Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

26 lokakuuta 2022

Meikkikokoelmani lukuina

Jos odotatte pitkää esittelyä ja romaania mun meikkikaapin sisällöistä, olette tulleet väärään paikkaan. Mulla ei ole suurta määrää meikkejä, mutta varmaan suurempi määrä kosmetiikkaa. Meikit on kivoja, mutta nykyään koitan ostaa vain tarpeeseen. Toki erilaiset näytteet ja yhteistyöt tuo aina varastoa ja tuotteita voi ollakin nopeasti enemmän.

Joskus olen laskenut meikkejäni, mutta nyt lasketaan taas lisää! Mulla on onneksi varastot pienentyneet vuosien aikana ja nyt tuotteita on huomattavasti vähemmän, kun vaikka 2 tai 5 vuotta sitten! Toki olen myös viimeisen vuoden aikana aika reilulla kädellä käynyt läpi mun huulipunia, huulikiiltoja sekä luomiväripaletteja ja heittänyt huonot menemään. Koska en ole enää tilannut aikoihin mitään kauneusboksia, on kaikki sellaiset extra-tuotteet jäänyt kokonaan saamatta. Siinä mielessä on siis todella helppo pitää tuotemäärät näin pieninä.

Lue blogien Charming Nails ja Lipstick Love vastaavat kirjoitukset linkeistä.


3 kpl meikinkiinnityssuihkeita
2 kpl primereita
1 kpl meikkivoiteita
1 kpl beauty seerumeita
1 kpl concealer

Meikinkiinityssuihkeita on tullut kaksi kappaletta lisää, toinen yhteistyön ja toinen tuotetestauksen kautta. Primereissa myös molemmat on tulleet, en ole kumpaakaan ostanut. En ehkä enää välttämättä jatkossa ostaisi erikseen primereita. Koen suihkeen kivempana tuotteena meikin kannalta. Meikkivoiteeksi koitan hankkia talvelle vain yhden hyvän tuotteen, joka on riittävän peittävä. Tuota kauneusseerumia, jossa on siis hieman pigmenttiä käytän mieluusti arkisemmin ja varmasti voisin jatkaa tuotteen käyttöä kesälläkin. Myös yksi concealerin tapainen under-eye tuote löytyy.



6 kpl luomiväripaletteja
3 kpl poskipuna-highliter paletteja
1 kpl aurinkopuutereja
2 kpl irtopuutereja

Luomivärejä olen tänävuonna pistänyt eteenpäin tai roskiin varmaan 4-6 kappaletta. Minulla on nyt 3 UD:n palettia, sekä yksi Violet Voss, yksi Viva La Diva ja yksi LH Cosmeticsin paletti. Myös noissa kasvopaleteissa pitäisin mieluusti matalaa profiilia, jos olisi paletti, missä olisi contour, poskipuna sekä highliter niin yksikin riittäisi. Irtopuuterien osalta myös ei ole mitään tarvetta itselleni useammalla, kaikki tulen kyllä käyttämään.


3 kpl ripsiväriä
1 kpl eye-liner
2 kpl kajaalia
1 kpl kulmapomade
1 kpl kulmakynä
1 kpl kulmakarvageeli
1 kpl ripsiliima

Ripsiväreissä mulla on nykyään ongelmana se, että oli ihan tavallinen tai vedenkestävä, ripsiväreistä jää silmän alle mustaa väriä pitkin päivää. Niin, että joudun jo 3-5 kertaa päivässä vähintään pyyhkimään ripsiväriä pois poskilta. Juuri nyt yksi musta eyeliner riittää minulle täysin hyvin. Lisäksi kulmatuotteista riittäisi itselleni pomade sekä kulmakynä. Yksi isompi luottoripsiliima on DUO:n Quic Set ripsiliima. 


8 kpl huulikiiltoja
3 kpl huulipunia
3 kpl huultenrajauskyniä

Huulituotteita mulla on liikaa, aika paljon siis. Mulle sopisi 1-2 täydellisen väristä huulipunaa, sekä 1-2 huulikiiltoa ja rajauskyniä sitten ei tarvitsisi myöskään kuin max. 2 jotka sointuisi näihin väreihin. Ongelma on siinä, että jotkut tuotteet on liian rohkean värisiä minulle ja huulikiillot voi olla tosi tahmaisia ja vihaan sitä, kun hiukset jää kiinni huuliin tuulessa. Mutta huulikiillot on nykyään ehdottomasti enemmän mun juttu. Lisäksi huulikiilloista ainakin kaksi on Deluxe-kokoisia, mutta niidenkin käyttö on oikeasti todella hidasta.

Meikkejä yhteensä 44 kappaletta, ei siis niin paljon. Suurimmat määrät tulee just noista huulikiilloista, huulipunista ja huultenrajauskynistä joita käytän todella liian vähän. Toki myös puuterituotteita heti tämän jälkeen on seuraavaksi eniten käytössä.

