Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

23 marraskuuta 2020

Ensimmäinen Sephora tilaukseni

Hei ja ihanaa uutta viikkoa!

Luin kerran selatessani Jodelia tylsyyksissäni, että @kauneusvinkit kanavalla oli huomauteltu että Ruotsin Sephorasta voi nyt tilata Suomeen kohtuullisilla toimituskuluilla. Aiempi noin 30 € arvoinen toimituskulu oli laskenut 5 €, joten päätin itsekin nyt jättää tilausta. Jos olet itse kiinnostunut tilaamaan jonkinlaisia alennuskoodeja, joita Jodelista löytyi oli "sara20" ja "marianna20", en mene mihinkään takuuseen näiden toiminnasta. 

Ruotsin Sephoran sivut on ruotsiksi, esimerkiksi Chrome-selaimen omalla kääntäjällä sivuja olisi voinut yrittää suomentaa tai kääntää edes englanniksi. Itse päädyin avaamaan Google Translaten tarvittavia käännöksiä varten. Pärjäsin melko hyvin ruotsinkielen suhteen ja tilauksen tekoon ja tuotteiden valintaan käytin noin puoli tuntia eräänä kauniina sunnuntai aamuna. Verkkosivut ovat kuin 2000-luvun alusta ja toimivat kankeasti, tilausvahvistuksia voisi epäilemättä luulla spämmiviesteiksi. Maksu onnistui helposti maksukortilla ja varmensi verkkopankin kautta maksun turvallisesti.

Toimituksen osalta vähän kummastelin, kun sain Ruotsin päätyyn seurantakoodin Bringille, lisäksi sain OmaPostiin lähetyksen JJFI-ennakkokoodin, millä sitten löytyi seurantakin. Lopulta Schenker lähetti tekstiviestin, että paketti noudettavissa. Toimitus tuli muuten torstaina, eli neljän arkipäivän päästä tilauksestani. Melko nopeasti ja kaikki täysin ehjänä.

Mitä mä sitten siis ostin?


Too Faced Peach Mist Setting Spray, maksoin 214,5 KR
Mulla ei oikeastaan ole koskaan ollut Too Facedin tuotteita, eikä mulla ollut myöskään akuuttia tarvetta meikinkiinnitys-suihkeelle, mutta päätin silti tämän hankkia. Se oli -50% alennuksessa ja ajattelin, että tämä varmasti tuoksuu ihanalta. Tuoksu on makea ja persikkainen, lopputulos ei jätä suihketta kiiltäväksi kasvoille vaan laskeutuu tasaisesti meikille. Ei ehkä niin persikkainen kuin toivoin, mutta selkeästi paremman tuoksuinen.

Rituals The Ritual of Holi Body Mist, maksoin 120 KR
Mulla on joskus aiemmin kerran elämässäni ollut body mist ja nyt ajattelin ottaa tällaisen toiste. AInakin TBS:ltä olen haistellut näitä ja ne on aika herkullisen tuoksuisia. Tämä on myös ihanan tuoksuinen ja otin sen kylpyhuoneeseen, että tätä voisi laittaa suihkun jälkeen aina vartalolle.

 Huda Beauty  Lip Strobe Metallic Gloss sävy: Snobby, maksoin 178,5 KR
Olin lukenyt hyvää Hudan tuotteista joten ajattelin ostaa tällaisen tarjouksessa olevan sävyn testiin. Todella kiiltävä, tahmainen ja ihana huulikiilto. Huulikiillossa on mikrokokoisia glittereitä, jotka epäilemättä on jotain keinotekoista muovia. On silti todella kaunis kiilto, alla swätsiä.

Sephora Collection Cream Lip Stain Liquid Lipstick sävy: 102 Lavender Purple, maksoin 42 KR
Aiemmin yksi lempparini oli NYX Suede sarjan mattainen lila huulipuna, mutta sen saa ostettua vain sellaisessa 3 punan monipakkauksessa niin en ole sitä viitsinyt sitten enää hetkeen hankkia uudestaan. Otin tämän Sephoran oman linjan todella edullisen huulipunan sitten kokeiluun. Sävy ainakin miellyttää1

KVD Vegan Beauty Tattoo Liner Eyeliner, maksoin 250 KR
Tämän halusin ehdottomasti ostaa kokeiluun, vaikka tuote oli normaalihintainen. Tämä on yksi Kat Von Deen kehutuimmista meikkituotteista ja itsekin tatuoituna ajattelin tuotteen olevan kiva kokeiluun. Pakkaus oli ainakin kaunis. Tästä ei swätsiä, sillä en halua että tämä kuivuu! Menee hetki, ennenkuin tämän tuotteen saan otettua käyttöön.

Tarte Amazonian Clay Waterproof 12-hour Concealer sävy: Light sand, maksoin 144,5 KR
Tämä oli se köyhän miehen panostus. Kyseisen brändin merkkituote on nestemäinen concealer, mutta nyt päädyin ostamaan tältä merkiltä puikkomaisen concealerin, vieläpä semmoisessa sävyssä joka oli rankassa alennuksessa! Tämä sopii hyvin peiteaineeksi, joten miksi ei tätä testiin. Hintakaan ei päätä hirvitä.



