Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

13 maaliskuuta 2023

Kaikki kasvoveteni

*saatu ilmaistuote

Edellisellä kerralla esittelinkin kaikki huulituotteeni. Eiköhän siirrytä kasvovesiin, kun niitä oli kaappi pullollaan. Todella monesta tuotteesta on jo suuri osa käytetty, mutta vielä ne tuolta vain löytyy. Nyt siis hyvä aika esitellä näitä, jos maaliskuun loppuneisiin saataisiin näistä sitten joku purkki jos toinenkin käytettyä - toivottavasti.

Mukana kaikki tonerit, facial-vedet, misellivedet ym. kuorivat kasvovedet jotka omistan parhaillaan. Ei aleta liikaa erittelemään tätä, koska kaikki on samanlaista vedenlaihaa litkua jotka on tavalla tai toisella kasvovesiä. Kun katson näitä kaikkia kasvovesiä, tajuan, että niistä peräti kolme olisi erittäin helposti pannutettavissa vaikka jo maaliskuun loppuun mennessä. 

Neutrogena Blackhead Eliminating Cleansing Toner, kasvovesi joka taistelee finnejä ja mustapäitä vastaan. Mulle ei siis tule mustapäitä, sillä puhdistan ihoa niin aktiivisesti, ei niitä ehdi syntyä. Mutta finnejä jos on, saatan vain sitä finniä käsitellä tällä kasvovedellä. Tämä kasvovesi on aika kuivattavaa, joten ei tule niin usein käytettyä koko kasvoille. Toinen pullo jo tästä tuotteesta, joten kyllä on kuitenkin mieluinen.


*Haruharu Wonder Black Rice Hyaluronic Toner, kosteuttava erittäin paksu ja kosteuttava kasvovesi. Ei sovi kasvojen puhdistukseen, vaan parhaillaan kun taputellaan sormin kasvoille pesun jälkeen - ennen seerumia. Tykkään tästä tosi paljon, mutta otin tietoisesti toisen tuotteen pannutukseen ja säästellyt tätä.


coxir Green Tea BHA Cleaner Toner, kasvovesi joka sopii myös koko kasvoille. Kuorii erittäin kevyesti BHA-happojen puolesta. Jättää kasvot tahmeiksi, ei oikein napannut mua. En usko, että ostan uudestaan. Olen käyttänyt tätä ihan koko kasvoille ja juurikin semmoisena puhdistuksen viimeisenä vaiheena olen voinut tällä pyyhkiä loput meikkijäämät vanulapulle.


Nuxe Very Rose 3in1 Soothin Micellar Water, makean ruusuisen tuoksuinen misellivesi. Olen käyttänyt koko kasvoille vanulapulla ja juuri kasvojen puhdistus-mielessä. 3in1 = poistaa meikkiä, puhdistaa ja pehmentää. Tätä saisi myös Sokokselta, mutten jotenkin usko hankkivani tätä lisää.


Frudia My Orchards Peach Real Soothin Gel Mist, ihana persikan tuoksuinen kasvovesi. Tässä on suihkupää, eli voi suihkia suoraan kasvoille. Ei juuri mitään kosteuttavia tai peseviä ominaisuuksia, mutta pehmentää. Käytän enemmänkin aamulla kasvojen puhdistukseen ainoana tuotteena useimmin veden jälkeen.


*Etude Moistfull Collagen Facial Toner, todella kosteuttava kasvovesi. Taputtelen sormin kasvoille pesun jälkeen, mutta ei ole niin paksua kuin HaruHaru Wonderin kasvovesi. Pidän silti kovasti tästä, tuli ihan yllätyssuosikki tästä tuotteesta. 

Pixi Glow Tonic, sisältä jopa 5% glykolihappoa, kuorii voimakkaiten vs. coxirin kasvovesi paljon kevyempi. Ei sovellu ehkä puhdistukseen, mutta kasvoille pesun jälkeen ensimmäisenä tuotteena. Jos kasvot kukkii voisin käyttää tätä, tai sitten kesällä tätä ainoana tuotteena ettei kasvoja tule kuorittua liian voimakkailla tuotteilla - kasvot kestää vielä aurinkoa aurinkosuojan kanssa. Tämä pitäisi pannuttaa, on ollut jo auki sen verran kauan.

8 kommenttia:

  1. Tykkäsin tuosta Pixin Glow Tonicista, pitäisi ostaa sitä taas joskus <3 Coxiria ja Neutrogenaa olen myös käyttänyt mutta en varmaan niitä ostaisi uusia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä, tuo Neutrogena on hyvä -mutta Pixi on kuorivalta teholtaan niin voimakas että sitä voi myös käyttää täsmätuotteena finneille ja mustapäille, joten ei ehkä kannata molempia hankkia samaan aikaan :)

      Poista
  2. Pixin Glow Tonic on ihana! Samoin Frudiasta pidin, se oli kesällä tosi kiva ihan tuoksunsakin takia :D Muut ei olekaan näistä tuttuja, mutta tota Etudea voisin joskus ostaa testiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Frudia on kyllä mieluinen, en ehkä edes haluaisi testata tuosta toista tuoksua :)

      Poista
  3. Mä ostin juuri Neutrogenan kasvovettä meidän koiraneidille, jolle tulee mustapäitä. Kokeilen puhdistaa pahimpia kohtia sillä kevyt kuorinta ei riitä. Pixin Glow Tonic oli mulle pettymys, se haisi pahalle (olikohan jotenkin pilalla) enkä kokenut että se olisi tuonut hehkua vaikka kovasti odotin. Frudiaa ja Etudea voisin kyllä kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse tiedä käyttäisinkö Neutrogenaa koiraan, käyttäisin huomattavasti miedompaa. Eikä koirilla mustapäät varmaan niin haittaa. Pixi Glow Tonic ei kyllä tuoksu miltään mielestäni, ehkä joku B-versio osunut sulle :(

      Poista
  4. Kaikki kuulostavat ihanilta tuotteilta<3 Pixin Glow Tonicia löytyy aina kotoa. Erinomainen tuote, jota käytän harvakseltaan. Juuri tänään aamulla sitä käyttelin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä, on myös tullut käytettyä sitä paljon viimeviikolla, sillä naama on hieman kukkinut. Pitää nyt saada vähän näitä purkkeja vähennettyä ennen minkään hankkimista. Yksi kuoriva, yksi puhdistava ja yksi kosteuttava riittäisi vallan mainiosti.

      Poista