Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

08 marraskuuta 2021

Syysloman Last Hurrah

Vietin syyslomalla yhden yön Helsingissä hyvässä seurassa. Halusin vierailla Bearelin pop up liikkeessä ja kun hotellihuoneesta löytyi mukavasti kylpyamme, päätin, että pitää käydä myös ostamassa kylpypommi sen kunniaksi! Helsingissä oli jo kaamosvaloja, mutta mitään kivoja jouluvaloja tai joulukuusia katumaisemasta ei vielä löytynyt. Ei siis vielä ollut sellaista joululahjakaupan tuntua.

 

Kuvasin ostokseni kätevästi hotellihuoneen valkoisissa lakanoissa suoraan. Ostin vain neljä juttua, enkä halunnut sinänsä laittaa rahaa mihinkään turhakkeisiin. Mukaan tarttui hiuspanta, kylpypommi, suihkusaippua ja huulivoide.

 

The Body Shopilta mukaan tuli tämä Animal Bath Bombs - Orava Mansikka, jonka tulisi tuoksua makealta mansikalta ja värjätä kauniisti vesi punertavaksi. Vedestä tulikin oikein kauniin värinen, mutta mitään tuoksua en kyllä erikseen nenääni tästä haistanut. Suli kyllä kivasti veteen. Hinta 4,50 € ehkä tuntui kalliilta, kun tuote ei toiminut kuten luvattiin eli tuoksu puuttui. 

 

En ole Bearelilta koskaan tilannut, mutta nyt pääsin asioimaan tässä pop up liikkeessä. Liike sijaitsi Kampissa ja se oli kuin mikä vain messu-piste jossa tuotteet on esillä väliaikaisissa hyllyissä. Liike oli juurikin ehkä studiomaisempi. Tuotteita ei vaikuttanut olevan paljon pl sheetmaskit joita oli useilla pöydillä.

Liikkeestä ei saanut fyysistä kuittia, mutta kassalla luvattiin lähettää kuitti sähköpostiin. Kuittia en koskaan saanut eli myyjä ei osannut kirjoittaa sähköpostiosoitettani oikein. Tämä on kyllä semmonen pettymys joka jää mieleen jos ei tätä mustaa valkoisella saa ostosten mukana. Nyt täytyy tarkistaa tuotteiden hintoja kaupan nettisivuilta.

Olin katsellut näitä söpöjä pieniä purkkeja jo pitkään joten ostin sitten itselleni tuotteen Frudia Pomegranate Honey 3n1 Lip Balm. En nähnyt sitä mustikka-versiota missään joten tämä tuli valittua sen sijaan. Hinta 5,90 € Yllätyksekseni tämä oli punertavan sävyistä ja pisteli huulilla, eli tässä oli tätä pluming effektiä ilmeisesti myös mukana. Hoitavia ainesosia ovat granaattiomena, hunaja, sheavoi ja hedelmäöljyt. Aluksi pistely tuntui aika voimakkaalta mutta siihen kyllä tottuu, pistelee ehkä enemmän kuin mitkään vastaavat huulikiillot joita olen ostanut.

 
 
Rakastan persikan tuoksua, joten Frudia My Orchard Peach Body Wash tuli mukaan tältä reissulta! En ole tätä vielä ehtinyt tuoksuttaa ja käytän ainakin toisen suihkusaippuoistani loppuun ennen tämän käyttöönottoa. Koko 350 ml ja hinta 9,90 € joten ei ollut mitenkään posketon.

 
Tämä oli sellainen hauska ostos, eli Hiuspanta ja hintaa 5,90 € kuten kuvassa näkyy. Olen tätä käyttänyt nyt muutaman kerran ja onhan tämä kiva sen sijaan, että laittaisi hiuksia ponnarille vaikka kasvojen iltapesulla. Oli mielestäni myös suhteellisen edullinen, mitä olen katsonut verkkokaupoista voisi hinta olla myös kympin tai lisää.

Semmoinen tämä Last Hurrah. Mielestäni siis ihan kohtuuksissa pysyttiin ja tästä alkaen pitää vain pitäytyä ainoastaan pakollisissa hankinnoissa. Vasta kun käytössä oleva alkaa tyhjenemään, eikä varastossa löydy lisää enää vaikka meikkivoiteita tai muuta, niin sitten lähdetään kaupoille. Mielestäni tuossa Low Buyssä otan myös sen huomioon, etten enää osta arki tai viikonloppu meikkivoiteita tai puutereita. Yksi sama arjelle ja viikonlopulle saa nyt riittää. Myös tämä on voinut aiheuttaa tuotteiden käytön kohtuutonta pitenemistä ja vanhenemista ja sitten on niitä purkkeja enemmänkin kaapissa aina auki :)

2 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia! Mä tilasin just lisää sitä mustikkahuulivoidetta, hyvä tietää että toi versio aiheuttaa kihelmöintiä niin tiedän olla ostamatta, kun inhoan sitä tunnetta :D Ja tosi harmi, ettei kuitti tullut sulle sähköpostiin eikä sitä saanut myöskään paikan päältä :/ Jenkeissä oli tää sama tyyli silloin 2016 monessa paikkaa, että fyysistä kuittia ei tullut vaan piti antaa spostiosoite, jos sen halusi saada.

    Jännä ettei tossa kylpypommissa ollut tuoksua! Se olisi itselleni kuitenkin tosi oleellinen osa, jos joskus kylpyyn pääsisin ja tollanen tulisi käytettyä. Harmittaisi itseänikin, jos tuote olisikin täysin tuoksuton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinänsä on ihan ok tuo granaattiomena versio, mutta on se silti aika voimakasta se kihelmöinti hetken aikaa enkä oikeasti usko että huulet siitä yhtään turpenee.

      Kyllä kaksi ihmistä kun tuoksutti tuota TBS:n kylpypommia niin täysin tuoksuton oli. Otettiin vielä tuommonen kalliimpi kun ne pienemmät olisi ollut vain parin euron luokkaa.

      Poista