Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

27 tammikuuta 2023

Kosmetiikkaostokset tammikuussa

*mainoslinkki merkitty

Päätin, että tänävuonna kirjoitan joka kuukausi koosteen, mitä kosmetiikkaa olen ostanut. Koitan kertoa ostosten loppusummia, eli en kerro niitä välttämättä tuotekohtaisesti. Haluan kuitenkin tämän yhden vuoden blogata niin, että kuvaan blogiin hankinnat, kun tavanomaisesti en ole nyt jokaisia ostoksia esitellyt. Ja olenkin tietoisesti jättänyt monet ostokseni täällä esittelemättä.
 
Eli kuvat ei välttämättä ole samasta hetkestä tai edes samalla laitteella, nyt kuvia on otettu kameralla ja puhelimella tähän. Voitte toki arvuutella, kumpi on kumpaa. Julkaisen postauksen nyt, kun en varmaan ehdi viikonloppuna tai alkuviikosta toivottavasti mitään hankkimaan. Mutta sen verran voin kertoa, että tänään menen ottamaan tatskaa!

Kicksin kivijalassa kävin ja ostin jo alennettuja tuotteita super-alesta, eli alennuksesta tuli vielä -30% alennus. Tähän ostoskoriin mahtui *it Cosmetics Brow Power Filler Universal Taupe. Kiva testata värillistä kulmageeliä pitkästä aikaa!
Silmiin osui kaupassa vaalea pinkin nude *Lumene Hydrating & Plumping Lip Gloss Nude Peach huulukiilto.Tästä on käytössä sellainen oranssimpi versio jo, se on varmaan tullut kauneusboksissa. Pidän Lumenen plumping-tuotteista siksi, että ne eivät ole sellaisia kylmääviä.
Lopuksi ostin *Buxom Waterproof Lash Mascara -ripsivärin, en avaa tätä ennenkuin nykyinen vedenkestävä ripsiväri tulee aikansa loppuun. Nämä kaikki ostokset maksoivat yhteensä vain 21,56 €.

Emotionilla kävin myös samalla, ja sieltä ostin itselleni tarjouksesta Mavala Minute Quick-Finish & Mavala Hong Kong -kynsilakat. Tuo pikakuivattava kynsilakka on juuri nyt mun suosikkini. Ja tuo Hong Kong oli kaunis oranssinpinkki väriltään. Ostokset maksoivat 6,24 € ja sain kassalta vielä tuon Lumenen pienen näytteen mukaan.

Myös tällaiset Esfolion kangasmaskit tuli hankittua Prismasta. Hintaa yhteensä 4,50 € hankinnalla. Tuota sinisen sävyistä en ole testannut aiemmin. Nämä on muuten edullisemmat Prismassa kuin vaikka Bearelilla, mutta tässä voi miettiä kerääkö bonuksia vai haluaako tukea kotimaista pienempää yritystä.

 

Päätin myös tilata Bearelilta, kun tuli tuo uusi merkki myytiin, niin halusin yhden balmin testiin. Tilaukselle otin mukaan *Etude Moistfull Collagen Cleansing Foam-puhdistavan vaahdon. Pidin Etudesta paljon, joten halusin vain testata tätä puhdistusvaahtoa.
Varmaan mun ensimmäinen K-Beauty oletettavasti ihonhoitovoide, *Frudia My Orchard Peach Body Essence, tuli ostoskoriin. En siis vielä ole avannut tätä, en tiedä onko tämä ihonhoitovoide vai geeli.
Samaan syssyyn *Holika Holika Watermelon 96% Soothing Gel, joka on varmasti ihonhoitogeeli. Ajattein, että tämä sopii sitten kesään. Hyvä nyt tammikuussa alkaa jo täyttämään varastoja kesää varten.
Lopuksi tämä uutuus, *Smuuti Skin Watermelon Sorbet Balm, mulla ei ole koskaan siis ollut balmia. Joten halusin testiin, jos tuo olisi sopiva ja kävisi vaikka ainoana puhdistustuotteena. Tuonhan voisi hinkata 2x peräkkäin tehoa lisätäkseen.
Täytyy sanoa, olen hieman pettynyt, etten saanut mitään pientä tilaajalahjaa yllätyksenä, ja koska tilauksella oli yksi tarjoustuote, en saanut muihin tuotteisiin käytettyä etukoodia, vaikka ostoskorin arvo oli yli 50€ rajan. Tilauksella hintaa 52,70€ josta vähennetty pari käytettyä pistettä.

