Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

31 lokakuuta 2022

Lokakuussa 2022 loppuneet tuotteet

Saadut tuotteet *-merkitty
 

Lokakuussa tuntui, ettei loppunut niin paljon tuotteita, mutta kyllähän niitä loppui! Kirjoitin tämän jo eilen illalla valmiiksi, kun oli aika varmaa, ettei mitään tuotetta ehtisi enää maanantaina loppua tältä kuukaudelta. Olin niin tyytyväinen super ison hoitoaineen saamiseksi loppuun! Lisäksi loppui myös pari ihovoidetta mikä myös sai kivan fiiliksen, kun purkit väheni silmissä. 

Tuotteita loppui yhteensä12 kappaletta. Eli toisiksi vähiten kaikista kuukausista tältä vuodelta, viime kuussa loppui siis 9 tuotetta. Nyt on päästy tasaisempaan tahtiin tuotteiden kuluttamisessa.


KotiSalonki Eyeliner, tosi hyvä eyeliner mikä ei kulunut käytössä kuivaksi. Tämä oli auki jo 1,5 vuotta, joten nyt siitä oli pakko luopua. Tämän väri oli tummanvioletti ja se oli lähes musta, mutta viimeiset 6kk se oli mielestäni selvästi violetimman värinen, eli kyllähän se kului käytössä. En halunnut enää käyttää tuotetta tosiaan hygienia-syistä, koska koin sen olevan jo sen verran vanha. Menee jatkoon.

Mesauda Milano Rock Nail 10ml, hyvä primer-tuote kynnelle! Tässä on siis kovettava vaikutus ja tuote sopii parhaiten pohjakerrokseksi. Vaikka kuvassa näyttää, että olisi vielä käyttämättä, niin oikeasti tuolla ei ole kun pari milliä enintään pohjalla. Uusi vastaava jo käytössä.

Mavala Minute Quick-Finish 5 ml, mun lemppari viimeistelylakka kynsille, eli pikakuivattaja. Uusi jo käytössä.


Garnier SkinActive Eye Make-up Remover 2in1 125ml, paras silmämeikinpoistoaine omaan käyttööni. Ei ärrytä verkkokalvoja ja saa oikeasti ne vedenkestävätkin ripsarit irtoamaan.

The Body Shop Kindess & Pears Shower Gel 250 ml, todella makea päärynän tuoksuinen jouluna 2021 myynnissä ollut saippua. Pidin tästä sarjasta ja mulla on vielä sarjan lib scrub ja body yogurt käytössä. Onneksi sarjat vaihtelevat, tuskin ostaisin kahta kautta samoja tuoksuja tai tuotteita käyttööni.

Yves Rocher Hammam Bath & Shower Gel 50 ml, överi makean tuoksuinen suihkugeeli. Kyllähän tämän sai läträttyöä, sisältää argan öljyä ja ruusua. Ehkä niiden sekoitus tässä saippuassa oli mulle liikaa. Onneksi näissä testereissä saa aina tolkkua miltä tuote vaikuttaa, niin ei tule ainakaan ostettua täysikokoisena samaa uusiksi.


*Brightening by Lyko Hydrogel Face Mask, viimeisin mun lykon hydrogel maskeista jotka sain käyttööni aiemmin yhteistyöstä. Nyt mulla ei taida olla kaapissa yhtään kasvomaskia! Nää hydrogel maskit mun mielestä sopii parhaiten just kesään, kun tuntuu että ne auttaa myös turvotukseen.

Four Reasons Moisture Conditioner 500 ml, joka on mielestäni ihana ja sopiva hoitoaine minun hiuksilleni. Tämä kosteuttaa, pehmentää ja vähentää sähköisyyttä. Tuoksu on mielestäni yksi tämän plussia, mieto ja semmonen spa-mainen, pakkauksessa lukee raikas sitrus. Voisin ostaa tätä sarjaa uusiksi! Haluaisin käyttää enemmän Four Reasonsin tuotteita.

