Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

13 marraskuuta 2019

Bette Box 11 / 2019


Sain toistaiseksi viimeisen Bette Boxin, jonka olen rahalla maksanut itselleni. Tilaukseni päättyy tähän kuukauteen ja saatan vähän toivoa, että saisin rutiininomaisesti joulukuun boksin lahjatilauksena.

On mennyt viimeiset 1,5 vuotta tilaamalla Bette Boxia jatkuvasti, joten jotain hyvää siinä täytyy olla. Ultimaattisesti pieni tauko tämän tilaamiseen tuli siitä syystä, että halusin saada käytettyä kosmetiikka-varastoni loppuun ja säästettyä myös vähän rahaa.

En myöskään aio siirtyä tilaamaan mitään toista boksia toistaikseksi, vaan sitten, kun tulee kauneusboksin aika, tutkin kaiken mitä markkinoilla on. Kun tarjontaa on paljon ja kilpailu käy, on todella vaikea päättää ja arvioida, mikä saatavilla olevista tilauksista on parhain. Bette on kyllä ollut aina yksi varmimpia bokseja palvelun ja toimituksen osalta.


Boksin sisältö yllä, sellaisena kuin se minulle saapui.


Boksissa oli mukana kaksi hiustuotetta. Niistä minulle on jo tuttu tämä Biozell Silver Dry Shampoo, minkä saimme boksissa testerikoossa. Tuote toimii kuin kuivashampoo ja siinä on sinertävä pigmentti, joka taittaa hiuksia hopeaksi, kun hiukset harjaa hyvin ja levittää kuivashampoon tasaisesti hiukseen. Tuote sopii ainoastaan erittäin vaaleaan hiukseen ja voi jäädä helposti läikikkääksi. Tuotteen arvo noin 7,5 € / 300 ml. 

Tuotteista toinen on Gliss Total Repair -hoitosuihke joka ei ole sitten ennestään tuttu. Saman sarjan muuta hoitosuihketta on tullut boksissa jo aiemmin testiin ja itse tykkään kovasti näistä hoitavista suihkeista. Suihke lupaa ravitsevuutta hiuksiin ja tekee niistä kiiltävät. Arvo noin 3 € / 200 ml. 


Seuraavana vuorossa muutama kosmetiikkatuote. Boksissa tuli mukana Ted Baker Cu EdT -tuoksu, mitä ei mainita kortissa itsessään. Tästä boksista sain nyt myös uuden käsirasvan joka on Lumene Arktis Tehokosteuttava ja rauhoittava käsivoide. Tuote sopii erittäin kuiville käsille ja se sisältää kaura-, mustikka- ja rypsiöljyjä. Tuote on hajusteeton ja saimme sen koosas 30 ml, tuotteen arvo on noin 7,90 € / 30 ml.

Mukana oli tällainen kiva vaihtelu, sillä boksissa harvemmin tulee kulmatuotteita. Itse käytän nyt Ardellin pomenadea, mutta boksissa saatiin kokeiluun Affect Eyebrow Pomenade Tuote on vedenkestävä ja se on geelimäinen kulmavoide, millä on helppo luoda ne instabrowt. Tuotteessa luvataan olevan kestävä ja voimakas pigmentti, tätä toivon, sillä tulen pian kokeilemaan tuotetta kun nykyinen pomenade loppuu. Tuotteen arvo 19,90 € / 5 g. 


Boksissa oli nyt paljon "elintarvikkeita". Ekstrana boksissa oli Pandan suklaalakritsi -palleroita, en itse tykkää lakusta joten nämä menevät johonkin mappi ööhön odottamaan syöjäänsä. Lisäksi ekstana oli ilmoitettu myös tämä Salus Floradix -tehoshotti väsymyksen taklaamiseen. Sisältää rautaa, B6 ja B12-vitamiineja sekä C-vitamiinia. 

Mukana yhtenä boksin päätuotteena oli Silicea Beauty Shots -lisäravinteita. Saimme viikon annoksen boksissa, jolla pääsee selvittämään sopiiko tuote omiin rutiineihin. Tuote sisältää piitä, biotiinia ja seleeniä. Tuote edistää hiusten aja ihon terveyttä ja ylläpitää kynsien kuntoa. Olen kyllä tottunut välillä vetämään biotiinikuureja, joten tämä on ihan kiva päästä testaamaan. Saimme tuotteelle mukana etukoodin jolla saa ostettua tuotetta lisää puoleen hintaan. Arvo noin 16 € / 1 kuukausi.

Oliko pitkäaikaistilaajille erilainen boksi? Mun tilaus oli meinaan varmaan katkennut elo-syyskuussa takaisin lyhytaikaistilaajan versioon.

4 kommenttia:

  1. Mulla oli pitkäaikaistilaajana täysin sama sisältö kuin sulla :) Mun mielestä tää boksi oli ihan ok, ei tosiaan parhain mahdollinen, mutta hyvä kuitenkin! Bette saa multakin kehuja erityisesti toimivasta asiakaspalvelusta. Oon nyt huomannut sekä Glossyboxin että Ihana Sinän kanssa, että se toimiva asiakaspalvelu ei todellakaan oo näillä kauneusbokseilla mitenkään itsestäänselvä asia. Betten kanssa on kaikki sujunut aina tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, ehkä en sitten vielä ollut tippunut pois siitä poolista. Kyllä asiakaspalvelu on aina ollut hyvää, viimeksi lokakuusta puuttui kyllä joku testeri ja siitä tuli kysely haluatko sen tässä boksissa. Vasta verratessani boksiani toisten boksiin huomasin, etten saanut niitä vaikka ilmoitin ne haluavani. Eli siitä miinusta nyt tähän marraskuun boksiin.

      Poista
  2. Äh kirjoitin äskön pitkän vastauksen ja sitten netti pätkäsi ja koko viesti taisi hävitä.

    Mutta piti siis sanoa, että Bette ei oikein enää kilpaile sarjassaan muiden markkinoilla olevien kauneusboksien kanssa. Jos vielä jossain vaiheessa harkitset kauneusboksin tilaamista niin voin vahvasti suositella uutta Goodieboxia joka ainakin ensimmäisen boksin perusteella vaikuttaa ihan huikealta ja on myös äänestetty Euroopan parhaimmaksi kauneusboksiksi ;) Kirjoitinkin siitä arvion blogissa pari päivää sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ärsyttävää kun noin käy. Beten sisältö on tosiaan vuodesta toiseen tuttuja samoja merkkejä, tietysti tämä peruskosme on saatavilla missä vain kivijalassa. Toki hintatasokaan ei enää yllä samaan, jos toiset toimtitaa 140 arvosta ja heillä on suurimmillaan ollut 60 euron arvoista tuotetta kokeilussa.. Mutta vakaus ja luotettavuus on plussaa. Pitää lukaista tuo sun postaus!

      Poista