Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

25 helmikuuta 2020

Ihoreaktion hoitaminen kotona

Kirjoitetaanpa blogin puolelle, pitkästä aikaa. Mulla oli jonkin aikaa sitten kasvoilla ihoreaktio, jonka sain käytettyäni niitä Irohan Beauty Shot -retinoli ampulleja. Reaktion sain heti neljäntenä yönä tämän 5-päiväisen kuurin alotettuani. Halusin vähän kirjoitella tarkemmin tästä aiheesta, miten loppujen lopulta päädyin hoitamaan kotona tehdyin kasvohoidoin tätä tilannetta pois kasvoiltani. 

Kasvoilleni tuli todella paljon finnin kaltaisia näppyjä. Normaalisti ihoni on lähes virheetön ja nyt otsani etenkin tuntui perunapellolta, kun sitä silitti sormin laajalta alueelta. Olen ollut aina todella tarkka kasvojen ihosta ja etenkin näin vanhetessa kaikki pienet virheet kestävät iholla pidempään ja tämä kyseinen tapaus sai minut tuntemaan oloni todella rumaksi. Meikilläkään ei saanut tätä peitettyä ja otsa on melko näkyvä paikka ihmisen kasvoilla. Joten vähän tästä syystä johtuen ei ole myöskään huvittanut kirjoitella blogin puolella ja mietin aika pitkään, lähdenkö kirjoittamaan aiheesta tänne ylipäätään.


Aluksi lopetin retinoli apmullien käytön, kun sain vahvistuksen muutamalta tutulta kauneuspuolen ammattilaiselta. Reaktio johtui mitä todennäköisimmin retinolista. En myöskään alkuun käyttänyt mitään kosteusvoiteita, sillä en tiennyt miten kasvot saisi rauhoittumaan. Reaktio kiristi ihoa ja myös välillä poltteli tai kuumotti, etenkin otsassa, mihin tuli kaikista eniten näppylöitä.

Hankin itselleni jo aiemmin mainitsemani Lumenen SOS-kasvonaamion, joka rauhoittaa ja kosteuttaa herkkää ihoa. Tuotetta käytin kerran päivässä alkuun ja se tuntui kyllä auttavan kasvojen kiristelyyn.



Tässä myös yksi kuva jonka sain otettua kasvoistani. Kyseinen kuva on otettu kolme päivää reaktion alettua ja kuvassa kasvot on meikattu. Todellisuudessa alue punoitti todellisuutta enemmän eikä perunamaa otsallani läheskään välity tästä kuvasta, se oli tunnettavissa ja tässä vaiheessa kaikki näpyt eivät vielä muutenkaan ehtineet puskea vielä esille.

Minulle annettiin myös neuvoa kokeilla pahimpiin kohtiin hydrokortisoonia joka olisi 0,5-1 % enintään, sillä tämä kortisonivoide voi ohentaa ihoa. Eli vain ohuita kerroksia ja todella vähän. Laitettuani tätä yhdeksi yöksi vasta viisi päivää reaktion alettua, alkoi ihoni todellisesti parantua. Se oli oikeastaan paras apu. Käytin tuotetta kahtena yönä täsmähoitona ja ihon kiputilat normalisoituivat, mutta kuivanäppyjä oli edelleen.


Itse paraneminen alkaa nyt kaksi viikkoa reaktion alettua, olemaan ohitse. Otsassa on silti aiempaa enemmän kuivanäppyjä, mutta pahin alkaa olemaan ohitse. Käytin ensimmäisen kerran retinoli-tuotetta ja itselleni ei ollut selvää, miten vahvasta tuotteesta on kyse. Tämähän vaatii totuttelua ja alkuun kannattaisi kokeilla vaikka kolmen päivän välein kasvoille ja vähitellen lisätä käyttöä. Retinolissa on hyviä ominaisuuksia paljon ja se voi esimerkiksi helpottaa akne-ihoa.

Eniten harmitti, ettei tuotteen suomennos-tarrassa mainittu, että tuote voi aiheuttaa reaktion päivittäisessä käytössä ja että se vaatii totuttelua.  Nämäkin adiat kutrn tuotteen hyvät ominaisuudet löytyi netistä tutkinnan jälkeen. Laitoin asiasta viestiä maahantuojalle, tapahtunutta pahoiteltiin, lätkäistiin pitkä enlganninkielinen kyselylappu paluuviestiin ja pyydettiin täyttämään se valmistajalle. Ei kommentoitu mitenkään muuten tapahtunutta tai tarroituksen päivitystarpeellisuutta, eikä ilmeisesti mitään hyvitystä sen puoleen. En ala kyllä aikaani käyttämään tämän lapun täyttämiseen ja vastasinkin asiaan lyhyesti maahantuojalle. Onneksi kauppa, josta tuotteen ostin auttoi minut maaliin asti neuvoilla juuri ihonhoidon kanssa.

Onko muilla kokemuksia retinolin kanssa tai sen aiheuttamasta reaktiosta?

2 kommenttia:

  1. Auts! Ei onneksi ole omakohtaista kokemusta ja tietääpähän pysyä kaukana näistä :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitsisi pysyä kaukana jos tuote markkinoitaisiin oikein ja olisi fiksummat maininnat suomennos-tarroissa sen suhteen, miten voimakkaasta ainesosasta kyse.

      Poista