Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

31 joulukuuta 2022

Joulukuussa 2022 loppuneet tuotteet

*merkityt tuotteet saatu

Hyvää vuoden viimeistä päivää! Itse en vietä uuttavuotta, muuten kuin koiran kanssa kotona hyvän leffan ja ruuan ääressä. Joten tästä syystä ei tullut nyt tehtyä blogiin mitään uuden vuoden meikkiä. Mutta saatte lukea mun vuoden vikoista loppuneista. Kuvia oli vaikea ottaa, oli vähän synkkä päivä, kun täällä on nyt satanut vain vettä ja on aika paljon pilviä taivaalla. Kaikki huoneen valot on käytössä ja pöydät on täynnä rojua joulun jäljiltä. Kuviin jäi koristeellinen joulukukka hivenen taka-alalle.

Mulla loppui joulukuussa yhteensä 16 tuotetta! Tässä oli myös 3 Yves Rocherin joulukalenterin / tilauksen mukana tullutta tuotetta, jotka sain käytettyä. Lisäksi jopa kolme tuoksua loppui myös tämän kuun aikana! Toki siinä on vuosien työ parhaillaan takana. Bossin tuoksun olin jo ostanut mielestäni vuonna 2018, body mistin 2020 ja 2021 varmaan tuon Escadan joka kuluikin nopeasti loppuun saakka.

Yves Rocher Hammam Hand Cream 30ml, mukava käsivoide ja pakkaus kivasti jää kasaan aina tuotetta ulos puristaessa. Ei ollut niin äklö-makea, kuin saman sarjan saippua tai ihonhoitovoide. Mukavasti kului.

The Body Shop Kindness & Pears Body Yogurt 200ml, tuoksu on ensin sokerisen makea ja sitten vasta tuoksuu päärynä. On kyllä mielestäni onnistunut talvisarja TBS:ltä, tylsän vaniljan ja luumun sijaan. Pidin siis kovasti tästä kyllä ja voisin jotain päärynä sarjaa kokeilla uudestaan tämän jälkeen. Body Yogurttien laatu on tasaisen hyvä ja ne imeytyvät ihoon miellyttävän nopeasti. Pidän siitä syystä tästä vartalotuotteesta erittäin paljon.

Esfolio Vitamin C Essenve Mask Sheet, todella märkä ja mukava kasvonaamio. Hintaisekseen aivan huippuluokkaa, en itse ostaisi tätä arvokkaampia sheet maskeja enää.

Tonymoly Vitalizing I'm Peach Mask Sheet, ihanan persikan tuoksuinen kasvomaski. Vielä 2kpl jäljellä, löysin tosi hyvästä Black Friday alesta. En ostaisi koskaan näin kalliita kasvomaskeja.

Yves Rocher The Ultra-Fresh Cleansing Gel 30ml, ihanan tuoksuinen kasvojen puhdistus geeli. Sopivan mieto, eikä vienyt kaikkea rasvaisuutta joka suojaa ihon pintaa mukanaan. Käytin tätä suihkussa kasvojen pesuun, jos tilaisin erikseen Yvesiltä, voisin ostaa tätä. Tuoksu oli sellainen spa-maiseksi mieltämäni ja miellyttävä, ei voimakas, mutta ei hajuton.

The Body Shop Coconut Body Mist 100ml, jo yli pari vuotta sitten ostettu ja nyt viimein loppui. Käytin ahkerasti kesällä ja loppuvaiheessa käytin tätä myös huonetuoksun tehtäviin jos halusin parantaa vaikka tuoksua johonkin huoneeseen hetkellisesti raikkauden tuomiseksi. Body Mistejä vielä yksi käyttämättä, mutta mulla nämä kestää liian pitkään melkein, eikä ole mitään mun lemppareita selkeästi. Toki joku kukkaisempi ja lähempänä hajuvettä oleva Body Mist varmasti kuluisi aivan eri tahtiin.

Hugo Boss The Scent For Her EdP 50ml, aluksi pidin, sitten en, ja lopulta pidin taas paljon. Tämän tuoksun kanssa tuli ehkä kyllästymistä normaalia reilumman koon takia. Mutta tuoksu on hyvä, aikuinen, sopii juuri toimistollekkin ja on hillitympi, eikä niin makea kuin muut minun suosimat kukkaistuoksut. Uskon kyllä nyt, että tulen ostamaan tämän tuoksun vielä uudestaan käyttööni. Klassinen ja sopii arkeen, ja juhlaan molempiin todella kivasti. Lopetin tupakoinnin vuosi sitten jouluna ja uskon, että sen myötä nyt hajuaistikin on vahvistunut ja tuoksut ovat nyt ehkä jopa minulle aiempaa parempia ja voisiko sen myötä olla, että olen taas viehättynyt tästä paremmin.

