Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

05 lokakuuta 2022

Syyskuussa loppuunkäytetty kosmetiikka 2022

*saadut tuotteet merkitty 

Syyskuu ohi! Tuli nyt pistettyä hieman ajastettuna kauemmalle tämä postaus, kun oli jo muita juttuja tiedossa. Ehdin meinaan kirjoitella vasta lokakuun 2. päivä tämän postauksen valmiiksi enkä sitten jaksanut lähtemään hosumaan. Syyskuu oli ihana, nyt syksy on viimein alkanut virallisesti myös etelässä. Haravoin tänään sunnuntaina pihan ja pistin pyörän talvisäilöön, kun en enää tule pyöräilemään. Pian saa alkaa laittamaan kaamos-valoja, että ton pienen mustan koiran erottaisi ilta-aikaan, jos sen päästää takapihalle. Alkaa olemaan meinaan aika pimeää jo.

Tuotteita on loppunut vähiten koko vuoden aikana yhtä kuukautta kohden. Tuotteita loppui siis yhteensä 9 kappaletta! Aiemmin alimmillaan kesäkuussa loppui 13 tuotetta.


Lumene Stay Volume Mascara - en itse pidä tästä mascarasta. Tätä mustetta irtoaa siten, että tuo koko pullon suu on ihan ripsivärimähmässä ja likaa muut meikit meikkipussissa/laatikossa ja tuota on mahdotonta yrittää saada irti paperillakaan tuosta pakkauksesta. Ripsiväri oli ihan hyvää, sillä sai kauniit ripset. Tuo applikaattori ei ole mun lemppari, pidän enemmän niistä joissa on muovinen pää. Ei jatkoon.

Milani SPF30 Primer - käytin koko kesän. Ja oli tosi hyvä ja kosteuttava primer, vähän kuin kasvorasva. Oli mun mieleeni, koska sai kasvoille lisää aurinkosuojaa meikissä, ilman paksumpaa aurinkosuojaa. Pidin, tämä kys. pakkaus lopetettu enkä tiedä onko Milanin uusi vastaava näin hyvää. Tämä jatkoon.


Dermosil Self-Tanning Mousse - melko tahmainen mousse. Olen käyttänyt yhden pullon jo aiemmin, mutta tämä tuli Lykon Plaza Boksista. Kyllähän tämä meni, ja nyt mun kaapissa ei ole enää yhtään itseruskettavaa! Pitää kyllä joku taas hankkia talven rientoihin, mutta tätä en osta uudestaan omalla rahalla. Liian tahmea makuuni, mutta rusketus oli mukavan luonnollinen ja sai voimistettua useammalla kerroksella sitten helposti.

ziaja goat's milk night cream - todella paksua ja rasvaista yövoidetta, jota kyllä tykkäsin käyttää. Tykkään ziajan goat's milk sarjan tuoksusta, pidän siis vuohenmaidon tuoksusta kosmetiikassa. Tämä oli todella kosteuttavaa, vain pieni kerros riitti kasvoille yöksi. Joidenkin mielestä tämä voi olla erittäin tahmainen, ja jos on vaikka lemmikki niin sen karvat voi liimautua kasvoihin kiinni tämän käytön myötä.



Waterclouds Violet Silver Contidioner - hopeahoitoaine. Esittelinkin sarjan tuotteita aiemmin keväällä blogissa. Käytän aina välillä hopeahoitotuotteita saadakseni hiuksiini kylmempää vivahdetta. Tämä hoitoaine oli mielestäni kyllä ihan hoitava hopeatuotteeksi, usein hopeahoitoaineet ei ole ehkä niin hoitavia. Tällä hiukset eivät muuttuneet kirkuvan harmaiksi tai hopeiksi. Pidin, mutta tuskin ostan uudestaan.

Olaplex No.4 Bond Maintenance Shampoo - pidin. Todella pienellä määrällä sai vaahdotettua koko pään ja hiukset puhtaiksi, ja siis vain yhdellä vaahdoituskerralla. Tämä tuote on myös esitelty blogissa, kys. brändin tuotteet auttavat hiuksien kunnon ylläpitämisessä. Pidän ehdottomasti kaikista Olaplex tuotteista niiden ainutlaatuisuuden takia, sillä tuotteet rakennekorjaavat hiuksia oikeasti. Uusi pullo löytyy jo kaapista.


