Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

01 maaliskuuta 2023

Helmikuussa 2022 loppuneet tuotteet

*saatu ilmaistuote


Yhden mun lempi julkaisun aika, siis kätettyihin tuotteisiin helmikuussa! Koin, että sain monta tuotetta käytettyä, joitain jotka oli pidempään auki, ja joitain melko tuoreitakin tuotteita. Tässä 8 täysikokoista tuotetta, sheetmaskit ja pussituotteet ja päälle vielä testerit. Katsotaan siis paljonko näitä on kaikenkaikkiaan vuoden lopussa. En aio laskea enää siis testereitä todellisesti loppuneisiin tuotteisiin. 

Nyt löytyi söpösti eukalyptuksen lehtiä joiden kanssa ottaa kuvia ja jaksoin kaivaa kameraa myös esiin. Kuvat on otettu ilta-aikaan sisällä kahden valon voimin ja tässä näkyy taas ylävalon ongelmat kun alaka tulemaan varjoja. Onneksi päivä on pidentynyt ja ihan on saanut ajastimesta ottaa pois tunteja, ettei valot pala keskellä kirkasta päivää. Ihanaa, että vihdoinkin päivät on selkeästi alkanut pidentymään. 


Aussie Miracle Moist Conditioner, sisältää macadamian pähkinäöljyä ja sopii kuiville hiuksille. Rakastan Aussien tuotteita, sillä ne tuoksuvat mielestäni karkille. Hoitoteho oli hyvä ja sopivan voidemaista minun makuuni tämä hoitoaine.

Olaplex No. 5 Bond Maintenance Conditioner, hiuksien rakennetta parantavat tuotteet on tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana mulle ja Olaplexiin olen oikein ihastunut. Tykkään tästä, mutta tuotetta tulee käytettyä kyllä enemmän kuin shampoota. Eli tätä saa ottaa reilummin ja loppuu tietysti nopeampaan tahtiin kuin shampoo. Pitää odottaa jotain seuraavaa kampanjaa, ennenkuin viitsii ostaa seuraavan kerran näitä tuotteita.


Ziaja cupuacu sugar scrub, ihana macadamiaöljyä sisältävä sekä tuoksuu brasilialaiselta cupuacu-puun hedelmiltä. Sokerikuorinta joka on todella karkea ja jättää ihoon vahan pesun yhteydessä. Olen tätä tuotetta käyttänyt monta purkkia elämässäni.

The Body Shop Spiced Orange Shower Gel, jouluisen kanelin ja appelsiinin tuoksuinen suihkugeeli. Geeli oli voimakkaasti oranssin väristä ja mausteista tuoksultaan. Pidin tästä kausituoksusta. En pidä TBS:n uusista korkeista, näitä on mahdotonta saada suihkussa pehmeävillä kynsillä tai sormilla auki. Käytän aina jotain tuotetta jossa on terävä tuubireuna törkkääkseni korkit auki.

Frudia My Orchards Peach Body Essence, myös ihanan hedelmäinen ja makean pirteä ihonhoitovoide k-kosmen puolelta. Pidin tästä ja sehän upposi tosiaan nopeasti ihoon heti, kun sain Bearelin tilaukseni. Tämä tuote menee ehdottomasti jatkoon.



*V 10 Plus Ceramide Serum, joka sopi parhaiten atooppisen ihon kuivuuteen. Ominaisuuksiltaan tämä oli paras talviaikaan käytettäväksi ja käyttäessäni tätä seerumia koin, että ihoni voi todella hyvin. En voisi kvuitella käyttäväni ja sekoittavani joka kerta kolmea eri seerumia, kuten V 10 Plus seerumitesti suositteli minulle. Lisäksi tuote on melko hintava.

ziaja goat's milk hand & nail cream, todella reilun kokoinen, ihanan neutraalin tuoksuinen käsirasva. Purkki on sellainen, että loppua kohti saa kopsutella tavaraa sivuilta keskemmälle. Monta putelia jo tullut käytettyä myös tätä.

Benefit 24h Brow Setter, kulmageeli joka oli väritön. Tykkäsin tästä siveltimestä. Tällä sai todella liimatut kulmakarvat aikaiseksi. Vei mukanaan väriä, jos ehti meikata alle kulmat, joten sopii paremmin henkilölle jolla on tummat kulmat tai joka värjää kulmakarvoja.



Scholl Moisturizing PediMask, viimein sain tämän käytettyä! Koen miellyttävämmäksi jalkojen rasvailun yöksi. En koe että tämä olisi siinä +20min aikana saanut suurta muutosta aikaan. Varmasti pehmensi jalkoja sillä hetkellä.

Nivea MicellAIR Cleansing Wipes, ostin näitä enemmän kun peloteltiin sähkökatkoksilla - ajattelin että tällä voi pyyhkiä kädet ja kasvot sitten jos pitäisi pestä meikkejä. Meidän suunnilla ei sitten ole ollut sähkökatkoja, kyllä tällä on vähintään WC:n tasot saanut tosi nopeasti pyyhittyä takaisin puhtaan valkoisiksi.


