Kauneusblogi, täynnä kokemuksia ja mielipiteitä sekä suosituksia hyvistä tuotteista. Toivon blogistani löytyvän sinulle luettavaa, vinkkejä ja ideoita omiin tottumuksiin ja tapoihin huolehtia kehostasi. Myös välillä meikkivinkkejä ja arvosteluita ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä naisille ja kauneudesta sekä kosmetiikasta kiinnostuneille!

02 syyskuuta 2019

Uusi alku

Kuvasta kiitos Pixabay.

Moikka ja tervetuloa uuteen blogiini. 

Olen aiemminkin ollut osana blogi-maailmaa ja kirjoittanut lifestyle tyyppisesti monilla eri nimillä, lukuisia aiheita käsitteleviä blogeja. Tämä viimeisein blogi tunnettiin nimellä More or Less Katri ja blogin taival päättyi keväällä 2019, sillä tuntui ettei sen lukuisista aihealueista löytynyt selkeästi yhtä aihetta ja sisältö oli liian kirjavaa omaan makuuni. Myöskin henkilökohtaisten asioiden kirjoittaminen blogissa alkoi ahdistamaan. Koska kauneusasiat olivat selkeästi blogini pää-aiheita, päätin perustaa kokonaan uuden blogin, jossa käsittelen vain kauneusasioita.

Nyt uusi blogini tunnettakoon yksinkertaisesti nimellä Kosmetiikkakatri. Se tulee käsittelemään puhtaalta pöydältä omakohtaisia kokemuksia ja ostohaaveita sekä arviointeja kosmetiikkatuotteista. Tarkoitukseni ei ole pyrkiä vakavaan bloggailuun, vaan postailen omien fiilisteni mukaan ja kirjoitan aina kun ehdin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Olisi tietysti kiva edetä tällä bloggaajan uralla!

Pääset seuraamaan blogia osoitteessa www.kosmetiikkakatri.blogspot.com, bloggerin tilaustoiminnolla sivun oikeasta reunasta tai Bloglovinissa blogin sivulta, linkki sinne tässä.

Vielä kesäisin terveisin,
Katri

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun palailit taas blogimaailmaan<3 Innolla odotan sun postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä bloggaaminen on kiva tapa näpertää ja pipertää, joten mieluusti pidän kiinni käteni tässä harrastuksessa :)

      Poista