Garnier Moisture Bomb Sheet Maskit - kaksi eriväristä eri tuoksuista kasvomaskia. Ostin Tokmannilta, todella edullisia ja kosteuttavia. Mitään huonoa sanottavaa ei ole kummastakaan. Varmasti ostan uudestaan näitä.

*Lyko Hydrogel Face Mask - pidän kauheasti näistä geelimaskeista, jotka auttavat etenkin turvotuksen tunteeseen. Myös ihanaa hoitavaa kasvoseerumia sisältävät. Voisin ostaa tuotteita uudestaan.

12 kommenttia:

  1. Nuo Garnierin sheet maskit on tosi hyviä, ostan aina uudelleen ja uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep on kyllä pehmosia ja todella "märkiä" jos niin voi kuvailla :D

      Poista
  2. Garnierin sheet maskeja pitääkin kokeilla, kun niitä on nyt viime aikoina useampikin kehunut :) Ziajan vuohenmaitotuotteet tuoksuu munkin mielestä tosi hyviltä! Tosin en nykyään enää niin välitä just tollasista yövoiteista, joista jää pitkäksi aikaa tosi rasvainen tunne iholle, vaikka ne toki monesti sitten kosteuttaakin superhyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti hyviä, en ostaisi esim. Nivean maskeja erikseen itse. Tuo Ziajan yövoide on kyllä erittäin rasvainen ja usein valittelin, että koiran karvat suorastaan liimaantuivat kasvoihin :D

      Poista
  3. Mulla odottelee tuo Ziajan yövoide käyttöönottoa. Kuvaamasi koostumuksen perusteella taidan säästääkin sen talveen, jolloin iho ehkä alkaa taas kuivua:) Garnierin kangasnaamiot erinomaisia, niitä on aina muutama kotona varastoissa. Olaplexit myös erinomaisia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä todella erinomainen talvivoide! Ihanaa, että löytyi tästä sulle tuttuja (ilmeisesti möys) suosikkeja :)

      Poista
  4. Minä laitan näin viileinä vuodenaikoina kunnon rasvakerrokset iltaisin kasvoille, ja kyllähän niitä liimaantuneita koiran/kissankarvoja saa naamastaan nyppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa :'D Tiedän tunteen! Mutta on se hyvä, koska mulla ainakin alkaa heti tämänkin päivän tuiskeissa, iho kuivumaan ja iho saa paljon kovempaa kyytiä täällä Suomessa talvisin :)

      Poista
  5. Kiva lukea aina noista hiustuotteista (mulla on ollut ostoslistalla pitkään Biozellin hopeahoitoaine, kun vaan pääsisin sen hakemaan :D). Yövoiteessa minua ei varmaankaan häiritsisi lievä tahmaisuus, kun muutenkin levitän yövoidetta suht runsaasti ja aamulla on vähän lähmä. Ainoa että hiuksetkin on sitte vähän rasvassa helposti, etenki ku minul on otsatukka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi mielenkiinnon kohteita. Tykkään myös että yövoide on paksumpi, ja päivisin käytän ohuempaa - tyyliin vain seerumia meikin alle. Otsis kyllä varmaan tykkää :D

      Poista
  6. Ihan kun on vähän loppuneita, tarkoittaa ettei tartte ostaa uusia niin paljon ja ei myöskään roskaa niin paljon. Mulla loppuu aina ihan valtavasti, mutta oonkin jo aika aika vanha ja kuiva rusina. T. Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh noh :'D Kaikki käytetyt tuotteet ovat aina tulleet käyttöön. Mulla on nyt ihonhoidon osalta 3 tuotetta siten käytetty, että vain pari senttiä pohjalla tuotetta. Odottelen ja toivon, että ne loppuisivat tämän kuun aikana! Ei pidä käyttää nyt muita tuotteita ollenkaan :)

      Poista