Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

14 lokakuuta 2022

Syys ja lokakuun kosmetiikkasuosikit 2022

Jatketaan joka toinen kuukausi ilmestynyttä suosikki-tuotteiden esittelyä. Nyt oli helppo valita suurin osa suosikeista, vaikka on tullut käytettyä todella paljon uusia tuotteita. Otin ne tuotteet, jotka on ollut mulla eniten käytössä pitkällä ajalla tai olen mieltynyt huomattavasti eniten käyttämään juuri kyseisiä tuotteita.

* saadut tuotteet merkitty

Linkki johtaa aiempaan esittelyyn. Tiivistetysti: hyaluronihappoa sisältävä kasvovesi, jossa on käytetty patentoitua Ultra Deep Techologya, joka toimittaa aktiiviset ainesosat syvemmälle ihoon. Tämä kosteuttava ja hoitava kasvovesi on nimenomaan paksumpaa ja sopii ihonpuhdistuksen jälkeen ensimmäiseksi tuotteeksi. Tätä ei siis sopisi käyttää meikin poistoon, sillä kyseessä ei ole mikään misellivesi.
 
Tuote on aivan ihanan tuoksuista ja koostumus on paksua. Tuotetta voi käyttää aivan hoitonesteen tavoin, juuri ennen seerumia ja sen jälkeen päivävoidetta edeltäen. Olen käyttänyt tätä tuotetta jo jonkin verran, kuten pulloon tulleesta ilmakuplasta näkee. Tuon linkin kautta näkee aiemman kuvan ja sen ilmakuplan, eli on ollut todella ahkeralla käytöllä.



Lumene Invisible Illumination Instant Glow Beauty Serum
Kosteuttaa ja tasoittaa ihon sävyä. Kevyesti peittävä seerumi antaa luonnollisen tuloksen iholle, sisältää mm. e-vitamiinia ja kosteuttavaa levää. Sävyseerumi, joka on vähän kuin meikkivoide, vähän kuin seerumi. Minulla tuote on sävyssä Universal Light, ja se on sopinut minulle hyvin.

Olen käyttänyt tuotteesta noin 1/3 tässä ajassa, kun se minulla on ollut käytössä. Ostin tuotteen varmaan Kutsu Kauneuteen tapahtumasta. Mielestäni tuote sopii juuri parhaiten arkeen, kun ei tarvitse niin isoa peittävyyttä kasvoille. Tuote vaatii mielestäni puuterin ja käytänkin aina kevyttä mikropuuteria tämän päälle. Jos haluan tehdä ilmeestäni freesimmän, lisään alle under eye-tuotetta. Tähän tuotteeseen olen tutustunut ja ihastunut aiemmin ilmestyneen Bette Boxin kautta. Jos en olisi joskus sitä kautta tuotetta saanut, tuskin ostaisin sitä käyttööni. Tuote on melko tyyris, noin 30 €/30ml.



Garnier Fructis Banana Hair Food Nourishing Hair Treatment
Monikäyttöinen ihanan banaanin tuoksuinen hiusnaamio! Tuote imeytyy kuin itsestään hiuksiin ja sitä voi käyttää useammalla eri tavalla: hoitoaineena, hiusnaamiona tai leave-in tuotteena. Tuote on täysin silikoniton ja 98% luonnonmukaisista aineista valmistettu. Tämä sopii hyvin Curly Girl methodia noudattavalle.

Ostin tuotteen tehdäkseni CG testin hiuksilleni, joka sittemmin loppui lyhyeen. Tämä on ihanan banaanisen tuoksuinen, mielestäni banaani hedelmänä ei maistu näin hyvälle, kuin miltä tämä tuoksuu. Kaikissa Hair Food sarjan tuotteissa on voimakas tuoksu, joten nämä eivät mielestäni sovi hajuherkälle. Luovutin monia CG testin tuotteita eteenpäin, mutta tästä en halunnut luopua! Banaani-hiusmaski tulee pian ihan pannutukseen arkisesti minun hoitoaineenani.



IsaDora Build Up Mascara Extra Volume Waterproof
100% Vedenkestävä ripsiväri, jota on mahdollista kerrostaa halutun lopputuloksen saamiseksi. Saatavilla mustana, tumman sinisenä ja mustanruskeana. Hinta kohtuullinen, noin 15 €.