Schwarzkopf got2b Volumaniac 300 ml, ihanan tuoksuinen hiuslakka! Harmikseni oli loppu, kun piti ostaa uusi, joten otin toisen got2b lakan. Nämä on musta kaikki kuitenkin hyvän tuoksuisia ja niillä saa riittävää rakennetta ja pitoa ainakin omiin hiuksiini. Tämä Volumaniac on kaikista parhaimman tuoksuinen.


Bernard Cassiere Mango & Cupuacu Body Milk 125 ml, mielestäni suhteettoman pieni pakkauskoko kehovoiteeksi. Mutta kyllä tämäkin jokaisen suihkun jälkeen kestäisi 3 viikon verran. Tuoksu on enemmän mango kuin cupuacu, joten siltä osin olin hieman pettynyt. Tämä oli ohutta, kevyttä ja imeytyi nopeasti. Sävy oli keltainen ja tuntui, että se tarttui myös hieman käsiin. Tuote ei ole saatavilla kuin kauneushoitola-putiikeissa.

the Saem Jeju Fresh Aloe Soothing Gel 300 ml, 99% Aloe veraa sanoo pakkaus. Bearelin nettisivut sanoo 250ml mutta purkissa luki 300ml. Uskotaan siis purkkia. Mielestäni melko paksua geeliä eikä imeytynyt niin nopeasti, kuin toivoisi, mutta viilensi kivasti kesän lopulla. Päätin pannuttaa tämän, koska en halunnut vajaata purkkia säästää ensi kesälle. Pakkaus oli mielestäni hieman vaikea ja lötkö, ja hei jos 99% on aloe veraa miksi incy on näin pitkä? Laitan sen alle.. Mielestäni tämä on vähän huolestuttavaa, sillä markkinoinnin osalta kuvittelisi että tässä tuotteessa olisi max 3 ainetta: aloe-vera, säilöntäaine ja joku tuoksu. En usko, että ostan tätä uudestaan.

Aloe Barbarbadensis Leaf Extract, Glycerin, Portulaca Oleracea Extract, Mentha Viridis (Spearmint) Extract, Salvia Officinalis (Sage) Extract, Origanum Vulgare Leaf Extract, Melissa Officinalis Extract, Eclipta Prostrata Extract, Hippiphae Rhaminoides Extract, Juglans Regia (Walnut) Seed Extract, Morus Alba Root Extract, Cnidum Officinale Root Extract, Angelica Dahurica Root Extract, Asarum Sieboldi Root Extract, Chamomilla Recutita (Matricaria) leaf Extract, Chrysanthemum Morifolium Flower Extract, Thuja Occidentalis Leaf Extract, Urtica Dioica(nettle) Extract, Vitex Trifolia Fruit Extract, Simmondsia Chinesis (Jojoba) Seed Extract, Sambucus Nigra Fruit Extract, Persea Gratissima (Avocado) Fruit Extracct, Phenoxyethanol, Chlorphenesin, Polysorbate 20, Carbomer, Water, Ethylhexylglycerin, Potassium hydroxide, Disodium EDTA, Betaine, Butulene Glycol, Parfum (fragrance)

Rituals.. The Ritual of Jing Parfum d'Interieur Relax 500 ml, kotituoksu. Käytin lähinnä vessatuoksuna, mihin sopi täydellisesti. Tuoksuna tässä Jing sarjassa on lotus ja jujube. Jujube on kiinalaisen lehtipuun hedelmä, eli jotain tällaista. Tämä ei ole makea, vaikka niin kuvittelisi. Ensi kerralla joku muu tuoksu!

