maanantai 19. lokakuuta 2020

Lokakuu 2020: Hiusten tilanne


Moikka, olenkin aika monta kertaa kirjoittanut siitä että haluaisin kasvattaa hieman omia hiuksiani saadakseni päänahkani terveempään kuntoon. Hiukset siis viimeksi olen vaalentanut helmikuun 2020 puolivälissä! Nyt testiin ostin yllänäkyvän hiusnaamion, jonka katsoimme myyjän kanssa olevan sopivan vaales ja antavan mahdollisesti tyveeni mätsäävän hiussävyn. Koitin siis aluksi niskaan pienemmälle alueelle tuota sävyä ennen kokopäätä. 

Alla nähdään lähtötilanne ja lopputulos, koska kyseessä on onneksi sävyttävä hiusnaamio niin lopputulos ei ole pysyvä. Toivoin hieman kylmempää sävyä, mutta sitä siitä ei tullut. Tämä on kiva pari viikkoa, mutta en välitä tästä lopputuloksesta hurjasti. 



Oma sävyni on selkeästi tumman blondi tai vaalean harmaa / kylmä vaalea brunette. Sävy on aika kivasti vaalentunut valon voimalla päältä, mutta niska ja alaosat on itseasiassa aika tummat alta. Jos hiuksia pitää kiinni raja on selvempi ja tätä haluaisin hieman pehmentää. 

Levitin naamiota niskahiuksiin jotka olivat pyyhekuivat ja annoin aineen vaikuttaa 15-20 minuuttia. Lopputuloksen näkee alt.



Sävy oli siis todells punainen, ginger, oranssi! :D Tätä en toivonut, ei ihan mätsää mun tyvikasvuun, joten tätä koitan pestä ensikässä pois syväpuhdistavalla shampoolla. Lisäksi tuo naamio ei tartu ollenkaan käsittelemättömään hiukseen, eli juureni oli yhtä ruskean harmaa kuin aiemmin ja vsin blondattu osa imi värin itseensä! 

Alla vielä kuva arjessa, näin punaiset hiukset näkyvät etupuolelle. Periaatteessa kiva vaihtelu pariksi viikoksi, mutta pitää miettiä toisiko vaikka pidennykset hauskuutta hiusten kasvatukseen sitten tämän kokopään oman värin aikaiseen tavoitteluun. Kyllähän se vain niin on, että ainoastaan kasvattamalla hiuksista saa aidon ja oikean sävyiset! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!