Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

03 helmikuuta 2023

Kaikki huulituotteeni

* saatu ilmaistuote

Olin yllättynyt miten paljon näitä oli, siis yhteensä 18 tuotetta. Tässä on kaikki huulirasvat, kiillot, punat ja yksi huulikuorinta. Myös neljä näistä tuotteista on itseasiassa mulle tulleet arvontavoittojen kautta, eli en ole niitä maksanut - mutta ne eivät ole osa mitään blogijuttuja. Yksi Buxomin pitkä-ikäisin huulikiiltoni on nyt töissä kaapissa aina valmiina. Se on tuo kahdeksastoista, jota ei tullut kuvattua tähän kirjoitukseen.

Mielestäni näiden määrä on ihan ok, en ole raaskinut heittää kaikkia pois vaikken niitä käyttäisikään. Huulituotteita ei mielestäni voi antaa eteenpäin, sillä ne ovat henkilökohtaisia hygieniatuotteita. Etenkin jotkut huulikiillot on voineet olla hieman huonoja hankintoja, mutten ole raaskinut vielä luopua. Olen mielestäni vain reilu vuosi sitten siistinyt kaapistani pois kaikki huonot tuotteet. Nämähän voi kestää vaikka kuinka pitkään, koska tuotteita ei välttämättä säännöllisesti muista käyttää tai sitä laitetaan vain kerran päivässä, vaikkei pysy koko päivää tietysti kasvoilla.

 

Frudia Pomegranate Balm 3in1 Lip Balm, kylmäävän tuntuinen huulivoide jossa on punainen väri. Tämä on ihan kiva, mutta en enää pidä kylmäävistä tuotteista niin paljon. Voisi pannuttaa tätä vaikka myöhemmin.

*COSRX Propolis Lip Sleeping Mask, käytän aikalailla joka viikko useita kertoja yötä vasten, joskus myös päivisin. Tässä on jo iso dippi, eli on ollut rielussa käytössä.

The Body Shop Stawberry Lip Butter, mansikka huulivoi. En ole avannut ja säästelen toistaiseksi. En osaa sanoa, onko tällä ja tuolla seuraavalla hirveästi eroa.

The Body Shop Raspberry Born Lippy, vadelmainen huulibalsami. En ole avannut ja aionkin tätä vielä säästellä.

The Body Shop Kindness & Pears Sugar Lip Scrub, on ihanan makean päärynän tuoksuinen. Jättää huulet myös kosteutetun oloisiksi kuorinnan jälkeen. 

Yves Rocher Juicy Berries Lip Balm, mun ainoa puikkomainen huulirasva juuri nyt. Makean tuoksuinen ja tosi hyvä, kannan pienessä kosmetiikkapussissa joka päivä tätä mukana.

Yves Rocher Rouge Elixir Lipstic, kaunis joulunpunainen huulipuna. Kermainen eikä mattainen, ihan hyvä väri.

IDUN Minerals Creme Lipstick, todella pidän tästä. Sävy nudemainen ja hehkuva, sisältää hileitä tai jotain elävää. Pakkaus on pirteä ja löytyy helposti laukusta.

Illamasqua Antimatter Lipstick, tämä ja seuraava on mun lempi huulipunat. Tässä on ihana syvä nudenruskea väri. Mattaisempi koostumus on miellyttävä. Säilyy hyvin huulilla.

 

Buxom Plumping Lip Cream, ikonisessa White Russian värissä. Pidän tästä paljon, mutta viilentävä tunne on mielestäni nykyään vähän turha. Väri on kaunis myös minun huulillani vaikken ole niin vaalea.

Lumene Luminous Shine Hydrating & Plumping Lip Gloss (Sävyt Nude Peach ja Fresh Peach), pidän näistä! Haluaisin hankkia Lumenelta enemmän peittävyyttä sisältävän tuotteen. Tuota oranssimpaa sävyä pannutin jossain vaiheessa pitämällä tuotetta töissä.

Huda Beauty Metallic Lip Gloss, todella harvalla käytöllä ollut. Glitterit tuntuvat epämiellyttäviltä huulilla. Sävy kylmän vaaleanpunainen.

KotiSalonki huulikiilto, peittävämmässä sävyssä. Pidän tämän peittävyydestä, kuin todella voidemainen huulipuna-huulikiilto. Sävy sopii vaalealle iholleni todella hyvin. Pitäisi ehdottomasti käyttää tätä enemmän.

Clarins Natural Lip Perceftor, sävyissä 1 ja 17. Koitan juuri tuota pinkimpää pannuttaa pois, ja sitten tuota tummaa olen nyt myös käyttänyt tavanomaista enemmän tietoisesti. Pidän näistä Lip Perfectoreista niiden mukavan applikaattoripään takia.

Sephora Cream Lip Stain, räikeässä lilassa sävyssä. On jäänyt vähemmälle käytölle, ehkä näin räikeät värit huulilla ei ole enää se minun juttuni.

