Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

12 joulukuuta 2019

Glossybox: Mysteeriboksi


Tilasin siis Black Fridayn mainonnan uhrina itselleni Glossyboxin mysteeriboksin, jonka sain edulliseen 9,99 € hintaan. Tarkempaa tietoa, mitä boksi sisältäisi, ei ollut missään kerrottu. Odotin ja toivoin, että se olisi vaikka yhdistelmä aikaisempien boksien tuotteita.

Voin sanoa, että tuli lievänä pettymyksenä avata laatikko ja huomata, että se oli täysin sama kuin huhtikuun 2019 laatikko. Onneksi se oli sentään tämä Modern Day Beauty, jossa on kolme hyvää tuotetta ja kaksi tuotetta, jotka matkavat jatkaa joululahjoiksi.


Mielenkiintoisimmat kolme tuotetta laatikossa olivat nämä yllänäkyvät tuotteet.  -417 Facial Micro Luffa Foaming Gel (arvo noin 16,45 € / 100 ml),  En ole ehtinyt vielä tätä 417-kasvokuorintaa kokeilemaan, sillä olen halunnut käyttää loppuun jo avattuja tuotteita, pidän tämän kuitenkin itselläni ja odotan kovasti, että pääsen avaamaan tuotteen käyttöön.

Vitamasques Diamond Gold Dust Sheet Mask (arvo noin 6,90 € / kpl), Sheetmaskeista pidän paljon, ja tämä Diamond Gold -maski tulee varmasti myös käytettyä talven kylminä päivinä!

Laatikon paras tuote oli Oriflame The ONE 5-in-1 Wonder Lash (arvo noin 15 € / kpl). Ehdin myös jo todeta, miten hyvä tämä Oriflamen ripsiväri onkaan, ja nykyinen käytössä oleva, aiemmasta boksista saatu ripsari, alkaa lähestymään loppuaan. Ripsiväri levittyy kivasti ja applikaattori on hyvä, sillä siinä on niin lyhyt kuin pitkä muovinen harjas. En tiedä, saako Oriflamea nykyään muualtakin, kuin yksityisiltä jälleenmyyjiltä, mutta tällaisen brändin hankkimisen kokisin vaikeammaksi, kun se on ollut aiemmin Suomessa vain "kutsumyynti" -tuotteena.


Nämä minulle ei niin mieluiset tuotteet jäivät siis seuraaviksi tuotteiksi; De Bruyere Jumbo Eye Pencil (arvo noin 15 € / kpl) ja Glazel Visage Lip Pencil (arvo noin 7 € / kpl). En ole kuin kerran kokeillut tätä Jumbo-luomivärikynää ja se on ihan kiva, muttei kuitenkaan sellainen mitä käyttäisi edes kerran kuukaudessa. Lähtee lahjaksi eteenpäin, kuten myös tämä huultenrajauskynä Glazelilta. Sain tuotteen melko punaisessa sävyssä, mutta käytän vähän suoraan punaista sävyä joten tälle ei ole käyttöä.

Eli tämän minulle 9,99 € maksaneen mysteeriboksin arvo oli noin 60,40 €. Kokisin saaneeni rahoilleni vastinetta ja erittäin tyytyväinen siitä, että sain tuon Oriflamen ripsivärin uudestaan.

Olenkin jo aiemmin eri lähteissä todennut, etten kyllä vielä ole saanut boksia johon olisi joutunut pettymään. Jos olet kiinnostunut tilaamaan itsellesi kuukausittaisen Glossyboxin, pääset tekemään sen tämän linkin kautta, jolloin minä saan Glossykrediittejä ja sinä saat ensimmäisestä tilauksestasi 20 % alennuksen. Lisäksi tilaamalla nyt joulukuun boksin, saat sen -30 % hintaan eli 12,59 €.

8 kommenttia:

  1. Toi sheetmask näyttää houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varmasti ihanaa kosteutusta kasvoille!

      Poista
  2. Anonyymi13.12.19

    Mua ärsyttää kun boksi itsessään on hyvä, mutta postitus menee ihan päin pyllyä ja asiakaspalveu on kökköä. Esim kun itse tilasin marraskuun lopussa sen jälkeen kun olin saanut jo marraskuun boksin niin saan nyt sitten marraskuun uudestaan, mutta en tiedä milloin kun ei ole vielä näkynyt vaikka osa on saanut jo joulukuunkin. Sitten taas jos tilaa seuraavan kuukauden alussa niin postitus kestää jälleen niin kauan että muut on ehtineet saada seuraavan boksin ennen sinua. Asiakaspalvelusta vaan sanotaan että tilaus alkaa siitä boksista milloin teet tilauksen. Väkisin on siis tehtävä pidempi tilaus että saa edes jonkun yllätysboksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo boksin postitusväli on jotenkin tosi tökerö, että voi tilata kuluvan kuukauden aikana vain sen kuukauden boksin, jotenkin niitä "tilausaikoja" pitäisi selventää viisaammin sivustolla asiakkaille. Itse en ole tehnyt jatkuvia tilauksia yli 3 kk tilausta pidemmälle ajalle glossylle, jolloin boksit tulevatkin ajallaan. Myös kaverilta puuttuntu tuotteita boksista ja hän sai vasta myöhemmän yhteydenoton jälkeen myöntävän vastauksen että laittavat puuttuvat perässä, eikä heti ensimmäisellä yhteydenotolla.

      Poista
  3. Siis voi höh, mikä järki on myydä täysin sama boksi!! oisivat edes maininneet jossain että boksi on sama kuin huhtikuussa. Ei varmasti moni ilahtunut jos on boksin jo aikaisemmin saanut :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, tämä oli kyllä pettymys just sen takia! Olisi edes sellainen erikoislaatikko joita betellä on, missä on eri boksien tuotteet yhdistetty yhteen laatikkoon.

      Poista
  4. Anonyymi15.12.19

    Minä sain ruotsalaisen glossy boxin mysteeriboksina. Boksi oli tammikuulta 2018, siis lähes kaksi vuotta vanha ja mukana oli esimerkiksi energiapatukka, joka oli vanhentunut jo 2018 vuoden alussa. Tämä se vasta olikin törkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen noloa kyllä Glossyboxilta lähettää tällaisia valmiiksi pakattuja laatikoita, joita ei käydä lävitse. Ihan noin ärsyttää sekin, että ruotsissa välillä näkynyt TBS:ääkin bokseissa, joita ei vielä ole suomilaatikoissa ollut.

      Poista