Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

14 tammikuuta 2020

Välipäivien ALE-löydöt


Moikka,

tuli kuitenkin vielä viimevuoden lopussa tehtyä muutama alennuslöytö ja tämän jälkeen päätän ryhtyä seuraamaan tarkemmin rahankulutusta kosmetiikan suhteen. Jollain tavalla onneksi ostokseni ovat aina alennusmyynneistä, enkä osta täysin normaalihintaisia tuotteita. Olisi kuitenkin parasta, jos ostaisi vasta tarvittaessa tuotteet eikä ostaisi ihan ostamisen ilosta tavaraa. Päätin nyt kuitenkin palkita itseni vielä kerran ja sitten pyrin aina vain vähentämään ostoksia ensivuoden aikana.

Kuten joulukuussa kerroin, ostin vasta tällöin ensimmäiset Lush -luonnonkosmetiikka tuotteet kokeiluun. Ehdin ihastua palasaippuaan sekä huulikuorintaan sen verran, että halusin ostaa heiltä välipäivien alennusmyynneistä muutaman tuotteen lisää.



Baked Alaska -palasaippua, yksi joulunajan spesial edition tuote. Tuoksu on kuitenkin sitruunainen ja todella raikas, itselleni tuli tämä vihreä sävy mutta jouluna tätä oli monessa muussa eri sävyssä. Tuote on täysin vegaaninen, taidan jättää tämän odottamaan vielä, että ghost in the dark -palasaippua kuluu loppuun.

Snow Fairy -kiinteä suihkugeeli, ensimmäinen pala-muodossa oleva suihkugeeli näin aikuisiällä. Tuote oli vasta leivottu samana päivänä, kun sen ostin, mutta se ei vielä kahdessa viikossakaan ole kovettunut, enkä uskalla sitä ottaa vielä mukaan suihkuun vaan avasin nyt kääreen kunnolla ja toivon että se kovettuu. Onko vaikka sinulla tähän vinkkiä? Pidin myös yhden päivän jääkaapissa ja on edelleen kädelle pehmeä, onkohan tuote voitu leipoa huonosti?


Tilasin myös muutaman hiustuotteen Cocopandalta, kuvasta jäi puuttumaan Schwarzkopf Oil Ultime Marula Finishing Oil 100 ml jonka ostin myös samalla. Tämä tuote tuli siinä yhdessä kauneuslaatikossa syksyllä ja tuli ehdottomasti siis käyttöön. En ole kokenut, että mikään muu öljytuote sopisi hiuksiin oikeasti.

Biozell Nourishing Silver Spray, suihke jolla saan taitettua keltaisuuden pois hiuksistani. En ole aiemmin käyttänyt vastaavaa, ainoastaan kokeillut kaupassa hiustupsuuni vähäsen. Pitää ottaa pian käyttöön, sillä tuskin pidän jatkuvasti tätä platinan harmaata hiusta.

L'Oréal Professionnel Série Expert Silver Shampoo 300 ml, halusin kokeilla tätä vanhaa ja varmaan aikanansa markkinoiden ensimmäistä hopeashampoota. Ainakin äidilläni oli tätä käytössä jo varmaan 15-20 vuotta sitten.

Revlon Professional Nutri Color Creme 270 ml sävyssä 1002 White Platinum, saman sarjan toistakin lämpimän sävyistä vaaleanpunaista sävytettä löytyy. Tämä sopii keltaisuuden taittoon, muttei anna hiukselle liikaa hopean sävyä. Sopii sitten käyttöön hyvin, kun hopea-aineet loppuvat kesken.

Goldwell Soft Color 125 ml sävyssä 10P Pastel Pearl Blonde, aiemmin myös nähnyt äitini tätä käyttäneen, joten päätin ottaa nyt itselleni pitkästä aikaa oman pullon. Luulen, että kerta viikossa auttaa pitämään sävyä riittävästi yllä, helppo levittää suihkussa märkään hiukseen käsin tai kuivaan hiukseen ajan kanssa hanskojen avulla. Ei värjää siis käsiä nopeasti.



