Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

04 helmikuuta 2020

Ajatuksia Goodieboksista


Tilasin aiemmin Betteboxia omaehtoisesti ja aina omilla rahoin, en ikinä yhteistyönä ja tästä syystä halusin kirjoitella asiasta. Haluaisin, että asiaa katsottaisiin nyt niin, että olisin normaali kuluttaja, kun puhun fiiliksistäni  Betteboxin suhteen. Viimeisiä bokseja en enää tilannut, sillä ne eivät enää tuottaneet minulle mielenkiintoa tai en löytänyt enää uusia suosikkeja boksin kautta.

Sain kuitenkin muutaman kerran tilattua ilmaisen Beten keräämilläni pisteillä, Goodien ja Beten yhdistymisen jälkeen pisteet olivat menossa kankkulan kaivoon jos en olisi välittömästi jättänyt tilausta Goodieboksille. Jätin hyvissä ajoin viestiä Beten suuntaan ja heiltä vielä viimeisenä ilahdutuksena Goodien uudet työntekijät lupasivat vaihtaa pisteet minulle yhteen spesiaali-yllätyslaatikkoon.

Betteboksilla oli aina hyvä asiakaspalvelu ja harvoin tarvitsi reklamoida muusta, kun Postin epämääräisistä toimitusajoista. Kerran sain rikkinäisen siveltimen jonka tavarantoimittaja korvasi minulle uuteen oltuani Beten palveluun yhteydessä. Vaikuttaisi siis siltä, että Goodieboksin työntekijät myös pitävät asiakkaistaan ja viitsivät tässä tilanteessa oikaista laittamalla ilmaisen pisteboksin Goodieboksilta minulle, sillä en olisi nyt halunnut suoraan aloittaa uutta tilausta jolloin pisteeni eivät Beteltä olisi sinne siirtyneet tilaukseni ollessa tauolla.

Seurattuani muutamia muiden bloggaajien saamia laatikoita, olen melko innoissani kyllä tästä uudesta toimijasta Suomessa. Myös Glossyboxiin olen ollut erittäin tyytyväinen sekä Lookfantasticin kauneusboksia haluaisin vielä joskus kokeilla. Selasin myös Goodieboksin toimituksia muihin maihin ja sisällöt ovat lupaavia ja toivon, että saamme myös Suomeen yhtä hyviä brändejä laatikon sisälle.


Goodiebox -meikkipussukka, tekstiili on verkkomaista mutta sisältä täysin umpinainen. Ehkä tämä käy sellaiseen reissailuun, mutta varmaan arkeen vähän sellainen ylimääräinen itselleni. Tuotteen arvosta tai alkuperästä ei tietoja.

Juuri hehkutin jouluna, miten hyviä kestomeikinputsaus-pyyhkeet ovatkaan! Tämä AfterSpa Amazing Makeup Remover -kestoliina on todellakin mulla päivittäisessä käytössä. Ihana saada tällainen varma suosikki Goodieboxissa, kun saan vanhan käytettyä aivan loppuun, otan tämän heti käyttöön. Ensimmäinen pesu pyykinpesukoneessa, ja sitten ihan lämpimään veteen kostuttamalla saa putsattua kaiken meikin -myös vedenkestävät ripsivärit ja eyelinerit, pois helposti. Pesutehon tai kosteutuksen puolesta voi käyttää vaikka geelimäistä tai maitoputsaria, kunhan muistaa hyvin huuhdella tämän liinan ennen seuraavaa käyttöä. Tämä tuote on myös aiemmin tullut Betessä. Arvoa yhdelle kappaleelle noin 8,95 puntaa.


Ilse Jacobsen Hornbæk Seaweed Face Cream SPF15 -kasvovoide. Tämä tuote on minulle täysin uusi, tuote sisältää mineraalista merileväuutetta ja on valmistettu kahdesta Tanskan vesistön lähistöltä löytyvästä levälajista. Tuote tulee varmasti juuri sopivasti käyttöön keväällä olevalle ulkomaanreissulle ainoaksi kasvorasvaksi, juuri tämän hyvän aurinkosuojan puolesta. Odotan kyllä, että pääsen tätä kokeilemaan paremmin. Tuotteen arvo 50 ml pakkaukselle noin 19,50 €.

Goodiebox Essentials Face Mist -kasvosuihke. Tuote on virkistävä suihkaus kasvoille, sisältää ruusuvettä ja puuvillankukka-uutetta. Suihkutetaan kasvoille noin 30 cm päästä, oikein mitään mielipidettä tälle toistaiseksi ei ole. Varmaan tarkoitettu käytettäväksi meikin alle tai illalla yötä vasten? Pakkauksen 150 ml arvo noin 8 € Goodieboksin jäsenelle. 

