Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

14 heinäkuuta 2022

Gurly Girl Method - aion nyt testata

Pari vuotta sitten oli suurta huutoa tehdä Curly Girl Methodia ja ajattelin että miksen minäkin voisi aloittaa ja testata jonkun aikaa, tuleeko niitä kiharoita esiin. Ihan ensiksi tiivistettynä, tämä on Lorraine Masseyn inspiroima tapa hoitaa hiuksia, jossa sulfaatit ja silikonit jätetään pois hiustenhoidosta ja suunnitellaan rutiini kiharoiden hiusten hoitoon.

Curly Girlillä siis hoidetaan kiharaa hiusta, mutta moni, joka on alkanut tätä tapaa käyttämään onkin saanut näkymättömät kiharansa esiin. Halusin nyt siis selvittää, onko mun hiuksissa yhtään luontaista kiharaa. Älkää tuomitko, otan sitten seuraavaan postaukseen kuvaa missä on hiukset ennen ja jälkeen ja in between. Aion tässä postauksessa kirjoittaa itselleni muistiin ohjenuoria alkuun ja esitellä vähän tuotteita joita ajattelin käyttää.

Saadut tuotteet merkitty *-etuliitteellä.

Tarkista onko tuote CurlyGirl: http://www.isitcg.com

Tosi helppo tuo sivusto katsoa tuotteet onko ne sopivia, googlesta löytää nopeasti tuotteet ja ainesosaluettelot. Moni mun käyttämistä tuotteista ei ole CG sopiva, kuten: Four Reasons Moisture Mist, Olaplex No 4 & No 5 kumpikaan ei ole ja jotkut muut hopeatuotteet. Silikonit ja öljyt tai liian voimakkaat alkoholit eivät sovi tuotteisiin.

Rutiiniin sopivat tuotteet, jotka löytyivät kotoa. Niitä oli onneksi melko paljon eikä heti tarvitse kaikkea lähteä ostamaan! Lisäksi katsoin että Olaplex no 3 on myös sopiva hiuksille CG rutiinissa, joten voin vähän väliä tehdä tuon käsittelyn myös hiuksilleni.

*Ida Warg Volume Shampoo 250 ml
Waterclouds Violet Silver Conditioner 200 ml
*Ida Warg Volume Conditioner 250 ml
Herbina Kosteuttava hoitosuihke 150ml
Lee Stafford Coco Loco Heat Protection Spray 150ml

Joissain tuotteissa saattaa siis olla glyseriiniä, polyquatsia (en edes tiedä mitä tämä on), kelatoniinia ja miedompia puhdistavia sylfaatteja. Tuotteet ei ehkä jokaiselle toimi ja voivat häiritä rutiinia. Siksi 100% CG tuotteet olisivat parhaat valinnat.

Pesurutiini

Sori, kirjotan tän nyt itselleni ylös, että voin sitten palata tähän! Laitan tuloksia vaikka kun olen kuukauden jatkanut tätä ja katsotaan tapahtuiko hiuksissa mitään! Aion siis aloittaa tämän kokeilun mahdollisimman pian.

Final Wash: Wella Invigo Balance Aqua Pure Purifying Shampoo

Onneksi löytyi sopiva tuote jo valmiiksi omasta kaapista. Viimeinen pesu ennen rutiinin aloitusta tehdään vain kerran aloittaessa. Shampoossa saa olla korkea sulfaattipitoisuus, mutta ei silikoneja. Sulfaatti irroittaa aiemmat hoito- ja muotoilutuitteista kerääntyneet silikonit.

Jatkossa jatketaan sitten alla olevasti:

Co-wash eli hoitoainepesu: *Ida Warg Volume Conditioner, Waterclouds Violet Silver Conditioner
Myöhemmin peruskaupasta: Garnier Fructis Hair Food -hoitoaineet

Hiukset pestään hoitoaineella tyvestä latvaan. Tässä vaiheessa voit kammata myös hiukset aivan suoriksi kaikista mahdollisista takuista. Hiukset voi myös pestä välillä Low poo-shampoolla jäämien poistamiseksi. Joissain noissa mitä mulla nyt on käytössä voi olla joitain ainesosia jotka ei kaikille toimi, mutta näissä Garnier Fructis-hoitoaineissa on täysin 100% CG ainesosaluettelot jotka tuohon alle lisäsin. Aloitan kuitenkin omien kaappien tyhjentämisellä!