KotiSalonki huulterajauskynät, kahdessa eri värissä. Kiva kun löytyy, mutta harvemmin näitä värejä olen nyt käyttänyt. Mutta tärkeää löytyä jos käyttää huulipunaa.

Diego dalla Palma lip pencil, murretun ruskeanpunaisessa värissä. Tämä on väreiltään myös minulle mieluisempi ja sopii myös hyvin huulikiiltojen alle.

Tuntuu, että huulituotteissa harvemmin on samoja tuotteita kenenkään kanssa, mutta kertokaas, löytyikö näistä mitään teidän kaapeista?

8 kommenttia:

  1. Oli kiva kurkistaa sun huulimeikkikokoelmaan<3 Clarinsin Lip Perfectorit on ihania, just se applikaattoripää oli joskus mullekin tosi mieluinen ja tykkään siitä, ettei noi huulikiillot tahmaa! Kaikki viilentävät huulituotteet on mulle ihan ehdoton ei, en koske enää yhteenkään huulivoiteeseen, saati sitten huulikiiltoon tms. josta jää se viileä tunne huulille. Joskus koitin siedättää itseäni sille, mutta huonolla menestyksellä :D Frudialta mä rakastan sitä mustikkahuulivoidetta, eikä siinä oo onneksi mitään viilentävää vaikutusta :) Mulla on joskus ollut tollanen hyvinkin samansävyinen puna kuin toi sun Sephoran, ja ai että mä rakastin sitä silloin. Nykyään tuskin käyttäisin itsekään sitä enää, vaikka nuorempana kaikki tollaset räikeät sävyt olikin tosi mieluisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiitos, että luit. Clarinsit eivät tosiaan tahmaa, ovat tosi miellyttäviä. Ennen pidin viilentävistä, mutta nykyään ymmärrän että se on lume-ilmiö "Plumping" ominaisuuden mainostamiseksi.
      Mulla on myös ollut aiemmin Shmashboxilta mattahuulipuna nestemäisenä juuri lilana ja käytin sitä todella aktiivisesti, kun hiukseni olivat vielä mustat. En kyllä raaski tästä luopua ennenkuin kuivuu käyttökelvottomaksi!

      Poista
  2. Tulipa huono omatunto tästä postauksesta :D mulla on kyllä aivan liikaa kaikenlaisia huulimeikkejä, tälläinen määrä olisi ihan riittävä :) ihanan simppeli kokoelma josta kuitenkin löytyy kaikkea. TBS huulipurkit ei kosteuttaneet mulla tarpeeksi, eivät olleet ihan mun tuotteita :) Pidän kaikesta viilentävästä joten rakastan Buxomin kiiltoja! WR on mun lempisävy joka löytyy kiiltona sekä punana :) Clarinsin Lip Perfectionit on ihania, tosin niitä ei multa tällä hetkellä löydy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Se ei ollut tietysti tarkoitukseni :D Musta tuntuu että tämäkin määrä on älytön, mutta on vain niin vaikeaa olla pitkiä aikoja ostamatta jotain uutta testiin. Ja nuo siis kestää niin pitkään, kyllä kaikki sen tietää.
      Buxomilla on kyllä tuotteet superlaadukkaita, ja luulen, että yksi WR huulikiilto tulee myös multa aina löytymään jatkossa, vaikka se onkin hieman viiletävä. Sävy on upea ja pysyvyys loistavaa huulikiillolle!

      Poista
  3. Komppaan Charming Nailsia, kiva kokoelma sulla ja varsin riittävä. Mulla on huulipunia kertynyt ihan liikaa, suhteessa siihen määrään mitä käytän. Mun vs postauksesta muuten puuttui kokonaan Clarinsin Lip Perfectionit joita mulla on jossain...kääk, nekin vielä. Ehkä mä teen uuden inventaarion, että saan määrää kohtuullistettua. Tuo on totta mitä sanoit, huulituotteita ei voi antaa eteenpäin joten siksikin ne jää itselle käsiin jos on saanut pr-lahjana tai ostanut vahingossa väärän sävyn,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, hauska kun sulta just tuli vastaava kirjoitus :) Huulipunia voisi olla nykyään mulla enemmän, varsinkin mattaisia. Mulla meinaan on nykyään tosi pitkät hiukset ja jos hiukset jää huulikiiltoon kiinni tuulessa.. en tiedä mitään niin ärsyttävää :D Kannattaa kuitenkin välillä heittää myös vanhentuneita tuotteita pois, vaikka tuotteilla olisi 12m merkintä voin käyttää tuotetta kyllä 3 vuotta, mutta sen jälkeen en halua tietää, miten pitkälle bakteerit ovat kehittyneet tuotteiden sisällä :D

      Poista
  4. Anonyymi7.2.23

    Mikä merkki on tuo Kotisalonki? Täysin uusi itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä onkin tullut mulle arvonnalla. Kyseessä on merkki jota voi ostaa "kotimyyntinä" kuten Oriflame-koti-illat. Colose on tuotteiden maahantuoja: https://colose.fi/53-kotisalonki

      Poista