Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

27 tammikuuta 2021

Hiusten tilannekatsaus, tammikuu 2021


Moikka,
halusin päivittää vielä hiusten kuulumisia tästä hetkestä. Kun kirjoitan tätä postausta, minulle on jo laitettu pidennykset takaisin päähän ystäväni toimesta. Pidin noin 1,5 viikon tauon teippipidennyksistä ja tällä välin kävin ottamassa raidat kokopäähän! Kävin ottamassa värjäyksen Vantaalla New Hairstore Koivuhaassa Marialla, kiitos upeasta työnjäljestä! Haluan ehdottomasti antaa pienen mainospaikan hyvälle työlle ja hyvälle palvelulle. Sain Marialta nämä kuvat, niin pääsin jakamaan myös teille tilanteen. 

Viimeisimmän koti-värinpoiston tein helmikuussa 2020 ja lokakuussa 2020 tein kokopään kevytvärjäyksen kotona. Sittemmin olen ajatellut vahvasti kääntyä vain ammattilaisen puoleen vaikka se maksaa. Hyvästä kannattaakin maksaa, sillä hiuspohja tai hius ei välttämättä kärsi niin pahasti värjäyksestä. Itse haluan jatkossa ottaa raitoja, jotta hius ei kärsisi voimakkaasta käsittelystä ja kuulin että näihin raitoihin käytettiin 3% hapetinta. Mielestäni pitkään jatkunut kotivärjäyskierre teini-iästä asti on nyt viimeinkin katkaistava ja vain totutella omaan hiusväriin ja tehostaa sitä kauniilla vaaleammilla raidoilla.

Alla näkyy kuvaa ennen hiusten värjäämistä!



Yllä kuvaa suoralla hiuksella ja alusta +alta löytyy kiharrettu valmis look.

Minulle tehtiin pieniä baby-highlitseja joilla kevennettiin tyviväriä sekä sävytys. Hiukset toki myös leikattiin kun valitsin värin leikkauksella, latvat muotoiltiin ja sivuotsis joka näkyy ylemmässä kuvassa myös siistittiin. Olen nyt kasvattanut ehkä 4 vuotta otsatukkaa pois ja alkaa se vihdoin kasvamaan pituutta. Hiustyveni vaaleni mukavasti ja myös pidennykset sopivat edelleen yhtä hyvin oman hiuksen kanssa yhteen.

Omat hiukseni näyttävät myös jo aika pitkiltä! Kohta ei kyllä pidennyksiä enää tarvita. Jos en käyttäisi pidennyksiä voisi sävytyksessä myös pistää "all in" ja ottaa jonkun todella voimakkaan harmaan tai roseen värin joka säilyisi hiuksissa kauniin näköisenä tovin laiton jälkeen. Lopputulos on kyllä aika häkeltävä ja olen todella tyytyväinen tulokseen!

Mitä mieltä olette? Ja panostatteko ennemmin kampaajaan vai teettekö itse?

6 kommenttia:

  1. Kauniit hiukset! Minäkin entisenä kotivärjäilijänä käyn nykyisin kampaamossa, sillä suosin juurikin omaa maantienharmaata väriäni vaaleilla raidoilla ja raidoitus vaikuttaa sellaiselta puuhalta, että en siihen itse ryhdy. :D Viimeksi tosin otin sellaisia ei-koko-hiusten-mittaisia violetteja raitojakin piristämään ilmettä ja ensi kerralla haluaisin niitä lisää, että voi olla, että myös vaaleutta tulee lisää. Mulla harmillisesti kuluu kampaamossa tehdyt värjäykset tosi nopeasti pois, kun taas markettivärit pysyisivät vähän liiankin hyvin tukassa, mutta kun nyt olen tätä raidoituspuuhaa suosinut, niin pakko käydä kampaajalla. Ajattelin toki ylläpitää violettia jollain sävyttävällä hoitoaineella tai sellaisella sitten, kun sitä on enemmän. Nyt onnistuisin varmasti värjäämään liikaa sellaisella sävyttävällä ja koko iltahan siinä menisi, kun alkaisi lajittelemaan tuolta hevosenhännän paksuisesta ponnarista vain ne violetit suortuvat. :D Vaaleat raidathan toki pysyvät eli ne eivät haalistu värien tapaan, joten sen suhteen ei ole ongelmaa käydä kampaajalla. Kallista lystiähän se on, mutta haluan panostaa hiusten ulkonäköön ja voisi senkin rahan käyttää huonomminkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🥰 kaveri voisikin ehkä tehdä raitoja mutta yhtä hyviä ja tarkkoja niistä ei ehkä tulis. Onneksi hiusten vaalennus eli vaaleammat raidat kyllä säilyvät päässä 😂 nuo erikoisemmat tai tummat värit vaatisi säännöllistä käyntiä kyllä!

