Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

15 kesäkuuta 2022

Touko- ja kesäkuun suosikit '22

En saanut toukokuussa jaettua suosikkeja, toukokuussa juuri mikään tietty tuote ei vaan jäänyt mun mieleen enkä kehdannut samoja tuotteita nostaa suosikeiksi. Saatankin valita jatkossa aina parin kuukauden ajalta 5 tuotetta joista tykkään kovasti ja haluan esitellä ne blogissa erikseen! Kaksi suosikkia nousi kyllä toukokuussa esiin, joista erityisesti pidin. Sittemmin myös kesäkuussa löytyi mieluisia tuotteita joihin tartuin useammin käyttöön.


The Body Shop British Rose Body Yogurt, niin ihana ruusulle tuoksuva ihonhoitovoide. TBS:n jugurtti vartalosarjan tuotteet on ohuempia ja ehdottomasti sopivia kesäksi, tuotteet ovat viilentävän tuntuiset ja imeytyvät erittäin nopeasti iholle. Tämä on todella ihanan tuoksuinen sarja ja kesäksi ihanan kukkainen, varsinkin ruusun tuoksu kosmetiikassa on minusta mieluisa! 

Tilasin Lykolta myös tommosia spatuloita joilla voi ottaa rasvaa tunkematta sormia rasioihin, etenkin pienten huulirasva-purkkien, vaselinin, kasvorasvojen kanssa tämä on oikein kätevä! Käytän tätä myös nyt tämän purkin kanssa.



Lumene CC voide, ikoninen ja ikuinen kestosuosikki. En ollut käyttänyt tätä tuotetta varmaan yli 6 kuukauteen, mutta se on vaan niin hyvä. En olisi edes halunnut ostaa tätä tuotetta taas kerran, koska on tylsää ostaa samaa tuotetta aina vaan. Mutta tämä toimii! Just tän viikon maanantaina mietin et noh laitetaa nyt sit vähän, ja tällä saa niin kauniisti neutralisoitua punoitusta, näppylöitä ja kaikkea. Siis todellinen ihme-meikkivoide, koska naama ei näytä pakkeloidulle! 


Taskupeili Miny, ihan mieletön löytö Tokmannilta! Mulla on yksi metallinen ikuisuuden vanha, pyöreä pieni taittopeili. Tämä oli siis 2 € ja on nyt kulkenut kokoajan käsilaukussa mukana. Peili on 7x7cm kokoinen, ja mielestäni tässä värit tuo mieleen VS:n tuotteet. Tämä on pehmoista pahvia päältä, ja tosiaan, matkapeili jolla voi katsoa onko roska silmässä tai vaikka paranneltua meikkiä festareilla, kätevää! Tässä sarjassa oli monta eri kuosia kansille.


The Body Shop Coconut Body Mist
, helppo tuoksu kesälle. Rakastan siis kookosen tuoksua. Mulla on kaikki aurinkosuojat vartalolle kookoksen tuoksuiset. Tätä on helppo laittaa aamusta ja lisätä tarvittaessa päivän mittaan, sillä tämä ei ole sellainen voimakas parfyymi joka aiheuttaisi hajuherkälle migreeniä. On siis helppo turvautua tähän kesän hikoilun lomassa. Tästä on nyt noin kolmasosa jo käytetty. Vähän kuitenkin säästellen olen tarttunut, kun olen koittanut yhtä hajuvettä pannuttaa.


Hawaiian Tropic SPF15 Silk Hydration, mun lemppari aurinkosuojatuotteita on Hawaiian Tropicin suihkutettavat aerosolit. Näillä saa aurinkosuojan omaan selkään ja niskaan ilman kaverin apua. Lisäksi tästä sarjasta löytyy Sport-versio, sininen purkki, sitä käytän pyöräillessä tai uidessa just nyt. Mutta ostin tätä peräti 5 purkkia kesälle, ja tätä on sitten helppo lisäillä säälimättä. Siis tuo SPF15 ei ole toki korkea suoja, mutta koska kaikkia aurinkorasvoja pitää lisätä, tätä voi lisätä vaikka tunnin välein ilman että tulee tahmeaa ällöä olemusta.
 
Mitään rasvamaista voidetta en pystyisi lisätä niin usein, vaikka levittäisi aamulla viisikymppistä pitäisi jo 3 tunnin päästä levittää sitä uusiksi. Kyllä se aurinkorasva vaan haihtuu ja lähtee hikoillessa liikenteeseen. Käytän siis mieluusti tätä 15-suojaa Suomessa, ja tosiaan, riittää hyvin kun kuitenkin pitäisi lisätä aina päivän mittaan sitä rasvaa. Tämä on siis tosi mukava ja olenkin jo ainakin kaksi-kolme kesää käyttänyt vain Hawaiian Tropicin aurinkotuotteita vartalolle. Tuoksuu miedosti kookokselle, mutta on lähes hajuton mieleeni.

4 kommenttia:

  1. Lumenen CC-voide on kyllä tosi hyvä! Täytyy koittaa saada tässä kesän aikana hankittua se itsekin. Se olikin ainut itselleni tuttu tuote näissä sun suosikeissa, mutta tosi kiinnostavia tuotteita tohon joukkoon kyllä mahtui. British Rose ei oo mun lempituoksuja TBS:ltä, mutta noi vartalojogurtit on kyllä loistavia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että meikkivoide levittyy hyvin ja se sisältää aurinkosuojan on merkittävä asia! Vaikka en ollut käyttänyt tätä hetkeen, on tosi helppo ajatella nyt niin, että ostan tuon meikkivoiteen uudestaan vanhan loputtua. British Rose on kyllä todella voimakas tuoksultaan, varmaan yksi voimakkaimpia TBS:n tuoksusarjoja, joten se kyllä varmasti jakaa mielipiteitä. Cactus sarjaa kyllä kaipasin tälle kesälle, kuten Raspberryä, mutta kumpaakaan ei tullut :(

      Poista
  2. Anonyymi18.6.22

    Tuo TBS:n kookos-sarja on kyllä aivan ihana ja tuo kesäisen tuulahduksen vaikka keskellä talvea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Tästä sarjasta pitää kanssa päästä ostamaan vartalojogurtti :)

      Poista