Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

01 helmikuuta 2021

Katrin 2020 suosikit

Koska en ole oikein koskaan innostunut kirjoittamaan juttua kuukauden suosikeista, päätin kirjoittaa mun 2020 suosikeista postauksen. Tässä siis muutama lemppari-perustuote joista on tullut korvaamattomia mun omissa rutiineissani. Jotenkin tapani on käyttää aina avatut tuotteet, enkä pidä monta tuotetta samaan aikaan auki esim. ripsarit ym. Joten en osaisi valitakaan kuukauden suosikiksi yhtä viidestä jos auki on vain yksi. Lisäksi paletteja ja muita meikkejä omistan sen verran maltillisen määrän ettei sitten viitsisi joka kuukausi niitä samoja varmaan mainostaa. On kuitenkin kiva kerran vuodessa ottaa tällainen kooste ja jakaa omat suosikit teille, niin voihan ne varmaan ensivuoteen vaihtua tai löytyä joku tosi kiva tuote tältä tulevalta vuodelta jota esitellä täällä blogissa.

Suosikit 2020

Paras primeri: Smashbox Photo Finish Foundation Smooth & Blur Primer

Mikä nyt tekisi ihosta paremman näköisen kuin ehta silikoni? Sitä tässä on ja se tasoittaa ja pehmentää ihoa älyttömästi! On kyllä tullut säästeltyä tätä loppuun asti. Tämä on täysin läpinäkyvä, eikä sisällä mitään väriä. Sopii siis jokaiselle ihonsävylle käytännössä. Ostaisin aina uudestaan tämän jos ei olisi kertynyt paria primeria varastoon.

Paras ripsiväri: Snapscara Mascara Black

Yleensä olen halunnut vedenkestäviä ripsareita sillä silmäni tuntuivat vuotavan. Nyt en ole enää erikseen ostanut vedenkestäviä tuotteita ja ne ovat silti pysyneet hyvin silmissä. Tämä ripsari nousi suosikiksi kyllä viimeisen vuoden aikana! Tämä sai pelkästään 2-3 kerroksella ripseni oikein mustan sävyisiksi ja vahvan näköisiksi eritavalla kuin mikään muu ripsiväri.

Paras meikkivoide: Lumene CC Color Correcting Cream SPF20 

Kermainen, pehmeä, kosteuttavan oloinen. Peittää heleyttävän kauniisti sävyeroja ja tosiaan itsessään todella mukavan tuntuinen tuote. Olin ostanut aika paljon talteen Lorealin True Matcia hyvästä tarjouksesta ja kun koitin pannuttaa kahta eri väriä jotka ostin toivoin vain että viitsisin heittää ne roskiin ja siirtyä tähän Lumeneen takaisin.

Paras huulille: Clarins Instant Light Natural Lip Perfector

Tuote on jotenkin niin ihanan helppokäyttöinen. Itselläni on vielä aika persikkainen nude sävy. Tämä antaa ihanan kiillon ja minusta on 2020 tullut ihan täysi huulikiilto-ihminen! En kyllä huulipunia kaipaa tai halua juuri ostaa, ne muutenkin vanhentavat lookkia joten en niitä ehdoin tahdoin halua ostaa jatkossa vaikka ovat ne värit myös ihania ja mattapunat mielestäni kaikista helppokäyttöisimmät jos eivät vain menisi murusiksi huulille.


Paras puuterituote: Makeup Revolution Palette Bronzer Ultra Bronze Palette

Tämä tuote on ollut kyllä aivan super suosikki! Ostin tämän aikanaan Cocopandalta ja nyt olen taas ihastunut täysin aurinkotuotteisiin ja varsinkin aurinkopuuteriin joka tuo helppoa päivitystä kasvoille talvellakin. Näistä näkyy jo peräti 5 pannu ja selkeästi 2. oikealla alareunasta hakee jo myös pannun muotoa. Tätä palettia ei enää myydä, mutta ehkä jatkossa pärjäisin yhdellä miedolla sävyllä. Nyt talvella kaksi vasemmanpuoleisinta sävyä ylä- sekä alarivissä ovat olleet kovimmalla käytöllä.


Paras luomiväri: Ciate London Trend Edit palette

Tämä paletti on varmaan monelle tuttu eräästä joulukalenterista 2019 vuodelta. Tämä ei ole täysikokoinen paletti, vaan sisältää osa kys. paletin sävyistä. Tämä on ollut aika paljolti käytössä ihan arkimeikeissä ja hyvää dippiä on tullut kaikkiin mattasävyihin ja kahdesta tuotteesta pannut on tullut esiin. Paletissa huonoa on, ettei siinä ole mitään valkoista tai aivan vaaleaa nudea. 


Paras kosteusvoide: The Body Shop Body Yogurt -tuotteet

Tätä tuotetta en ole oikeasti avannut, mutta TBS:n Cactus-sarjan Yogurt tuote tuli käytettyä viimevuonna. Rakastuin tuotesarjaan, sillä se kuivuu nopeasti iholla ja kosteuttaa. Itse kärsin kuivasta ihoista etenkin pohkeissa ja jaloissa, joten talvisin pitäisi jaksaa pari kertaa viikossa rasvailla. Rasvaaminen ei ole mukavaa jos tuote on tahmaista. Jahka varastoni saan tyhjäksi päätän panostaa vain parhaaseen itsäni varten.