Alennusta 20 % etukoodilla tuli 74 KR ja Toimitusmaksu 49 KR tuli tuotteiden ja alennusten päälle. Tilauksen osalta tililtäni lähti noin 92 euroa kaiken kaikkiaan.

Olisin halunnut ensimmäisen Sephora kokemukseni tulleen paikanpäällä. Uskon tämän tilauksen olevan kyllä kertaluontoinen kokeilu, sillä monista kivijalkakaupoista ja Suomeen ilmaiseksikin toimittavista verkkokaupoista saa laajan valikoiman hyviä tuotteita. Jos nykyistä maailmalla riehuvaa Covid19-virusta ei olisi tullut, olisin tämän vuoden huhtikuusa päässyt käymään Espanjan Alicantessa Sephorassa mikä olisi ollut paljon kivempi juttu kuin tilata netistä. Vähän siis harmittaa yleisesti että tuo viikon reissu peruuntui ja nyt ei ole tietoa milloin on turvallista oikeasti matkustaa. Suomen sisällä voisin kyllä käydä vaikka lapissa tulevana talvena tai sitten tehdä jonkun muun kaupunkimatkan.

Lisäksi sain Sephoralta yhden rasvanäyte-pakkauksen, tuntui hieman surkealta saada yksi 2 ml rasvanäyte, mutta eiköhän tuonkin saa käytettyä helposti. Hain myös tuona samana päivänä  Glitteriaddiktin arvonnasta saamani hiuslakan, jota on myös kiva päästä kokeilemaan!

Alla kaikki Sephoran hankinnat samassa kuvassa.

8 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! Mä ajattelin laittaa nyt Black Fridayn tienoilla pienet kosmetiikkatilaukset menemään, ainakin Lookfantasticille kun sain alekoodinkin sinne, ja varmaan Sephorastakin jotain tilaan :D Mä tilailin useita vuosia sitten Ranskan Sephorasta Too Facedia, kun sitä ei käytännössä muuten Suomeen saanut, mutta ne postikulut oli ihan mielettömät.. Postaus jossa tilauksesta kerroin on yhä edelleen selkeästi mun blogini suosituin ja sitä luetaan edelleen, vaikka aikaa tosta on tosiaan useampi vuosi :D

    Toi TF:n persikkasuihke kuulostaa hyvältä! Samoin KVD:n Tattoo Lineria oon halunnut kokeilla, kun niin monet sitä hehkuttaa :) Huda Beautyn kiilto näyttää myös ihanalta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, tosi hyvä myös säästää tilauksia tuolle mustalle perjantaille joka onkin tällä viikolla :) Itsellä ei oo nyt mitään kummallisempia tarpeita joten ajattelin että mennään minimillä perjantaina, mutta saa nähdä miten oikeasti käy. Voin kuvitella, että oot maksanut maltaita kun olet tilannut Too Facedia ekoja kertoja Ranskasta. Pitää itsekin käydä katsomassa toi postaus, sillä se on varmaan niitä ihan ekoja enkä muista tätä juttua :D

      Poista
  2. Aika kivoja ostoksia! Kurkkailin itsekin Sephoran valikoimaa ja nyt näytti olevan myös kaikki joulukalenterit siellä tarjouksessa, mutta en sitten tilannut kuitenkaan mitään. Sephoran hinnat kuitenkin aika suolaisia moniin verkkokauppoihin nähden. Vaikka ehkä joskus tulen vielä tuoltakin tilaamaan. ärsyttää vain se, ettei hinnoista pysty valitsemaan euro muunninta. Joutuu koko ajan laskemaan mitä ne kruunut tekee :D

    Tuosta KVD linerista olen myös kuullut, että kuivahtaa aika nopsaa avaamisen jälkeen mikä on kyllä tuon hintaiselle kynälle vähän harmi. Kannattaa siis käyttää nopeasti kun sen joskus korkkaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla taisi ollakin melkein kaikki kalenterit mitä markkinoilla oli ;) Mutta hyvä jättää jotain sitten ensikertaan, siellä ei ollut joulukalentereista enää kyllä parhaita jäljelläkään. Ostinkin tuotteita jotka oli vain tarjouksessa ja vertasin juuri tuon Too Facedinkin hintaa heidän omien sivujen hintaan, usein eroja löytyy heti Emotion ja Kicks väliltä myös kovasti kun käy kivijalassa.

      Jep, mulla on nyt peräti 2 nestemäistä eyelineria auki joten tuota KVD:tä kyllä odottelen että on sitten ainoa ennenkun sen viitsii korkata ettei kuivu, en ole varmaan koskaan ostanut 25 euron eyelineria aiemmin.

      Poista
  3. Kivoja shoppailuja! Kätevää, että sieltä voi nykyisin tilatakin, vaikka mikään ei voita sitä fiilistä myymälässä. Sephora on ihan omaa luokkansa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettisivut ei vakuuta, mutta varmasti se myymälässä paikanpäällä oleminen on se oman luokan juttu. Toistamiseen tuskin tulee tilattua netistä vaikka itsellä oli sujuva ostokokemus :)

      Poista
  4. Mietin, että mitenkä nuo tilaukset toimitetaan. Tuliko tuo lähetys siis postiin/matkahuoltoon noudettavaksi vai suoraan kotiin kotiinkuljetuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, eli oli lähi K-kaupasta noudettavissa "Postilta".

      Poista