Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

04 marraskuuta 2021

The Project Panning lopputulokset

Voit lukea ensimmäisen postauksen tästä. Tavanomaisesti en siis tee mitään pannuhaasteita ja varsinkaan blogin puolella. Saatan kyllä usein ottaa jonkun tuotteen niinsanotusti end-useen, eli semmoseen ahkeraan käyttöön jotta sen purkin pohja alkaisi näkyä.

Valitsin pannutukseeni Steve Laurant Wild Thing -paletin jossa on 9 eri sävyä. Tämä on tullut kauneusboksin mukana ja musta pannu oli jo valmiiksi rikki. Jotenkin tämä ei ollut laadullisesti mitenkään kovin hyvä. Siksipä päätin ottaa tämän viimeisen kerran aktiivisemmin käyttöön, tein siitä pannutukseni uhrin ja päätin että tämän parin kuukauden jälkeen lentää paletti roskiin oli sitä käytetty yhtään tai ei ollenkaan tämän pannutuksen aikana.

Lähtötilanne

Toivoin kovasti saavani tähän palettiin edes hieman suurempaa dippiä noihin alimpiin sävyihin tai edes vaaleampiin sävyihin joita tässä paletissa on. Etenkin mattaiset värit tästä on aika surkeita, mutta oikeastaan kaikki keskirivin glitterit on sika hyviä. En silti halua enää pitää turhaa romua tai liian isoja kokoelmia näitä ei-minkään-laatuisia paletteja joita on tullut "kuin roskaa" jostain kauneusbokseista.

Pakko myöntää, että mä hieman epäonnistuin tässä pannutuksessa. Mutta se ei haittaa, tämä jatkaa matkaansa jäteasemalle. Sävyjä oli tosiaan vaikea häivyttää ja kaksi alareunan ruskeaa sävyä levittyi helposti epätasaisesti ja häivyttäessä ne levisivät ihan super surkeasti paikoista joihin halusin luomiväriä vielä jäävän.

 

Tosiaan mitään suuria kuoppia pannuun ei tullut, alarivinvärit ja keltainen ylhäältä oli eniten käytössä. Otin vielä alle swatsit ja sormella levittäessä nuo keskirivin shimmaavat sävyt kyllä näyttää tosi upeilta kädellä. Mutta tuolta ne ei näyttänyt luomella eli jotain vikaa tässä mielestäni oli.

Sain tällä pistettyä vähän eloa silmiin parin kuukauden ajan arkisin ja nyt tämä paletti on jo jäteastiassa odottamassa kohtaloaan. Ei kyllä harmita yhtään heittää tätä palettia pois ja koitin kuitenkin parhaani mukaan tätä käyttää alta pois vielä viimemetreillä! 

Tiivistetysti, pannutus ei ehkä onnistunut, mutta olen silti iloinen heittäessäni tämän pois kaapistani.

6 kommenttia:

  1. Jotkut luomivärit on niin tiiviisti pressattuja, että saa tehdä ikuisuuden töitä pannujen näkyville saamiseksi! Mutta joo, eihän toi paletti oikein käytännöllinen ole, jos noi alarivin mattaruskeetkaan ei toimi kunnolla ja häivyty kauniisti. Ne kun kuitenkin olisi tosi näppäriä häivyttyssävyiksi ja muutenkin itse varmaan tarttuisin niihin lähes joka kerta meikatessa tolla paletilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä ehkä enemmän semmonen "halpis" luomiväripaletti vaikka hintaa tälle taisi olla 30-40 punnan väliltä. Annoin kuitenkin parhaani ja kaikkeni tälle paletille ja tässä lopputulema :)

      Poista
  2. En jaksa minäkään tuhlata aikaani huonoihin meikkeihin, annan eteenpäin melkolailla suoraan jos en tykkää. On niin paljon kalliimpia ja parempia kokoelmassa että keskityn niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tuntuu just et kauneusbokseis ei tuukkaan mitää oikeesti hyviä! Tämänkin arvo rinnastettavissa vaikka UD:N naked sarjan kasvopalettiin jossa on puna, aurinkopuuteri ja highliter. Sellaisen mä haluisin niistä bokseista tai joulukalentereista, enkä näitä "Muka arvokkaita". Jatkossa vaan nevahöödit kiertoon.

      Poista
  3. Mä kans kyllä nopeasti pistelen menemään kaapeista jos ei itsellä toimi. Mä olisin ehkä irroittanut nuo glittersävyt jos ne oli muuten hyviä ja heittänyt loput roskiin, mutta varmasti noita samanlaisia sävyjä on kaikki paletit väärällään muutenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep no ei ollut nyt mikään kauheen spesiaali paletti. Pitää katsoa jos otan joskus pannutushaasteen ja otan jonkun paremman tuotteen joka ei lennä roskiin :D

      Poista