Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

25 maaliskuuta 2022

Maaliskuun viisi suosikkia

Saadut tuotteet *-merkitty

Rehellisesti sairastin koronan maaliskuun alussa ja se vaikeuttaa hieman vielä elämää. En nyt avaa sitä, millainen mun tauti oli tarkemmin, mutta jälkipyykkinä parhaimmat: haju- ja makuaistin menetys. Hajuaistin kanssa tuntuu, että on hitaammin palautunut kuin makuaisti. Saatan haistaa osan tai alkutuoksun, mutta se ns. lopputuoksu joka on se tuotteen varsinainen tuoksu jonka haistaa, puuttuu kokonaan. Kyllähän mulla on vielä muistissa, miltä jotkut tuotteet tai ruuat tuoksui, ennen koronaa. 

Tein aika paljon semmosta haistelu-terapiaa, eräänä aamuna vain huomasin, että haistoin kahvin tuoksun vihdoin kun keitin oli päällä!! Onneksi se sieltä palaa, mutta aika hitaasti on tullut ja viikoksi vähintään katosi kokonaan tuo hajuaisti. Makuaisti oli selkeästi pari päivää poissa, mutta alkoi jo palautumaan. Noh, kyllä tässä maaliskuussa silti on tullut jotain kosmetiikkaa käytettyä, vaikka nenä ei täysin toimi. Valitsin taas viisi suosikkia tässä kuukaudessa, joista kerron hieman lisää alempana.



Mossa Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Water, 200 ml
Tämän miselliveden ostin itselleni vasta helmikuun lopulla ja olen kyllä tykästynyt tähän! Mulla on nyt kaksi kasvovettä tämän lisäksi ja niistä toista koitan jo lähinnä pannuttaa kyllästymiseen asti pois. Mielummin tarttuisin tähän mulle täysin uuteen tuttavuuteen, Mossan Juicy Clean 3in1 puhdistavaan miselliveteen. Tämä on sellaista ohutta, ihanaa, mitä kasvovedeltä toivon, sillä käytän tätä kasvoveden tapaan puhdistuksen viimeisenä vaiheena. Tuote on edullinen ja todella sopiva minun iholleni ja tarpeisiini. Todennäköisesti tästä on tulossa nyt mun luotto misellivesi.



Olaplex No. 3, 100 ml
Lue myös:  Käytössä Olaplex -kotihoitotuotteet

Vähän aikaa sitten kirjoittelinkin Olaplex-ihmetuotteista ja nyt halusin vielä nostaa tämän tuotteen tähän suosikkeihin! Vaikka tätä en ole kuin kaksi kertaa käyttänyt koko maaliskuussa, on koko Olaplex perheen käyttöönotto ollut minulle todella mieluisaa. Olen ihan miettinyt jo tosissani, että jos alan omine rahoine ostamaan shampoota ja hoitoainetta, alan ostamaan näitä. Tämä rakennekäsittely on selkeästi parantanut hiusteni tuntua ja ne tuntuvat paksummilta ja voimakkaammilta. Uskon, että tämän käyttö yhdessä 4&5 kanssa kyllä tulevat auttamaan hiusten kasvatuksen kanssa!



*MayBeauty Repairing Hair Serum with Argan Oil, 100 ml
Lue myös:  Käytössä MayBeautyn Repairing Hair Kit

Sain jo elokuussa tällaisen ihanan hiusseerumin yhteistyön kautta käyttööni. Olen oikeasti tykästynyt tähän aika paljon. Tämä ei ole niin öljyistä, vaikka on siis selkeästi hiusöljy, kuin jotkut muut vastaavat. 2-3 pumppausta on sopiva määrä latvoille ja muualle leviteltynä yöksi ja yksi pumppaus aamulla latvoihin tekemään hiuksista terveämmän näköiset. Tuote tuoksuu ihanasti mielestäni sellaiselle spa-tuotteelle ja on kyllä ollut tosi mieluinen ja selkeästi omille hiuksille todella hyvä tuote!



