Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

02 heinäkuuta 2022

Kesäkuussa loppuunkäytetyt 2022


Huomenta! Kirjoittelen tätä postausta reaali-ajassa kesälomalla, herättiin aika aikaisin, kuumuuteen. Joten kävin juuri Vapun kanssa aamulenkillä ja heti seuraavaksi kirjoitan näistä tuotteista, tai muuten se jäisi sitten huomiselle. Kesäkuussa loppui yhteensä 13 tuotetta, mun asteikolla viime-aikoina se on melko vähän. Luulenkin, että tähän vaikuttaa se, ettei sheet maskeja ole ihan hirveää määrää.


Garnier Fructis Goodbye Damage, edullinen market-hoitoaine. Ostin tämän, että sain tähän sekotettua sitä pinkkiä hiusnaamiota, eli hieman laimennettua sitä. Tuli käytettyä loputkin. Tämä tuote on selkeästi muuttunut vuosien varrella, se ei tuoksunut yhtään samalle, mitä muistin sen tuoksuvan. Joskus, kun pullo oli pyöreän muotoinen se oli yksi mun lemppari hoitoaineista, koska se oli niin hyvän tuoksuinen. Ei menisi enää mun ostoskoriin uudestaan.

Biozell Color Mask Soft Ice, 150ml kokoinen "kotisävyte". Käytin tätä pinkin hiusvärin haihduttua hiusteni värin neutralisointiin, ja nyt hiukseni näyttävät siltä, kuin sitä pinkkiä ei olisi koskaan ollut. Punaisuus on haihtunut vielä viime viikkojen aikana pesuissa, mutta kyllä olen jo 3 viikkoa vähintään ollut ihan täysin blondi. Yllättävän hyvin siis kului se pinkki väri, ja tällä sai yllättävän hyvin myös tasattua hiusten väriä kun ne olivat hirveimmillään.


Naturel Aloe Facial Sheet Mask & Hyaluronic Facial Sheet Mask, ihan parhaita maskeja hintaansa nähden. On ollut tosi jees vetästä tämmönen kylmä märkä rätti naamalle välillä näillä 28-30 asteen helteillä viilentämään. Näissä on tosiaan todella pehmeä kangas, pysyvät hyvin kasvoilla, seerumia reilusti. 

The Body Shop Vitamin E Hydrating Toner, todella paksua kasvovettä. Ei sovi mitenkään kasvojen puhdistukseen, vaan todellakin viimeistelyyn tai aamun ensimmäiseen sipaisuun. Oli koostumukseltaan sellaista, ettei vanu tahtonut ns imaista tätä itseensä. Joku sanoikin, että menisikö jostain hoitovedestä? En kuitenkaan tästä välittänyt, enkä sittemmin ostaisi tätä enää uudestaan. Oli kuitenkin mielenkiintoista kokeilla TBS:ltä tällainen tuote!

The Ordinary Hydrators and Oils Hyaluronic Acid 2% + B5, hyvä pliisu seerumi edulliseen hintana. Ordinaryn tuotteissa hinta-laatu on kohdallaan, mutta ei tämä tuoksunut millekkään, eikä purkki tai mikään saa mua oikein tästä innostumaan. Kyllä tuon käytti, mutta se oli myös jokseenkin semmoista "pakonomaista pannutusta". Nyt on yksi Lumenen mini seerumi alla ja sitten pääsen jatkamaan Holika Holikan jätti-seerumin käyttöä.


DKNY Be Delicious EdP, ihana klassinen tuoksu. Toki tästä tulee yhden jos toisenkin kaverin äiti mieleen, sillä tuoksu on tosiaan suosittu ja yleinen. Pidin, mutta en osta näitä kyllä nyt hetkeen, olihan mulla myös aiemmin sarjasta Fresh Blossom tuoksu myös käytössä. 

We Care Icon Powder, yksinkertaisuudessaan kivipannu puuteri. Oli vaaleaa sävyä ja kului mukavasti pois. Kun reunat alkoivat haljeta viime metreillä ärsyttävästi päätin jo nakata loput sivuun. Täysin käytetty se siis on. Mineraalipuuterit on kyllä helppoja siinä mielessä, että ne on helppo käyttää alusta loppuun eikä pannun reunat voi haljeta. Mutta edullinen ja hyvä puuteri tämäkin!

essence Caring Nail Oil Nails & Cuticles Daily Treatment, hyvä ja halpa ja ihanan tuoksuinen kynsiöljy. Uusi jo käytössä.

NYX Precision Brow Pencil Ash Brown, ihan ok kulmakynä. Tuo kärki oli kyllä aikamoinen seiväs. On ollut nyt tovi kun en ole ostanut tai käyttänyt semmoista pannua josta levittäisin siveltimellä kulmille väriä vaan olen kokeillut näitä kulmakyniä. Nyt on yksi toinen NYX:n kulmakynä käytössä. Oikeastaan tästä tai siitä toisesta ei tule mulle mitään suosikkeja enkä usko, että ostaisin vaikka tätä koskaan uusiksi.