Low poo-shampoo: *Ida Warg Volume Shampoo
Tai vaikka myöhemmin miedompi: XZ Omena Hiushuuhde

Hoitoaine: Sama hoitoaine kuin co-wash kohdassa tai hoitavampi hiusnaamio. Sopivia esim. Fructis hair food hiusnaamiot (banaani, macadamia, papaya, aloe vera). Kohdan voi myös käytännössä jättää tekemättä jos niin haluaa, tai voi vaikka tehdä joka toinen kerta. Koska Co-wash kohdassa hiukset pestään eli lähinnä huuhdellaan hoitoaineen avulla, voisi tätä siis pitää hiuksissa pidemmän aikaa normaalin hoitoaineen tapaisesti. Anna aineen vaikuttaa ja puristele hiuksia suihkussa vaikutuksen ajan.

Leave-in hoitoaine: Herbina Kosteuttava hoitosuihke

Puristellaan märkiin hiuksiin, joista voi siis vielä kuitenkin puristaa ne ylimääräiset vedet ja muut pois suihkun jälkeen. Älä kuitenkaan vielä kuivaa hiuksia. Voi olla koostumukseltaan voide, suihke tai mitä vain, mutta pitää olla CG:seen sopiva tuote.

Muotoilu: XZ Muotoi­lusuihke 4in1 tai Wellaflex 2nd Day Volume Extra Strong muotovaahto

Luovat hiuksen pinnalle ns. kuoren joka myöhemmin tuo kiharoiden muotoa paremmin esiin. Levitä kevyesti hiuksiin ja puristele hiuksista lopulta paloja. Älä käytä liian tiheää harjaa.

Ploppaus/kuivaus: Mikrokuituliina tai t-paita olisi sopiva hommaan. Itseltä löytyy mikrokuituliinainen hiusturbaani onneksi, eli siis siihen sitten ensin puristellaan hiukset ja sitten hiukset voi vielä laittaa 30 minuutiksi siihen turbaaniin sisälle oleilemaan ja kuivumaan. Hiukset voi lopuksi kuivata myös matalalla lämpötilalla hiustenkuivaajalla, jossa käyttää diffuuseria.

Freesaus: Vesi tai XZ muumi niiskuneiti selvityssuihke

Voit siis aamuisin vähän siistiä hiuksia vedellä tai suihkuttaa vaikka tätä XZ selvityssuihketta jonka löysin, tai vaikka varmaan tuota samaa Herbina Kosteuttava hoitosuihketta jonka mainitsin leave-in hoitoaine-kohdassa. Pää-asiassa hiuksia ei saa harjata tiheillä harjoilla, vaan pitää hankkia ohuempi kampa tai haroa hiuksia sormin siistimmäksi. Suihkussa hiukset kannattaa siis kammata suoriksi takuista hoitoaine-pesun aikana.


Ostin sitten myös alla olevat tuotteet tähän starttiin jo yllä olevien lisäksi, sillä Ida Wargin hoitoaine ehtinee loppua ennenkuin aloitan tämän kiharatestin. Pakko todeta jo, että prosessi vaikuttaa työläältä. Kaikkia sääntöjä tuntuu olevan todella paljon tähän hommaan. Siksi aloinkin tätä etukäteen tutkimaan ja halusin vielä käyttää jotain tuotteita, joita mun kaapissa oli, vähän alta pois. Tämä projekti vaatii hieman ostoskorin uusimista ja onhan mulla myös ihan korkkaamattomia tuotteita, jotka tähän rutiiniin ei sovi. En siis vielä täysin voi siirtyä CG maailmaan, mutta mitä jos tämä toimii? Lahjoitanko sitten punkinkontissa mun kaikki avaamattomat Olaplexit eteenpäin :'D

Garnier Fructis HairFood Cocoa Butter Contidioner, 5,60 €
XZ Niiskuneidin selvityssuihke, 4,29 €
Herbina Extra Sensitive muotovaahto, 3,30 €
Garnier Fructis HairFood Banana Hair Mask, 5,50 €
EKO Selvityskampa iso, 3,90 €

6 kommenttia:

