Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

21 joulukuuta 2019

Ensimmäinen Lush -ostos


Kävin viikonloppuna Helsingissä ja monta kertaa olen vieraillut Lushilla tuoksuttelemassa. Tämän kerran päätin repäistä ja ostaa itselleni näitä tuotteita testiin. Tuotteet ovat melko tyyriitä ja niiden testaaminen onkin vahvojen suositusten kautta tullut nyt esille, eräs tuttu on ollut aiemmin Lushilla töissä ja olen kuullut tuotteista hyvää, Myös ystäväni on vannoutunut palashampoon ja hoitoaineen käyttöön.

Lyhyesti Lushistaalunperin Britanniasta lähtöisin oleva yritys, ja nykyään kansainvälisesti toimiva kosmetiikkayritys. Tuotteet ovat käsintehtyjä Englannissa, vegetaarisia ja suurin osa on myös vegaanisia ja tuotteita ei kokeilla eläimillä.



Ghost in the Dark, "Jos alkaa liikaa pelottamaan, nappaa tämä pimeässä hohtava kaveri mukaasi kylpyhuoneeseen ajamaan tiehensä sängyn alla piileskelevät möröt."

Ensinnäkin, menin heti ensimmäisenä näyttämään saippuaa lampulle ja laitoin valot pois. Saippua hohti vihreänsävyisenä pimeässä vessassa. Mageeta! Lisäksi tämä on todella vegetaarinen ja luonnonmukainen, käsintehty tuote jota ei ole eläintestattu. Tuote tuoksuu ihanalle, tuote sisältää luomukaakaovoita, kookosöljyä ja risiiniöljyä. Tuote tuoksuu sitruunaiselta, siinä on päätuoksuna sitruuna tai sitruunaruoho. Tuoksu on sopiva, eikä ole voimakkaimmin tuoksuvia saippuoita, joten se sopii ensimmäiseksi tuoksusaippuaksi Lushilta.

Ghost in the Dark 9,95 € / pala


Bubblegum -huulikuorinta, "Karkkipäivä huulille. Piristä päivääsi purkanpinkillä huulikuorinnalla! Tämä kulttimaineen saanut makea huulikuorinta paitsi tuoksuu ihanalle – karamellisoiduille vadelmille tai lapsuuden jättikuplapurkalle – mutta myös hemmottelee huulia sokerin ja luomujojobaöljyn avulla."

Tuote on siis aivan taivaallisen karkkisen purukumin tuoksuinen ja väri on myös ihana, ja kaikista huulikuorinta-vaihtoehdoista mielestäni paras "maku". Tuote on melko irtoavaa eikä niinkään tahmeaa, sitä ei tarvitse paljon huulien kuorimiseen, vaan melko pieni määrä riittää. Sokerimassa tippui melko helposti sormista, eli kannattaa ottaa lisää vasta tarvittaessa. Kyseinen huulikuorinta on myös täysin vegaaninen. Tuntui kivalta huulilla ja kuorinnan jälkeen huulet tuntuvat hivenen ohuemmilta. Tämä tulee ehdottomasti tarpeeseen talvella, kun huulet tarvitsevat myös enemmän kosteutusta.

Bubblegum huulikuorinta 12,95 € / 25 g


Mitä suosikkeja teillä on Lushilta ja mitä inhokkeja?'
Mitä kannattaisi kokeilla seuraavaksi?

6 kommenttia:

  1. Wow! Toi hohtava saippua kuulostaa niin siistiltä. Palamuodossa oleva seerumi kiinnostaa itseäni, ehkä sitten joulun jälkeen voisi ostaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä aikamoinen löytö, valitsin sen saippuapöydästä vain tuoksun perusteella, eeräs joulunajan toinen saippua olisi ollut tosi kivan tuoksuinen!

      Poista
  2. Jestas toi pimeessä hohtava saippua kuulostaa hauskalta 😂🤭
    Lushin tuotteet on kyllä kiinnostavia niin tuoksujen kuin ulkoasunkin takia. Harmillista että ovat niin tyyriitä. Joissakin on myös omaan nenään liian voimakas tuoksu mutta päällisin puolin kyllä tykkään Lushin tuotteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni ei sinänsä harmita maksaa Euroopassa käsintehdystä luontoystävällisemmästä tuotteesta näin paljoa, kun suurin osa kaikesta kosmetiikasta on massatuotannossa pienillä kuluilla ja "isoilla päästöillä" niinsanotusti. Mutta en näitä kyllä usein välttämättä ostaisi, kun näidenkin funktion eli toimivuuden saa selville vähän pidempiaikaisella käytöllä erikoisemmissa tuotteissa (palashampoot jne.) Siksi kaikki suositukset ja mielipiteet näistä on kiva lukaista, ennenkuin maksaa tavanomaista pidemmän pennin tuotteista :)

      Poista
    2. Totta tuokin. Mulla on ollut lushilta monia hutiostoja jotka ei sitten olekaan toineet itsellä. Kauhein muisto on varmaan se heidän dödö jauhe joka haisee ihan hirveän tunkkaiselta ja niin voimakkaalta että koko kaappi ja kaikki tuotteet haisi sille vaikka jauhe oli purkissa ja erillisen pussin sisällä...

      Poista
    3. Jep, just siks on kyllä harmi että tuotteet hintavia eikä testereitä varmaan saa mutta liikkeessä voi kokeilla, jos pääsee. Tämä haamusaippuakin melko tuoksuva, mutta onneksi hyvä tuoksu, niin menee itsessään vähän ilmanraikastimena :D

      Poista