12 tammikuuta 2023

Tavoitelaatikko Q1

*saadut tuotteet merkitty

Ajattelin, että haluan jonkun jatkuva-seurantaisen pannuprojektin kaltaisen jutun blogiin. Moni käyttää niinsanottuja meikkilaatikoita, mutta mä päätin perustaa Tavoitelaatikko-nimisen sarjan, johon aion valita 3 kuukauden ajaksi sopivan määrän mieluisia tuotteita. Tavoite on, että kvartaalin lopussa muutama tuote olisi tyhjä. Tietysti kaikki ei varmasti tyhjene, mutta tässä tuotteet saa myös käyttöjä. Eli menee myös käyttökertojen lisäämiseen tämä projekti mukavasti.

Otan tähän ensimmäiseen kvartaaliin mukaan 13 tuotetta ja koitin ottaa tuotteita, jotka ovat viruneet kaapissa pitään! Mulla on paljon jo kauan aikaa sitten hankittuja tai saatuja tuotteita, ja nyt vaan haluan ottaa tavoitteen saada nämä tuotteet käytettyä pois kaapista. Osa on tietysti myös tuoreempia.

Heitän purkit käytön mukaan loppuneissa roskiin ja kvartaalin lopussa katsotaan mitä jäi jäljelle!

Clarins Lip Perfector, varmaan vuoden ajan auki ollut huulikiilto. Voisi käyttää pois, ja käsittääkseni ei olisi pitkä matka. Jopa näiden 5 ml minikokoisten huulituotteiden käyttöön voi menä ikuisuus aikaa. Eli olisi yksi tuote vähemmän kaapissa jos nyt saisi tämän käytettyä!

Lumene Setting Spray, ei ole lähelläkään loppua, eikä varmasti tule loppumaan tänä aikana. Haluan vain saada tätä nyt kulutettua, kun tavanomaisesti aina tartun ensin UD:hen. Tällä voisi saada vähän hehkuvamman meikin, joka olisi kiva, ettei naama näyttäisi kuivakalta talvella. Ehkä tykästynkin tähän näin talven tullen uudestaan.

The Body Shop Himalayan Charcoal Purifying Glow Mask, ensimmäinen kasvomaski, jota käytän TBS:ltä. Ihan minikokoinen tietysti, mutta on tosi riittoisa! Olen käyttänyt tätä jo 3 kertaa ja vielä on 2/3 jäljellä tuossa pienessä 15ml purkissa. Yllättänyt, viilentävä tunne, vaikuttaa ja taitaa olla vähän kuin savimaski. Voi olla, että ei lopu kolmessa kuukaudessa, ellen joka viikko muistaisi tätä käyttää.

The Body Shop Kindess & Pears Lip Scrub, sokerikuorinta, joka maistuu makealle persikalle. Tämä vain on liian vahamainen, eikä kuoriva. Jos saisi pannutettua, jos ottaisi tämän suihkuun ja joka kerta muistaisi hieroa huulet?

*Treaclemoon Fresh Mint Tingle shower and bath gel, purkki on niin iso, 500ml, ja tässä on siis tuon viereisen purkin verran vielä kamaa sisällä. Vaatii aika paljon työtä saada tämä purkki tyhjäksi, siis, että raaskii jättää muita tuotteita käyttämättä. Mutta tämä on jo ollut yli vuoden auki, joten se on nyt käytettävä.

The Body Shop Spiced Orange Shower gel, on jo kaiketi puoliksi käytetty. On joulutuoksuinen, joten olisi kiva käyttää tässä talvella. Mutta tämä jää näistä suihkugeeleistä kakkoseksi, eli tuo minttunen pitäisi kyllä ensin käyttää alta veks. 

Isle of Paradise Self Tanning Mousse Medium, suhteellisen nopeaan tahtiin kuluu. Jos tämän saisi alta pois, voisi vaikka käyttää sitten aktiivisemmin semmosta päivettävää voidetta, niin silläkin saisi pientä väriä iholle talvella.

ziaja Goat's milk hand cream, oli pakko ottaa tämä työpaikan kaapista kotiin mukaan, kun tuote on ollut jo niin pitkään auki. Eli pitäisi saada käytettyä.

*Etude Moistfull Collagen Facial Toner, oikein miellyttävä ja hyvä kasvovesi. Sopii juuri tälle vuodenajalle hyvin, kun on vähän enemmän kylmää ja viimaa. Joten mitä suotta säästämään kesälle, kun nyt on oiva aika käyttää tämä kosteuttava kollageenia sisältävä vesi.

Scholl Moisturizing PediMask, jotenkin vaatii vain sen sopivan ajan, kun ehtii istumaan sohvalle nämä jalassa. Kyllä tulevat varmasti tämän kolmen kuukauden aikana käytettyä. Mutta nostin silti tämän tähän tavoitelaatikkoon.

