Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

07 maaliskuuta 2022

Minun vähäiset K-Beauty tuotteet

Kirjoitus sisältää *-merkittyjä mainoslinkkejä.

Tiedän, että moni bloggaaja tai vaikuttaja kauneuspuolella on hurahtanut todella lujaa K-Beautyyn. Itselleni Korealainen kosmetiikka on edelleen melko etäistä ja vain harvoja tuotteita olen mielestäni lopulta ostanut käyttööni. Jostain syystä etanaseerumin käyttö kasvalleni ei ihan vain houkuttele? Pitäisi ehdottomasti nyt enemmän tutustua tuotteisiin, varsinkin kun kävin Bearelin pop up-liikkeessä syksyllä. Siitä sai ehkä vähän inspiraatiota ja huomasi, miten paljon K-Beauty tuotteita markkinoilla on jo saatavilla.

Halusin tästä syystä avata kaappini ja kerätä kasaan kaikki Korealainen kosmetiikka, mitä mulla on. Vain viisi tuotetta just nyt? Hävyttömän vähän. Ajattelin hieman puhua, mitä pidän tuotteista ja esitellä niitä. Lisäksi voisin listata pari tuotetta joista olen kuullut vain hyvää, ja joita haluaisin ehdottomasti testata.

Olen myös näiden lisäksi käyttänyt lukuisia sheet maskeja brändeiltä Eyenlip, Kocostar, It's Skin, Holika Holika, Missha, Mizon, Tonymoly.

*Frudia Pomegranate Honey 3in1 Lip Balm, esittelinkin tuotetta jo helmikuun suosikeissa. Kyseessä on Fruida brändiltä löytyvä pieni söpö purkki huulirasvaa, joka hieman turvottaa ja antaa pigmenttiä. Sisältää esimerkiksi hunajaa ja granaattiomenaa.
Frudialta löytyy myös hieman hellempi, ei pistelevä, ei pigmenttiä antava tuote *Frudia Blueberry Hydrating Honey Lip Balm. Tätä tuotetta olisi muuten myös ehkä kiva testata. Nyt olen tämän talven aikana saanut aika kivasti purkkimallisia huulituotteita käytettyä.

*It's Skin Green Tea Calming Cleansing Oil, jo lähes loppuun käytetty It's Skin sarjan putsausöljy. Öljy on ollut mieluinen, ja olen ollut tyytyväinen tähän tuotteeseen. Yksi pumppaus on riittänyt hyvin kasvoille. Käytän tätä melkein aina kasvojeni putsaukseen, paitsi jos menen suoraan suihkuun. Ensimmäiseksi öljyputsariksi tämä oli mainio hankinta.
Haluaisin kyllä tämän loputtua ostaa testiin paljon puhutun Coxir Ultra Hyaluronic Cleansing Oilin. Tuote on kovin kehuttu ja se on ehkä hieman kosteuttavampi, kuin It's Skinin puhdistusöljy. Tuotteilla ei kuitenkaan ole hirveää hintaeroa.

*Holika Holika 3 Seconds Starter Collagen (tuote saatu), nopeasti imeytyvä kollageenia sisältävä seerumi. Tuote sisältää hydrolisoitua kollageenia, joka kosteuttaa ihoa hylauronihapon kanssa. Tämä kollageeni seerumi ei juuri miltään tuoksu, ja ikään kuin haihtuu aika nopeasti pois kasvoilta levityksen jälkeen. Tuote suositellaan levitettäväksi kasvoille ennen kasvovedellä käsittelyä. Käytän tuotteen kuitenkin itse vasta tämän jälkeen, sillä pelkään, että kasvovesi imisi tuotteen pois iholta.
Käytän kerralla 2-3 pumppausta kasvoille ja usein laitan tämän iltaisin ennen paksumpaa voidetta. Tuote on todella isossa pakkauskoossa ja tämä kestää varmaan pari vuotta jos käyttää samalla vähän jotain muitakin seerumeita.

*Frudia My Orchard Peach Body Wash, reilun 350 ml kokoinen pumppupullo ihanan tuoksuista saippuaa. Rakastan irtokarkkiosaston persikkakarkkeja tai niitä o-rinkuloita jotka ovat persikan makuisia. Tästä saippuasta tulee karkkien ihana maku ja tuoksu mieleen. Saippua sisältää hunajaa ja persikkaa, iho puhdistuu ja saa samalla kosteutusta.
Ostin tämän ihan Lipsticklove Lindan inspiroimana ja olen tuotteen käytöstä nauttinut kovasti. Harmi, että saippuoita on just nyt vähän liikaa kaapissa. Kuitenkin välillä tulee tämä otettua viikoksi käyttöön.

