21 lokakuuta 2023

Häälook ja pari ajatusta häistä


Helou, blogin kirjoittajasta on tullut rouva hiljattain syyskuun aikana. Tässä pari hääkuvaa minusta ja myös pari ajatusta häistä jälkikäteen. Meidät vihittiin maistraatissa ja häitä juhlittiin pari viikkoa siitä. Myös ihana häämatka on jo tullut vietettyä Kroatian Dubrovnikissa, joka on muuten matkan arvoinen kohde varsinkin GoT fanille! Hääkuvista voi myöhemmin olla iloinen ja muistella miten kaunis ja nuori sitä joskus oli. 

Hääjuhlissa minulla oli Zazabellan mekko, joka oli A-linjainen ja peittävä edestä. Siinä oli myös strassivyö joka oli mielestäni kaunis lisä pitsisen yläosan ja sileäkankaisen alaosan välillä. Hiukset olivat jo ärsyttävän pitkät tuossa vaiheessa, ja heti häämatkalta tulopäivästä seuraavana päivänä, kävin leikkaamassa pois 15 cm. Olin vain säästellyt tukkaa häitä varten, ihanaa, kun se on nyt lyhyempi ja latvat toki samassa terveämmät. 

Meikin teossa luotin omiin taitoihini ja se oli paras vaihtoehto minulle. Meikin teko sujui, eikä meikkiä tarvinnut alkaa korjaamaan tehdessä. Käytin ihan tavallista NYX:n primeriä, Lumenen meikkivoidetta ja LH Cosmeticsin kiinnityssuihketta meikkiin ja mielestäni se kesti hyvin iltaan asti. Lisäksi näytin parhaiten itseltäni, meikatessani itse itseni. Jos meikkauksesta on yhtään epävarma, kannattaa mennä ottamaan koemeikkaus.


Juhlimme häitä mukavasti sellaisella vanhalla koulutalolla, jonka vuokra koko viikonlopulle oli todella kohtuullisen hintainen. Valitsimme samalta paikkakunnalta pitopalvelun, jolle ilmoitimme toiveet menusta. Valitsimme myös hääkakun lopulta suoraan heidän ehdotuksistaan.

Ruoka oli hyvää, toista pääruokaa olisi saanut olla hieman enemmän, mutta kukaan ei toivottavasti lähtenyt nälkäisenä kotiin. Kaksi vieraista ei päässyt lopulta juhliin, joten olisi voinut hieman reilummin valmistaa lämpimiä. Oli helppo ottaa koko palvelu ja tarjoilut pitopalvelulta ja heidän kanssaan vaihdoimme postia ja noin kuukausi ennen häitä kävimme vielä heidän luona käymässä keskustelun häiden kulusta. Tarjoilijat olivat kokeneita ja kaikki sujui hyvin juhlinnan taustalla.

Pitopalvelu toimitti perjantaina astiat, ja noutivat maanantaina tilan avaimella astiat, maksoimme tietysti kuljetuksista jotka olivat rahansa arvoiset. Tietysti hääruuat ja juomat ovat suurin kuluerä häissä, joten tulimme tulokseen, jossa kutsuimme vain läheisimmät sukulaiset ja ystävät paikalle. Missään nimessä hankkimamme pitopalvelu ei ollut edullinen, sillä ruoan hinnatkin on tässä viimevuosina nousseet erinäisten maailmanlaajuisten kriisien vuoksi. Ruoka oli myös hyvää!


Häiden koristeita aloin suunnittelemaan noin puolivuotta ennen häitä, hankin lähinnä koristeeksi ilmapallokaaren telineineen, maljakot ja ruusuja. Tila oli ihan sievä sellaisenaan, ja laitoimme hieman iltaa ajatellen sinne kausivaloja sisälle. Juhlajuomia haettiin laivalta ja muutoin en koe, että nämä hääjuhlat liiemmin onneksi meitä stressasi. Olihan nämä häät ihan kiva juhlia, mutten enää tykkää olla yhtään juhlien keskipisteenä, joten koin kaikki kyselyt hääjärjestelyistä todella ärsyttäviksi ja ahdistaviksi.

Viimeistään koristelua tehdessä ja pöytiä siirtäessä ajattelin, että olisi kyllä päässyt helpommalla jos olisi ottanut ravintolan. Mutta koristeluun meni oikeasti aikaa 4 tuntia apuineen ja siivoamiseen kaksi tuntia. Koin ravintolat niin kohtuuttoman kalliiksi erilaisilla koristelu ja tilanvuokra-aikoineen ja sääntöineen, etten pystynyt periaatteen vuoksi pitämään juhlia sellaisessa paikassa. Mitkään budjettihäät nämäkään ei kyllä olleet, vaan rahaa kului alussa arvioidun budjetin mukaisesti.

