30 marraskuuta 2023

Syystalven kosmetiikkasuosikit


En ole ostanut uutta kosmetiikkaa niin paljon, vaan olen yrittänyt saada mun kaappien tuotteita käytettyä. Viimeisimmästä suosikkipostauksesta on siis jo hieman aikaa. Nyt esittelen kuusi suosikkia, jotka ovat olleet joko pidemmän tai lyhyemmän aikaa sellaisia tuotteita, joista erityisesti pidän.

Suosikkikirjoituksia koitan jatkaa myös ensivuoden puolella, mutta niitä ei vain tule edes joka toinen kuukausi, jos kosmetiikankulutukseni ja ostot ovat yhtä vähäistä kuin nytkin.




Muistan saaneeni tämän Ivy Aïa Lip Balmin joululahjaksi viime vuonna. Otin tämän syksyllä käyttöön ja tämä on tosi mukava käyttää. Tuote ei maistu miltään ja on täysin tuoksuton. Se tuntuu mukavalta huulilla ja on helppokäyttöinen, applikaattoripää on viiston muotoinen. En ole pitkään aikaan käyttänyt nestemäistä tuubista huulirasvaa. Kiva löytö ja voisin ostaa tämän uusiksikin.

The Body Shop Cherries & Cheer Body Gel olikin kuluvan talven yksi TBS:n kausituoksuista. Tämä on oikein ihanan ja voimakkaan pirteän kirsikan tuoksuinen suihkugeeli. Aion ostaa tätä yhden purkin kaappiini talteen, jotta voin käyttää tätä myöhemminkin vielä uudestaan. Yllätyksekseni tämä ei ollut tummanpunaista tai värikästä, vaan täysin kirkasta suihkugeeliä. Kirsikoiden voimakas ja makea tuoksu täyttää hyvin suihkukopin tuotetta käyttäessä.



Rituals M'gouna hand balm, on aivan ihanan makean ja kukkaisen tuoksuinen ja ihanan kevyt käsivoide. Tätä voi lisätä helposti mihin aikaan vain päivästä ja se imeytyy nopeasti ja kosteuttaa käsiä heti. Ei tarvitse odottaa pitkään tuotteen imeytymistä, tuoksu on myös ihana. Tätä voi myös ottaa kaksi pumppausta ja silloin tuotetta voi hieman pidempään hieroa käsiin ja se imeytyy pidempään. M'gouna on ollut Ritualsin kesän kausituoksu.

Wella Professionals Luxe Oil on ollut jo pitkään käytössäni ja tätä on tullut vuoden aikana käytettyä myös yksi pienikokoisempi pullo. Tuote siloittaa ja tuo kiiltoa latvoihin, ja aina välillä, voihan tälläkin tehdä päänahalle öljyhoitoa jos niin haluaa. Yötä vasten hieroisin kuitenkin öljyä vain latvoilleni. 



Vasta pari kolme viikkoa käytössäni on ollut Urban Decay Eyeshadow Primer Potion, joka on todella kehuttu primeri. Olen aivan äimän käkenä, että joku tuote voi OIKEASTI toimia silmämeikin primerina. Olen ostanut aina niitä vähän halvempia ja sellaisia "ihan ok" tuotteita, jutta tämä on sarjassaan ainutlaatuinen ja todella hyvä silmämeikkiprimeri. Minulla on niin pulleat luomet, se vako siellä silmämunan takana on niin älytön ja näillä se meikki ei valu sinne suoraan tunnissa parissa. Meikit on näyttäneet kohtuullisen hyviltä jopa päivän päätteeksi. Olen iloinen, että raaskin ostaa tämän testiin. Yllätyin myös siitä, että tämä oli niin öljyistä. En tietysti tiennyt, millainen tuote on tai mitään sen toiminnasta.