Escada Candy Love EdT 30ml, ihanan makea ja naisellinen tuoksu. Olen tästä puhunutkin jo blogissa aiemmin ja esitellyt tuoksun. Pidin tästä niin paljon, että ostin tätä toisen purkin (onneksi). Kyseistä Limited Edition tuotetta ei toistaiseksi ole tullut toisten markkinoille, ja toinen 30 millinen pakkaus on vielä avaamatta muoveistaan pimeässä kaapissa, jotta se säästyisi mahdollisimman hyvin. En avaa tuota tuoksua vielä ennen kesää.

BeautyAct Hydra Sheer Loose Setting Powder 12g, kesti todella pitkään! Tuli ehkä makuuni hieman liian kuiva meikkipohja ja oli todella kömpelö rasia. Vei hirveästi tilaa ihan kaapissa, eikä mahtuisi mihin tahansa meikkipussiin. Pakkaus on siis todella kömpelön huono, vaikka siinä oli myös toki omat plussapuolensa. En ostaisi tätä uudestaan.

Lumene Invisible Illumination Beauty Serum 30ml, hyvä sävyseerumi tasoittamaan ihon sävyä ja antamaan kosteutusta. Viimeisten millien saaminen pohjalta mahdotonta, suhteessa kallis tuote, jos 1/10 jää käyttämättä. Varmasti edullisempiakin seerumimaisia meikkivoiteita tai BB/CC voiteita löytyy. Vähän siinä ja tässä, ostaisinko uudestaan. Pidin ruusuisesta ja mukavasta tuoksusta, mutta en tykkää tuosta etä pipetillä ei todella saa pohjan vikoja jämiä.

DUO Quic-Set Striplash Glue 5g, purkissa oli kyllä tavara, mutta näin vuoden jälkeen, ei tuolta enää saanut kunnolla liimaa ripsille. Joten out with the old ja in with the new, ostin uuden samanlaisen ja eiköhän se taas vuoden kestä!

Foamie Shower Body Bar 80g, sain tämän joskus lahjana. Tuli käytettyä 2-3 kuukauden aikana suihkussa. Plussaa tuosta ripustusnarusta, joka olikin sitten ainoa kuvattava asia joka tuotteesta jäi.

Waterlouds Violet Silver Shampoo 250ml, hyvä ja ehdottomasti miedompi hopeashampoo. Sopisi jatkuvaan pesukäyttöön, eikä tekisi hiuksista lilan tai harmaan sävyisiä. Jos haluaa tehdä kerran parin viikon välein hyvän hopeashampoo käsittelyn, käytän Fanolaa. Tämä ei siis sitä voittanut, enkä ostaisi tätä tuotetta.

Yves Rocher Brilliance Shine Rinsing Vinegar 50ml, koen itse turhaksi tuotteeksi. Etikan tuoksun kyllä haistaa suihkussa, vaikka ei ole niin etikkainen kuin oikea etikka. Tällä voisi huuhdella hiukset suihkussa pesun yhteydessä tai jos jättää pesun tekemättä. Ei kiitos, ostaisin ennemmin XZ Omenahuuhdetta.

*Ida Warg Volume Shampoo 250ml, todella voimakkaan tuoksuinen sarja. Ihan tuli yllätyksenä minulle! Tämä oli kyllä hyvä ja erittäin riittävä shampoo, jolla sai hiuksiin myös samalla aina vähän parfyymin oloista tuoksua. Haluaisin kyllä kokeilla muitakin Ida Wargin tuotesarjoja.

*MayBeauty Repairing Hair Serum 100ml, kesti todella pitkään. Pidin värittömyydestä, lähes tuoksuttomuudesta ja koostumuksesta. Tämähän oli hiusöljy ja se kesti pitkään, käytin yön, päivin ja aina kun halusin - lähes päivittäin loppuvaiheessa. En tilaisi mitään erikseen heidän verkkosivuiltaan, enkä miellä tätä lähes 40 euron arvoiseksi. Ostaisin ennemmin Olaplexin hiusöljyn jatkossa - nuo kun kestää niin pitkään.