The Body Shop British Rose Body Yogurt, ihanan ruusun tuoksuinen ohut vartalovoide. Body Yogurt sarja sopii todellakin kesällä käytettäväksi. Olen laittanut tätä ja siirryin nyt toiseen TBS:n Yogurt tuotteen käyttöön aina aurinkoisten päivien jälkeen. Koska tykkään testata eri sarjoja TBS:ltä, en usko, että tätä tuotetta ostaisin ainakaan Yogurtina hetkeen, mutta ehkä käsirasvana tai suihkusaippuana olisi myös kiva kokeilla. 

Hawaiian Tropic Hawaiian Silk Hydration Air Soft C-Spray SPF15, tilasin tätä 5 pulloa joista 1 annoin eteenpäin lahjana testattavaksi. Yhden verkkokaupan sivuilla oli tuntuva hinnanalennus ja sain tuon kaiken postikuluineen alle kahdenkymmenen euron. Ihan mun lemppari aurinkosuoja, helppo suihkuttaa läheltä tai kaukaa. Kevyt, ei yhtään tahmaa tai rasvaa ja kuivuu vielä nopeammin kuin mikään aurinkorasva. Minulle riittää tuo SPF15 Suomessa, en pala tällä suojakertoimella ja saan hieman myös rusketusta.

YA Intiimipesuneste Hajusteeton, Yliopiston Apteekin omaa sarjaa. Ehkä joku muistaa kun kerroin siitä ecookingin intiimipesuainesta blogissa, kun se loppui. No siitä innostuneena ostin tämmöisen testiin. Tämä oli toki helppo käyttää (pumppupullo minulle plussaa), mutta jotenkin tästä en sitten niin innostunut. Ehkä turha lähteä ostamaan Intiimipesunesteitä, koska sille ei ole tarvetta, ihoni ei ole herkkä eikä haaraväliin tarvitse käyttää saippuaa ollenkaan.

8 kommenttia:

  1. Hyvä kun muistutit tuota Garnierin hoitsikasta, voisin ostaa uudestaan. Tosi hyvä mun tukalle, mun tukka on aivan karmeaa blondihamppua jota ei mikään tunnu pelastavn, mutta tuo on ollut tosi hyvä ensiapuun. Pitäisi leikata mutta kun pitäisi leikata ihan kunnolla, enkä tiedä jääkö lomarahoista enää kampaajaan vai pitkitänkö taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos sulle mieluinen! Mulle tuoksumuisto oli tässä tärkeä eikä se tuoksu ollut enään sama, tuotteessa itsessäänhän EI ole mitään vikaa :) Kävin itse myös vain pätkäisemässä tukasta huonot pois 1,5 viikkoa sitten, löysin Timmasta jonkun tosi edullisen vain 35 € maksoi!

      Poista
  2. TBS:n Vitamin E-sarja on tosi kosteuttava, joten toi ei varmaan oo kovin hyvä, jos tykkää enemmän puhdistavista kasvovesistä. Mä en tosin itsekään tosta lopulta niin pitänyt, kun joskus yhden pullon käytin loppuun, vaikka mulle kasvovesi onkin nimenomaan kosteuttava tuote enkä pahemmin puhdistavia ikinä käytä :D Joku tossa kuitenkin tökki, ehkä se kun toi kesti mun käytössä ikuisuuden niin ehti jo kyllästyä siihen. Naturelin naamiot on superhyviä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämäkin kasvovesi mulla taisi olla varmaan vuoden verran käytössä, ei todellakaan ollut mulle mitenkään mieluinen ja tökki. Mutta onpahan testattu :)

      Poista
  3. Mie ostin lähikaupasta Naturelin naamioita, positiivinen yllätys laatunsa ja hintansa vuoksi :)
    Sait käytettyä hajuveden, se on aina suuri saavutus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että oot pitänyt Naturelin naamioista :) En kalliimpia lähtisi itse ostamaan. On kyllä ihanaa, että sain tuon DKNY tuoksun pannuteltua vihdoin, oliko noin nelisen vuotta tuo tuoksu mulla ainakin!

      Poista
  4. Garnier Fructis Goodbye Damage on mullakin just käytössä, mutta ei tarvii ostaa uudestaan. Hyvä kun muistutit DKNY Be Delicious:sta sillä mulla on tuo tuoksu jäänyt aika vähälle käytölle vaikka on loistava kesätuoksu. Body Yogurtit on ihania, nyt mulla ei olekaan yhtään noita jemmassa joten pitää jossain vaiheessa piipahtaa TBS:llä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ottaa tuo Be Delicious käyttöön, on sopiva kesään! Just ostin eilen yhden TBS:n vartalovoin alesta, säästelen sitä syksyyn kun se on huomattavasti tuhdimptaa tavaraa :)

      Poista