Kocostar I'm Coconut Mask Sheet, ensimmäinen kookosmaskini Kocostarilta ja siinä oli meillyttävän mieto kookostuoksu. Tämä on kallis, mutta tarjouksista näitäkin voi ostella.  

Esfolio Vitamin C Essense Mask Sheet & Hyaluronic Acid With Peach Essence Mask Sheet, ostin nyt myös ekaa kertaa tuon Hyaluronic maskin käyttööni. Se on makeamman tuoksuinen kuin C-vitamiinimaski seerumiltaan, mutta molemmat saman kaltaisia. Edullisia ja sopii minun kasvoilleni hyvin.

Ja lopuksi testeri-kokoisiin tuotteisiin


The Body Shop Shea Shampoo, shampooksi erittäin hyvin toimiva - tavallista laatua. Tuoksu sheavoi ja se on TBS:n tuotteissa mielestäni miesmäinen joten jos mies haluaisi, voisi mielestäni ostaa tätä vaikka omaksi shampookseen. En itse pidä Shea sarjasta kovin.

The Body Shop Shea Hand Balm, tämä myös tuli joulukalenterista. Mielestäni on kyllä säälittävää laittaa 10ml kokoinen käsirasva joulukalenteriin. Onko tämän arvo 50 senttiä vai mitä? TBS:n käsivoiteet on loistavia, mutta Shea ei tuoksuna ole suosikkini.

Lumene CC Cream Fair, olen käyttänyt tätä tuotetta paljon mutta sävyssä Light. Käytin tästä pienestä 5ml tuubista varmaan 10 kertaa täyden kasvon meikin?! Ja totesin siinä, että olen käyttänyt tätä CC-voidetta aina liian vaaleassa sävyssä! Mulla on nyt kaksi muuta meikkivoidetta käytössä ja kun käytin tätä, mulla tuli ikävä tähän meikkivoiteeseen. Edes se arvokas EL:n meikkivoide ei vedä tälle vertoja mun maailmassani.

Louis Vuitton Apogée EdP, makea tuoksu. Lähes tulee saippuakuplat mieleen tästä tuoksusta. Kevyt ja kestävä. Tästä löytyy liljaa, magnoliaa, santelipuuta, jasmiinia ja gaiacpuuta. Mielenkiintoiset yhdistelmät. En kuvittelisi hankkivani näin kalliita tuoksuja itselleni, mutta tämä on kyllä toki ihan parhaasta päästä kestävyydeltään ja tuoksuiltaan joita olen koskaan käyttänyt.

8 kommenttia:

  1. Kiva määrä loppuneita! 10 ml kokoinen käsivoide on kyllä aika onneton :D Jännä ettei tota voitu kalenteriin laittaa ihan täysikokoisena, kun ei noi käsivoiteet nyt niin hintavia kuitenkaan ole.. Shea ei ole munkaan suosikki noissa käsivoiteissa varsinkaan, se tuoksu on mun mielestä jotenkin aika pistävä. Ziajan Cupuacu-kuorinta on ihana, mun suosikkini ehdottomasti kaikista vartalonkuorinnoista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi käsivoide oli kyllä aika surkean kokoinen. Shea on vähän pistävempi. Jopa tuota meikkivoidetta käytin useammin tuosta 5ml testeristä kuin tätä käsirasvaa :D

      Poista
  2. Kivasti loppuneita ja kivoja tuotteita. Mä tykkään myös Aussien tuoksusta, Olaplexia oon halunnut pidempään jo kokeilla mutta pitäisi olla joku hyvä tarjous että raaskisin ostamaan. Ziajan Cupuacun tuoksu on myös huippu, tuota kuorintaa en ole kokeillut mutta voidetta kyllä. VPlus seerumit on ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noi olaplexit ihan hintansa värtti on, mutta usein on kampanjoita joista ne kannattaa ensisijaisesti hankkia. Cupuacusta nyt käytössä juuri ihovoide joka myös 👌

      Poista
  3. Hyvä määrä loppuneita! Minäkään en oikein tykkää TBS uusista pulloista, ne vanhat oli jotenkin selkeämmän näköiset ja korkki parempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää uusi korkki on niin tiukka, että kynnethän tässä menee rikki. Musta se ohut kaula oli myös kiva.

      Poista
  4. Mäkin tykkään tosi paljon Aussien tuotteista<3 Tuota hoitoainetta en ole kokeillut, vaikuttaa kivalta. Ziajan kuorintaa haluaisin joskus kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että Aussieista pidetään! 3 minutes - hiusnaamio on kyllä kosteuttavampi mutta tämäkin on hyvä :) tuo Ziaja on niin edullinen että ainakin kerran kannattaa kokeilla.

      Poista