tiistai 16. kesäkuuta 2020

Glossybox: World of Beauty


Kolmen kuukauden tekemäni kestotilaus Glossyboxilta päättyy tähän boksiin! Esitellään siis tämä boksi, pakko sanoa että suosituksista ja tuotteiden arvostelusta on myös kertynyt aika paljon euroja taskuun, joten saatan uusia tilausta myöhemmin syksyllä ellen malta säästää krediittejä joulukalenteriin! Mielestäni hyvä näin kesäkuussa miettiä jotain joulukalenteri-ostoksia :D

Boksin aiheena World of Beauty ja tämä oli ns. erikoisboksi, boksi perinteinen, mutta ehkä tuotekorttiin ja ainakin boksin käärepaperiin oli panostettu enemmän. Itse tuotteet eivät olleet mielestäni niin hyviä kuin aiempi toukokuun boksi. Lisäksi tämä kesäkuun toimitus oli ainakin itselleni todella pitkä.


Boksi sisälsi kuusi tuotetta tällä kertaa, eli tavanomaista määrää yhden enemmän. Tuotteista kolme sopi meikkaamiseen ja kolme tuotetta oli sitten kehon, hiusten tai lisäravinteiden omaisia. Tässä boksissa myös yksi amerikkalainen brändi joka on uutta noin tavanomaisista glossy tuotteista. 


Kolme meikkituotetta näkyy yllä. Niistä ensimmäinen mua ei miellytä ollenkaan, eli Trifle Cosmetics Lip & Cheek Jam, neste jolla voi pigmentoida huulet tai posket. Tuote koostuu pääaisassa vedestä ja sopii levitettäväksi käsin. Menee eteenpäin, tuotteelle kerrottu arvoksi 13,50 euroa.

Glossyboxin extra-tuotteeksi oli kerrottu tämä Oryza Beauty Opaline Flawless Highliter -tikku, jossa on ilmeisesti massa tai nestemäinen highlitteri jota saa levitettyä suoraan poskille tuosta tikusta. En tätä vielä kokeillut, mutta kortissa lukee että toimisi myös aurinkopuuterina. Saa nähdä miten tummaa tämä on, mutta koitan ottaa heti käyttöön kun tämä ei oikein talvella ehkä toimisi. Arvo noin 22 €. 

Viimeisenä amerikkalaisen brändin Bang Beauty Felt Tip Precise Eyeliner jota on kehuttu todella ohueksi kynämäiseksi eyelineriksi. En halunnut avata tätä, sillä käytän sen myöhemmin. Rajauskynä on vedenkestävä, mikä minulle on tärkeää sillä silmät vuotavat ajoittain reilustikkin! Arvo noin 18 euroa.


Boksin seuraava tuote on alipaineisessa tuubissa oleva De Bruyére After Sun Gel, tuoksuna/raaka-aineena Aloe Vera. Kyseessä siis geeli eikä rasva, ehkä siksi tuubi oli niin notkea ja alipaineinen, eikä pullistunut täydestä rasvasta. Arvo 19 € per 50 ml, ilmeisesti 50 ml on täysikokoinen vaikka tuote kädessä on kyllä todella pieni.

Hiuksille tuli Senhor Do Bondfim Sea Water Hair Spray eli suolavesi. Tykkään välillä käyttää suolasuihketta rakenteen saamiseksi, joten varmasti tällekin löytyy käyttöä. Tuoksu vähän parfyymimäinen, joten kiva lisä tuotteelle, itse kun pidän tuoksuista. Arvo noin 18 € per 50 ml.

Viimeisenä boksin päätuotteena oli kollageenipusseja 5x Oslo Skin Lab The Solution Anti-Wrinke Collagen. En itse ole niin iäkäs että tarvitsisin näitä tuotteita, mutta vastaava kuuri on todella kiva kyllä syödä loppuun asti. Sekoitettavissa ruoan tai juoman sekaan, itse varmaan juon vesilasin kanssa nämä alas. En itse ostaisi näin arvokasta tuotetta, täysi 1 kuukauden (28 annosta) pakkauksen arvoksi on kerrottu 56,90 euroa.

Jos ajattelee että maksoin boksista noin reilun kympin, tuli tälle toki enemmän arvoa kuin mitä maksoin. Jotenkin tuntuu hassulta kuitenkin että tällaisten pienten ihorasvojen tai suolasuihkeiden hinnaksi lauontaan 18-19 euroa, kun tuote vaikuttaa kädessä testerikokoiselta. Ensimmäisen tilauksen jättäminen minun suosittelulinkin kautta alentaa tilauksen ensiboksin arvoa 20%, minä saan siitä krediittejä Glossyboxiin.

4 kommenttia:

  1. Tää sisältö oli mun mielestä aika keskinkertainen. Ihan hyvä, muttei mitenkään kummoinen. Edellinen boksi taas oli täyttä kultaa<3 Bang Beautyyn oon itse tutustunut aiemmin Lip Monthlyjen ja muiden jenkkiboksien kautta eikä tuotteet oikein oo vakuuttaneet mua, mutta toi eyeliner näytti tosi hyvältä, kun sen jonkun toisen blogissa näin avattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, toivon että tuo eyeliner lunastaa lupaukset kun se oli näistä mulle kiinnostavin tuote. Muuten ehkä tuo suolasuihke tai after sun geeli mielenkiintoisimmat, jos on pakko joku valita "ylitse muiden". :)

      Poista
  2. Kieltämättä aika tylsä boksi. :/ Bongasin tästä mainosotsikon netistä ja kuulosti kiehtovalta, mutta toteutus jäänyt kyllä vähän puolitiehen. En tiedä onko musta vain tullut liian nirso, kun boksit harvoin enää ihastuttaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep!! Noi kollageeni jauhot ei kyllä kovin erityisiä ole, ei maistu millekkään, muttei sekotu vesilasissa sekaan. Tuo highlitter puikko tuntuu katoavan heti kun sitä levittää kasvoille käsillä, joten kovin hyvä käyttökokemus ei myöskään tästä itsellä nyt kun tuotteita päässyt testaamaan :/

      Poista

Kiitos kommentista!