The Body Shop Shimmer Waves sävyssä 01 Bronze. Tuotetta kuvataan TBS:n sivuilla poski- ja luomiväripaletiksi, joka sopii yksittäin käytettäväksi tai voi sekoittaa keskenään tasaiseksi sävyksi. Tuote on täysin vegaaninen eikä sitä ole testattu eläimillä. Paletin arvo on 22,50 € ja on yksi tämän boksin jännittävimmistä tuotteista!


Eikä tässä vielä kaikki, vaan näiden lisäksi laatikossa oli vielä mukana Miqura Foot Mask - kosteuttava jalkanaamio. Olenkin aina käyttänyt ainoastaan kuorivia jalkanaamioita, joten tämäkin on ihan hyvää vaihtelua kemiallisen kuorinnan sijaan. Tämän luvataan olevan nopea pedikyyri jaloille ja sitä odotan, kun käytän tämän naamion. Tuotteen arvo yhdeltä jalkaparilta on noin 9,90 €.

Viimeisenä pakkauksen hiustuote joka on Naobay natural & organic Protective Contidioner -hiustenhoitoaine. Tällä hoitoaineella on ecocert-sertifikaatti ja sisältää esimerkiksi arganöljyä. Arvoltaan 250 ml pullo on noin 13,20 €.


Tässä siis tällaisen spesialboksin unboksaus, joka korvais viimeisen Bette-pisteillä kerrytetyn laatikon mulle. Jos jokaisen Goodieboksin taso on tätä tasoa, ryhdyn varmasti itsekin tilaajaksi, sillä laatikon sisältö oli todella mieluinen ja mielestäni melko runsas! Ainakin kaksi näistä tuotteista on ilmestynyt Ruotsin Goodieboksissa, eli tässä saattaa olla parsittuna jotain vanhaa. Toivotaan niin, etten paljastanut kaikille helmikuun boksia, tuskimpa sitä lähetettäisiin heiltä etukäteen yhdelle.

Tälle boksille lopullinen arvio laskennallisesta arvosta on siis 83,60 euroa, joka on todella hyvä hinta boksille tai ainakin tälle loistavalle sisällölle. Omalta osaltani annan kaikki suositukset Goodielle ja ehdottomasti aikanani haluan myös kokeilla heidän laatikkopalvelua, mutta toistaiseksi, pyrin vähentämään kaikenlaista turhaa ostelua.

6 kommenttia:

  1. Oi miten tosi kiva boksi! Ihana että lähettivät sulle vielä tällaisen ylläriboksin Bettepisteillä :D Goodieboxin aspa on kyllä huikea ja he vastaa viesteihin nopeasti ja iloisesti. Asiakkaat pysyy tyytyväisenä ja juuri mahtavien asiakaspalvelukokemusten myötä voin todella lämpimästi suositella myös boksin tilaamista <3

    Nuo kesto meikinpoistoliinat on muuten parhaita väsyneenä pitkän päivän päätteeksi kun ei jaksa hinkata naamaa monella eri pesuaineella. Meikit veks ja suoraan sänkyyn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva, että onnistui näin kun muuten ois pitäny tilata ensin goodie ja sitten toivoa etä siirtyneet pisteet riittää goodiella myös ilmaiseen laatikkoon. Oli kyll huikeaa palvelua 💜 tuo afterspa ihan paras, tulee matkalle mukaan!

      Poista
  2. Oi, olipa kiva boksi! :) Asiakaspalvelu kuulostaa tosi hyvältä ja ihanaa, että piste-asia hoitui näin hyvin. Boksin sisältö näyttää tosi kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli kyllä tosi kiva jos tämä on tällain kustomoitu kuitenkin kasaan jos kaikki tammikuun boksit olivat jo loppuneet :)

      Poista
  3. Hyvää asiakaspalvelua ehdottomasti! Mulla on ollut vääntöä Glossyboxin ja Ihana Sinän aspan kanssa ja molempien tilaukset lopetinkin nimenomaan siksi, etten kokenut asiakaspalvelua hyväksi. Ilo kuulla, että tässä kohtaa asiakaspalvelu toimi näin kivasti<3 Ja toi boksin sisältö on ihan mielettömän kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan palvelua, ja sellaista, millä asiakkaan voittaa puolelleen! Ihana sinää en edes uskaltanut tilata juuri palautteiden puolesta, edes kaikki blogiyhteistyössä olleet henkilöt eivät saaneet heiltä vastauksia. Harmittavaa, mutta olisin ollut valmis myös heidän laatikkoa kokeilemaan.

      Poista