Luulenpa, että tästä Maybelline Sky High Waterproof Mascarasta tulee mun uusi suosikki ripsiväri. Tällä saa ihan kivaa volyymia ripsiin ja ehkä tämä pysyy vähän paremmin ripsissä vedenkestävänä. Ei pidä taivutuksia aivan koko päivää, mutta juuri meikkauksen jälkeen taivutus pysyy hyvin muutaman tunnin. Pakkaus on kookas, mutta ripsivärimassaa tässä on muita ripsivärejä vähemmän. Jos tuotteesta olisi ruskea väri saatavilla, ostaisin sitäkin varmasti käyttöön.

10 kommenttia:

  1. Anonyymi30.11.23

    Tuo UD primeri on varmaan ainoa meikkituote, jota en koskaan vaihda. En ole löytänyt mitään muuta joka pitäisi mulla silmämeikin hyvänä, mulla on siis todella rasvaiset luomet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on todella raskaat luomet, joten sitä uraa sinne luomipoimuun on tullut jo tosi nopeasti meikin tekemisen jälkeen. Olen tässä lyhyessä ajassa todennut että tuote on älyttömän hyvä. Olen kaikkia keskinkertaisia tai huonoja luomiväriprimereitä käyttänyt aikaisemmin. Nyt kun tätä tuli kokeiltua, en hankkisi muita :)

      Poista
  2. Olipa kiva kuulla tuosta Urban Decay primerista sillä en ole vielä löytänyt sellaista josta tykkäisin! Täytyy laittaa harkintaan. Tuo hiusöljy on ihana, mulla on ollut minipullo ja sekin oli todella riittoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä super hyvä löytö, yhtä hyvää en ole ikinä käyttänyt ennen tätä. Ja juu, tuo öljy on kyllä niin ihanan tuoksuistakin.

      Poista
  3. Just edelliseen postaukseen kommentoin, että toivottavasti oot tosta UDPP:stä pitänyt ja ihana kuulla, että oot siihen tykästynyt! Toi on kyllä ihan omaa luokkaansa, ei sitä turhaan niin paljon kehuta<3 Mun käytössä toi myös kestää ihan superkauan, joten vaikka toi ei edullisin mahdollinen ookaan niin saa siitä iloakin pitkäksi aikaa :) TBS:n kirsikkasarja on niiiin hyvä<3 Mulla on nyt myös käytössä toi samainen Maybellinen ripsari vedenkestävänä, kun aiemmin käytin sen normiversion. Ja tykkään myös tosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en enää ostaisi ikinä muuta silmämeikin pohjustajaa kun just tuota. Tosi hyvä! Toivottavasti kestäisi myös itselläni pitkään :) Tota kirsikkasarjaa kyllä pitää sit ostaa just varastoon. Harmittaa aina kun noi tuotteet lähtee myynnistä sitten sen lyhyen ajan jälkeen.

      Poista
  4. Kiva kokonaisuus suosikkeja :) Kuulostaa ihanalta tuo Ritualsin käsivoide. Olisi varmaan itsekin sitä pitänyt hankkia. Olen kuullut useamman kehuvan Ivy Aïan tuotteita, mutta en ole itse merkkiin tutustunut. Kiva, että tuo huulivoide osoittautui hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollu Ivy Aian tuotteita ennenkin ja niistä oon pitänyt, vaikka ovat tuoksuttomia! Tuo kesäsarja ritualsilta kyllä ihana. Joka päivä tulee käytettyä 🙏❤️

      Poista
  5. Mulla on kans pulleat raskaat luomet, tosi rasvaisethan ne on kun se iho muhii. Mulla pysyy hyvällä pohjustajalla + MAC Paint Potilla vaikka liki 24h ( oon testannut :D ), vaikkakin vähän saattaa karata sisänurkasta. Laitan pohjustajaa aina 2 kerrosta ja MACia kerroksen, annan vähän kuivahtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo koskaan millään muulla pohjustajalla pysyny silmämeikit tälleen, sunnuntaina oltiin konsertissa ja meikit oli yli 12h naamassa ja luomiväri oli edelleen virheetön 😂🤣🙏 olis voinu nukkua ja mennä töihin niissä jos ne ei ois olleet niin hurjat. Tätä IDta laitan aika ohuelti ja odottelen myös kuivumista.

      Poista