ziaja Goat's Milk yövoide, 50 ml

Rakastan vain yksinkertaisesti ziajan Goat's Milk sarjaa ja mulla ei ollut yövoidetta. Päätin että noh, nyt ostan sitten uuden yövoiteen, vaikka kaikenlaisia päivävoiteita ja muita kasvorasvoja multa löytyy. Tämä ei todellakaan ollut pettymys! Voide on erittäin rikasta, paksua, tahmaista ja just sellainen, minkä haluan kasvoilleni yöksi. Yön jälkeen iho on ollut ihanan pehmeä ja hyvinvoiva, joten kaikki pisteet tälle tuotteelle. Taas yksi todella hyvä, edullinen löytö kosmetiikkavarastoihin, jota ei kannata ohittaa. Tässä on myös sitä ihanaa Goat's Milk sarjan tuoksua, josta itse pidän. Suosittelen!



catrice True Skin Hydrating Foundation, 30 ml

Multa loppui meikkivoide ehkä tammikuussa, päätin sitten, että ostan halvan meikkivoiteen! Ostin tämän, ja alkuun se tuntui haastavalta käyttää. Levitin tätä käsin, mutta kun siirryin täysin läpikostutetulla beauty blenderillä tämän levittämiseen, meikistä tulee upean kuulas ja täydellinen! Osa kuvailee tätä Catricen True Skin meikkivoidetta kakkumaiseksi, mutta minulla siitä ei tule kakkua, kun levitän sen niin ohuelti blenderin avulla kasvoille. Tää on mulle aika hyvä meikkivoide ja en ois koskaan uskonut, että alle 10 € meikkivoiteella voitaisiin saada näin hyvää jälkeä. En näkisi mitään syytä lähteä ostamaan kalliimpaa meikkivoidetta, ellei sitten halua testata jotain muuta. Kyllä tietysti edelleen haluaisin kokeilla Lancomen Teint Idolea tai Estee Laudrellin Double Wearia.
 
 

4 kommenttia:

  1. Ihania suosikkeja! Ja tosi kiva, että tykästyit tohon Mossan miselliveteen<3 Se on ihan mun luottotuote, en osaisi enää olla ilman :D Tota Catricen meikkivoidetta oon monet kerrat katsonut, mutta nyt myynnissä ei viime kerrallakaan ollut niitä vaaleita sävyjä niin jäi sitten taas ostamatta.. Ehdottomasti haluan ton kuitenkin testata :)

    Haju- ja makuaistin menetys oli ehdottomasti kaikkein inhottavin oire itsellä koronassa.. Makuaisti palautui onneksi mulla aika nopeesti, samoin hajuaisti osittain, mutta siis edelleenkään en haista kunnolla. Nyt tuntuu, että se on pikkuhiljaa mullakin alkanut parantua entisestään, mutta jotenkin pelkään ettei se palaa ikinä täysin ennalleen. Siitä on kuitenkin pian jo se puoli vuotta, kun itse koronan sairastin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tuo Mossan misellivesi on tosi hyvää ja Prismassa oli alle 9 euron hinnalla tuota myynnissä! Onkohan tuo 010 mikä minulla meikkivoiteetsa on, niin ihan vaaleimpia sävyjä. Tosi kiva ja myös asettuu/kuivuu hyvin. Verraten it cosmeticsiin meikkivoiteeseen, tuo kestää paikallaan jos pinnalle laittaa vielä concealeria ja sitä tuputtelee. it cosmeticsin tuote lähtee heti alta pois.

      Nyt tällä viikolla kyllä hajuaisti onneksi alkanut voimistumaan, mutta myös mua pelottaa että palautuuko vai eikö.. makuaisti toimii jo melkein täysillä :)

      Poista
  2. Mossan tuotteet on ihania, tuo kasvovesi on tosi fresh! MayBeautyn hiusseerumikin mulla on, se on todella riittoisaa ja ihan super <3 Mulla maku-ja hajuaisti alkoi palautumaan kolmannella viikolla, toivotaan että sullakin pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt kyllä ihana tutustua Mossaan viimeinkin. Onneksi tässä alkaa jo olemaan parantuminen voiton puolella!

      Poista