Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

30 maaliskuuta 2020

Vuoden 2020 toiset loppuun käytetyt


Nyt kirjoitellaan taas loppuun käytetystä kosmetiikasta, eli tuotteista, jotka on mennyt jo roskiin sitten edellisen kerran. Tavaraa on taas kertynyt melko hyvä määrä ja tuotteet joita tässä esittelen onkin osa taas pidemmällä aikavälillä ollut käytössä ja eivät vain ole loppuneet millään. Osa on ollut vain vähän aikaa käytössä, mutta eivät sitten ole riittäneet tai kestäneet käyttöön pidemmäksi ajaksi.


Manna Kadar Lash Extending Primer, jos kosmetiikkatuotteesta kuluu käytön aikana brändin nimi ja tuotteen tiedot, en voi pitää sitä kovin laadukkaana. Kyllä sitä aina sai availla että muisti mitä siellä on. Tuote myös kuivui melko nopeasti eikä paksuntanut kuin parilla levityksellä ripsiä. En ole muutenkaan ripsi-primer fani, joten sanotaan ei jatkoon.

Dermosil Rise and Shine Mascara, melko edullinen ja hyvälaatuinen ripsiväri. Levittyi kivasti ja tuo applikaattori synteettinen eli minun mieleeni parhaiten. Päivän mittaan tekee kuitenkin alaluimille mustaa/tummaa jälkeä, eli ei kuitenkaan ole mikään älyttömän hyvä itselleni.

IsaDora Natural Matt Oil-Free Foundation sävyssä Porcelain, hyvä peittävä meikkivoide. Pidin tästä aiemmin enemmän, mutta olen huomannut, ettei tuote enää sovi kuivalle iholleni. En siis tule varmaan tätä juuri ostamaan, mutta jos on normaali tai rasvainen iho, niin suosittelut! 

Kicks Concealer stick sävyssä 02, hyvä jämäkkä peitepuikko. Tuote ei ole kuitenkaan tahmeaa ja leviää helposti, jos tämän päälle laittaa meikkivoiteen lähtee kyllä tuokin leviämään, eli käytin tätä meikkivoiteen päälle punoituksen estoon. Rakastin aiemmin käyttää näitä, mutta nykyisin less is more.


Revlon Professional Nutri Color sävyssä 1003 Pale Gold, hiusnaamio joka sävyttää hiusta. Tätä käytin aina, jos hopeansävyisyys oli mennyt liian sinertävään tai liilaan muotoon tai jos halusin kokonaan platinan harmaan pois. Hyvä sävy, mutta melko jäykkää tavaraa ja tuli huonosti ulos purkista.

KC Professional Color Mask sävy Platium, no se kaikista perinteisin sävyhiusnaamio jolla voi ylläpitää harmaan sävyjä. Koen edelleen hopeashampoot paljon värjäävämmiksi teholtaan. Nyt en aio enää hiuksia tuohon hopean suuntaan sävytellä, eli ei tule hetkeen ostettua ainakaan uutta.

Organic Shop Hair Mask, olen ostanut aiemmin vastaavaa hiusnaamiota hunaja-avokado "tuoksuisena" joten se on kyllä musta edelleen parempi, kuin muut oranganic shopin tuotteet. Edullinen, hyvä hoitoteho, ehdottomasti ostan sillä tuote on luonnonkosmetiikkaa vielä kaiken lisäksi!

Fove Nourishing Secrets Thickening Conditioner, hyvä perushoitoaine joka tuli jostain poistomyynnistä repäistyä, käytinkin tätä jo yhden purkin mutta nyt tämä on käytetty. En ennen näitä yksilöitä ollut huomannut, että Dovella tosiaan on hoitoaineita. Voisin ostaa jatkossa tätä brändiä marketistakin kotiin hiustuotteiden puolelta.


Mudmasky Hair Mask Scalp Treatment & Miracle Shampoo 3in1 Formula, eli päätä kuoriva shampoo. Odotin tältä ehkä vähän enemmän, tuote oli paksua, mutta silti levittyi hyvin hiuksiin. Tätä on todella vaikea saada päänahalle asti, pitäisi ehkä kammalla tehdä jakaus muutamaan kohtaan. Kun hetken hieroo pitäisi ottaa vettä jotta saisi aktivoitua vaahdotuksen, ei vaatinut ainakaan itselläni toista pesua. Ehkä voisin kokeilla jotain muuta kuorivaa shampoota tämän jälkeen.

Schwarzkopf BC Color Freeze Silver Shampoo, mun suosikki hopeashampoo. Kestää pitkään ja värjäysteho hopean suuntaan on melko voimakas. Ehdottomasti tykkään ja voisin ostaa jatkossakin just tätä missä alaosa on valkoinen eikä pinkki.

The Body Shop Ginger Shampoo, normaali pesevä shampoo. Tuoskuu voimakkaasti inkivääriltä, liikaakin, joten en ostaisi uudestaan. Kesti pitkään käyttää tämä pois kun ei ollut suosikkituoksu.


Biozell Superstrong Hairspray, matkakokoinen hiuskiinne tuli loppuunsa. Sopii hiuspohjan rakenteen tekemiseen ja hiusten kiinnittämiseen. Ei erityisen hyvän tuoksuinen.

L´oréal Paris Préférence -kestoväri, viimeisin hiusväri jonka käytin. Värjäsin hiukset tällä sävyä antavalla, ei vaalentavalla, värillä 13.2.2020. Tuosta on jo siis kohta kuusi viikkoa aikaa. Katsotaan, miltä hiukset näyttää myöhemmin! Tästä hiusväristä pidin, siinä oli erikseen mukaan lisättävä kosteutta ja kiiltoa antava öljy.