Hyvää Uutta Vuotta 2023!

12 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta teille, meillä täällä ihan samat suunnitelmat! Lunta sataa ja piha on tukossa, eipä täältä pääse lähtemäänkään ennenkuin auramies käy ;) Netflix ilta siis tiedossa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin :) Pizzat on ainakin jo syöty ja katsotaan että tuleeko jotain raketteja käytyä kuvaamassa myöhemmin vaikka yksin jos huvittaa.

      Poista
    2. Nyt minua naurattaa nuo illan suunnitelmat, ei ollut edes Netflix ilta kun ei se toiminut, liian myrskyinen keli :D eli kasin jälkeen nukkumaan ja viideltä ylös ;)

      Poista
    3. Voi ei, meillä myös oli aika kova tuuli ja selkeästi netti toimi surkeammin kun mtv katsomo pätki!

      Poista
  2. Toi Hugo Bossin hajuvesi on ihan mun lemppari<3 Sopii käytännössä kaikkiin tilanteisiin eikä oo liian yliampuva tms. TonyMolyn sheet maskit on mullekin liian hintavia, mutta alennuksesta noita voi kyllä ostaa. Ne ei myöskään istuvuudeltaan oo mun kasvoille parhaimpia, mutta kosteutustehot on hyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen nyt sitä mieltä että se on klassinen ja aikuisempi tuoksu - mutta nyt tuo Tiffanyn tuoksu menee aikuisempaan makuun mukautuvana tuoksuna toistaiseksi :) Vähän hillitympi, kuin toinen jäljellä oleva Escadan tuoksu. TonyMolyt ei kyllä mielestäni ole hintaansa nähden erityisen hyviä, tuo Esfolion maski oli alle 2€ ja hintaansa nähden todella hyvin kosteuttava ja miellyttävästi pysyy kasvoilla.

      Poista
  3. TBS:n Kindness & Pears Body Yogurtti on kyllä yksi parhaimpia kausituoksuja. Ostin just pari uutta tuotetta TBS:ltä mutta tuntuu ettei mikään vedä vertoja tuolle. Mullakin käytössä tuo Lumenen Beautyseerumi, se on kivan ohut iholla mutta tuskin ostan uudestaan. Maybeautyn hiusseerumia käytän jatkuvasti ja tuo pieni pullo on uskomattoman riittoisa mutta tosiaan liian arvokasta munkin makuun.
    Kiva määrä loppuneita, näitä on niin kiva lukea :) Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En syö päätynöitä, mutta päärynämehut on mielestäni hyviä ja tuo on todellakin ihanan tuoksuinen! Jotenkin tuo Lumenen beautyseerumi on jo niin kallis, että joku Sensain edullisempi kauneusseerumi on jo samoissa hinnoissa. Ennemmin ehkä puolet halvempi Lorealin True Match -ohut meikkivoide käyttöön, sitähän mulla joskus oli monta purkkia putkeen. Tuo Maybeauty kyllä on ollut tosi riittoisa, oli jo yli 1,5 vuotta aktiivisessa käytössä. Mutta kiva, että nyt pääsen yhteen toiseen hiusöljyyn jonka jälkeen sitten raaskin ostaa itselleni Olaplexin käyttööni. Kiitos kun luit ja olet. Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista
  4. Olipa kivan monipuolisesti erilaisia tuotteita. Mulla Ida Wargilta moisture-sarjan shampoo ja hoitoaine, olen tykännyt niistä omilla hiuksillani paljon. Itsekin sen perusteella testaisin mieluusti muitakin tuotesarjoja. Tuo Yves Rocherin puhdistusgeeli kuulostaa hyvältä<3 Kivasti sait tuoksuja loppumaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tuo Ida Wargin moisture sarja on ollut mieleen. Juuri sitä olisi mukava lähteä kokeilemaan joskus.

      Poista
  5. Peräti kolme tuoksua sait loppumaan, aikamoista, itsehän omistan vain kolme tuoksua :D

    VastaaPoista
  6. No juu, mutta kuten kirjoitin, joku hajuvesi on yli 3 vuotta vanha ja toinen 1,5 vuotta :) Ja tuo vartalo suihke oli myös +2v. Eli ei ne päivässä ole kuluneet! Nyt on vain kaksi hajuvettä auki. Tuo Body Shopin vartalosuihke on käytetty loppuun WC raikastimena.

    VastaaPoista