Jo joskus vanhalla työpaikalla vuosia sitten joku työkaveri suositteli ja sanoi, että käyttää aina tätä ripsiväriä. Hyvä, että sain sen nyt testiin noin 4 vuotta myöhemmin. Pidin kyllä tästä! Ongelma oli, että kun taivutin ripset ja pistin normi ripsaria, niin kaari oli aika nopeasti kadonnut. Kun otti vedenkestävän ripsivärin käyttöön, kaari kestää jo oikeastaan iltapäivään asti vähintään paremmin, kuin aiemmin. Vaikka tässä on karvainen applikaattori, ei siitäkään ole pahaa sanottavaa. Se ei ole jumbo-kokoinen, vaan ihan maltillinen. Tämä kyllä takertuu suihkussa poskiin, eli vaatii silmämeikinpoistoaineen.



Ciaté London Watermelon Hydrating and Pore Refining Serum Primer
Meikinpohjustustuote, joka sisältää vesimleoniuutetta ja tuoksuu aivan makealle vesimelonille. Tuote on vaaleanpunaista hyytelöä, oikeastaan vähän semmosta geelimäistä koostumukseltaan. Ei mitään huonoa sanottavaa meikin pysyvyyteen.

Suosikkina siis tuoksunsa ja ilahduttavuutensa puolesta! Hinta ihan maltillinen, 28€/40ml Lookfantasticilla. Tullut minulle 2021 Ciatén kynsilakka joulukalenterissa pienessä koossa. Voisin harkita siis uudestaan tätä, juuri sopiva syksyyn ja talveen, kun iho ei enää vaadi niin voimakasta suojakerrointa.

8 kommenttia:

  1. Banaani hiusnaamio on minunkin suosikkini, silottaa tosi hyvin ja pitää pörröisyyttä kurissa. Jatkuvassa käytössä latistaa mutta ihana ja ennenkaikkea edullinen tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi hyvä! Ei ehkä just jokapäiväiseen, mutta sillon tällön, kerran viikossa loisto tuote :)

      Poista
  2. Toi banskunaamio mun pitää jossain vaiheessa testata ja alkoi kiinnostaa myös toi IsaDoran ripsiväri! Mulla loppui just se hyvä vedenkestävä ripsiväri Catricelta niin jossain vaiheessa pitänee hankkia taas joku uusi, kun saan pari Max Factoria ensin alta pois. Taidankin ostaa ton IsaDoran testiin ja jättää Catricen uusimatta ainakaan heti :) Kiitos vinkistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ripsiväri on kyllä hyvä, mutta toki paljon kalliimpi, kuin sun kultti suosiota nauttiva Catricen ripsari :) Pitää ehkä kokeilla itsekin jotain edullisempaa vedenkestävää tämän jälkeen. Toki jos tähän lopulta miellyn, niin miksi lähteä kokeilemaan muita. Jos testaat, toivottavasti tuo miellyttää!

      Poista
  3. Meikinpohjustustuote oli näistä kiinnostavin, se näyttääkin jotenkin ihanalta :) Hiusnaamio kuulostaa myös kivalta, mutta lähtökohtaisesti banaanin tuoksu ei ole harmillisesti ole minun mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi ehkä sanomatta, mutta pohjustustuotteen hiukkaset taitaa olla jotain irto glitteriä. Niin ne pitää kyllä nyppiä pohjalta. Muuten huippu! Garnier Fructis Hair Food sarjastahan löytyy esim. vesimelonin tuoksuinen sarja myös, joten sitä voisi myös testata jos tuo kiinnostaa :)

      Poista
  4. Tuo kasvovesi kuulostaa kyllä kiinnostavalta. Paksut kasvovedet ovat ihania talvella<3 ja pakkaus ihanan seesteinen. Lumenen sävyseerumi on kyllä ihana. Se on varmastikin kaikkein ohuin ihon sävyä tasoittava tuote, jonka omistan mutta tykkään siitä paljon! Isadoran ripsivärejä en ole tainnutkaan koskaan kokeilla. Oli kiva lukea tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä tosi ihana, ja desing on niin kaunis :) Tuo Lumenen tuote on kyllä täydellisen ohut ja silti tekee kasvoista terveemmän väriset ja tasaisemmat.

      Poista