St. Moriz Self Tanning Mousse sävyssä Medium, heti näkyvää rusketusta antava itseruskettava voide. Voiteen teho kyllä näkyy heti, tuote pitää levittää nopeasti tai siitä jää helposti rajat. Sävy on kauniin tumma yön jälkeen ja ekassa suihkussa väriä lähtee siis tietysti paljon kun kuivunut rasva lähtee iholta. En tykkää mousseista, joten en ostaisi kyllä uudestaan.

Popup Beauty Peel Off Glitter Gel Mask, irti revittävä naamio. Tässä naamiossa oli mukana glitteriä, mutta tuotteen vaikuttavia aineita tai hyötyjä ei juuri tullut tietooni kun sain tämän kauneusboksista. Ehkä idea onkin vain irrottaa likaa kasvoilta.


NYX Soft Matte Lip Creme sävy San Paolo ja sävy Cabo. Nämä huulipunat oli kivoja, mutta käyttöikä ei ole kovin pitkä. Sävy vaaleammassa erottui etenkin huulien juonteista eli sai olla aika paljon lisäämässä - sävyt ovat läpikuultavia, eivät peittäviä. En ostaisi näitä enää ikinä, eivät valitettavasti osunut mun makuun ja nyt niiden tarpeeksi kuivahdettua tai sävyn loputtua kokonaan, roskiin.

Dermosil Transparent Lip Liner, hiusten rajaamiseen sopiva kynä. Tästä meni varmaan päiväys, kun se ei enää pidä huulipunaa rajan sisäpuolella. Roskiin siis, en ehkä ostaisi uudestaan läpinäkyvää kynää kun nykyisin tykkään paljon enemmän sävyistä.


Kasvonaamiot: Kocostar Camellia Happy Mask, Vitamasques Diamond Gold Dust Sheet Mask ja Eyenlip Hylauronic Acid Sheet Mask. Kaikki naamiot olivat hyvin kosteuttavia ja tosiaan, parikymmentä minuuttia kasvoilla riittää hyvin. Tuotteista Vitamaskin on kallein ja Eyenlipin edullisin.

Miqura Copenhagen Foot Mask, en ole koskaan aiemmin käyttänyt jalkoja kosteuttavaa naamiota. Jalat meni vastaaviin pussukoihin, kuin jalkakuorinnassa. Pussukat olivat vain selkeästi laadukkaammat ja korkealaatuisemmat, kuin kuorintajalkineet. Pidin jalkoja 90 minuuttia pusseissa. Jalkapöytä selkeästi kosteampi, mutta kaikista kuivimpiin kohtiin kantapäihin ei välttämättä tehoa niinkuin toivoisi. Pitää siis edelleen välillä perinteisesti rasvata jalat öisin. Nyt kesää kohden onkin ihan kiva hoitaa myös jalkoja välillä, jos pääsemme vaikka ulos vielä joskus!

Mukavaa huhtikuuta kaikille!

6 kommenttia:

  1. Toi glitternaamio oli kyllä mun makuun melkoinen floppi silloin Goodieboxissa, kun eihän tossa tainnut olla yhtään sellaista ainesosaa, joka millään tavalla hoitaisi, puhdistaisi, kosteuttaisi tms. ihoa :D NYX:n Soft Matte Lip Creameja mulla oli joskus vuosia sitten enkä mäkään tykännyt niistä. Aluksi ne tuntui huulilla tosi pehmeiltä ja mukavilta, mutta jo vartin päästä ne kuivatti ja jämähti huulille tosi inhottavasti eikä lopputulos silti ollut kovin kaunis. Harmi, kun noista oli tosi kivoja sävyjä ja ne oli myös suht edullisia!

    Noi sheet maskit on myös kaikki tuttuja ja jokaisesta oon tykännyt<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, tavallaan sen käyttötarkoitus ei selvinnyt ja jos naamion hinta on alle 3 puntaa niin... no kaikkea sitä saa ostettua :) Nuo Nyxit kyllä kivan edullisia, mutta jos joutu käyttämään huulirasvaa tai huulikiiltoa jotta sävy levittyisi tasaisesti ei tuote selkeästi toimi.

      Sheetmaskit kyllä nykyään rakkaus, myös voidemaiset levitettävät maskit tosi kivoja. Mulla muutenkin kuivaan päin iho niin noi revittävät ei mulle sovi yhtään.

      Poista
  2. Glitternaamio kuulostaa hauskalle, mut eipä sil taida olla oikein mitään hyötyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, semmoset saa sit glamglowlta jossa on myös hoitoa.

      Poista
  3. Mulla lensi tuo Popup Beautyn naamio suoraan testaamatta roskiin, kun luin ainesosat. Eipä siinä tainnut muuta ideaa olla kuin se, että näytti hauskalta kasvoilla ja ehkä samalla vetää vähän likaa irti :/

    Mulla on ollut noita NYX:n Soft Matteja muutamissa eri sävyissä ja joistain tykkään, joistain en. En muista mikä sävy se mahtoi olla, mutta yksi oli jo ostettaessa niin kuiva ettei sitä meinannut saada huulille eikä se kestänyt kuin pari käyttökertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ilmesesti soft matessa laatu vaihtelee? Muistan vielä kun NYX tuli suomeen ja sitä odotettiin kovasti vaikka periaatteessa se on ihan ok halpamerkki siinä missä jotkin muutkin market-meikit :) Mutta tietyt jutut heiltä tosi hyviä!

      Poista