  1. Mie en oo ikinä jaksanut käydä tuotteitani läpi CG:tä varten. Mulla kun tuo tukka on aina kiharalla ja enemmän joutuu hillitsemään sitä, jos haluaa saada sen siististi ponnarille tai muuten kiinni (inhoan hiusten auki pitämistä kun ne on aina tiellä ja huulikiillot silmälaseissa). Mutta Niiskuneiti ja XZ monitoimisuihke ja etikkahuuhde on kyllä löytäneet paikkansa kylppäristä ihan muutenkin. Etenkään ilman Niiskuneitiä en selviäisi viikkoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CG:ssä juuri se juttu taitaakin olla siinä, että se on paras metodi kiharoiden esiin tuomiseksi, kun tuotteissa ei esiinny niitä aineita jotka taistelevat kiharoita vastaan ja ihmiset ovat saaneet vielä muhkeammat ja volyymimmat kiharat :) Mukava kuulla, että tässä oli pari tuotetta joiden käyttöä olen itsekin ajatellut kokeilla. Ja jos tämä ei mulla onnistu, tulee varmasti kaikki tuotteet ajan kanssa käytettyä!

      Poista
  2. En ole ikinä varsinaisesti kokeillut cg metodia, mutta sen ollessa pinnalla, lopetin ainaisen hiusten suoristamisen. Annoin luonnonkiharan tulla esiin ja noh, mullahan sitä riittää. Mun tukka menee ihan korkkiruuville jos annan olla villinä. Itse en siitä oikein välitä koska ongelma luonnonkiharassa on se kuivuus ja miten pörröön se menee. Tukka menee ihan hallitsemattomaksi ja on ruman näköinen kuivana pörrönä. Jos jollain on tähän taltutusvinkkejä niin ottaisin vastaan :D yritän muistaa aina pestä pää alaspäin, käyttää kosteuttavia tuotteita ja hyviä harjoja, mutta ehkä pitäisi antaa sen vaan kuivua harjailematta jos se auttaisi pörröisyyteen. Ja ehkä voisi harjata jos suihkussa, mulla on just tuollainen selvityskampa ja se on hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että on kiharat, sulla siis oikein kunnon korkkiruuvit! Mä itse en suorista, mutta hiukset on tosi suorat, varmaan harjaan niin paljon + kaikki ne sulfaatit ja silikonit jotka mun hiustuotteissa on :) Katsoin jotain videoita myös, joku harjasi aina hiukset kunnolla läpi hoitoaineen kanssa suihkussa, ja tosiaan sitä freesausta varten moni käytti pörröisyyttä vastaan vettä tai sitä varten tuo niiskuneiti tuli ostettua :3 noh, katsotaan siis mikä on tulos, että löytyykö multa kiharaa! Seuraavalla suihkukäynnillä aloitan kokeilun :)

      Poista
  3. Aihe kiinnostaa kovasti, vaikken tätä metodia itse koe itselleni sopivaksi tai halua sitä kokeilla :) Mä rakastan liikaa silikoneja ja mun vaalennettu hius niitä selkeästi myös kaipaa, jotta ne näyttää hyvältä ilman saksimista :D Hiukset on olleet pienestä asti mulla muutenkin piikkisuorat, joten tuskin mulla mitään sen suurempaa kiharaa siellä todellisuudessa edes on. Ja vaikka olisi, oon tyytyväinen suoriin hiuksiini :D

    Odotan innolla jatkopostauksia tähän ja miten sulla sujuu tää metodi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko tämä minullekaan sopiva. Ongelmaksi muodostuu se, että harjauksen vaihduttua harvaan kampaamiseen hiuksiin tulee helpommin takkuja. Jos aikanani vaalennettu hius alkaakin takkuuntua nopeasti, kirjoittelen sitten siitä kokemukseni ja loppusanelmat kyllä blogiin. Aion nyt ottaa viikon välein kuvia ja katsotaan mitä sitten käy :) Kyllä mun hiukset nuorempana oli hienot, oli luonnonraitaa ja laineikkaat ne mielestäni olivat, kun olin lapsi. Nykyään sitten piikkisuorat ihanien silikonien avulla :D Ikinä en edes tarvitse suoristusrautaa! Toivon siis, että täältä löytyisi nyt yllättävä kihara (äidilläni tuli kunnon korkkiruuvit metodilla) joten toivon että löytyisi jotain perimää :)

      Poista