Hääjuhlathan menevät todella nopeasti, joten oli todella mukavaa, kun olimme jo menneet naimisiin pari viikkoa aiemmin maistraatissa. Saimme nauttia sen jännityksestä ja hetkistä rauhassa lähiperheen kesken. Juhliin osallistui sukua ja ystäviämme. Vihkimispäivänä tuntuu, että meni kyllä jännityksestä kankeaksi viimeistään, kun vihkiminen tapahtui enkä muistakaan niistä hetkistä nyt mitään enää jälkikäteen :) Tuolloin nautittiin myös kakkukahvia ja herkkuja perheen kesken ja pääsi viettämään myös hääyötä kivasti kahden. 


Ainoa ikävä muisto päivästä on aivan pilalle mennyt hääkampaus kampaajalla. Vaikka kerroin penkissä, etten tykkää sitä jo alkuvaiheessa kun eka letti näytti karsealta.. ja hän sitä yritti parannella "oltuaan valmis", totesin että nyt pitää vain päästä kotiin laittamaan meikki ja valmistautumaan. Maksoin ja hän antoi -10 eur alennusta. Kotona harjasin hiukset ja irrotin kaikki pinnit. Ihana kaasoni jaksoi laittaa minulle pari lettiä päähän ja tehdä letin hiuskorun kanssa hiusten takaosaan. Eniten ärsyttää nyt jälkikäteen että vielä maksoin siitä kampauksesta ylipäätään mitään, mutta oli oma vika varata vain juhlakampaus.

Yksi huomio on myös siinä, ettei Suomessa vain osata tehdä kampauksia. Vaikka asun pk-seudulla, oli kohtuuttoman vaikeaa löytää hääkampausta varten paikkaa josta sen saisi alle 200 euron hintaan. Kun etsin kampaamoa hyvissä ajoin, lähes kaikki paikat jätti vastaamatta kokonaan kyselyihin. Noh, nyt tuosta järkytyksestä on selvitty ja onneksi itse juhlat, kaikki ohjelmat, lyhyet puheet ja ilta ylipäätään tuntui onnistuneelta juuri meille kahdelle.

Tässä alla myös pari kuvaa vihkimispäivältä. Kampaus oli silloin vähän helpompi, kävin ottamassa vain pikakampauksen lähikampaamossa joka onnistui paremmin. Lisäksi oli hieman erilainen kimppu jota Vappu pääsi myös tuoksuttelemaan ja juhlimaan tuona päivänä kanssamme. Saimme myös meille tärkeitä muistokuvia koiramme kanssa tuolta vihkipäivältä. 

Voin vielä toki ladata tänne Kroatiasta maisema ja matkakuvia, jos jotain kiinnostaa. Sitä varten jättäkää kommenttia alle!

12 kommenttia:

  1. Onnea näin jälkikäteen! Kaunis meikki. Jäi myös kiinnostamaan, että mikä huulipuna sinulla oli kuvissa. Ja ihana koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤩 Huulipuna on Smashbox Liquid Lipstick Always On sävyssä Stepping Out. Tämä on kyllä aika loistava sävy ja tulee kyllä käytettyä myös arkisin töissä jos haluaa laitetumman lookin toimistolle. Vappu kiittää 🐶

      Poista
  2. Hurjasti onnea! <3 Kaunis morsian ja kyllä tuo kampauksesi minun silmään näyttää oikein kauniilta. Mutta ymmärrän toki, että jos oli visioinut mielessään jotain ihan muuta, eikä se täyttänyt odotuksia, niin harmittaahan se. Toivottavasti saitte kuitenkin nautittua teidän ainutlaatuisesta päivästänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Näissä kuvissa juhlapäivältä on tosiaan se ystäväni tekemä kampaus ja se onnistui paremmin kuin ”ammattikampaajan” tekele 😂 Kiitos siis hyvälle ystävälle tästä pelastuksesta 🙏 Päivä oli kyllä oikein onnistunut ja juhlat suorastaan suhjati 😁

      Poista
  3. Oikein paljon onnea! <3 Ihania kuvia häistä ja sun look on ollut ihan 6/5 kampausmurheista huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! =) Onneksi juhlat meni kaikinpuolin hyvin ja ei kannata asettaa liian kovia paineita ulkonäölle, kaiken ei kuulukaan olla täydellistä ja olen onnellinen meidän juhlista ja mun lookista, mekosta ja myös tästä toisesta kampauksesta joka onnistui.

