Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

20 heinäkuuta 2022

Kasvojenhoidon iltarutiinit

*Saadut tuotteet merkitty

Nykyiset kasvojenhoitorutiinit on varmasti tosi erilaisia, ja kehittyneempiä, kuin joskus aikaisemmin. Nyt omat maneerit ja rutiinit on selkeästi saanut semmoisen kultaisen linjan, ja uskonkin, että nämä tavat tulevat pysymään. Ajattelin nyt kirjoitella mun iltarutiinista, joka on kasvojeni työläin ja puhdistavin vaihe, sillä se sisältää päivän likojen ja miekkien poispesun.

1. Öljyputsaus, joskus teen tämän jopa ennen suihkuun menoa. Just nyt mulla on käytössä *Aiva Organics The Oil (toisin kuin purkki). Tuo öljy oli tosi huonosti annosteltavassa purkissa joten siirsin sen tähän purkkiin, kun vanha tuote loppui tuosta. Tämä emulgoituu myös ihan kivasti veden kanssa. Kun olen hieronut yhden painalluksen kasvoilleni, teen usein pienen vesi-välipesun ennen seuraavaa vaihetta.

2. Geeliputsaus, nyt vaihtelen käyttämääni geeliä pian loppuvalla Ecooking Cleansin Gel & Cosrx Good Morning Gel välillä. Tuo Ecooking tuoksuu samalta kuin kaikki brändin tuotteet, tämä on kyllä sopiva tässä kaksoispuhdistuksessa. Ei olisi muuten niin tehokas. Tuo Cosrx ei vielä ole niin tuttu että osaisin sanoa tehokkuudesta, mutta on näistä paremman tuoksuinen. Usein kastelen alla näkyvän sienen vedellä ja siihen lisään tipan tuotetta ja hieron sen kasvoille pehmeästi.

Lopuksi huuhtelen kasvot vedellä ja pyyhin ne kevyesti alla näkyvään ihanaan Marimekon pyyhkeeseen. Pakko todeta, että on sika kätevää, että Marimekolta saa noita 30x30 käsipyyhkeitä vaikka just tällaiseen tarkoitukseen. Lisäksi tuo on helppo heittää pesukoneeseen kerran viikossa jonkun muun kuorman mukana.

3. Silmämeikin loppupoisto, vaikka osa lähtee toki aiemmissa kohdissa pois. Ripsiväriä, ripsiliimaa tai eyelineriä jää usein kuitenkin vielä jonnekin. Pyyhin tällä Garnier Makeup Remover vanulapun avuin loputkin meikit pois. Tämä on vaan paras, eikä mun silmät ärsyynny tästä. Melko monet muut silmämeikin puhdistustuotteet aiheuttavat mulla silmien vuotamista.

4. Kasvovesi, joita löytyy kolme hieman erilaisin ominaisuuksin. *Pixi Glow Tonic on erittäin ihana glygolihappoa sisältävä kasvovesi jota käytän, kun näpyt pääsevät valloilleen. Frudia Peach Soothing Gel Mist on aivan ihana persikan tuoksuinen kasvovesi, jota käytän kun en toivo niin suurta puhdistusta. Sopii ehkä paremmin aamuihin. Juuri nyt mun putsaavin kasvovesi on Mossa Juicy Clean Micellar Water, joka ei tietysti myöskään ole kovin putsaava. Mutta pakko sanoa, se toimii hyvin, ja tähän mennessä kasvoista on lähes kaikki lika jo irroitettu.


 

5. Seerumi, mulla nyt käytössä *Holika Holika 3 Seconds Starter Collagen -joka on siis ohutta ja oikeastaan tämähän ei ole seerumi vaan semmonen hoitoneste enemmänkin. Jonka jälkeen voisi vielä levittää seerumin, mutta käytän seerumina. Tykkään tästä, vaikka tämä on hajuton ja mauton. Imeytyy nopeasti kasvoille ja kaulalle.

6. Silmänympärysvoide, joka löytyy yllä olevasta kuvasta seerumin vierestä. Eli nyt ostin uutuudeksi itselleni käyttöön Mizon Snail Repair Eye Cream -tuotteen. Olen tästä pitänyt, se ei tuoksu etanoille tai ole mitään limaista ällöttävää juttua! Eli ihan hyvä hankinta, tosin, mun ylipulleat yläluomet ei vielä ole kauhean rypyssä, ei myöskään alaluomet. Olen kyllä jo alkanut harkita yläluomileikkausta..

7. Voide, en erikseen nyt laittanut yövoide, koska saatan käyttää ohuempiakin voiteita kasvoille. Nyt käyössä on ziaja goat's milk night cream. Koska voide on jotain 5€ luokkaa Prismassa, sanoisin ettei tässä ole paljon mitään erityisiä hoitavia ainesosia. Välillä laitan tuota It Cosmetics Confidence in a Cream -yöksi, vaikka se on päivävoide. Se on melko tuhti ja tuntuu, että se lähtee helposti rullaamaan myös meikin alla. Sopii siis hyvin yövoiteeksi ja on hieman ylellisempi, kalliimpi ja hoitavampi voide.