11 kommenttia:

  1. Olen joskus käyttänyt tuota Mavalan päällyslakkaa mutta ei mennyt jatkoon, en enää muista miksi. Se ei tainnut kuivattaa tarpeeksi hyvin tai ei pysynyt. Myöskään tuo pullo ei ole lemppari, pari kertaa kun on aukonut hampaiden kanssa niin ikävältä on tuntunut tuo korkki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah musta tuntuu että tää on kyllä pysynyt hyvin ja tykkään kun on 5ml niin nimenomaan aina kuivuu nopeasti, jos on tosi iso purkki pikakuivattajalle niin loppuajan se menee semmoseksi paksuksi ja kuivuu kuten tavalliset kynsilakat -hitaasti. Mulla on ihan jokaista/kaikkia kynsilakkoja varten mun kynsilakka-pakissa itseasiassa puristuspihdit :D

      Poista
  2. Four Reasonsin tuotteet ovat minunkin käsityksen mukaan hyviä, joskus jokusen testannu. :) Mielenkiintoinen tuo Aloe vera tuote ja merkintä 99 prosentista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania! Ehdottomasti pitäisi suosia suomalaista :) Ton Aloe Veran incy vähän pelottava kun mainostetaan 99% aloe verana :D En osta juu uusiksi.

      Poista
  3. Mun pitääkin testailla pian toi Four Reasonsin Moisture -sarja, kun nyt meen aina vaan sen Color-sarjan kanssa :) Mä oon tykännyt tosi paljon noista TBS:n päärynäsarjoista, mutta vaihtelu tosiaan virkistää ja kiva, ettei aina ole samat kausisarjat myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan sarjan Silver hoitoaineen ostin juuri Hiusten Hellimisviikoilta, niin sekin eka hopeatuote minulle FR:ltä. Juuri eilen taas kävin kaupoilla ja muistin että Luumu on taas myynnissä TBS:llä :D Oikeastaan vain Wild Raspberry ja Cactus Blossom on sarjat, joita haluaisin ostaa välittömästi jos ne kauppoihin tulisi saataville :)

      Poista
  4. Anonyymi3.11.22

    Joskus selvittelin ja luin tosta 99pros jutusta, niin koreassa on yleistä tällaisella tehoaineella markkinointi niin, että kertovat kuinka puhtaana heillä on se tehoaine, ei niinkään kuinka paljon sitä tuotteessa on. Harhaanjohtavaa kyllä, mutta menee heidän lainsäädännössä läpi ja nähtävästi meilläkin jos suomessa kert myydään.

    Elikkä geelissä on siis 99prosenttista aloeuutetta x määrä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei kiitos kommentista :) Kuvittelisi, että jotenki Euroopassa tähän puututtaisiin-jotenkin lait tuntuu tarkemmilta. Incy kyllä liian pitkä minun makuuni tuollaiselle läpinäkyvälle geelille. Enskerran joku toinen testiin :D

      Poista
  5. Mielenkiintosia loppuneita :) Bernard Cassiere Mango & Cupuacun tuoksu ei tosiaan ole puhdas cupuacu, mutta mä tykkäsin silti. Keltaisuus ei ehkä oo voiteissa hyvä juttu, täytyykin seurata jääkö väri käsiin koska mulla vähän vielä voidetta jäljellä. Garnierin silmämeikin putsari on ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on kyllä hedelmäinen ja ihana, sarjan kuorinnasta + vartaloöljystä ehkä pidänkin enemmän :) Voide toki kului nopeiten, tuttuna ja turvallisena valintana! Jos saisi helposti kaupasta, voisin ostaa varmasti Bernard Cassieren tuotteita kotiin.

      Poista
  6. Tosi kivoja tuotteita ja loppuneista aina mukavaa lukea! Mulla tuo sama Four Reasonsin hoitoaine käytössä. Se todella kosteuttaa ja pehmentää hiuksia<3 Tykkään myös got2b hiuslakoista, joskaan juuri tuota versiota mulla ei ole ollut. Odotan jo innolla mitä sulla seuraavaksi loppuu:)

    VastaaPoista