10 kommenttia:

  1. Aloin pohtimaan, pitäisikö laskea omani, mutta luku voisi jäädä hieman kalpeaksi sinun luvulle. Toisaalta olen jo hyvän aikaa kaikenlaista hamstrannut, vaikka nyt taas ihan viime aikoina on meikit jäänyt Oriflamen omaan varastoon :D Yritän käyttää edellisiä pois. Mutta kiinnostuin silti mikä minun kokonaislukuni olisi.
    Ehdin jo ihailla näitä kauneusboksien tilaajia, miten ihana olisi saada paljon kaikkea kuukausittain testiin ja se yllätys olisi hauska kokea. Mutta onhan se totta että tuotteita kertyisi varmaan vähän turhan paljon ja se rahanmeno olisi liikaa minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laskea, se voi kyllä yllättää myös. Kaikkea kun pitäisi löytyä ainakin se yksi kappale kaapista niin määrä voikin kasvaa. Mulla on todella vähän meikkejä suhteessa moniin kosmetiikkabloggaajiin :)
      Oli kyllä aikanaan todella mukavaa tilata kauneusbokseja, mutta todellisuus on vain se, että niitä tuotteita jotka ei tule käyttöön tulee paljon ja sitten kun niistä on maksanut en itse ainakaan välttämättä jaksa niitä kirppistellä eteenpäin tai sitten ehkä raaski antaa jotain tosi kalliita ihan ok tuotteita eteenpäin :D

      Poista
  2. Sulla on tosi hyvän kokoinen kokoelma! Ihan oikeesti rehellisesti sanottuna oon alkanut yhä enemmän unelmoida, että omakin kokoelma olisi just jotain tätä luokkaa :) Sulla on kuitenkin paljon meikkejä ja mukavasti valinnanvaraa, mutta määrä on kuitenkin järkevä ja sellainen, että on edes joku mahdollisuus saada tuotteet käytettyä poiskin joskus. Mä rakastan omaa meikkikokoelmaani ja meikit on mun harrastus, mutta onhan toi oma meikkimäärä ihan liian suuri, kun ajattelee järjen kanssa. Pitäisi koittaa pikkuhiljaa karsia omaa kokoelmaa pienemmäksi ja jättää vaan ne kaikkein mieluisimmat tuotteet itselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin viimeyönä unta, että olin pannuttanut naked heat paletin kokonaan :D Mutta olen kyllä pyrkinyt nimenomaan minimalistisempaan, ihan siksi, ettei meikit mene huonoksi ajan kanssa. Haluan myös olla hieman ilmastoystävällisempi ja miettiä mitä oikeasti tarvitsen. Rasva-saippua-pesuaine osastolla ei mene ihan näin vahvasti vielä :) Varsinkaan puuteriset tuotteet ei mene huonoksi niin nopeasti, joten mielestäni ei kannata turhaan alkaa karsimaan!

      Poista
  3. Kannattaa kokeilla 38 ripsiväriä, ne ei leviä ylä- tai alaluomeen. Mulla oli kans se tuhriminen ongelma joka on inhottavaa, jos et ole muistanut katsoa peiliin ja oletkin ihan pandana :) Sulla on mukavan hallittu kokoelma. Tuli huono omatunto tätä postausta lukiessa :DD Bloggaamisen myötä varastot on paisuneet, ja nykyään on varmaan eri tulotasokin ostaa meikkejä kuin nuorempana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää on monelle meistä myös pienimuotoinen bisnes, jos tuotteita saa ilmaiseksi tai tekee yhteistöitä se on vain etu, ettei tätä harrastusta tarvitse itse täysin rahoittaa. Senkin puolesta ymmärrän, että meikkejä voi kertyä enemmän käyttöön.
      Oon nyt oikeastaan alkanut pienentää ja vähentää tämän vuoden aikana, vähän miettimään mitä kaikkea oikeasti tarvitsen ja käytän. Pitää ehkä ottaa toi ex-kanebo taas testiin. Vihaan vaan vedenkestävän ripsivärin poispesua!!

      Poista
  4. Anonyymi29.10.22

    Hyvä kokoelma! Olisi mullekin ihan riittävä. Jostain syystä vuosi sitten laskiessani kokoelmaa oli 165 kappaletta. Aion taas joulukuussa laskea kaiken uusiksi. En tiiä onko noussut vai laskenut😄
    Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mielestäni ei ole mitään pahaa, jos meikkejä on enemmän :) Mulle nämä on ihan riittävät ja toivoisin, että voisin tästäkin vielä nipistää! Kannattaa laskea ehdottomasti, samalla voi karsia jos siltä tuntuu. Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
    2. Mielellään ottaisin pienemmän, niin tulis kaikki käytettyä varmasti. Mulla on ihania paletteja, joita säästelen, kun pitäisi vähemmän ihania käyttää ensin pois. Hassu ajatustapa! Tein aina ennen vaatteiden kanssa samoin, että säästelin parhaita, kunnes en enää mahtunutkaan niihin. Meikitkin pilaantuu kuitenkin lopulta, niin yritän nyt käyttää lempparini ekana pois ja nakata ne halvat sitten pois, jos ne ei oo tarpeeksi ihania. Kiitos ja samoin sulle ihanaa sunnuntaita t Helsingin Anna

      Poista
    3. Mä myös olin pitkään semmonen säästelijä, sit heitin pari viikkoa sit yhen käytetyn edullisen paletin veke! Nyt ne Naked paletit vaan käyttöön, niistä on maksettu. Turha säästellä :D

      Poista