivan äärettömän volyymiset ja hienot tekoripset. Mukaan lähti myös Kicks suihkuharja, jossa on tuollainen koukku, millä harjan saa kätevästi roikkumaan suihkuun.


 

Ritualsin klubissa saa tosiaan aika paljon etuja, kuten joskus jaoinkin täällä viime kesänä ostoksiani. Tässä tilauksessa on myös kaupanpäällisiä ja lisäksi ostin myös miehelle yhden vaahtoavan suihkusaippuan Rituals Homme shower foam.

Yllä näkyy tilatut The Ritual of Namaste Natural Hydrating Body Cream isossa 200ml pakkauksessa. nyt tämän on oltava ihonhoitovoide, ettei taas tule ostettua jotain kuorintavoidetta kansipurkissa. Mulla on varmaan nyt käytössä mun viimeinen kuorintavoide joka saattaa olla tätä samaa: The Ritual of Karma Mild Body Scrub Clay. Joskus jos käyttää itseruskettavia, niin kyllä nuo kuorinnat aina käyttöön sen jälkeen tulee. Tämäkin varmasti kuluu alkuvuoden aikana, riippuen ihan siitä, miten usein haluan ihoa kuoria.
 


Rakastuin M'gouna sarjaan ja oli pakko ostaa tämä tuoksuava jättikynttilä! M’Gouna Desert Rose Garden Candle on valtava kolmisydäminen lasiin pakattu iso pöytäkynttilä, tämä on tarkoitettu puutarhaan eli ulos käytettäväksi. Kynttilässä on suloinen motivaatioteksti "In the garden of wellbeing, flowers fragrance the soul". Tämän lasipurkin aion putsata sitten polttelun jälkeen, siitä saa vaikka kauniin ruukunkin!

Kylkiäisiksi sain kaksi ihanaa 50ml pientä pulloa huonetuoksuja. Mulla onkin jo ollut kahta eri Ritualsin huonetuoksua, ja nämä on ns. Private Collection-tuoksuja. Rituals Sweet Jasmine Home Perfume sekä Rituals Suede Vanilla Home Perfume. Nämä tulivat siis kaupanpäällisiksi, vastaava täysikokoinen 500ml pakkaus on noin 40 eur arvoinen tätä kotituoksua. Pienempikin tuoksu kestää kauan ja nämä tulevat meillä varmasti käyttöön. 


 
 
Myös market kosmetiikkaa tuli hankittua. Ostin nyt kaksi tällaista Garnierin Skin Active Multi-Mask pakkausta. Tuolla pakkauksessa on sisällä 5 kappaletta rullalle pistettyä kasvomaskia jotka on todella helppo ottaa ja pussi uudelleensulkea. 10 kasvomaskia 10 euroa, tosi hyvä tuote.

Lisäksi, vaikka kotona värjääminen hieman aristaa, päätin hankkia yhden Schwarzkopf hiusvärin saadakseni pientä vaihtelua eikä kyseessä ole vaalentava. Tuossa hiusvärissä oli itseasiassa kolmea yleisesti herkistävää ainesosaa, joten levitin tämän siten, etten hieronut tätä päänahkaa myöten vaan laitoin sudilla hiuksiin kevyesti tyven alueelle. 

Tätä hiusväriä en erikseen esittele loppuneissa. Se oli ihan hyvä ja sai sopivan sävytyksen, kahden ensimmäisen suihkukerran jälkeen liika tummuus tuosta lähti ja harmaa muuttui hopeamman hohtoiseksi ja toimi kivana freesauksena/sävytyksenä näin talvella. Toki ei tarttunut tyvikasvuun kun se ei ollut vaalennettu, joten jos on tosi pitkä tyvikasvu, tätä ei kannata todennäköisesti hankkia.  


Lisäksi sellaiseen jatkuvaan tavalliseen käyttöön Lumene CC voide sävy Fair, nykyinen meikkivoiteeni loppuu hetkellä millä hyvänsä. ;ulla ei olekaan nyt mitään muuta meikkivoidetta kuin tätä varastossa. Sen jonkun Fit Me meikkivoiteen heitin työkaverille kun se oli niin vaalea mulle. Lisäksi ihana All Soft hoitoaine hupenee ja hankin Aussie 3 Minute Miracle Moisture hiusteho-hoidon/naamion/hoitoaineen Aussielta. Tämä ihana karkintuoksuinen hoitsikka on ihan mun suosikkejani. Kestosuosikiksi noussut Garnier 2in1 Eye make up remover myös jatkuvassa käytössä ja vaati taas täytön, nykyinen aine loppuu aivan pian.