Paras kasvoille: CeraVe Facial Moisturising Lotion

Tuote sopisi varmasti sekä miehelle- että naiselle, kerta se on apteekkikosmetiikkaa. Sain tuotteen vasta melko loppuvuodesta otettua käyttöön ja pidän siitä. Se on ohut kuin seerumi ja imeytyy nopeasti, mutta ei silti jätä ihoa kuivaksi. Tuote on myös hajuton ja neutraali joten se ei ole ärsyttänyt ihoa näinä talvikeleinä.



Paras hiustenhoitotuote: Aussie Hair Products

Halusin oikeasti valita jonkun hiustenhoito-suihkeen, mutta mikään niistä ei ollut ylitse muiden joten päätin valita Aussien hiussarjan, sillä näihin tutustuin viime vuonna. Tuotteet tuoksuvat mun nenääni karkilta! Ne ovat lisäksi todella hyvät juuri minun hiuksilleni ja olen niistä pitänyt, shampoo tai hoitoaine tai pikahoito! Erityten tätä Moist-sarjaa olen käyttänyt.

Paras ihonpuhdistus: Lumene Nordic Hydra LÄHDE Pure Arctic Miracle Bi-Phase Micellar Water

Koska silmämeikinpuhdistus-luokkaa ei ollut, valitsin tämän Lumenen Lähde-sarjan 2tehoisen miselliveden. Tällä saa sekä silmämeikin, että ihon, puhdistettua oikein mukavasti ja hyvin. En itse pidä erityisesti kasvojen putsaamisesta millään maidolla tai geelillä hanan alla sillä vesi valuu kyynerpäitä pitkin maata ja mihin vaan. Putsaan aina vanulapuilla tai puhdistusliinoilla naaman ellen mene suihkuun.


Paras tuoksu: Gucci Bamboo EdP 30 ml

Mietin mikä tuoksuista on mun lemppari, mutta sen on oltava tämä. Tätä tulee aina säästettyä niihin parempiin tilaisuuksiin eikä tule "tuhlattua" tuotetta arkeen. Tuoksu on ihanan pehmeä, naisellinen ja jotenkin juuri minun nenääni sellainen, että tältä haluaisin aina tuoksua. 

8 kommenttia:

  1. Useampi tuttu tuote! Bamboo tuoksu on mulla satunnaisesti käytössä, ihan ok, aika voimakas, ei mun tyylinen mutta käyttäähän sitä. Taisi tullut joskus Elevenin joulukalenterista ja sain kaverilta sitä myös :) Lumenen CC on hyvä ja itseasiassa mietin yks päivä että voisi ostaa kesäksi sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestäni tuo on ihanan pehmeä, kun Bossin The Cent mieleeni enemmän arkituoksu, mutta jokaisen ihollahan tuoksu on aivan erilainen ja tuo toimii minulle hyvin :) Kyllä tuo CC-voide varmasti noussut Lumenen uuden lanseerauksen myötä suosituimmaksi tuotteeksi!

      Poista
  2. Sieltähän löytyi montakin suosikkia, jotka myös itse allekirjoitan. Smashboxin primer on kultaa, tykkään aivan sikana! Samoin Lumenen cc-voide jo vuosien takaa yks mun luottotuote <3
    Tajusin myös että ostin viime kesänä laivalta noita Aussien hiustuotteita, mutta edelleen ne on avaamattomina kaapissa. Nyt on pakko kyllä korkata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep noilla kahdella saa täydellisen meikin 🙏 kannattaa avata noi aussiet, ite oon kyllä pitäny niistä oikeesti tosi paljon 👌

      Poista
  3. Smashboxin primer on kyllä hyvä<3 Veikkaisin sen olevan seuraava primer, jonka saan itse loppumaan! Toi Guccin hajuvesi alkoi kiinnostaa, en tiedä oonko koskaan edes tuoksutellut yhtään heidän hajuvesiä, mutta ton haluan testata ihan ehdottomasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla joku figatrouge loppuu seuraavana, tuntu että kesti ikuisuuden ja muistuttaa kosteusvoidetta.. Kannattaa joskus tuoksuttaa tota! 😍

      Poista
  4. Smashboxilta oon tykännyt siitä kosteuttavasta primerista, tuota en oo testannutkaan :) Lumenen CC on kyllä ihana, ja tuo Snapscara olisi super jos se vaan pysyisi mun ripsillä :( Ciaten paletti on myös mulla ollut käytössä arkimeikeissä, siinä on tosi sieviä sävyjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt käytössä arkimeikissä yksi kosteusvoiteen kaltainen Primer. En itse näe tai koe siinä mitään Primer ominaisuuksia mutta menettelee :) Kiva kuulla että joku muukin pitää tuosta Ciatesta!

      Poista