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä! Ihanaa että olit lopputulokseen itsekin noin tyytyväinen<3 Mä olen käynyt jo useamman vuoden kampaajalla vaalentamassa hiukseni enkä blondina edes uskaltaisi, saati osaisi, värjäillä ja vaalentaa näitä kotona. Mielelläni siis maksan siitä, että saan hiuksistani vaaleat ja kauniin sävyiset, vaikka tummahiuksisena aikoinaan tulikin värjäiltyä hiuksia paljon itse. Mun kampaaja jaksaa aina ihmetellä kuinka mun hiukset kasvaa näin pitkiksi ja on niin hyväkuntoiset, vaikka värjäyshistoria on niin moninainen ja vaalennukset nyt ei koskaan tee hiuksille hyvää. Mittasin just hiukseni ja ne oli aika tarkalleen 50 cm pitkät, enkä usko että saisin hiuksistani ikinä näin pitkiä, mikäli blondaisin niitä kotona :D

    Näitä sun hiusaiheisia postauksia on aina kiva lukea, joten toivottavasti jaat jatkossakin tänne sun hiuskuulumisia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Linda ja ehdottomasti kiva itselleenkin talteen kirjottaa näitä tukan kuulumisia :) Kyllä mietin just, kun monta vuotta ollut semmonen olkapään mittainen tukka, että kyllä vaalennuksella varmasti on osuutensa asiaan ja sillä kotivärjäyksellä nimenomaan. Toivon kyllä että saisin omat hiukset myös tuohon mittaan, nyt kun on pidennykset tarkkaa mittaa en saa. Nyt varmasti jää paljon enemmän elinaikaa latvoille ja hius ehtii pidemmäksi normaalilla kasvutahdillaan!

      Poista
  3. Upeat hiukset! :) Mä olen ollut aiemmin tosi monta vuotta tummahiuksinen ja silloin värjäilin suurimmaksi osaksi itse kotona. Taisin pari kertaa vuodessa käydä kampaajalla leikkauttamassa hiuksia ja ottamassa värin, mutta muuten sitten värjäilin juurikasvua kotona. Hermothan siinä välillä meni ja jälkikään ei aina ollut niin onnistunutta, mutta opiskelijana säästi aika paljon rahaa muuhun kun itse teki :D Myös punahiuksisena värjäilin enimmäkseen itse, kun kaupasta sattui löytymään juuri kiva punaisen sävy. Näiden jälkeen kun aloin vaalentamaan, niin käännyin kyllä suosiolla kampaajan puoleen, jotta kaikki hiukset eivät tuhoudu :D Mulle on kans laitettu raitoina vaaleaa ja tykkäsin siitä tosi paljon :) Tosin nyt en ole yli vuoteen värjännyt hiuksia mitenkään, kun olen kasvattanut omaa väriä takaisin. Ja koronan takia kun on kaikki isot tapahtumat ym peruttu, niin ajattelin että nyt on ihan hyvä väli testata että miltä se oma väri näyttäisi taas pitkän ajan jälkeen :) Todennäköisesti kuitenkin jossain välissä tulen vielä jotain raitoja laittamaan vähän piristämään ilmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä se oma väri ei ollut sitten niin mieleen, vaikka sitä lopulta 6 kuukautta olin kasvattanut ennen kevytvärjäystä, joka vaalensi ehkä asteella hiusta. Uskon että juuri tummempien sävyjen värjääminen itse onkin helpompaa. Hirveää että blogini suosituin kirjoitus on aivan hirveän keltaiseksi jättävä vaalennus. Mutta se joka tämän googlaa ja blogiini eksyy ja kuvittelee saavansa hyvät neuvot hiusten värjäämiseen. Ei saa muuta kuin karun totuuden ja kääntyy kampaajalle :D

      Poista