*Mizon Apple Smoothie Peeling Gel, kevyt happokuorinta kasvoille. Olen käyttänyt tätä kyllä kuukausittain, mutta en ehkä kuitenkaan viikottian. Kuorinta on todella hellävarainen ja vie vain kuolleen ihon mukanaan. Tämä levitetään kasvoille ja minuutin kuluttua hierotaan hetki ja putsataan pois. Tämä on kyllä mielestäni todella hyvä kuorinta ja en enää käyttäisi mekaanista tai rakeista kuorintaa kasvoille ollenkaan.

Haluaisin testata jo omistamieni tuotteiden lisäksi K-Beautyn osalta *Frudia My Orchard Cactus Real Soothing Geeliä. Rakastin TBS:n Kaktuksen tuoksuista vartalojogurttia, joten toivoisin tämän tuoksuvan hieman samalta. Lisäksi tuotteita ei ole hinnallakaan pilattu. Toinen kasvojenpuhistus-tuote jota toivoisin kokeilevani, on The Skin House Lemon Sorbet Cleanser. Tämä on puhdistusbalmi kasvoille, joka sulaa öljyksi käsittelyssä.
Pitäisi ehdottomasti enemmän ottaa K-Beautyn tuotteita käyttöön, mutta välillä koen myös vaikeaksi selvittää, mitkä merkit näistä ovat Kiinan markkinoilla. Holika Holika on myynnissä Kiinassa, ja ehkä It's Skin. Vaikka Euroopassa myytävä kosmetiikka on lähtökohtaisesti aina cruelty free, niin brändit saattavat silti myydä Kiinaan ja tuotteita on voitu tästä syystä eläinkokeilla. Ostan kuitenkin tuotteita, jotka eivät ole cruelty free, joten en voi liian tekopyhäksikään tässä heittäytyä, sillä voin ostaa niitä juuri Euroopan hyvän kosme-lain puitteissa.

Mitä piditte tästä postauksesta tai näistä tuotteista? Tulen varmasti ostamaan vielä joskus lisää K-Beautyä kotiini ja tulen esittelemään tuotteita sitten teille lisää.


Tilaa Bloggerissa | Tilaa Bloglovinissa | Tilaa Blogit.fi

6 kommenttia:

  1. Mä rakastan K-beautya kuten taidat jo tietääkin :D Älä turhaan "pelkää" etanaseerumia, se on super tehokasta varsinkin jo tälläiselle ikääntyneelle iholle, joten jos et vielä innostu niin kokeile joskus myöhemmin.
    Kivalta vaikutti nuo käyttämäsi tuotteet, mulla on ollut kans tuo Frudian huulivoide ja muitakin merkin tuotteita, tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli niin monta kehua etanaseerumille tähän kirjoitukseen, että pitää niitä ottaa testiin :D Ehkä se olisi hyvä tuote kosteuttamaan varsinkin talvisin kuivuvaa ihoa. Ostin juuri viikonloppuna Fruidan pari sheet maskia ja kiva päästä niitäkin viimein kokeilemaan :)

      Poista
  2. Tuo Holikan hoitoneste on tuttu, samaten tuo Mizonin kuorinta. Etanatuotteet on mun suosikkeja, kosteuttavat ihoa niin hyvin, tuntuvat tasoittavan isonsävyä ja lupaavat hoitaakin aknearpia tms. Kannattaa kokeilla :) aloittaa vaikka Snail sheet maskeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löytyi tuttuja :) Pitää siis testata etanoita, olen nähnytkin eyenlipillä ainakin snail sheet maskeja ja niitä saattaa saada ihan ruokakaupasta! Pitää tutustua snail tuotteisiin vielä paremmin jos tämä innostus K-Beautyyn kasvaa!

      Poista
  3. Etanaseerumia suosittelen ehdottomasti mäkin kokeilemaan! Tässä oli mainittu useita omia suosikkeja ja Frudia vie tuoksumaailman osalta kyllä keveästi voiton k-kosmetiikan brändeissä<3 Coxirin puhdistusöljylle multa tosi iso suositus, en edes tiedä kuinka monta pulloa sitä on jo tullut käytettyä :D The Skin Housen Lemon Sorbet on myös tosi hyvä, mulla alkaa se purnukka vedellä kohta viimeisiään. Enemmän ehkä tykkään kuitenkin ihan juoksevassa muodossa olevista öljyistä, mutta noi nyt on täysin makukysymyksiä toki :)

    Ihanaa kun kirjoittelit sun k-kosmetiikkatuotteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas kommentti toden sanoo :D Olen paljon saanutkin sun blogista hyviä mainoksia, kun olet varmasti päässyt myös Bearel brändilähettiläänä useampaa tuotetta kokeilemaan! Useat tuotteet on semmoisia mitä haluaisinkin just kokeilla sinun innoittamanasi ja niin olen myös kokeillutkin. Haluan ehdottomasti käydä Bearelin uudessa kivijalassa Kampissa kunhan lumet on ensin sulanut. Ihana päästä vähän nauttimaan keväästä sitten helsinkiin! Katsotaan koska saadaan jatkoa mun K-Beauty tuotteiden osalta blogiin :)

      Poista