Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

25 heinäkuuta 2022

Curly Girl Method -kokemukset

Halusin kirjoittaa ensin, miten etenen ja toivoinkin jaksavani tehdä tätä metodia hiuksilleni useamman viikon. Nyt kuitenkin heti alkuun paljastus, lopetin reilun viikon jälkeen.

Tässä yllä kuvaa hiuksista ennen kokeilua. Hiukseni ovat täysin suorat ja olen tottunut käyttämään haluamiani hiustenhoitotuotteita, jotka ovat sisältäneet sulfaatteja ja silikoneja. Olen käyttänyt myös viikottain hiusöljyä tai hoitosuihketta, jossa on silottavia ainesosia. En ole suoristanut hiuksiani vuosiin, vaan ne ovat todella suorat ja pysyvät suorina suorastaan itsestään. Hiukseni ovat siis voineet ihan hyvin, mutta jostain sain siis päähäni, että haluan kokeilla Curly Girl Methodia.

Ensimmäisen pesun ja käsittelyn jälkeen hiukset näyttää lupaavilta. Tein kaikki metodiin kuuluvat käsittelyt ja ploppasin hiuksia ja ne näyttivät avaamisen jälkeen puolikuivina hieman kiharaisilta. Hiukset kuitenkin suoristuivat kuivuessaan.

 

Kun olin tehnyt metodia noin viikon, hiuksissa tuntuu ero. Olen pessyt hiukseni ainakin kolme kertaa. Hiukseni tuntuvat nahkeilta, ja ne eivät kuitenkaan ole kuin kiharan näköiset pesujen jälkeen. Parin tunnin päästä ne ovat taas aivan piikkisuorat. Hiukset ovat tosiaan nahkean tuntuiset, mutta ne ei kuitenkaan ole likaiset, vaikka olen jo jättänyt shampoon täysin hiustenpesusta.

Olen aina aiemmin kuvitellut, että hiusteni rakenne on ohut ja aivan sileä sekä liukas. Nyt tällä metodilla hiuksistani on tullut paksut ja karheat, eli oikeasti hiukseni olivat vain aiemmin niin hyvin siloteltu, että siksi ne olivat aina niin upeat. Hiuksiini on myös alkanut tulemaan välillä pieniä takkuja, selkeästi niiden kosteuttavien ja silloittavien ainesosien puutteesta. Silikonit ja öljyt todella auttavat hiuksia pysymään hyvän tuntuisina, kuin näyttämään hyvältä ja pysymään takkuuntumattomina.

Eräänä aamuna, laitan muotovaahtoa ja kosteuttavaa suihketta kuiviin hiuksiin aamulla, sillä en tehnyt sitä edeltävänä iltana. Hiukseni on suorat, mutta kun tuota muotovaahtoa rutistelee, saa hiuksiin pientä lainetta aikaan. Alkaa tuntua siltä, ettei ne hiukset tästä kyllä kiharru. Testiä takana viikko.


Seuraavana päivänä tuosta olen jo päättänyt luovuttaa noin 1,5 viikon jälkeen. Yllä kuva juuri ennen metodin lopettelua. Pesen hiukseni heti ensiksi Olaplexin No 4 Shampoolla ja No 5 hoitoaineella. Harjaan hiukseni ennen suihkua hiusharjalla enkä vain setvi hiuksia sormin ja harvalla kammalla. Hieman kaduttaa, että ostin tuotteita tätä testiä varten erikseen, mutta kyllä nekin kuluvat ajan kanssa. Jatkossa laittaisin hiuksiini muotovaahtoa illalla, ennen kuin tekisin puolikosteaan hiukseen lettikiharat yötä vasten. Että ainakin jotain opin.

Plussia
+ hiukset tuntuvat ja näyttävät paksummilta
+ rakenne on helpommin muotoiltavissa ja letit pysyy kasassa eivätkä purkaannu
+ tuo henkilöille joilla on luonnonkiharat, upeammat kiharat esiin

Miinuksia
- hiukset takkuuntuvat helposti ja näyttävät kuin tuntuvat kuivilta
- ei tuo kiharoita esiin niille joilla ei kiharoita ole
- aluksi työlästä tarkistaa tuotteista ovatko ne CG sopivat
- hiuksia ei saa harjata tai pestä shampoolla

Kaikessa siis puolensa. Kokemus ja testi oli kiva, koska nyt tiedän, millaisia tuotteita käyttää jos haluan saada paksumman näköiset hiukset. Tässä voisi toki yhdistää niin, että käyttäisi CG sopivaa shampoota+hoitoainetta, mutta sitten silottelisi pörröisiä latvoja hiusöljyillä. En kuitenkaan voisi jatkaa tällä tavalla koko elämääni, tai edes paria viikkoa nähdäkseni, tuleeko hiuksiin kiharoita. Olen kuitenkin hoitanut tietyllä tavalla hiuksiani ja lähinnä se, etten voinut tarttua hiusharjaan missä vaiheessa päivää vain, ärsytti. Saatan harjata hiukset aamulla, päivällä, iltapäivällä ja illalla. Se siis tuntui todella vaikealta :D Mutta tätä oli kyllä kiva testata ja ehkä nautinkin siitä, että sain tehdä tutkimustyötä Curly Girl Methodista ja lukea tuotteista ja tutustua tarkemmin ainesosiin. Tämä kokeilu ei vain onnistunut minulle, sillä minulla ei ole luonnollisia kiharoita tai ne ei ehtinyt tulla esiin tässä 1,5 viikon aikana.