Myös Sokoksella tuli käytyä ja ostin muutamat ripset varastoon, eli tutut Kiss Chic ja Ritzy -irtoripset, lähtivät mukaan. Nämä on semmosia suosikkeja, nämä tai Eyeluren ripset tulen varmasti jatkossa ostamaan aina käyttööni. Eyeluren 3 Dimensions -ripset ovat mun lempparit heidän sarjastansa. Ja kuten aiemmassa loppuneiden postauksessa kerroin, kaikki meikkisienet menivät roskiin. Ostin nyt sitten tämän tuplapakkauksen Real Techniques -meikkisieniä, eli nämä riittävät varmasti tulevaan alkuvuoteen hyvin. Levitän myös usein käsillä, mutta tietysti applikaattori kiva. Yksi meikkivoide-sivellin myös on, mutta sen makuun en ole päässyt.

Nämä ostokset tekevät yhteensä 88,46 euroa ja toivon, että pystyn jatkossa käyttämään aina vain vähemmän rahaa kosmetiikkaan, kuluttaakseni näitä varastoja loppuun. Aion kirjata ylös kuluvan vuoden kaikki kosmetiikkaostokset, joten niitäkin voidaan varmaan katsoa blogin puolella? Ihanaa tiistaita!

8 kommenttia:

  1. Noi Kissin ripset on superhyviä molemmat, Ritzyt on yhdet mun kestosuosikit<3 Ja RT:n meikkisienet on myös mulle hurjan mieluisia! Noi on mun mielestä lähes yhtä hyviä kuin beautyblenderit, mutta huomattavasti edullisempia ja aika monesti se edullisuus vie mulla voiton :D

    Ja ehdottomasti olis kiva nähdä blogissa noita sun vuoden kosmetiikkaostoksia! Mä oon itekin alkanut pitää kirjaa niistä ja tarkoista summista, mutta katsotaan missä vaiheessa ne luvut päätyy sitten blogin puolelle asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näkisi mitään järkeä maksaa beauty blenderin hintaa, nää RT:t on tosi laadukkaat myös. Pitää katsoa miten pidän kiinni selkärangastani, että miten tarkkaan jaksan pitää kiinni tuosta taulukosta 😅

      Poista
  2. Lushin tuotteet on kyllä niin ihania! En vaan raaski itse niitä useinkaan ostaa kun on niin hirmu hintaisia...

    RT meikkisieni on parasta! Mulla on nyt kestäny sama meikkisieni päivittäisessä käytössä yli puoli vuotta. Nyt alkaa hiukan rakoilla liitoksistaan. monet meikkisienet menee vaihtoon jo parin kk käytön jälkeen joten tämä on kyllä uskomaton ja sopivan hintainenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välipäivä aleissa ne olivat 50% alennuksella, joten ehdottomasti oli hyvä hetki tehdä nämä hankinnat. Vähän reilu 6kk on myös mulla laadukkaamman sienen käyttöaika. Huonoissa alkaa tulemaan murtumia lyhyessä ajassa pintaan.

      Poista
  3. Oho, mulle toi 90 euroa olis ihan liikaa :D Muistan kun kulutin Triplan shoppailureissulla joku 200e kerralla, niin podin ihan järkyttävää rahamorkkista monta päivää sen jälkeen. Oon tosi tarkka omista rahoistani ja koitan säästää mahdollisimman paljon. Morkkista ei siis edes aiheuttanut mun ostamat jutut, kun olivat tarkkaan harkittuja vaan se kulutetun rahan määrä oli vain liikaa. Mä kun yleensä shoppailen kirpparilla, niin en ole enää tottunut. Ei oo kyllä yhtään huono asia miltään kantilta se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin mietin et jes, nytpä meni vähän rahaa - varsinkin jos maltan olla ostelematta tammikuun. Mutta onhan se oikeasti todella paljon rahaa, jonka voisi laittaa ennemmin vaikka säästötilille. Musta tuntuu, että rahan rajat kosmetiikan suhteen on hälvennyt ja tästä syystä kirjanpito onkin välttämätöntä.

      Poista
  4. Palasaippuan kovettumiseen en osaa sanoa mitään, mutta mulla on toi Snow fairy perinteisenä suihkusaippuana ja sen tuoksu on kyllä niin ihana! *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se ei oikein tunnu kovettuvan, ehkä se on tarkoitettu pehmeäksi? Tuo oli kyllä niiin ihana tuoksu että huhhuh, ehdoton suosikki just nyt :)

      Poista