27 toukokuuta 2024

Toukokuun ostokset

Ihana toukokuu, kesä on suorastaan lopulta alkanut ainakin eteläisemmän Suomen osalta. Ostin toukokuussa kaksi kertaa mysteerikassin Normalista. Spa-merkitty sisältö oli kiva, mutta Home-merkittyä en tule toiste ostamaan. Kosmetiikka/Meikki pussia en aio myöskään ostaa, koska todennäköisesti on tuotteita jotka ovat niitä halpis meikkejä jotka ei ehkä itselleni niin sovi. Siinä Home kassissa oli yksi luomiväripalettikin.

No, jotain näiden pussien tuotteita instassa myös arvonnassa! Muutoin toukokuussa tuli tehtyä jonkun verran ostoksia. Ehkä nuo Normalin mysteerikassit saa nyt myös hetkeksi jäädä taas tauolle. Näitä ostoksia kuitenkin tuli melko paljon taas, mutta koen, että en osta sellaista mikä jäisi todellisesti nyt seisomaan pitkiksi ajoiksi.

 
 
 
Haluan aina pitää yhtä hieman arvokkaampaa ja toivomani mukaan parempaa hoitoainetta käytössä. Tästä syystä ostin Wella Nutri Enrich hoitoaineen. Samalla kertaa tuli sieltä Normalista hankittua sitä matkaa varten myös pieni Misellivesi Garnierilta sekä yksi ei minkään merkkinen, matkakokoinen ja kohtuullisen tuoksuinen hajuvesi.



Tokmannilla oli hyvässä tarjouksessa nämä Hair Food tuotteet, joten halusin testata Garnier Fructis Hair Food Aloe Vera sarjasta shampoota sekä hoitoainetta. Olen pessyt näillä hiukset muutaman kerran ja jälki on ollut hyvää, nämä on myös miedomman tuoksuiset. Jos on oikein hajuherkkä, sarjan Papaya ja ehkä jopa se ihanan tuoksuinen Banaani kannattaa jättää ostamati.


 
Tässä vielä kuvaa, siinä lähemmässä tarkastelussa Normalin yllärikassista tullut valkoisen teen ja persikan tuoksuinen geeli. Sopii ilmeisesti bubble bath käyttöön, mutta tulen varmasti siis suihkugeelinä käyttelemään.

On mennyt pitkä tovi siitä, kun käytin viimeksi Elisabeth Ardenin Green Tea Honey Drops Body Creamia, ja tää on mun suosikki. Tuoksu on ihana, kevyt mutta hyvin hoitava koostumus. On aika arvkas vaikka stokkalla, mutta Normalista tämä iso purkki 20 eur on ilmeisimmin halvimpia jälleenmyyntihintoja. 
 
Vieressä myös jostain 1 eur/kpl tarjouksesta varastoon ostettu dödö. Olen alkanut nyt käyttämään dödöjä enemmän, mikä on alkanut olemaan mulle myös miellyttävämpää tai märkyys kainaloissa ei ärsytä enää niin paljon, kuin joskus. Käytän näitä alumiinia sisältäviä kyllä, mutta en koskaan laita dödöä samana päivänä, kun olen sheivannut kainalot vaan vasta vaikka seuraavana aamuna.



Viimeisenä löytönä löysin kaksi Huxleyn hoitonestettä (30mlx2kpl) Helsinki Outletin Lumene-myymälästä 4 eurolla! Näiden ovh. 60ml pullolle Kicksissä on n. 53 euroa. Kävi siis tuuri ja pääsen hieman halvemmin tutustumaan näihin hoitonesteisiin. Lisäksi tuli yksi tuollainen hamppumaski ostettua myös kokeiluun, tuokin oli vain euron/kpl tarjouksessa ja näyttää olevan hieman yli 4,5 eur tarjoushinnaltaan esim. Noben verkkokaupassa. 

6 kommenttia:

  1. Onko se väärin laittaa dödöä juuri sheivattuun kainaloon?! Apua mulle tuli tästä paniikki koska teen aina niin...Garnierin hiusnaamiot on hyviä, muistelen että tuo Aloe ei ollut mulle hyvä mutta se banskuhan on paras ja makadamia pähkinä? Ne on ehkä nyt tarjouksessa Tokmannilla niin täytynee käydä hakemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin noin 10 vuotta sitten Yleltä dokkarin alumiinista ja se on aikamoista myrkkyä, sheivatessa ihoon voi tulla reikiä ja tällöin alumiini-dödö helpommin pääsee elimistöön ja soluihin voi kiinnittyä alumiinia joka sitten aikanaan voi aktivoida solut muuttumaan kasvaimiksi.
      Juu tokmannissa oli hyvä tarjous noista :) bansku on ainakin paksummasta päästä, makadamiaa en ole kokeillut joten ehkä sitä voisi testata. Tää aloe on minulle toiminut nyt tosi hyvin.

      Poista
    2. Sitämakadamiaa ei enää ollut :/ se on taittu lopettaa..olikohan papaija minkä otin sitten tilalle. Minä varmaan kuolen syöpään kun en pysty olemaan ilman deodoranttia...ehkä se on jo myöhäistä kun koko ikäni laittanut sheivattuihin kainaloihin...

      Poista
    3. Juu, ei kannata katsoa tuota dokkaria :D On vaikuttanut mun valintoihin jatkuvasti sen jälkeen.

      Poista
  2. Tuoksuttelin joskus kaupassa tuota Elizabeth Ardenin vartalovoidetta. En enää yhtään muista millainen tuoksu oli, pitää mennä uudestaan kokeilemaan :) Mulla on tuo Wellan hoitoaine käytössä. Siinä ja siinä riittääkö omalle hiuslaadulle. Mutta tykkään tuon sarjan koostumuksesta ja tuoksusta. Kivat ja tarpeelliset ostokset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo on musta niin hyvä, todella fresh tuoksu ja ihanan rentouttava juuri yötä kohden kun itsensä voitelee. Mulle tuo NutriEnrich on ihan hyvä onneksi, on aika ohuet ja siloiset hiukset täällänäin.

      Poista