Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

06 syyskuuta 2021

The Project Panning


En oikein ikinä ole oikeasti toteuttanut paletin pannutusta niin, että julistaisin sitä julkisesti blogissa. Luin juuri viime viikolla Lindan blogissa hänen projektistaan. Ajattelin nyt, että mä voisin myös ottaa tällaisen projektin. Mulla on melko paljon luomiväripaletteja omaan makuun, silti vähän verrattuna moniin keräilijöihin. Haluaisin pannuttamalla saada paletin enemmän käyttöön ja ehkä siitä voisi sitten helpommin luopua aikanaan.

Valitsin paletiksi Steve Laurant Wild Thing -paletin jossa on 9 eri sävyä. Paletti on tullut kauneusboksissa, musta nappi oli rikki kun paletti saapui. Haluaisin saada ainakin kahdesta pohjan esiin ja otetaan tämä käyttöön esimerkiksi lokakuun loppuun asti. Käytän kyllä varmasti myös muita paletteja ja värejä, mutta pyrin nyt saada tätä käytettyä muita enemmän.



Lähtötilanteessa ei vielä näy yhtään pannua ja vain alimman rivin keskimmäinen ruskea sävy on ottanut selvästi enemmän dippiä. Pidän kyllä ruskeista sävyistä alimmalla rivillä, mutta muut sävyt on hieman semmosia etten ole niin niiden fani. Paletti ei ole mikään mun lemppari, joten valitsin tämän siksi tähän hommaan - tämä lentää roskiin, onnistuin tai en tässä pannuttamisessa. Sekin tuo satisfactionia pannutukseen, kun tämän voi lopulta heittää pois ja olisi tosiaan kiva että onnistuisin pannutuksessa myös hyvin ettei tule käyttämättömänä heitettyä tätä pois vaikka paletti ei niin ollut omaan mieleeni.

Jos tämä tapa tuntuu toimivalta otan saman käyttöön muillekin paleteille, jotka oikeasti haluaisin heittää roskiin :D Sitten ne olisi ainakin kaksi kuukautta aktiivisesti käytössä, ennenkuin ne voi heittää roskiin. En haluaisi enää säilöä tai hankkia mitään erilaisia paletteja vaan kelailin jatkossa ostaa vain UD:n paletteja.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä projektiin! Toi on kyllä hyvä tapa ottaa vielä "kaikki ilo irti" paleteista, jotka ei välttämättä oo niitä kaikkein mieluisimpia ja joista aikoo ehkä hankkiutua eroon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämä on kyllä ehkä hyvä tapa lähteä semmoiselle kaappien siivouslinajllekin! Jotenkin en raaski luopua mutta en kyllä juuri koskaan käytäkkään. Ehkä jatkossa availen vähän harkitummin paletteja omaan käyttöön joiden värimaailma ei ole niin kiinnostava.

      Poista
  2. Mä olen myös kerran kokeillut pannuprojektia juurikin Lindan innoittamana, mutta eihän musta ollut siihen :D

    Tsemppiä projektiin, toivottavasti sun pannut pyörähtää äkkiä esiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, tuntuu että on vähän löysästi tullut kyllä aloitettua eikä ole tullut ihan hirveästi käytettyä luomiväriä :D Mutta onneksi on vielä paljon aikaakin jäljellä!

      Poista