Wella SP Luxe Oil Reconstructive, olen saanut tämän jo varmaan +2 vuotta sitten ja nyt käyttöön. Tämäkin on oikeastaan testerikokoinen eli täysikoko taitaa olla 100ml ja tämä on 30ml. On ihan mahdollista näin talvi-aikaan saada tämä loppumaan.

Olaplex No. 5, eli hoitoaine. Tästä on noin muutama sentti pohjalla tallessa. Olen käyttänyt tätä nyt säästeliäämmin ja koittanut käyttää muita hoitoaineita. Mutta aika varmasti saamme tämän loppumaan tällä ajalla.

XZ Muumi Selvityssuihke, ei niinkään kosteuta hiuksia, vaan sopii paremmin takkutukalle. Haluaisin kosteuttavan suihkeen, ja tästä vaan pitäisi ekana päästä eroon, kun en viitsi ostaa tuotteita enempää hyllylle.

10 kommenttia:

  1. Ihan älyttömän kiva idea, tällaista voisin joskus harkita itsekin toteuttavani! :) Hyviä tuotteita oot valinnut tähän, kivassa suhteessa sellaisia helpompia ja sitten haastavampia. Ja toi on hyvä, ettei ota niinkään stressiä siitä saako kaikkia loppumaan, jos niitä kuitenkin saa kunnolla käytettyä. Se on aina edistystä :) Tsemppiä tähän, odotan innolla mitä kaikkea saat kolmessa kuukaudessa loppumaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, no tää on ehkä ihan ok, tulee siis neljä laatikkoa tehtyä tälle vuodelle, teen aina aloituksen ja purun :) Toivotaan siis, että näistä tuotteista saisi ainakin 6 loppumaan tällä ajalla. Toivon, että saisin näin myös siivottua hieman kaappeja!

      Poista
  2. Tosi kiva projekti, seuraan mielelläni ja uskon että saat tuotteita hyvin käyteltyä, ja loppumaankin :) Minttuinen suihkugeeli kuulostaa ihanalta ja Muumisuihke on kiva, mutta tykkään enempi Bonacuren Moisture suihkeesta, mikä olin mun vuoden suosikeissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos kiinnostaa. Tuo suihkugeeli on kyllä raikas, mutta juuri hieman kylmäävä ja joskus on ehkä roiskahtanut silmään niin ei tunnu kivalta :D Muumisuihkeen sijaan muut kosteuttavat suihkeet myös auttavat hyvin takkutukkaan, joten tuota tuskin tulee hankittua uudestaan.

      Poista
  3. Kivan kuuloinen projekti! Mulla on vastaavanlainen niin, että valitsen aina kahden kuukauden mittaiseksi jaksoksi 13 tuotetta/testeriä. Ne ei tosin ole fyysisesti koottu samaan paikkaan, mutta kun listan näkee useita kertoja viikossa, niin valitut tuotteet pysyy hyvin mielessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva, että sä myös teet noin, että valitset aina täsmätuotteet pariksi kuukaudeksi. Mulla on nyt niin, että meikkipisteelle jätin pöydälle nämä aktiivisessa käytössä olevat meikkituotteet ja loput on sitten wc/kodinhoitohuoneessa omassa laatikossaan. Ovat siis näkyvissä hyvin :)

      Poista
  4. Onpa kivan kuuloinen projekti! Jään mielenkiinnolla tätä seuraamaan:) Kiva kun on hyvin erityyppisiä tuotteita. Mua on aina kiinnostanut tuo Muumi-suihke, mutta ehkä itsekin kaipaisin sitten sitä kosteutusta. Myös tuo Lumenen Setting Spray on kiinnostanut pitkään. Minttu-suihkugeeli kuulostaa ihanan raikkaalta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää taitaa olla mulle sopiva, kunhan jaksaa vain toteuttaa nämä neljä laatikkoa :) Ensi kerralla otan sitten taas jotain muita tuotteita tähän messiin.

      Poista
  5. Kiva projekti ja hausta seurata! Näistä loppuneista ainakin itse saan mielihyvää. En siksi että saisin ostella uutta vaan koska kaapit pursuaa kosmea ja kiva päästä joskun joku tyhjä purkki heittämään pois :D Kyllähän tuosta varmasti saat montakin loppumaan! Mulla on tuo Wellan hiusöljy käytössä ja se on kyllä hemmetin riittoisaa tavaraa. Tsemppiä sen kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuo hylly on etenkin joulukalenterien jälkeen todella täynnä, niin sitä pitää nyt päästä tyhjentämään :) Mutta en kyllä mitään mun lemppareita raaskisi eteenpäin ilmaiseksikaan antaa - niin näin niitä voi vähän enemmän pannuttaa.

      Poista