10 kommenttia:

  1. Tosi kiva kun listaat ostoksia, niistä on mukava lukea :) Ihania juttuja hankit, Esfolion naamiot on tosi hyviä. Smuutia haluaisin hankkia mutta mun lähi-Prismassa ei ollut, ei varmaan sit pienemmissä Prismoissa ole. Täytyy joskus tilata vaikka sitten Bearelilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että luet. Koitan tämän vuoden testata, olisiko tämä mun makuuni. Smuutia näin itse Triplan Prismassa viikko sitten, yksi kasvorasva oli vain jäljellä :D Taitaa olla suosittu!

      Poista
  2. Kivoja ostoksia! Muiden ostoksia on aina kiva lukea, mutta itse oon tehnyt sen päätöksen, että ihan periaatteen vuoksikaan lähde enää kaikkia kosmetiikkaostoksiani blogiin listaamaan, ainakaan hintatietojen kera. Riitti se vuonna 2021 pidetty listaus, kun siitäkin sain jokusen kerran sanomista :D Mutta siis innolla luen kyllä sultakin näitä kosmetiikkaostospostauksia ♥

    Toi Frudian persikkavoide kuulostaa hyvältä, toivottavasti se tuoksuu yhtä herkulliselle kuin se persikkasuihkugeeli Frudialta :) Smuutilta ostin itse ton saman balmin ja seerumin testiin. Sunnuntaiksi pitäisi saada niistä postaus jo ulos! Esfolion sheet maskit on ihan loistavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että luet. Tietysti tuo raha-asia voi olla vähän ahdistava jakaa täällä - mutta kokeilen nyt tämän vuoden. Ehkä se saisi myös mun ostokäyttäytymistä vähenemään, tai tuskin :D Todella typerää että ihmiset sanelee, itse en juo alkoholia tai käy baarissa edes vuosittain enää nykyään. Turhaa tulla sanomaan, mihin rahani käytät. Joku käy vaikka kerran viikossa baarissa ja ostaa 10 kaljaa enkä minä ihmettele mihin hän käyttää rahansa.
      Toivon, että tuo persikkavoide on hyvä! Saatan ottaa sen itseasiassa jo heti seuraavan suihkun jälkeen käyttöön :) Odottelen, että kirjoittelet noista. Testasin nyt balmia ensimmäisen kerran ja en tiedä onnistuinko käyttämään sitä oikein.

      Poista
  3. Kiva koontipostaus kuukauden ostoksista! :) Alkoi houkuttelemaan tuo Lumenen huulikiilto, mutta valikoimassa ei oikein ole mitään itseä puhuttelevaa sävyä. :D Itsellä tuli nyt tammikuussa ostettua useampi tuote Lushilta sekä pari Herman's Amazing hiusväriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Haluaisin seuraavaksi ostaa tuolta Lumenen huulikiilto-sarjalta version jossa olisi enemmän peittävyyttä, sillä sellaisiakin huomasin nyt hyllyssä. Ettei aina niin kiiltoja vaan vähän antaisi enemmän myös väriä! Lushin tuotteet on kyllä parhaita <3 Haluaisin ostaa enemmän heidän tuotteita, mutta saippuat on vain tuttuja ja turvallisia.

      Poista
  4. Mäkin tykkään lukea näitä ja itsekin taisin jossain vaiheessa listata näitä mutta sitten se jäi. Kivoja ostoksia. Tuota Smuutia on hypetetty hulluna, mäkin mietin tilaanko mutta koska ostin vasta Yepposta uuden balmin, niin jätin väliin. Muutenkaan vesimeloni ei oo tuoksuna mun mieleen erityisesti, vaikka taisi olla niin että tuossa balmissa ei ollut tuoksua. Balmit on mun lemppareita! Ja Frudia, ihania tuotteita ja tuoksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan nyt tämä yksi vuosi muistaa tätä pitää yllä :) Tuo ei kyllä edes tuoksu vesimelonille, ei tuoksu siis juuri millekään, joten jos ei tuosta välitä voi silti kokeilla. En tiedä onko tämä balmina huono, mutta se ei ole sellainen kuin oletin. Ehkä opin pitämään siitä enemmän.

      Poista
  5. Kivoja ostoksia ja kiva, että kirjoittelet niistä:) Tuota Holika Holikan ihonhoitogeeliä voisin itsekin harkita hankkivani kesäksi. Kotoa ei löydy mitään vastaavaa ja kesällä ei tee mieli rasvata vartaloa läheskään päivittäin. Tuota olisi varmasti miellyttävämpi laittaa lämpimillä ilmoilla. Teit tosi hyviä löytöjä Kicksiltä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että luet :) Noi geelit on miellyttävän viilentäviä kesäksi, tuli tosin vähän liian aikaisin nyt tuo hankittua :D Usein myös kuivuu nopsakammin iholle. Kicksin löydöistä kulmaväri on ollut tosi mieluinen :)

      Poista