 

Kirjoitin lyhyesti nyt rutiineista, en alkanut jokaista tuotetta esittelemään, mutta annoin niille pikku maininnat. Mulla kestää usein melko pitkään samat tuotteet kasvojen hoidossa, koska sitten aamulla rutiinit on todella vähäiset. Lisäksi tuntuu, että on vain liikaa purkkeja auki samaan aikaan, joten jos valitsee yhden kolmesta kasvovedestä joka päivä, ei olekaan ihme jos ne kestää vuoden.. :)

Pst! Vähän laiskasti kuvat nyt meikkipöydältä, mutta jaksoin ottaa ne kameralla!

6 kommenttia:

  1. Mä olen pilannut kaikki Marimekon ja Pentikin pyyhkeeni sillä että olen kuivannut niihin kasvoja kesken meikinpesun. Meikkitahrat ei lähde pois vaikka miten olen yrittänyt pestä tahranpoistoaineilla :/ kyllä harmittaa! Nykyään käytän vaan jotain huonompia pyyhkeitä, miehellä on niin tahraiset ja mustat, öljyiset kädet että kaikki siisti on pilalla. Hyvä että uskallan sängyssäkään käyttää Marimekon petivaatteita kun heti oli joku veritahra ja koiran kuolapskoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi jos on ostanut just jonkun ison hienomman pyyhkeen! Mulla ei kyllä jää silmämeikistä mitään suuria tahroja ja vielä on ihan puhdas tuo vaalea pyyhe :) + ostin just tommosen minipyyhkeen joka maksoi noin 7 € ja aion tuon käyttää ihan riekaleeksi asti loppuun! Ymmärrän kyllä mitä meinaat tuon koiran kanssa, meiltä sohvasta löytyy ehkä enemmän epäilyttäviä läiskiä ja varsinkin noista vaaleista torkkupeitoista, jotka pesen säälimättä ja pistän täysille linkouksessa vaikka on linkouskielto pesulapussa. Hyvin on nuo Hemtexit kestänyt!

      Poista
  2. Ihana postaus, toisten ihonhoitorutiineista on superkiva lukea<3 :) Tässä oli myös hurjan monta tuttua tuotetta itselle. Ecookingin tuotteiden tuoksut ei oo mun mieleen, vaikka tuotteet itsessään hyviä onkin. En tosin pitänyt tosta COSRX:n tuotteenkaan tuoksusta :D Mossan misellivesi, Pixin Glow Tonic ja Frudian suihke on huippuhyviä, samoin tietty toi Garnier, josta en mistään hinnasta luopuisi. Muistaakseni oon käyttänyt myös ton Mizonin sy-voiteen, mutta siitä on sen verran aikaa, etten muista yhtään mitä siitä pidin :)

    Tosi toimivalta kuulostaa tää sun rutiini! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että tämä oli kiva postaus luettavaksi. Ecookingin tuotteet on ihan hyviä mutta se niiden tuoksu kaikissa sama, semmonen sammal-jotai muuta järkyttävää :D Cosrx on siis siihen verrattuna hyvä! Nuo mun kasvovedet on kaikki tosi hyviä ja varmaan jokaisen voisin ostaa uusiksi itselleni :) Tuo Mizonin sy-voide on myös ollut mielunen ja voisin ostaa tuosta ensikerralla sen isomman pakkauksen <3

      En kertonut miten rutiini mun iholle toimii, mutta pää-asiassa on näpytöntä, ihon väri on tasainen. Kasvot ei punota tai ole mitenkään ärtyneet, mutta toki jos herkuttelen tulee finnejä väkisinkin sinne tai tänne pari pientä. Ns. Ihonalaisia todella kipeitä finnejä tulee vain max 2 vuodessa, mutta meneehän aina se pari viikkoa että semmonen sit paranee. Mutta ajattelen, että tämä toimii mulle tosi hyvin enkä tiedä mitä voisin tehdä paremmin jotta just mun iho nyt voisi ja näyttäisi paremmalta :)

      Poista
  3. Olipas kiva lukea iltarutiinistasi. :) Itse löysin Oriflamen myötä öljyputsarin, jolla olen saanu kaiken meikin aina helposti pois. Pyöräytän kylläkin siinä vielä geelipuhdistuksen nopeasti, mutta pelkällä öljyllä olen jo saanu kasvot tosi puhtaiksi. Ihanaa kun ei jää pandasilmiä. Toki en käytä rajauksia koskaan niin en sitte tiedä voisko ne olla tujumpaa tavaraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että luit! En myöskään itse ollut kiinnostunut öljyputsarista, ennenkuin se osui käsiini, merkistä huolimatta varmasti jokainen puhdistaa suurimman osan meikistä jo niin! En vain tykkää rasvaisuudesta, joten kyllä sen jälkeen öljyisyyden pesu geelillä tai muulla kruunaa tuon pesun :) Mutta mulla ripsarit tai eyelinerit kyllä tekee melko pandat, niin tuo ripsarinpoisto-aine on must have :)

      Poista