      Poista
  4. Onnea kauniille morsiamelle❤️Ompa harmi, että eka kampaus meni mönkään mutta kuvissa kyllä on kaunis kokonaisuus, onnea on taitava ystävä :) Mulla kävi häämeikin osalta niin että menin koemeikkiin ja se oli niin järkky, että päätin tehdä sen itse ja onneksi tein, olin itseni näköinen ja se on tärkeää suurena päivänä että ei tarvitse miettiä epämukavaa oloa minkään suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🙏 Hyvä myös sulle kun sait koemeikistä jo sen fiiliksen, että meikkaat ennemmin itse. Jää parempi mieli juhlistakin 😊 Mun kirjoituksessa yritinkin vinkata että kampaajan etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa ja koekampaus kannattaa ottaa! Oma moka kun otin juhlakampausta tuntemattomalta kampaajalta. Lady jolla kävin ennen vaihtoi paikkakuntaa jonne asti en vain halua matkustaa.

      Poista
  5. Kaunis morsian ja onnea teille vielä kerran <3 Ikimuistoisen näköinen juhlapäivä ja itsekin varmaan olisin se joka menisi maistraatissa naimisiin, en halua olla huomion keskipisteenä missään nimessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💕 maistraatti oli oikein hyvä vaihtoehto ja menimme siis itse Vantaan Kaupunginmuseossa joka oli huomattavasti tunnelmallisempi, kuin muut pk-seudun virastotalot. Toki päiviä kuukaudessa, kun heillä tehdään vihkimisiä, on vain kerran kahdessa viikossa.

      Poista
  6. Paljon onnea, olet ollut niin kaunis morsian<3 Ruokiin ja juomiin saa häissä kyllä menemään sievoisen summan rahaa, mutta toisaalta omalla kohdalla ne on just ne tekijät, joihin myös olin itse valmis panostamaan rahallisesti. Ravintolahäitä ei edes mietitty lähinnä sen takia, ettei omia juomia olisi niihin sallittu eikä meillä olisi ikinä raha riittäneet siihen, että +60 ihmistä juo ravintolahinnoilla niin paljon kuin haluaa :D Tokihan näissä sitten monesti säädellään sitä, kuinka paljon vieraille on sitä ilmaista juotavaa ja loput jokainen maksaa sitten omasta pussista.

    Tosi kurjaa, ettei kampaaja osannut tehdä sulle mieluista kampausta, vaikka siinä tekovaiheessakin jo sanoit, ettei näytä hyvältä :( Mutta onneksi sait ystävältä apua<3 Mähän sain ihan järkyn koemeikin silloin ennen omia häitä ja päädyin meikkaamaan itse itseni. Sunkin meikki on tosi onnistunut ja mun mielestä siinä vaiheessa, kun itsellä on jokin tietty selkeä tyyli ja visio sekä taito toteuttaa se, kannattaakin ehdottomasti harkita meikkaamista itse. Ammattilainen on totta kai ammattilainen, mutta itsekin oon niin kaavoihini kangistunut, ettei se ammattilaisen tekemä meikki ollut yhtään mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3 Me myös panostimme mielestäni menuun ja oli kaksi lämmintä pääruokaa ja useampi ruokaisa salaatti, skågenia ruisnapeilla, riisipiirakoita munavoilla, kylmäsavulohta ym. ja kyllähän siihen kannattaa panostaa. Oli myös kiva pitää häät vanhalla koulutalolla, kun sai juuri omat juotavat. Mekin hankimme kuohuvaa, ruokaviinejä sekä mietoja alkoholijuomia useamman per henki. Ravintoloissa hinta nousee hurjasti alkumaljasta ja kahdesta kaadostakin, eli ei siinä voi kaikille avata vapaata tarjoilua baariin mitenkään.

      Onneksi näihin kampauksiin ei nyt uponnut hirveästi rahaa, toki olisi vain pitänyt aiemmin alkaa etsiä kampaajia joilla hääkampaukseen olisi kuulunut myös testikampaus. Onneksi sinäkin vain päädyit tekemään meikin itse. Jotenkin sinun kokemuksesi lukemisen jälkeen tiesin jo itse (+vuotavat silmät), etten tule ottamaan meikkiä keneltäkään tästä syystä :) Silmät kun on herkät, jos jotain pölisisi niihin, niin se kestäisi koko loppupäivän se silmien vuotaminen.

      Poista