8 kommenttia:

  1. Voi miten kivoja ostoksia! Mä en koskaan blondina uskaltanut värjätä hiuksia itse, vaikka monesti pituudet kyllä olis olleet pienoisen sävytyksen tarpeessa, kun mulla venähti usein kampaajaväli aika pitkäksi. Värillä olisi kuitenkin saanut varmaan paremmin taitettua sitä sävyä halutunlaiseksi kuin vaikka hopeashampoilla ja maskeilla :)

    Ardellin ripset taisi olla ensimmäisiä, joita itse joskus käytin. Nyt en oo vuosiin omistanut yhtiäkään, mutta tosi kauniit noi sun yksilöt<3 Meinasin lentää muuten selälleni, kun näin miten meidän vakiruokakaupassa oli nostettu (taas) ton Garnierin silmämeikinpoistoaineen hintaa!! Nyt se maksoi jo 4,89 €, kun ei ihan hirveen kauaa ole siitä, kun hinta oli 4,30 € ja sitä ennen se oli joku 3,95 €. Siis onhan toi edelleen edullinen ja me saadaan tuolta vielä -15% alennusta, mutta huhhuh mitä hinnannousuja yhtäkkiä.. Onneksi tota(kin) saa Normalista, en tosin tiedä onko hinta noussut sielläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuli ihan hyvä sävytys tässä, mutta varmaan kohta isoa leikkausta tulossa hiuksiin, niin ei kannata näihin enää rahaa käyttää. Ehkä sitten jos ottaa leikkauksen, niin samassa voisi ottaa freesaukseksi jotain raitaa tai vastaavaa. Mielestäni maskit ei enää taittanut tarvittavaa määrää, kun mun hiukset ei ole nyt niin vaalennetut.

      Myös täällä huomasin, että Prismassa oli noussut Garnierin hinta! Harmittavaa, oli varmaan joskus ollut hinta sille 3,20e niin oli nyt jotain 4,15e tai vastaavaa alueemme Prismassa. En ole Normalista ostanut tätä tuotetta, olen ehkä olevinaan katsonut, että olisi ollut kuitenkin kalliimpi. Tietysti pääasia on, että tämä hyvä vakiotuote pysyy valikoimassa!

      Poista
  2. Hienoja tuotteita ja ideoita esittelit. Itsellä vähän haussa noita uusia tuotteita ja sarjoja, kun tulee ikää. Rituals on kiinnostanut jo pidemmän aikaa. Ja nyt teinkin ensimmäisen Rituals tilauksen se oli joku spray vartalolle. Jään odottelemaan millainen se on käytössä.
    Myöskin oon ajatellut vähentää tavallisen meikkivoiteen käyttöä kun ne tuntuvatl liian tuhdeilta. CC voiteita en ole vielä kokeillut. Pitää ottaa se kokeiluun. Kiitos vinkeistä! Ehkä pelkkä puuteri tai värillinen kosteusvoidekin voisi toimia🤗🌸💮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan se mukava kokeilla erilaisia tuotteita aina ajan kanssa. Ritualsilla on hyviä tuotteita, tosin, ne ovat ehkä tuoksultaan eteerisempiä. Kun The Body Shopilla tuotteet on ehkä enemmän hedelmäisiä.
      Käytin aiemmin, kun iho oli rasvaisempi, meikkipuutereita. Ja se peitti erinomaisesti myös ihon virheitä. CC-voide on juuri riittävä nyt minulle ja iho on kauniin kuulas.

      Poista
  3. En tiennytkään, että Batistella on tuollainen Overnight-kuivashampookin. Lumenen CC-voide on ihana <3 Mulla ei ole ollut sitä moneen vuoteen kun olen muuta testaillut. Täytyy joskus taas hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivashampoosta tulossa myöhemmin oma esittelypostaus 😊 tää CC pitää mut vaan tyytyväisenä. Ei peitä kaikkea mutta ei jää kuiviin kohtiin tai juonteisiin rumasti. Toimii loistavasti itselläni 👌

      Poista
  4. Oispa tuollainen suihkuharja kätevä! Mistä nuita Garnierin naamiopakkauksia saa kun en ole nähnyt? Nuita Liven värejä käytin kun vielä itse värjäilin, mutta pitäis olla aina kaks purkkia mun päähän ja tuntuu etten saa tasaisesti...olen tykännyt tästä nykyisestä tukasta kun 3 kk riittää kampaajaväliksi. Vaikka se aina sen 170 e maksaa niin raaskin sijoittaa itseeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää suihkuharja on oikeasti hyvä ja hoitoaine todella leviää hiuksiin paremmin. Käytän joka kerta suihkussa nykyisin 😁 hokin Prismoissa on ainakin tuota, kannattaa jättää ”sinun toive” palvelun kautta vaikka jos siellä ei vielä ole, niin toivetta. Pitää kyllä kohta myös pistää ihan ehtaa rahaa kampaajakäyntiin ja tehdä Do over.

      Poista