6 kommenttia:

  1. Kiva kun kerroit näin kattavasti tästä sun kokeilusta, vaikkei se tämän pidempi ollutkaan :) Mä en kestäisi hetkeäkään mitään nahkeaa tai kuivaa tuntua hiuksissa, jos ja kun sen kerran pystyy välttämään erilaisilla hiustenhoitotuotteilla. Lisäksi koen tän metodin muutenkin vähän turhan työlääksi, mutta toki tällä monet saa tosi kauniisti sen kiharan sieltä hiuksesta esiin! Eikä tää ehkä loppupeleissä niin työläs edes ole, se vain tuntuu itsestä siltä, kun en oo tätä koskaan kokeillut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda kommentista. Olin kyllä tosi pettynyt, mutta päätin kuitenkin luovuttaa kun ei tuntunut järkevältä ruveta "pilaamaan" hiuksia. Karheus ja harjaamattomuus ja alkavat takut alkoivat vain ahdistamaan liikaa. Metodin rutiineista tiedon hakeminen ja tuotteiden sisältöjen tarkistus oli työlästä, mutta oikeasti se meni aika nopeasti jo ekan kerran jälkeen. Jos joku jolla on karheammat hiukset käyttäisi sellaisia tuotteita kuin minä yleensä, tulisi hänelle myös ajan kanssa varmasti ohuemman, liukkaamman ja sileän tuntuinen tukka. Kyse on siis siitä selvästi, millaisia aineita hiusten hoitoon käyttää :)

      Poista
  2. Anonyymi25.7.22

    Vähän samanlaisia kokemuksia. Tuntuu siltä, että omassa (tikkusuorassa) hiuksessa CG:n geeli/muotovaahtokäsittely on ainoa syy, että hiukseen tulee edes jotain lainetta. Mutta kuten sanoit, hius suoristuu nopeasti. Kampaajani sanoi, että jos hiuksessa ei ole lainkaan taipumusta luonnonkiharuuteen, ei niitä pidempiaikaisia kiharoita saa ilman rajumpaa rakenteellista käsittelyä. Onneksi kuitenkin oikeilla aineilla me suorahiuksisetkin saadaan edes väliaikaiset kiharat - ja lettikiharat ovatkin jo klassikko!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tosi harmi, mutta onhan se selvää että hiuksia on erilaisia. Permanentti taitaa olla just se, millä me saataisiin pysyvästi näkyvät kiharat :D Mutta nyt uskallan jatkossa laittaa muotovaahdon jo vaikka märkään hiukseen ja yöksi lettikiharat, niin oikein voimistaa niissä sitten kiharaa tai jos käyttäisin kiharrinta tehdäkseni korkkiruuvimaisia voisin myös laittaa tuota muotovaahtoa ennen lämpökäsittelyä :) Jotenkin tällaiset muotoilutuotteet oli mulle täyttä utopiaa ennen kokeilua.

      Poista
  3. Mä yritin sen verran etten harjaillut tukkaa pesun jälkeen. Ei siitä tullut mitään, joo meni ne ihan korkkiruuville mutta se pörheys, en kestä sitä että tukka pörröttää. Se näyttää tosi epäsiistiltä! Vähän jännää että mulla on luonnonkihara joka menee korkkiruuville mutta en itse siitä tykkää. Haluan suoran. Ei auttanut harva kampa tai sormin kampaaminen, sitten tukka menee takkuun.
    Ostin kyllä sitä Muumisuihketta ja se on tosi hyvä! Suihkin koko kuivumisen ajan niin tuo vähän kosteutta. Luulen että mun tukka on vaan niin kuiva ja huonokuntoinen että sitä pitäisi leikata ihan kunnolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se on just niin, että jos on suora haluaa muotoa ja jos on kihara haluaa vain suoran :D Tuo Muumisuihke oli hyvä löytö, tulee varmasti käytettyä nyt myös ihan suoraan hiukseen :) Tosta CGM:stä sanottiinkin usein, että jos hiukset on kuivat vain sakset auttaa. Tämä tapa hoitaa hiuksia kyllä just tuo hiusten kuivuuden esiin!

      Poista