lauantai 28. joulukuuta 2019

Hiusten värjääminen ja sävytys hopeaksi kotona


Viimeksi kirjoittelin hiuksten vaalentamisesta kotona ja siitä pääset lukemaan lisää tästä. Päädyin siihen tulokseen, että jouluksi piti saada hiuksiin vähän tasaisempi väri. Vaikka viimeksi hiusväri näytti ehkä keltaiselta, niin se kehittyi pesuissa ja hunajansävyisen naamion turvin aika kivaksi neutraaliksi blondiksi, eikä vetyperoksidiksi, eikä hopeaksi.

Nyt tyvi oli taas kasvanut reilun sentin ja en halunnut heti alkaa taas vaalentamaan sitä, mistä syystä päätin tasata väriä tällä Schwarzkopf Live Intense Permanent Colorilla *, jonka ostin itselleni sävyssä Metallic Silver. Olen tähän kyseiseen sävyyn turvautunut aiemminkin, ja sillä saa sopivan luonnollisen ja vaalean platinaan tai grannyyn kääntyvän hiuksen. Loppu onkin sitten kiinni ylläpidosta.


Alla värjäyksen tulos + ensimmäisen pesun jälkeen



Tällä sai aika hyvän pohjan, mistä jatkaa ylläpidolla platinaisen hopeaksi kääntyvää hiusta. Joskus pohjalle laitetut vaalennusraidatkin ovat eduksi ja voivat vain elävöittää näitä värjäyksiä ja auttaa sen suhteen, jos epäonnistuisi jotenkin. Myös se reilun sentin tyvikasvu sopii tähän paljon kivemmin, kuin luonnolliseen blondiin.

Mulla oli viimeksi kesällä ennen pinkkiä hiusta tämä vastaava sävy päässä, se on kyllä työläs eikä tätä ole tarkoitus paria kuukautta pidempään pitää, sillä luonnollinen blondi sopii myös minulle hyvin. On kuitenkin kiva piristää omaa ilmettä joulun pyhien ja uuden vuoden ajaksi!


Ylläpitoon löytyy nyt seuraavanlaisia tuotteita, shampoona toimii Schwarzkopf BC Color Freeze Silver Shampoo *, joka onkin jo hetken odottanut näkevänsä päivänvalon. Mielestäni Schwartsin kaikista hopeashampoista parhain tuote, joka jo lyhyessä ajassa antaa kauniin sävyn. Jos tämän levittäisi luonnollisen blondiin hiukseen, joka olisi esimerkiksi pyyhekuiva sekä antaisi vaikuttaa hetken, saattaisi säästyä myös värjäämiseltä.

Hoitoaineeksi ja naamioksi löytyy jo korkattu Biozell Silver Contidioner, ja tämä onkin mulla ensimmäisen kerran testissä. Se kyllä lisää kylmiä sävyjä ja toimii, kuten pitää, muttei ehkä ole aivan niin tehokas, kuin tämä toinen tuote vasemmalla. KC Professional Color Mask taitaa olla yksi suosituimpia ja tunnetuimpia hiusnaamioita, joissa on runsaspigmenttinen sävyntaitto mukana. Tämä sävyssä platium on minulle ehdottomasti parempi, mutta jos sinulla on ruskeat hiukset joissa haluat taittaa kylmään, sopii sävy graphite sinulle paremmin. Tämä on kyllä hyvä ja tulee käytettyä varmasti melko usein.

Tietysti hopeatuotteita en tule joka pesulla käyttämään, mutta näiden viikottainen käyttö auttaa paljon värin pysymisessä. Hopeashampoilla on usein kuivattava vaikutus, mistä syystä niitä ei kannata ylipitää hiuksissa tai käyttää pelkästään niitä, vaan välillä voi pestä myös ihan normaaleilla tuotteilla. Myös kuvista puuttuvaa XZ Omena-hiushuuhdetta voi josksu käyttää, kun ei halua pestä hiuksia, mutta haluaa kastella ne ja freesata. Sillä saa aika kivan tuntuiset hiukset myös ilman pitkää läträystä tai vaikutusaikaa.

Tässä tämän kertaiset hiuskatsaukset, toivottavasti tämä nyt pysyy hetken hiuksissa kauniin näköisenä vielä ainakin uuden vuoden yli. Seuraavaa shokeeraavampaa sävyä sitten taas kesällä hiuksiin lomatukaksi!

2 kommenttia:

  1. Toi sun hiusten sävy on todella kiva<3 KC Professionalin Platinum -maski on ihan ehdoton mulle viileän vaalean sävyn ylläpitoon! Nyt näitä mun hiuksia ei voi kyllä viileän sävyisiksi enää sanoa, kun edellisestä kampaajareissusta ja siten värjäyskerrasta on 11 viikkoa aikaa :D Torstaina pääsen onneksi taas kampaajan penkkiin, mutta en tosin tiedä yhtään haluunko enää sitä platinablondia vai jotain ihan muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävy on nyt hyvä, kuin "suoraan purkista". Harmi tietysti, että tämän säilymisen eteen saa nähdä hiukkasen töitä. Ostin myös välipäivä-alesta jotain uusia tuotteita näiden lisäksi testiin, joten toivottavasti saadaan tämä sävy taas hetken ylläpdettyä.

      Toivottavasti nyt kampaajalla sujuisi vähän paremmin! Ja ehkä jotain uutta kokeiluun? :)

      Poista

Kiitos kommentista!